Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

maanantaina, lokakuuta 18, 2021

Pitkästä aikaa valtuustotalolla

 













TODELLA pitkästä aikaa valtuustotalolla valtuustoryhmän kokouksessa. Puolisentoista vuotta? 

Varsinaisista valtuutetuista oli nyt  40 % syyslomalla, joten sitä sai olla 2. varavaltuutettuina ihan päättäjänä ensi viikon maanantain valtuuston kokouksen listan asioista. 

KOKOUKSEN alussa saimme keynotevieraaksi  Espoon uuden terveyspalvelujohtajan Markus Paanasen. Hän vastasi fiksusti meidän fiksuihin kysymyksiimme.

Keskeisin asia listalla oli Espoon strategia. Sista ja Maria Gee ovat tehneet hienoa työtä, ja demareille tärkeitä asioita on saatu tekstiin tosi upeasti. 

DEMARIT seisovat myös  sen takana, että tuloveroprosentti säilytetään entisellään. Nyt ei nosteta. Mutta ei myöskään lasketa. Siitä tehtiin päätös jo lauantaisessa valtuustoryhmän edellisessa kokouksessa Tapiola Gardenissa.

LÄHIKOKOUKSISSA spontaanisuus ja intenssiivinen vuorovaikutus toimivat parviälyn tavoin. Kun puheenjohtajat osaavat johtaa puhetta. Sista ja Liisa osasivat. Loimme yhdessä pilke silmäkulmassa. innostavia strategisia ja taktisia kuvioita.

ENSI viikon valtuuston kokoukseen meidän pitäisi saada paikalle saliin 9 varsinaista valtuutettua ja yhtä vielä lomailevaa tuuraamaan  1. vara  Habiba Ali. Ellei kummia satu.


Ei kommentteja: