Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, elokuuta 16, 2009

Viimeinen voitelu ja menoksi...

KUVA: Opiskelun intoa viime keväänä DreamMix-luokassa. Ammattikuvaajan ottama kuva. Käyttöoikeus meillä.


PIAN se alkaa taas. Koulu. Ilmoistahan sen huomaa, eikö?

Perjantaista vielä

PERJANTAI oli yhtä juoksua. Ehdin vain aloittaa TIP-seminaarin, kun oli jo painuttava virastoon Tapio Erman kammariin. Työnantajana Espoo halusi laatia vastineen Uudenmaan työsuojelupiirin Aurorassa tekemään työtapaturman tutkimusraporttiin. Raporttiin oli jäänyt väärintulkintoja, jotka halutaan oikaista. Raportista on tulossa valtakunnan normi järjestelyille, jotka vaaditaan, kun oppilailla on väkivaltaisia taipumuksia, ja on tärkää, että päätöksessä on otettu huomioon kaikki faktat.

KOKOUKSEN jälkeen sain pikakutsun Minna Saulion työhuoneeseen. Ideoimme pian alkavat tehostetun tuen ajattelumaailmaan johdattavat kolme koulutustilaisuutta. Lupasin myös työstää Minnan saamista upeista kuvista (yksi niistä tämän laskun kuvana) kuvakavalkadin hänelle jo ensi torstaiksi.

TIP-seminaari oli sujunut oikein hyvin, ja rakenteita fiilattiin. Tarkoitus on, että lapset valitsevat nyt aina torstaisin seuraavan viikon pajat; toinen on kaksi päivää, toinen kolme. Perjantaisin klo 12.45-13.30 TIP-avustajat pyritään vapauttamaan luokista osallistumaan yhteiseen seuraavan viikon suunnitteluun.

Nikken rippijuhlissa





KUVA: Eilen lauantaina oli tärkeä sukujuhla. Veljenpoikani Nikke Hellström pääsi ripille Käpylän kirkossa. Rippijuhlia vietettiin sitten broidin kotona.


Sunnuntaista

TÄMÄN PÄIVÄN ohjelmassa on ollut monta mukavaa tuntia kasvatuksen käsitemaailmassa. Pienen shoppailuretken jälkeen on sitten viimeisteltävä huomisen suunnittelupäivän ohjelma ja materiaalit. Lukkareita opettajat odottavat jo kuumasti, mutta talousuutiset (joita voi lukea mm. tämän päivän Länsiväylästä) on otettava vakavasti, ja ennen viimeisten tuntien käyttöä on uskallettava puhua avoimesti riskistä, joka sisältyy siihen, että lyömme koko tuntiresurssin kiinteästi eri opettajille.

Ei kommentteja: