Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Oliver Twist- loppurutistus



AURORAN JUHLAKAUSI huipentuu siis alkavan viikon keskiviikkona ja torstaina Charles Dickensin Oliver Twist-musiikkinäytelmään.
Se kertoo lapsista, jotka selviävät aikuisten julmassa maailmassa, joka ei juuri lasta kunnioita. Ja niinkuin kaikki hienot tarinat, siinäkin hyvä voittaa- lopulta ja paha saa palkkansa, hieman sosiaaliluokasta riippuen joko rangaistuksen tai anteeksiannon muodossa.

Olemme Jokirannan Jukan kanssa sovittaneet alunperin 1800-luvun alussa viikkolehdissä jatkokertomuksena julkaistu teoksen koulunäytelmäksi. Siksi juonenkuluja on oiottu, ja loppu on meillä armollisempi kuin alkuperäisessä versiossa. Lapsirooleissa nähdään kymmeniä 5-6-luokkalaisia, ja aikuisina heidän opettajiaan.

Opettaja Uma Jutilan säveltämällä musiikilla on esityksessä vahva kantava rooli.Kuoron ja orkesterin osuus onkin tässä vaiheessa lähes valmis. Lehtori Nina Mattila on johtanut puvustuksen tekoa.

MAANANTAINA rakennamme salin supervauhtia kuntoon, vedämme valot ja aloitamme lavastusten rakentelun. Näyttelijät muuttavat puoliltapäivin saliin teatterileirille,ja sitten pääsemme hiomaan kokonaisuutta.

VIELÄ on edessä paljon työtä. Maanantain infossa jaetaan aikuisille hommat. Ja keskiviikkoaamuna kaikki on valmista. On aina ollut.

PIENI TIETOISKU OLIVER TWISTISTÄ

Oliver Twist oli Charles Dickensin toinen romaani.Kirja julkaistiin alunperin kuukausittain ilmestyvinä osina. Ensimmäinen niistä julkaistiin helmikuussa 1837 ja viimeinen huhtikuussa 1839. Jokaiseen osaan liittyi George Cruikshankin piirtämä kuva.

Oliver Twist on ensimmäinen englanniksi kirjoitettu kirja, joka päähenkilönä on lapsi. Teosta on kuvattu sosiaaliseksi romaaniksi; siinä kritisoidaan 1800-luvun alun englantilaista järjestelmää, jossa köyhät pakotettiin työlaitoksiin ja jossa käytettiin lapsityövoimaa. Kirja kuvailee romantisoimatta rikollisten elämää. Dickensin kirja pohjautuu ainakin osittain tosikertomukseen Robert Blincoesta, pojasta, joka oli sijoitettu työtaloon. Siellä lapset tekivät töitä 14 tuntia päivässä ja kuusi päivää viikossa.

Ei kommentteja: