Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

Ukista koulun kautta Sistan kampanjan starttiin

OLIMME sopineet, että päivä alkaa vasta klo 9-ja hienolta se tuntuikin. Ehti luovuttaa huoneen rauhassa. Viimeinen seminaaripäivä on irroittautumista. Hommat hoidettiin. Käteltiin. Ja sitten autoon.




KOTIMATKAAN meni nyt hieman yli 3 tuntia. Pysähdyin nimittän Kasvihuoneilmiössä pikkuostoksilla. Pakkanen kuihtui kokonaan. Piipahdin koululla tyhjentämässä sähköpostia ja sammuttelemassa talon valoja, jotka oliva jääneet jostain syystä päälle. Sitten Niittykumpuun valtuuston puheenjohtajan Markku Sistosen vaalikampanjan avajaisiin. Olin luvannut vetää pienen visan.



ENPÄ ole tällaisissa tilaisuuksissa liikaa ollutkaan. Illan veti oikea radiojuontaja. Musasta vastasi tosi taitava tyttöbändi "varmat päivät", joka oli oikein tehnyt biisin Sistalle.



OHJELMASSA oli myös mainio imitaattoriosuus. ja sitten minun visani. Keskityin vuoteen 1957. Semmoinen päivä. Joku kysyi olenko päättänyt ryhtyä politiikkaan vai olenko vain sistan ystävä. Kerroin, että aivoissani on täysin kehittymättä poliittisen toiminnan osa. Olen koulupolitiikko, ja autan kaikkia kouluille sydämensä antaneita. Huomenna autan kokoomuslaisia.

Ei kommentteja: