Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Vuoden toiseksi viimeinen päivä


VUOSI 2007 alkaa olla voitettu kanta. Koska huomenna voi vielä tapahtua mitä vaan, varovaisen mielestä vielä ei ole oikea aika arvoida päättyvää vuotta. Sen voi jo sanoa, että tämä vuosi ei ole ollut normivuosi.

Vuosi näyttää päättyvän tiiviin työnteon merkeissä, ei paljon viikonloppuja ehdi viettää. Mutta se päänsärky on itse hankittua, joten ei valiteta.

TÄMÄN VIIKONVAIHTEEN olin varannut "Sata sanaa opetuksesta" -teoksen oikoluvulle. Eilinen meni tässä suhteessa harakoille, mutta tänään kävin läpi Kansasen Pertin lähettämää terävää palautetta ja parantelin tekstejä. Tälle luonteelle vain tarkkuus, jota mm pilkkujen ja välilyöntien oikea suhde vaatii, on hiukka vierasta. Mutta kenelle se homma sitten kuuluisi. Mitä enemmän tekstiä luen, sitä enemmän kirjasta innostun. Se on sitten toinen juttu, miten kirjan lukijat sen kokevat.

TOINEN ASIA, josta olen tosi innostunut, on googlen (ilmainen) nettikalenteri. Otan se nyt muutamaksi ajaksi koekäyttöön kaikenmaailman muistikortien ja Timesystemien sijaan. Josko se avulla olisi helmompaa pitää itseään ajan tasalla kaikkien satojen käynnissä olevien hommien hallinnassa. Ei ainakaan tarvitse kannella pinoja mukana.

SIVIILIPUOLELLA harmaita hiuksia tuottaa prinsessan päätös muuttaa Saton asuntoon Tapiolaan kahden kaverinsa kanssa. Viimeinen lapsi lähdössä kotoa. Nyyh!

Ei kommentteja: