Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2026

Terveisiä kouluvaarilta

 













 T ällä viikolla kouluvaari pääsi vapaaehtoistöihin keskiviikkona - joka on 1b-luokan pisin koulupäivä. Ja niin hienon täynnä monipuolista pedagogista toimintaa.  



Koulupäivä alkoi oppilailla katsomusaineilla. Minä sain olla mukana evlut-tunnilla. Aiheena oli Jeesuksen vertaus hyvästä paimenesta. Oli eMaterilia, upea "Kylli-tätimäinen" niin lämmin videopätkä ja  niin myös kriittinen aktiivinen keskustelu.

Kello 9 koko luokka oli koossa ja käytiin päivän ohjelma läpi. Luvassa oli  Teoriaa ja toimintaa. Ja 
kolme aikuista  lähes koko päivän.

Suomen tunnilla harjoiteltiin kirjoittamista ei nyt "vanhan-aikaisena" käsialakirjoituksena mutta vähän samaan tapaan viivaston sääntöjö noudattaen. Ykkösluokat tekivät yhteistyötä, edetä saatiin kahdessa  tasopajassa.

Sitten olikin välkän aika. Kirjasto oli halukkaille auki. Taukotuvassa eteni aikuisten uusi palapeli. 


K
oululounaana oli  hyvin maukasta tonnikalaspaghettia ja raikasta salaattia, Yhä usemalla oman pöytäryhmäni oppilaalla tippuu maito-hampaita, mutta se ei ruokailua haitannut. 

Sitten vaatteet päälle on ekaluokkien omalla  välkälle. Pakkasta oli muttei liikaa

Vielä ennen siestaa oli kaksi ekaluokkien yhteistyötuntia toinen englantia ja toinen musiikkia. Noora-opettaja piti molemmille luokille enkkua ja Heidi-opettaja musiikkia.
1b-luokassa  harjoilteltiin kirjoittamaan mallin mukaan sukulaisuussanoja  (esim. brother) eri puolilla luokka olevien mallilappujen pohjalta. Jos meni oikein sai aikuisilta tarran. Kaikki saivat taroja. Nopeimmat jopa kymmenen.

Sitten siestalle. Kouluvaari tsekkasi  yhdessä open kanssa "keisarin uudet vaatteet"- satupakettia. Kyllä se saadaan valmiiksi ensi viikoksi-

P
äivän päätteeksi  oli vielä ekaluokkien yhteistunti  Osa oppilaista  oli  puutöissä TN-luokassa. Osa harjoitteli tietokoneen käyttötaitoja. 5. luokan  Samin kummiluokan oppilaiden avulla. Upeaa.

Sitten klo 13.30 hyvä päivä oli päässä. Niin pedagogisesti moderni ja rikas koulupäivä. Värikynätkin olivat omissa lokeroissaan teroitettuina. Reput selkään,  tuolit paikoilleen ja heippa. 

Kiitoksia taas Auroran Koulun väelle  ja  1b-luokalle Nähdään ensi viikolla.

   

 

Ei kommentteja: