(+) Kesä! 31 lomapäivää koululaisilla vielä maanantaina. Opettajilla pari vähemmän. (-) Kelit välillä.
Maanantai 8.7.
Tiistai 9.7.
Sitten ostamaan uusia matto eteiseen ja lamppu olohuoneen pöydälle. Sitten Jumboon. Lounas kiinalaisessa ravintolassa.Illalla surullista sarjaa juutalaisten kohtalosta Italiassa toisen maailmansodan lopun aikoihin. Iltapalaksi mainiota sweetchili-tonnikala-patonkia.
Keskiviikko 10.7.
Päikkärien jälkeen sain lajiteltua roskiin viimeisenkin Timesystem- päiväkirjan sivut. Vanhin TS taisi olla vuodelta 1992. Innostajani oli aikanaan Nuorisokasvatusliiton Kosti Helimäen kirjahylly. Vuonna 2014 pakettia ei enää myyty. Sitä ennen olen hävittänyt luokanopettajan 25 päiväkirjaa. Irroittanut metallit ja muovit ja lajitellut salassapidettäviä tietoja sisältävät sivuta silppuriin.
Milloin oikein aloitin "kuolinsiivouksen? Hmm. Ainakin viime jouluna. Seuraavaksi tulen käymään valokuvien kimppuun. Tallella on jo nyt muistiinpanoja syntymästä asti 1500 sivua. Dataa. Vaimo rohkaisee: Miksi? Mikset vain heitä roskiin. Ketä tuo kiinnostaa? Vastaan: Haluan vain tietää, missä olen ollut kaikki nämä vuodet. Ihania asioita on palannut mieleen. Taustapeilikiinnostus kuuluu kai tähän ikään?
Torstai 11.7.
Perjantai 12.7.
Sukeltelua 2000-luvun muistoihin samalla kun tyhjensin gmailia. Mielenkiintoisia viestejä löytyi. Käytiin kaupoissa huomista reissua varten. Illalla tanskalainen leffa.
Lauantai 13.7.
Puolipilvinen päivä. Ajeltiin vähän yli 2 tunnissa Riitan ja Jonten mökille Hartolaan. Lämmin päivä. Uintia. Ruokaa (mm. kanaa ja oman maan uusia perunoita). Niin lempeä sauna. Seurustelua. Maailman parantamista. Nukkumaan huomenna klo 02.
Sunnuntai 14.7.
Aamu-uutinen : Trump yritettiin murhata, Aamu-uinti Hartolassa. Aamupala. Pakkaus. Kotiin paikoin tosi kovassa sateessa. Valmis lounas (lasagne no hyvä) haettiin Jumbosta. Iltapalaksi Jumbon patonkeja. Ja aikaisin nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti