Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008

Älä lue tätä: lastu lamasta

KARHUSTA ei saa puhua. Kun puhuu, se tulee. Niin vanha kansa.


LAMASTA ei saisi puhua. Kun puhuu, ihmiset masentuvat ja hautautuvat rahoineen kammareihinsa. Niinkö? Ehkä kuitenkin kannattaa puhua. Varsinkin kun valtiovarainministeri on vertaillut pian edessä oleva talvisotaan ja entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies peräti Harmagedoniin (Raamatussa luvattuun lopullisen sotaan hyvän ja pahan välillä).

PIAN alkava lama on omalla koulu-urallani laskutavasta riippuen kolmas tai neljäs. Ensimmäinen lama iski 1970-luvun lopulla. Toinen osui 1990-luvun alkuun, kolmas saman vuosikymmenen loppuun. Neljäs alkaa ensi vuonna.

VOI olla ihan viisasta palauttaa mieliin, mitä laman iskiessä kouluissa tapahtui. Tarkoitus ei ole masentaa vaan rakentaa kykyä kestää.

Ensimmäinen lama

1970-LUVUN lamaa en huomannut. Vasta myöhemmin olen lukenut, että Liinamaan hallitus uhkasi jopa pysäyttää peruskoulu-uudistuksen vuonna 1975 öljykriisin vuoksi. Peruskoulua karsittiin jo ennenkuin se pääkaupunkiseudulle ehti Valtioneuvoston päätöksellä poistettiin valinnaisaineet 7.luokalta, valinnaisaineen opetusryhmän minimikoko nostettiin 8:sta 16:een, oppiaineiden erikoiskursseista luovuttiin kokonaan ja valinnaisten kielten määrää supistettiin yhteen. Säästötavoite oli tuolloin 100 miljoonaa sen ajan markkaa.

Toinen lama

1990-luvun alussa kansantalous syöksyi syvään, 30-luvusta muistuttavaan lamaan. Pankkikriisi, joukkotyöttömyys, leipäjonot, syrjäytyneisyys ja velkasaneeraus leimasivat noita vuosia. Samaan aikaan Suomi sopeutui Euroon. Muuntauduttiin metsäteollisuusmaasta elektroniikkateollisuusmaaksi. Maatalous kävi läpi kivulloisen sopeutumisprosessin.

Kasinotalouden ja Neuvostoliiton kaupan romahdettua valtion talous oli räjähtää käsiin. Lama oli pahin minkään OECD maan koskaan kokema. Vuonna 1992 otettiin velkaa 2500 mk joka sekuntti. Hallitus ajelehti devalvaatioihin. Aluksi lähes konkurssitilassa ollutta Suomea johti Esko Ahon hallitus, sitten Paavo Lipposen hallitukset.

Julkista puolta "tervehdytettiin" vuoteen 1998 mennessä 57 miljardilla. Valtio leikkasi menojaan mm. kunnilta. Vielä 1993 kunnilla oli oikeus verottaa yrityksiä. Tuolloin oikeus poistettiin, ja tilalle tuli yhteisöverotus, jonka tuotosta valtio on ” rosvonnut” osan itselleen. Lisäksi rikkaat kunnat, kuten Espoo antavat kunnanapua köyhille. Kunnille annettiin korvaukseksi enemmän päätösvaltaa omiin rahoihinsa.

Koulujen kannalta tärkeää oli, että vuonna 1995 luovuttiin korvamerkitystä tuntikehyksestä. Kunta sai nyt rahaa valtiolta tiettyihin mutkikkaisiin indekseihin perustuen. Säädöksiä laadittiin niin, että kunnat saatiin innostumaan koulutoimensa tehostamamisesta. Kouluhallintoa supistettiin. Koulupiirit poistettiin jo 90-luvun alussa; Tarkoitus oli nostaa opetuksen laatua vapauttamalla kilpailu Koulujen kilpailuttaminen alkoi vuonna 1993 Hämeenlinnassa ja Helsingissä vuonna 1994- 1997. Nyttemmin kilpailua on supistettu (rahasyistä). 90-luvun alussa kouluja houkuteltiin hankkimaan itse raha mm.sponsoroinnin avulla. 90-luvun lopulla jarrut iskettiin päälle kuluttajalainsäädännön vuoksi. Vanhemmat ryhtyivät monin paikoin maksamaan alunperin ilmaisiksi tarkoitetuista asioista kuten retkistä ja leirikouluista. Tämä tulolähde tukittiin 2000-luvun puolivälissä lääninhallituksen tiukoilla tulkinnoilla maksuttomasta perusopetuksesta.

Koulujen määrärahoja leikattiin vuoden 1993 tasosta 1998:aan peräti 30%!! Opetushallituksen arvion mukaan määrärahat laskivat 1990-1994 16%. Pääosin leikkaukset kohdistuvat opettajien palkkoihin. Niitä leikattiin yksin vuonna 1992 10%, ja kolmessa vuodessa 25 miljardia.

Palkkamenojen leikkaus toteutettiin vähentämällä opetusta, lomauttamalla opettajia (usein neljän viikon lomautus) ja vaihtamalla lomarahoja vapaaseen. Kummankin "loman" aikana oppilaat olivat ilman opettajaa. Toinen tapa säästää oli suurentaa ryhmiä ja vähentää tarvittavien opettajatuntien määrää: viikkotuntimäärä pudotettiin minimin, tukiopetus- a kerhotunnit ajettiin alas. Palkkamenoja vähennettiin myös antamalla kieltoja palkata opettajille sijaisia. Tutkimusten mukaan vuosina 1992-1995 toteutettiin tuntikehysleikkauksia 84 %: ssa peruskouluja. Rajoituksia sijaisuuksien hoidossa toteltiin 82%:ssa. Opetusryhmiä suurennettiin joka toisessa koulssa. Opetusryhmiä yhdistettiin 39%:ssa koulusta. Ryhmäkoot kasvoivat 1-4 oppilaalla. Vuonna 1993 kunnat lomauttivat 21,6% henkilöstöstään

Tottakai myös tarvikemäärärahoja leikattiin. Oppikirjoja oli kierrätettävä, paperipyyhkeitä puolitettava. Kouluruokailumenoja karsittiin. Kiinteistömenoja karsittiin- mikä kaatui myöhemmin syliin mm. homeongelmina. Sähköä säästettiin.

Kouluja lakkautettiin ennätystahtia. Tavoitteena oli säästää sekä opettaja- että kiinteistömenoissa. Yhdelle rehtorille määrättiin useita eri yksiköitä johdettaviksi. Myöhemmin osoittautui kuitenkin, ettei oletettuja säästöhyötyjä syntyntykään. Mm. oppilaitten taksikuljetukset söivät säästöt. Viidessä vuodessa 1991-1996 kunnat sulkivat 434 koulua, ennätysvuonna 1993 peräti 133 koulua. Vielä 80-luvulla oli lakkautettu 10-15 koulua vuodessa.

Kolmas lama

Talous alkoi kasvaa voimakkaasti syksyllä 1996, mutta kuntatalous ei. Vienti veti, mutta lama jatkui kunnissa. Lomautuksiin tartuttiin jälleen. Kun vuonna 1996 lomauttavia kuntia oli 0,7% , vuonna 1997 arvioitiin, että samana vuonna lomautetaan 1,8% ja 1998 1,5% henkilöstöstä. Vastaiskuna opetusministeri pyysi lääneiltä lomautuksista selvitystä 1997. Opettajien lomautusten osalta käänekohdan muodostivat Vantaan lomautukset. Vuonna 1998 julkisen paineen alla ja lääninoikeuden päätöksen johdosta lomautukset leimattiin vuosikymmenen häpeäksi mm. Hesarin pääkirjoituksessa. Lopulta säädöksiä muutettiin niin, että lomautus tuli todella vaikeaksi.

Koulujen lakkauttaminen sensijaan jatkui. Vuonna 1998 oikeuskansleri joutui puuttumaan Pohjois-Suomen koulujen lakkauttamisiin; oppilaitten koulumatkoihin tarvittu aika alkoi olla aivan kohtuuton. Lakkauttamiset jatkuvat yhä nyt erityisesti lapsimäärän laskusta johtuen.

2000-luvulla koululaitosta on uhannut polarisoituminen kuntien taloudellisen tilanteen eriytymisen vuoksi. Opetushallitus julkaisi syksyllä 2007 koulutuksen tasa-arvoa koskevan selvityksen. Sen mukaan tuki- ja erityisopetuksen saatavuudessa sekä kouluterveydenhuollon palveluissa on kuntien välillä suuria eroja. Joka kymmenes kunta ei tarjonnut aamu- ja iltapäivähoitopalveluita.

Vuonna 2008 hallitus käynnisti useita hankkeita, joiden tarkoitus oli kehittää opetuksen laatua. Kerhotoimintaa haluttiin lisätä. Luokkakokoja haluttiin pienentää. Saas nähdä, kuinka näiden hankkeiden käy.


Mitä voimme oppia neljättä lamaa ajatellen?

Lähtötilanne lamaan on kouluissa tänään- niin väitän- huonompi kuin 90-luvulla. 2000-luvulla vain rikkaimpien kuntien koulut ovat tilanteessa, joissa on jotain, mitä leikata. Lähtötilanne on siinä suhteessa hirvittävä ja hirvittävän epätasa-arvoinen. Monet kunnat - kuten Mikkeli- ovat jo nyt lomauttaneet opettajansa, ajaneet alas täydennyskoulutuksen ja tarvikerahat. Mitä niissä kunnissa enää voidaan tehdä?

Koulujen menoja voidaan ryhmitellä monin tavoin. Suurimmat erät liittyvät henkilökunnan palkkoihin (opettajat rehtorit, avustajat, muu henkilökunta). Toinen suuri erä on kiinteistömenot (vuokrat, lämmitys, sähköt). Kolmas erä on koulukuljetukset, neljäs kouluruokailu ja viides tarvike-jne. rahat.

Palkkamenojen vähentäminen

Palkkamenoja vähennetään vähentämällä työntekijöiden määrää tai palkallista työaikaa tai laskemalla palkkatasoa. Rehtorien määrää vähennetään yhdistämällä kouluja. Opettajien määrää vähennetään yhdistämällä kouluja, luokkia ja opetusryhmiä. Kaikista virkatyypeistä tingitään. Avustajia vähennetään. Oppilashuollon henkilöstöä ei palkata lisää, eikä sijaisia oteta.

Palkallista työaikaa vähennetään vähentämällä ei-pakollisia tunteja kuten vapaaehtoisen kielen tunteja, kerho- ja tukiopetustunteja. Jakotunneista luovutaan. Osa opetuksesta annetaan suurryhmissä (esim. 100 oppilasta). Keinostoon kuuluu myös leikata sijaiskuluja (ei koulutuspäiviä, ei palkata sairauslomasijaisia...) ja opettajien lomauttaminen. Palkkapottia pienennetään myös vaihtamalla lomarahoja vapaapäiviin, jolloin ei palkata sijaista. Suomessa ei ole sitten 1930-luvun laman leikattu opettajien palkkoja. Tuolloin leikkaus oli 5 %.

Toisin kuin luullaan, opettajat voidaan kunnallisen virkamieslain perusteella lomauttaa. Tämä näkyy oikeusistuinten päätöksistä. Lomautus tulee kuitenkin toteuttaa niin, että lapset saavat joka päivä opetussuunnitelman mukaista opetusta. Ja se on vaikeaa. OAJ ajaakin lainkiristämistä.

Muut menot

Tällaisen yksinkertaisen ihmisen mielestä paras keino leikata kiinteistömenoja olisi laskea kiinteistöjen vuokria. Niin ei varmaan kuitenkaan tehdä. Niinpä keinoksi valittaneen koulutilojen käytön tehostaminen. Koulujen lakkauttaminen ja yhdistäminen tullee jatkumaan. Saneerauksia lykätään? Lämpötiloja lasketaan. Valot sammutetaan. Ilmastoinnit pysäytetään yöksi.

Kouluruuan hintaa alennetaan poistamalla kalliit ruoka-aineet. Keittiöitä yhdistetään.

Tarvikemäärärahoja leikataan. Opetus toteutetaan vanhoilla kirjoilla. Tietotekniikan käyttööottoa hidastetaan. Monistusta rajoitetaan. Erityisoppilaiden koulukyydeissä siirrytään takseista busseihin.

Kaikille kouluopetusta koskeville leikkauksille voi tulla yllättävän kova hinta. Professori Jukka Sarjalan mukaan opettajien lomauttaminen 90-luvulla romahdutti koulujen työmoraalin.

Kouluissa leikkausten vaikutukset kasautuvat etenkin heikoimpien oppilaiden kohdalle. Heiltä vietiin 90-luvulla heidän tarvitsemansa tukitoimet. Kerhotoiminnasta käytännössä kokonaan luopuminen koski erityisesti heitä. Heidät jätettiin seisomaan lumihankeen. Niin myös se, että laman aikana arvioitiin erityisopetuksen resurssien laskeneen jopa 60%!

Ratkaisut tuntuvat pitkään. Tukiopetuksen karsiminen näkyy kymmenenkin vuoden päästä syrjäytymisenä. Lamasta alkanut koulujen lakkauttaminen ei ole hellittänyt. Opettajien täydennyskoulutuson jäänyt monessa kunnassa supistusten tasolle. Oppilashuollon ja mielenterveyden jonot kostautuvat. Kuinka monta Jokelaa ja Kauhajokea Suomi kestää?

" Laadukkaat, kalliit palvelut tuotettuina ylimiehitetyllä organisaatiolla olivat totuuksia, joiden esille vieminen koettiin shokkina". Niinpä. Lama kuulema pelasti yhtenäiskoulutyyppisen peruskoulun. Ilman sitä uusliberalismi olisi imaissut koko perusopetuksen. Vai niin.

Vanhoja Kasvatus-lehtiä lukiessa suorastaan hätkähtää. Vuonna 1972 Eino Hautakangas (Kasvatus 3(6), 357-361) kirjoitti: " Koulutusmenot ovat Suomessa UNESCOn tilastojen mukaan kansantuloon verrattuna maailman korkeimpia, kun taas suoritteet, tulokset eivät kansainvälisten koulusaavutusmittausten mukaan ole aina kehuttavia."

Paljon on muuttunut 35 vuodessa. Nyt tilanne on päinvastainen. OECD:n vuonna 1995 julkaistun kolmannen kansainvälisen koulutusjärjestelmien vertailun mukaan Suomi käytti v. 1992 eniten bruttokansantuotteestaan koulutukseen (7,9%). Vuonna 1997 julkaistussa viidennessä selvityksessä bkt-osuus oli enää 6,6 (koski vuotta 1994) jne. Useimmissa OECD maissa lisättiin 90-luvulla rahaa koulutukseen. Suomi taas teki suurimmat leikkaukset: Olimme pudonneet vuoden 1992 ykkössijalla julkisista menoista vuonna 1995 jo alle alle keskiarvon. Keskitasolla olemme yhä. Suomalainen koulutus on siis erinomaisen tehokasta.

Vuonna 2001 tiedettiin Opetushallituksen tekemän selvityksen pohjalta, että "perusopetuksen 1.-6.vuosiluokkien opetukseen käytettävät määrärahat ovat pysyneet pitkään muuttumattomina ja erityisesti opetukseen käytettävien menojen osuus on laman jälkeen jäänyt monissa kunnissa todelliseen kuoppaan.

Vuonna 2008 Suomi on oppimistulosten ihmemaa alle keskitason kustannuksilla. Kuinkahan paljon meillä on varaa ajaa menoja alas, ennenkuin myös tulokset alkavat laskea vapaassa pudotuksessa. Ylijohtaja Aslak Lindström (1997) kuvasi 90-luvun lamaa sanoin: irtain lähti, mutta perusrakenne jäi. Kuinkahan nyt käy? 2000-luvulla ollaan juuri uusimassa erityisopetusajattelua. Suuri vaara on, että ainoa asia, joka toteutuu, on erityisen tuen määrän väheneminen

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kertooko Sarjala tästä työmoraaliromahduksesta jossain kirjassaan? Kiinnoistaisi lukea aiheesta...

Martti kirjoitti...

Tieto perustuu tekemääni haastatteluun hänestä Luokanopettaja-lehteä varten.

Anonyymi kirjoitti...

Osui tekstisi aika lähelle graduaihettani: "Onko koulutustasa-arvolla merkitystä heikkenevissä suhdanteissa"...(tai jotain sinnepäin). Olisiko hyvää kirja/artikkelivinkkiä, joka koskisi koulujen säästöjä ja niiden motiiveja, uusista lähteistä kun on valitattavasti hieman pulaa? Ohjaani mukaan on havaittavissa, että jotkut köyhät maaseutukunnat eivät tee kaikkea mahdollista koulutuksen rahoituksen eteen, koska " Oppilaat muuttavat kuitenkin muualle". On tästäsyystä järkevämpää suunnata rahat vaikkapa sosiaalipuolelle? Itse en ole tälläisestä koskaan kuullut..

Martti kirjoitti...

Ehdottaisin, että ottaisit yhteyttä a) Kuntaliittoon ja b)Opetushallitukseen. Kummassakin on tehty selvityksiä ao aiheesta.