Viime viikkojen aikana on mediassa havahduttu kurjiin tutkimustuloksiin: hyvistä tasa-arvoon pyrkivistä yrityksistä huolimatta - mm. positiivisen diskriminaation keinoin - koulujen segregaatio, jakautuminen vallan mainioihin ja vallan kauheisiin jatkuu, ehkä kiihtyykin. Monelle meistä kokonaan uusi tieto on ollut, että mainioissakin kouluissa oppilaiden kaveripiirit muodostuvat vahvasti heidän sosiaalisen taustansa perusteella. Se e ole viisasta.
Vertaisryhmien muodostuminen sosiaalisin perustein on pikaliukumäki syrjäytymiseen, pahoinvointiin, jengiytymiseen, väkivaltaan ja rikoksiin. Se on uhka myös suomalaiselle tasa-arvon arvolle.
Rauno Haapaniemi ja Liisa Raina ovat juuri julkaiseet kirjan, joka paitsi havahduttaa kysymyksen vakavuuteen tarjoaa myös lääkkeitä ongelman ratkaisemiseen. Teoreettisella tasolla avainkäsitteeksi nousee sosiaalisen pääoman käsite ja praktisella tasolla sosiaalisen pääoman pedagogogiikka, jonka keskiössä ovat oppilaiden pitkäkestoiset oppivat ryhmät.
Haapaniemi, Rauno ja Raina,Liisa (2022). Luottamus ja kansalaisuuteen kasvaminen- sosiaalisen pääoman pedagogiikasta. Cultura Oy
Kirja tarkastelee sosiaalista pääomaa kahdella tasolla: resurssina, jonka turvin kansalaiset rakentavat yhteistyöllä ja yhteisin sopimuksin hyvinvointi-yhteiskuntamme. Jokaisen pitäisi saada mahdollisuudet osallistua, rakentaa elämäänsä ja kuulua yhteisöön.
Toinen taso on koulu. Koulun tehtävä on tukea kansalaiseksi kasvua ja mahdollistaa hyvää elämää Kaikille. Nyt voimassa olevissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) koululle on annettu tehtävät rakentaa inhimillistä pääomaa (tiedot ja taidot) ja sosiaalista pääomaa. Edellinen on itsestään selvää. Tarkemmin jälkimmäistä käsitettä ei kirjoittajien hämmästykseksi perusteissa avata. Tasa-arvoa edistävässä koulussa velvoite sosiaaliseen pääomaan edellyttää kuitenkin tavoitteellista oppilaiden alkulähtökohtien erojen tasoittamista.
Haapaniemen ja Rainan mukaan sosiaalinen pääoma kertyy ja kasautuu lasten arjessa ja sen jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa. Pelkkä kertyminen ei riitä. Sitä tulisi ohjata tavoitteellisesti. Tällä hetkellä monet koulun nykyiset rakenteet ja käytännöt jopa estävät sosiaalisen pääoman karttumista kaikille.
Sosiaalisen pääoman käsite
Sosiaalisen pääoman käsite on käsitteenä laajasti tiedepiirien arvostama, vaikka käsitteen rajat ja nimi vaihtelevatkin. Se tarkoittaa pitkälti samaa kuin yhteisöllisyys, joka ilmenee työpaikoilla ryhmään kuulumisen tunteena, hyvinä ihmissuhteina, luottamuksena, vastavuoroisuutena ja henkilöstön toimintana yhteiseksi hyväksi. Tieto kulkee. Normeja noudatetaan. Verkostoja hyödynnetään ja niistä saadaan etuja. Sosiaalinen pääoma tuottaa hyvinvointia.
Toisaalta sosiaalinen pääoma on yhteisöllinen ilmiö. Toisaalta yksilö voi ottaa ainakin osan siitä mukaansa. Tai jäädä sitä ilman.
Sosiaalinen pääoma koulun kontekstissa
Koulussa sosiaalinen pääoma on monikerroksinen. Yhteisöllisesti, yhteisen pelikirjan mukaan toimivassa koulussa kaikkien on mahdollista saada sitä hyötyä. Kaikki koulut eivät kuitenkaan ole tällaisia. Mutta myös yksittäisessä luokassa voidaan rikastaa oppilaiden sosiaalista pääomaa.
Oppilaille sosiaalinen pääoma on kaveruussuhteita ja omaksuttua sosiaalista kompetenssia (sosiaalisia, sosioemotionaalisia ja sosiokognitiivisia taitoja). Se kuinka paljon tätä omaisuutta kertyy tai kuinka tasaisesti se eri oppilaiden kesken jakautuu vaikuttaa koulumenestykseen, suojaavien turvaverkostojen rakentumiseen ja elämänhallinntaan.
Tasa-arvoa korostava peruskoulussa sosiaalinen pääoma on keskeisesti myös tasa-arvokysymys. Koululla on tärkeä tehtävä tasoittaa kotitaustasta riippuvan sosiaalisen alkupääoman erilaisuuden aiheuttamaa eriarvoisuutta. Hyvä-osaisemmat oppilaat olisi saatava jakamaan omaa sosiaalista pääomaansa. Heikomman sosiaalisen alkupääoman omaavia ei saisi jättää yksin tai verkostoitumaan vain keskenään.
Keskeinen lääkeaine: Yhdessä oppivat pienryhmät
Haapaniemen ja Rainan ratkaisuna ovat muutaman oppilaan pysyvä oppivat pienryhmät, ns. kotiryhmät. Toisin kuin jatkuvasti kokoonpanoltaan muuttuvat ryhmät, yhdessä oppivat pienryhmät loisivat jokaiselle oppilaalle hänen kasvuaan tukevan verkon. Moni lapsi tai nuori ei kykene hallitsemaan kokonaisen luokan, lauman, ryhmäsuhteita. Pysyvät pienryhmät lisäisivät oppilaitten turvallisuutta ja hyvinvointia.. Ne auttaisivat oppilaita kiintymään ja kiinnittymään toisiinsa, koulutyöhön ja myöhemmin laajemmin yhteiskuntaan.
Pienryhmät eivät kuitenkaan tuota sosiaalista pääomaa itsekseen ja automaattisesti. Tähän tarvitaan opettajan pitkäjänteistä ohjaustyötä. Aloitetaan parityöskentelystä. Niissä alkuharjoitellaan yhdessä tekemistä ja koetaan onnistumisia.
Pysyvät noin neljän oppilaan ryhmät muodostetaan yhdessä opettajan johdolla. Ryhmä antaa sosiaalista tukea ja kontrolloi. Se laatii yhdessä pelisääntönsä ja vuorovaikutussopimuksensa. Ryhmä valitsee oman pomonsa. Tehtäviin jätetään valinnan varaa ja vapautta. Opettaja antaa oppilaille tilaisuuksia olla luottamuksen arvoinen. Kierrätetään erilaisia ryhmärooleja (mm. kyseenalaistaja, myötävaikuttaja, innostaja, sovittelija). Valitaan, mikä istuu itselle. Opetellaan tunnistamaan omia vahvuuksia. Aikaa varataan töiden ja työprosessien reflektiolle.
Haapaniemi ja Raina eivät edellytä, että kaikki koulutyö tehdään näissä ryhmissä. He arvostavat menetelmällistä monipuolisuutta. Eikä, ettei koskaan tehtäisi töitä muissa ryhmissä. Hauskalta kuulosti mm. idea siitä, että pysyvät ryhmät lähettävät jäseniään opintoretkille muihin ryhmiin. Ja että juuri ryhmät perehdyttävät uudet oppilaat luokan tapoihin. Mutta jokaisella olisi turvallinen välittävä kotipesä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti