Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, helmikuuta 23, 2024

Erilainen elämänkerta


Tuominen, Saku (2023). Ettekö te tiedä kuka minä olen. Erilainen elämänkerta. Helsinki: Otava

Noloa. Olen unohtanut kehua tämän kirjan.  

Saku Tuomisella on aivan huikea tapa muistella tähänastista elämäänsä. Hän ei ole kiinnostunut kertomaan itsestään. Hän kertoo mieluummin ihmisistä, jotka ovat jättäneet hänen jäljen. Tehneet hänestä Sakun. Ja niitä ihmisiä on paljon perheenjäsenistä  kansainvälisiin guruihin. Eikä yhteen kirjaan mahdu määräänsä enempää.

Tuominen kirjoittaa   sattumuksista, mieleenjääneistä kohtaamisia sitä mukaa, kun ne tulevat mieleen. Ei siis kronologisesti.  Tarinat ovat  hauskoja, opettavaisia, noloja. Mutta aina tahdikkaasti. Ja  noloja juttuja hän kertoo myös itsestään.  Kirjasin itselleni vielä ylös hänelle mieleen jääneitä tai hänen itsensä  oivaltamia ajatelmia:

  • Onks se nii? Vai olisiko sittenkään?
  • Ennen mikään ei ollut paremmin.  Ainoastaan toisella tavalla.
  • Juo vettä, kävele hitaamminen, älä ärsyynny 
  • Luovuus on kyky luoda sellaista, mitä ei aiemmin ollut olemassa.
  • Teeskennelty nöyryys on ylimielisyyden korkein muoto.
  • Kaikkein upeinta on elämälle antautuminen
  • Koskaan ei ole liian aikaista tehdä hienoja asioita.
  • Jos haluat, että oppi menee perille, yksi hyvin valittu, oikea-aikainen lause riittää
  • Jos pidän jostain, kehun. Jos en, olen hiljaa. 
  • Vähemmän absoluuttisia totuuksia, enemmän makuasioita.

Bonuksena kirjaa avaa myös itse muistamisen ongelmaa, joka alkaa olla tässä iässä ajankohtainen:-)  Tuominen kysyy, miksi ihminen usein muistaa sivuseikoilta vaikuttavia asioita, kun taas tärkeät unohtuvat. Miksi muistamme jotain?  Mutta emme toista? Tuominen muistaa itsea aika paljon. Noin 477 sivun verran. Muistissa pysyneitä tuokioita  on paristaa,

  • Muistan minkä muistan,  unohdan sen minkä unohdan.
  • Sille, mitä muistan, en voi mitään.

Hieno, omaperäinen, uudenlainen elämänkerta. Kiitos.

Kirjoittajasta 

Saku Tuominen (s. 1967) on ollut luova johtaja (Zodiak Entertainment -yhtiössä Lontoossa),  tietokirjailija (ainakin 15 tietokirjaa),  tv-tuottaja (Broadcaster Oy), yrittäjä (925 -yhtiö). Venla-palkittuja tv-ohjelmia on useita mm. Hyvät, Pahat & Rumat,  Tanssii Tähtien Kanssa ja  Kokkisota. Tänään hän on perustamaansa kansainväliseen opetusalan kansalaisjärjestö HundrED.orgin luovana johtaja ja ravintola-alan aktiivi osakas ( mm.Savoyssa). Ja suosittu puhuja. Ja Oilersin jääkiekkoija + Oy HIFK-Hockey Ab:n hallituksen jäsen.

Itseään hän kuvaa itseään sanoilla: fiksuttelija, kyseenalaistaja, räksyttäjä, tekijä, yrittäjä ja ytimeltään ideoija.


Ei kommentteja: