Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, marraskuuta 04, 2022

Kouluvaarin Uutislehti 4/2022



Edellisestä kouluvaaripäivästä kului viikko. Ja taas oli perjantai.

Terveisiä tutuille Auroran koululta. Jouluun on 50 päivää,. Ei vielä näkynyt koulussa. Oikein hyvä niin. Ehtii kyllä. Kouluviikkoja on vajaat 7 (45-51). Viik-koon 49 osuu itsenäi-syyspäivän loma (ma +ti). Ja lomille lähde-tään torstaina 22.12.

Perjantaipäivän ohjelmassa oli matematiikkaa kivoilla oppimisvälinenappuloilla.  

Sitten laulettiin ja  liikuttiin yhdessä musatunnin verran valmistavan luokan. quest-starien kanssa. Integroinnin ensiaskelia, nääs. 

Lounaan molemmilla puolilla kuunneltiin lapsille tehtyä  Lukulumon äänikirjaa ja nautitiin hienosta kuvituksesta.  Espoo on lunastanut loppuvuodeksi myös perheille oikeuden sukeltaa näin kirjojen upeaan maailmaan. Hyvä Espoo! 

Lounaaksi Kaitsun porukka oli lämmittänyt kalakeittoa. Minä maistelin kasvis-vaihtoehtoa: tomaattista keitto. Maistui.  

Ja päivä päättyi katsomustunteihin. Evluteilla teema oli perhe.  eMateriaalista on tosi paljon apua opettajalle. Tänään kyllä vanha dinosaurus näki konkreetisti, kuinka  kehittyvää tekniikkaa voidaan käyttää pedaggisesti niin rikastavasti. 

Kouluvaari sai vähän auttaa matikan tehtävissä, teroittaa taas kyniä sormet rakoille, valvoa leikkejä ja  olla kantoapuna. Taitava tokaluokkalainen sai myytyä minulle partiolaisten kalenterin ja löysimme sopivat toimitus- ja maksutavat.

Koulut palaavat normaaliin. Hope so.

Tunnelma taukotuvassa oli keskusteleva.  Tauoilla yhä useampi piipahtaa kah-villa/teellä tai muuten vaan.  Se on tosi tärkeää. Lautakunnan jäsenelle tekee tosi hyvää konkreetisti kuulla ja nähdä koulujen arkea. Kyllä iso teema on jaksaminen, vaikka kuinka rakastaisi opettajan työtä. Koulujen budjettiseuranta ei toimi vieläkään. Niinpä rexit eivät uskalla antaa lupaa tehdä hankintoja. 

Jotain tosi radikaalia tulisi tehdä sille, että  apua ja tukea tarvitsevat oppilaat eivät saa sitä riittävästi.  

Vuosi 2023

Tammikuussa muuttuu kaikki, kun Sote-uudistus alkaa oikeasti. Kuntaverotulot romahtavat. Opetuksesta tulee kaupungin suuri menoerä. Budjetista tulee aivan erilainen.

Kaupunginjohtaja on julkistanut oman  talousarvioesityksensä 3.11.2022. Val-tuuston neuvottelutoimikunta  kokoontuu talousarvioneuvotteluihin  15.11. alkaen. Sitä ennen kunkin puolueen valtuustoryhmät asettavat omat tavoitteensa. 
Taloustilanne on vakaa mutta vakava.  Nyt jos koska on kuunneltava kouluväkeä.

Itse kuulostelin tänään molemmilla korvilla vinkkejä  budjettineuvotteluihin niin Auroran väeltä kuin vähän laajemminkin. Keskeinen ja kriittinen haaste on inkluusion kehittäminen säästökeinosta oikeaksi inkluusioksi. 

Kaikki tietävät, kuinka vaikea tilanne on. Kansallisella tasolla vallitsee (harha)luulo, että ainoa keino saada opetustoimi löytämään aikaisempaa parempia, tehokkaampia ja halvempia tapoja toimia, on jättää säädettyjen velvollisuuksien ja mahdollisuuksien välille tietoisesti resurssipula. Paljon parempi keino olisi osallistaa kokemusasiantuntijat innovointiin.

Opettajat tarvitsevat uutta osaamista. Espoolla on innovatiivinen idea siirtää päätöksenteko erityisluokkien perustamisesta koulun tasolle, rehtoreille. Askel on ensimmäisenä askeleena oikeansuuntainen, mutta lisäksi on otettava kaksi loikkaa. On varattava rahat kesken vuotta tarvittaville erityisluokan kuluille esim. alueelliseen budjettiin.  Se on totta, että raha ei ratkaise mitään, jos sitä ei käytetä oikein. Raha on käytettävä siihen, että kädet myös osaavat.

Tässä kuormitustilanteessa ratkaisu ei voi olla itsenäinen inkluusioon pereh-dyttävä nettikurssi opettajien vapaa-ajalla.   Voitaisiinko ottaa oppia opetuspäällikkö Elina Rönkön johdolla toteutusta ops-prosessista 2010-luvulla? Tuolloin satsattiin opettajakuntien uuden oppimiseen kunnolla. Kerran kuussa kunkin koulun opettaja-agentit saivat koulutusta - ja heille palkattiin sijaiset. Ennen seuraavaa koulutusta he saivat vetääkseen session, jossa ratkaistiin annettu kysymys. Upea malli osaamisen skaalaamisesta vertaisten avulla.

Elämme isoa momentumia.  isompaa muutosta kuin moni ymmärtää. Jopa isompaa kuin opsin vaihtuessa.  Nyt on satsattava opettajien osaamiseen. Se on lasten ja Espoon ja Suomen etu.

 







Ei kommentteja: