Kotikasvatuksesta. Osa 3

Voipio, Aino. (1942). Kodin kasvatustyöstä I-II. Helsinki:
WSOY.

TÄSSÄ kotikasvatusopin (oman käyttöteorian) kehittelyyn tähtäävässä lastujen  sarjassa yritän  tänään  ymmärtää  maailmansotien välisen ajan, suomalaista kodin kasvatusoppia Aino Voipion kirjoittaman teoksen  "Kodin kasvatustyöstä I -II." pohjalta.  Teoksen  ensimmäiset painokset julkaistiin 1933 ja 1938.  Suomi oli hiljan itsenäistynyt, taloudellisesti kireää aikaa elävä maa. Teos oli  tarkoitettu mm. emäntäkoulujen oppikirjaksi.

Muutama sana Aino Voipiosta

Wikipedian mukaan Aino Voipio (sukunimi vuoteen 1901 Åkerman) syntyi vuonna  1883 Viipurissa ja kuoli vuonna 1975 Helsingissä. Hän  oli suomalainen opettaja, kansanopiston johtaja ja kirjailija. Kouluneuvoksen arvon hän sai vuonna 1943. Voipio  sanoitti  Satakunnan ja myös Itä-Hämeen laulun.

Kotikasvatus 1930-luvun Suomessa

Kasvatusoppia hallitsivat 1930-luvulla vahvasti  Mikael Soinisen  teokset. Kasvatus näyttäytyi tuolloin hyvin selkeältä.

Kasvatuksen päämäärä

KASVATUKSEN  päämääränä oli kunnon kansalainen, joka elää onnellista elämää.  Kunnon (siveellinen) kansalainen on hyvin viljelty, taivaan valolle avoin ja ihmisrakkautta uhkuva, sydämensivistystä omaava ihminen. Hän oli ahkera, lujatahtoinen, raitis, säästäväinen, taitava, älykäs...ja hän rakasti  Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisiään kuin itseään. Hän hyödynsi  noilla avuillaan myös ympäristöään. Hän oli  yleisesti hyväntahtoinen.  Hän haki yhteistä pysyvää menestymistä (ei ohikiitävää nautintoa).

Kasvatus, kasvattajat ja kasvatettava

Kaiken perustana pidettiin kotikasvatusta. Sen laiminlyönti vei lapsen  paheiden orjaksi.  Kasvattamaton lapsi oli villintynyt ihmispeto. Lapsi oli kesytettävä ennen kouluikää.

Keskeiset kasvattajat olivat äiti, isä sekä myötäkasvattajina sisarukset, perheen apulaiset, vuokralaiset  ja naapurit ja toverit. Hyvä kasvattaja oli  hyvä, johdonmukainen, päättäväinen  ja ymmärtäväinen.

Kasvatettavaa lasta ei nähty  tyhjänä tauluna. Hänellä oli  omat perinnölliset taipumuksensa, jotka voivat olla myös outoja ominaisuuksia. Voipion mukaan kasvattajan mahdollisuudet olivatkin rajoitetut (jolloin voi kuitenkin turvata Jumalaan). Kasvatus ei voi muuttaa lapsen taipumuksia, mutta se voi vahvistaa  lapsessa olevia hyviä taipumuksia ja kesyttää huonoja luonteenominaisuuksia.  Hyvän siemeniä voi istuttaa ja ilkeitä rikkaruohoja karsia.

1. Pahalta suojeleminen (negatiivinen kasvatus)

Kasvatuksessa nähtiin kaksi puolta: toisaalta lapsia oli suojeltava pahalta ja vaaralliselta. Paha voi olla fyysistä tai henkistä. Edellisen liittyi ohje suojata lapsi tupakalta ja alkoholilta. Kutittelua tuli välttää samoin liian kireitä housuja.  Jälkimmäiseen kummitusjutuilta, onnettomuuksien  ja tumeltuneiden tapojen  näkemiseltä sekä rikosuutisten ja roskakirjallisuuden lukemiselta suojeleminen. Joskus lapsi oli erotettava tovereistaan, joskus oli vaihdettava ympäristöä.

Mutta vielä parempi, jos  vanhemmat olivat voittaneet lapsen kunnioituksen ja arvostuksen. Niihin voi tällöin vedota. Lempeät keinot olivat parempia kuin ankarat.  Mutta jos lempeys ei autanut, oli oltava ankara. Ankaria keinoja olivat: ankara käsky tai  kielto, (suora) valvonta ja rangaistus. Voipio suositteli  uhkauksen herättämän pelon käyttämistä.

Kun käsky oli annettu, siitä pidettiin kiinni. Rangaistuksia olivat ruumiillinen kuritus, vapauden rajoitus (mielellään nurkkaan)  ja nuhde. Niihin kannatti  liittää paheksunnan ilmauksia (jotta syntyy häpeä ja sitä kautta katumus). Rangaistus ei saanut  olla vihan  purkaus. Selkään ei saanut  antaa toisten nähden. Kaikki rankaiseminen tuli päättää hellään nuhteluun.

Lapsen antama kunnioitus voitettiin ennen muuta rakastamalla lasta, hoitamalla sitä ja tyydyttämällä sen tarpeet ja antamalla apua. Ja olemalla etevä. Ja luomalla kotielämä viihtyisäksi, kohottavaksi ja viehättäväksi.  Kotiin tarvittii hyvää lastenkirjallisuutta. Yhdessä voitiin harrastaa musisointia. Ja pitää hartaustilaisuuksia.

2. Positiivinen kasvatus

Toinen tapa kasvattaa oli ohjata lapsia  hyvään. Kasvattajien oma esimerkki oli  tärkeä. Opetus oli tätä. Samoin toiminassa pitäminen: leikki ja pienet hyödylliset  työtehtävät.

Kasvatuksen keinovalikko

Keskeiset kotikasvatuksenkin keinot olivat  lastenhoito (ruumis) ja kasvatus (sielun kehityst).
Lastenhoito oli  mm. ruokaa, liikuntaa ja raitista ilmaa. Unta oli saatava riittävästi. Erityisesti pientä lasta olin vartioitava. Lasta oli  estettävä tupakoimasta ja juomasta alkoholia.

Kasvatuksen keinoja olivat hallinta, opetus ja ohjaaminen. Keskeisenä periaatteena tekstissä toistuu hellä, huomaavinen, ymmärtävä  ja samaan aikaan lujakätinen ja  hemmottelematon kasvatustoiminta. Kasvatuksen ytimeksi tunnistettiin äidin ja isä lämmin kiintymys omaan lapseensa.

Tietotoiminta

Ihmisen kasvu oli tiedon ja  tahdon kasvua. Tietotoiminta jäsennettiin  havaintoihin, niistä syntyviin mielikuviin, ja näiden mielikuvien vertailuun (ajattelemiseen). Kasvatus oli  havaintojen tekemisen kehitämistä  mutta myös lapsen suojelua huonoilta mielikuvilta. Kasvatus oli lapsen leikin seuraamista ja kysymyksiin vastaamista.

Kasvatus oli tunteiden liittämistä mielikuviin. Lapsen mieli tuli  täyttää hyvillä ja terveillä mielikuvilla. Arvokkaisiin liitettiin  myönteisiä ja arvottomiin kielteisiä.  Lasta tuli suojella mm. kummitusjutuilta. Näin, koska Herbartin mukaan tunne vaikuttaa tahtoon. Lapsen tuli  rakastaa hyvää ja vihata pahaa. Kasvatus  oli  näin ajatusmaailman ohjaamista (joku kutsuisi sitä nykyään indotrinaatioksi MH). Tietotoiminnan kasvatus oli opetusta. Opetus oli  elämänohjeiden antamista.

Tahto

Pelkkä tieto oikeasta ja väärästä ei riittänyt, lapsi oli totutettava tekemään oikeita asioita- omasta tahdostaan.  Tuota tahtoa kasvattajan oli kuitenkin ohjattava niin, että lapsi tahtoo hyvää. Kasvattajan oli vierotettava lapsi tahtomasta väärää. Hänen oli  toistuvasti muistutettava elämänohjeista, joita opetuksessa oli  annettu.Ohjauksesa lapselle oli  annettava tehtäviä ja tilasuuksia toteuttaa sitä, minkä tietää oikeaksi. Näin hän tottui tekemään oikein.

Hallinta

Kasvatuksen kolme keinoa olivat  siis hallinta, opetus ja ohjaus.  Hallinnassa oli  lempeitä ja ankara keinoja. Lempeitä olivat suojelu, toiminnassa pitäminen ja vetoaminen kunnioitukseen ja rakkauteen. Ankaria keinoja olivat ankara käsky tai kielto, ruumiillinen rangaistus ja nuhde.

Toiminnassa pitämisessä tärkeää oli toiminnan suuntaaminen. Lapsen harrastuksia tuli tarkkailla. Hyvää toimintaa olivat mm. leikki, urheilu, askartelu, keräily, työtehtävät aikuisten puheen kuuntelu

Hallintaa tarvittiin, kun lapsi on heikko. Tällöin lapsen tahto oli alistettava kokonaan isän ja äidin tahdon alle. Pienen lapsen kasvatus oli  pääasiassa hallintaa. Lapsi tulee taivuttaa huolellisesti hyvään.

Uskonnolliseen toimintaan lasta ei pitänyt pakottaa vaan odotaa otollista hetkeä.

Ohjaus

Lapsia hallittiin, nuorisoa ohjataan. Ohjaaminen oli  tilan antamista itsekasvatukselle. Murrosikä vaati vanhemmilta ymmärtämistä, mm. sen, että tahtoelämä  kehittyy kiivaasti. Minätietoisuus syntyy. Tarvitaan myötämielisyyttä ja rohkaisua. Liiallinen ankaruus, välinpitämättömyys ja kylmyys lisäävät uhmaa ja katkeroittavat. Kotitöiden teettäminen oli hyvä keino. Oman rauha antaminen myös. Samoin hyvät harrastukset, mm. raittiusharrastus.  Valheellista elämää  vanhempien piti välttää, jotteivat joutuisi halveksunnan kohteeksi. Nuoren oli  tärkeää ymmärtää työn siveellinen merkitys.