Kirjoja

Kirjoja

torstaina, lokakuuta 18, 2007

Tulospalkkaa mouruamaan

KUVA:Jukka Ruotsalainen

AURORAN koulu on ensimmäisenä espoolaiskouluna mukana tulospalkkiokokeilussa. TUPA on muutenkin Espoossa vielä harvojen herkkua, koska se vaatii melkoisesti paperitöitä. Eivätkä kaikki pidä muutoinkaan ideasta. Me nyt kuitenkin päätimme sitä kokeilla viime joulun alla. Tammikuun loppuun menneessä saimme sovittua työnantajan kanssa tavoitteet, joihin meidän on yllettävä, jotta ylimääräistä rahaa heruu. Toukokuussa oli ensimmäinen tsekkaus, ja huomenna toinen.

TUPASSA työyhteisö asettaa itselleen kehittymistavoitteet neljälla eri tavoitealueella: vaikuttavuus, asiakastyytyväisyys, prosessit ja henkilöstö. Kullakin osa-alueella on vähintäin yksi haaste. Etukäteen pitää porrastaa tavoitteen saavuttaminen esim. viiteen vaiheeseen. Lähtötilanne + neljä eri parampaa tilannetta. MItä paremmin tavoitteet saavuttaa, sitä suuremman palkkion saa. Lisäksi tavoitteita saa painottaa.

LASKIN juuri tämän hetken tilanteen Olemme edenneet hienosti kaikilla tavoitealueilla. Kun ottaa painotuksen huomioon, olemme minun arvioni mukaan täyttäneet tavoitteet 62 %:sesti- ja aikaa on vielä ainakin kaksi kuukautta. 62 % tarkoittaisi sitä, että palkkioksi saataisiin 62 % maksimista, joka on 5 % tupaan osallistuvien yhteisestä vuosipalkasta. Karkeasti ja hieman optimistisesti laskien se tarkoittaisi noin 800-1000 euroa/nuppi. Lopullisen %-luvun laskee kuitenkin työnantaja, joten saa sitten nähdä.

Ei kommentteja: