Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

sunnuntai, heinäkuuta 07, 2024

Viikkoraportti 27


 








(+) Home sweet home. Kuitenkin. Ihanaa, että on kokous/yhdistystauko. Kaikki lapset turvallisesti kotona.  (-) Kelit vaihtelee. Auto kiukkuilee.


 Maanantai 1.7.

Pilvisempi päivä. Lukuvuoden 2007-08 papereita (paperi)roskiin. 
Riku Hel-sinkiin ja takaisin. Auto kiukkuili. Kotilounas. Illalla niin hauskaa tv-sarjaa. 

 Tiistai 2.7.  

Nätti päivä.  Kävin varaamassa mersulle ajan ensi viikoksi. Käytiin samalla Isossa Omenassa ostoksilla. Lounaaksi kotona niin maukasta uunilohta ja uusia perunoita. Illalla Orkesteri-sarjan kausi 2 loppuun. Olipa hauska. Tulee ikävä.

 Keskiviikko3.7. 


Päivä kaunistui iltaa kohti. Kiva niin. Ajeltiin Tapiolaan. Mukaan tarttui klassinen voileipäkakku. Eilistä  lohta riitti vielä täksikin päiväksi. Hyvää, Sukeltelin nyt syksyyn 2005.   Touhua on tuolloin riittänyt. Ja poisheitettävää /silputtavaa paperia riitti sitäkin. Illalla kiva Härön tragikomedia Yle Areenasta.

 Torstai 4.7.

Pilvinen päivä. Santut ovat turvallisesti Suomessa. Norppa vielä luodolla. Marjut teki puutarhahommia. Minä siivoilin papereita. Jäitä ostamaan uusoon Vespalla - kyllä ajelu niin  nuorentaa mielen. Lounaaksi tosi  hyvää lammasta ja Lidlin perunaneliöitä.  

Illalla Elisan vuokraamosta katselijaa haastava leffa putoamistapahtumasta. Kaikki jäi auki. Nerokasta? Suosittelen.

 Perjantai 5.7. 

Puolipilvinen päivä. Ajeltiin Helsinkiin. Kalakeittolounas Hakaniemen hallissa. Niin hyvää. Sukellus lukuvuoden 2011-12 papereihin. Alkaa olla "kuolinsiivous" Luokanopettajan päiväkirjojen (noin 20 vuosikertaa)  osalta  valmis. Hauskat jutut poimittu ja paperit lajiteltu roskiin ja silputtaviin.

 Lauantai  6.7.


Pilvisestä aamusta  sadepisaroiden kautta illansuun aurinkoon. Lounaaksi maanmainiota lammasta. Loput 50 %. Kuuntelin Pelkosen Markun podin. Viisaita ajatuksia.  Illan suussa uusi nälkä. Haettiin vantaalaisesta Limosista hyvin tehdyt pizzat. Masu täynnä TV:stä jännää matsia Englanti- Sveitsi. 


 Sunnuntai 7.7. 


Ihanan hidas aamu. Noorakin turvallisesti maissa. Muistiinpano-/hävitysvuorossa lukuvuosi 2o12-13. Lounaaksi loput pizzoista. Iltapäivällä käytiin Hietaniemessä hoitamassa hautaa. Malmille on ostettu palvelu. Nyt on pakko etsiä ohjeet kiven siistimiseen sammalilya. Pikkuostiksilla "Raunin K-kaupassa". Ranskassa rajut vaalit.

Ei kommentteja: