Kirjoja

Kirjoja

torstaina, joulukuuta 13, 2012

Lumikki eteni kenraaliharjoitusvaiheeseen

Kuvasikermä maanantain läpimenoista.
TÄMÄN rehtorin lukuvuoden huippuhetkiä eletään taas juuri nyt. Lumikin osat sulavat toisiinsa. Esiintymisen ilo ja keskinäinen kannustaminen luovat saliin kiehtovan ilmapiirin. Osataan. Ylitetään odotukset. Voitetaan vaikeudet. Onnistutaan. Nautitaan. Yhdessä. Yes.

Keskiviikkona  vedimme läpi kaikki neljä miehitystä.  Hurja urakka. Mutta kannatti.

Iltapäivällä  hain Lumikki-paidat, ja saimme  puettua ne mm. kuoron, bändin  ja valomiesten päälle torstain kenraaleihin.

TÄNÄÄN torstaina oli sitten ensimmäiset kenraalit. Kaksi viimeistä on huomenna.

Katsomossa oli vieraita lähipäiväkodeista, Järvenperän koulusta ja myös luokallinen kuudesluokkalaisia Karamzinista. Vapaita penkkejä jäi mukavasti  myös oman koulun oppilaille. Näin mm. meikkaajat pääsivät näkemään esityksen.

Katsomossa oli myös koululla piipahtanut nyt jo muualle siirtynyt laitoshuoltajamme Kristiiina. Olipa mukava tavata.

Kuvasikermä tiistain läpimenoista. 

KLO 9.30 oli I-miehityksen kenraali. Valoissa virta pätki, mutta muutoin kaikki meni tosi upeasti. Bändin ja näyttelijöitten äänentasoja täytyy vielä hioa.

KLO 11.15 alkoi päivän toinen kenraali, jossa minäkin pääsin kuninkaana stagelle. Rakas rooli, jonka sain vetää ensimmäisen kerran 1muistaakseni 1990, ja toisen kerran saman  vuosikymmeen lopulla. Tein roolin aikalailla samoilla tempuilla.

KUMMANKIN kenraalin jälkeen pidimme oppilaille  palautetilaisuuden. Hyvin meni- ja lauantaina menköön vielä paremmin.

ILTAPÄIVÄLLÄ opettajat jäivät vielä sparraamaan Chilesta palannutta Sirpa- opettajaa, joka on kuningattarena lauantain 1-miehityksessä.  Samalta reissulta palannut Raija-opettaja jäi hänkin vielä hiomaan pelottavan mestän tanssikohtausta.

On meillä aivan uskomaton porukka!






Ei kommentteja: