Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, elokuuta 05, 2009

Yhdeksän työpäivää koulun alkuun

KUVA: Vielä muutaman päivän tyhjä koulunpiha.


KESKIVIIKKOTYÖPÄIVÄ on nyt hoidettu. Kaunis, hiostava päivä. Kanslian ilmastointi kun on sen varassa, että pitää parvekkeen ovea auki.

Koulunkäyntiavustajat

TÄNÄÄN päättyi koulunkäyntiavustajien ilmoittautuminen jaossa oleviin työtehtäviin. Rivissä on nyt 12 avustajaa, ja yksi avustajista ei voinut ottaa niin pienituntista työtä vastaan, kuin mitä meillä oli nyt tarjolla. Joko tuo tehtävä nyt pannaan hakuun, tai sitten tunnit yhdistämällä saadaan vielä yksi tehtävä kokopäiväiseksi. Mietin asiaa yön yli.

Koulun esittelyä

KAKSIKIN perhettä kävi tutustumassa kouluun. Toisen ohjasin Karamzinin kouluun. Sinne on lyhyempi koulumatka.

Muuta touhua

JJ:n kanssa kävimme lounaalla Ravintola Viherissä. Herkullinen kalakeitto ja lihaa! Tapasin koulumme entisen aktiivi-isä Lauri Jäntin. Molemmat lapset ovat jo valmistuneet korkeakouluistaan. Niin se aika hurahtaa. Koulun pihalla sain vielä halia Jäppisen Tuulaa, jonka lapset kävivät meillä koulua ihan 90-luvun alussa. Tuulan kanssa touhuttiin aikoinaan tosi kivoja asioita. Hän veti mm. murrosikäisten lasten vanhempien vertaisryhmää. Olipa mukava nähdä heitä.

Lukkarin perusteissa on vielä hiottavaa. Ei valmistu luokkien lukkarit vielä tällä viikolla. Ehkä hyvä niin.

Maalari purki jo telineensä. Alkaa homma olla hoidossa. Laitoshuoltajamme Kristiina on palannut töihin ja siivoili mm. kouluruokalaa. Koulusihteeri purki tarvikelaatikoita. Joskus muuten tuntuu, että viraston väen kiinnisaaminen on ihan kokopäivätyötä :-) Mutta toki heillä on muitakin töitä, kuin palvella Auroran rehtoria.

PS: Illansuun paras puhelu tuli Opekosta. Tarjosivat mahdollisuutta vetää pitkästä aikaa vuoden rexikurssia, tällä kertaa Lappeenrannassa. Tosi innostava ajatus. Nuorena miehenä olin useana kesänä kesäyliopistossa luennoimassa kasvatustieteen appron osia. Ja itä-Suomessa oli ainakin pari sijaisopettajakurssia, viimeiset 90-luvun alussa. Ja näistä rexikursseista olen aina pitänyt.

Ei kommentteja: