Kirjoja

Kirjoja

torstaina, helmikuuta 11, 2021

Oppilaana? Yritysespoon webinaarissa















ESPOOSSA haluaan tukea ihmisiä ryhtymään yrittäjiksi. Täällä - ja mm.  Kauniaisissa ja Kirkkonummella-  toimii tässä tarkoituksessa mm.  Yritysespoo, joka on voittoa tavoittelematon  yhdistys.

Yritys-Espoon  viisi yritysasian-tuntijaa antavat maksutta neuvontaa asiakastapaamisissa. Niihin pääsee sähköisen ajanvarauskalenterin kautta. Yhdistys järjestää myös  erityisiä yritysklinikoita. Yksi toimintamuoto on myös webinaarit. 

Eilen oli yksi sellainen otsikolla: Yrityksen perustamisen ABC. Miksi minä sinne menin?. Koska olen ollut lokakuusta asti sivutoiminen eläkeläisyrittäjä ns. yksityinen ammatinharjoittaja.

WEBINAARI kesti kaksi tuntia. Siihen kuului kaksi noin 45 minuutin luentoa, ja  kummankin jälkeen oli varattu 15 minuuttia chatissa esitettäville kysymyksille.

Ensimmäinen tunnin teemana oli yrityksen perustaminen. Luennon piti YriysEspoon asiantuntija Irene Matinpalo. Toisen tunnin teemana  oli " Näin haet starttirahaa". Neuvoja antoi nyt Maria Korpisalo/TE- palveluista. Meitä yleisöä/osallistujia/ oppilaita oli 60.

Mitä opin yrityksen perustamisesta?


OMA firmani on perustettu jo lokakuussa. Firmalla on komea nimi: Tmi ProRector. Toimialana on: Koulutus. Konsultointi. Informaatio. Viestintä. Tieto- ja kulttuurituotteiden valmistus ja jakelu. Toiminta on hyvin pienimuotoista.  Mutta kaikkea pitää kokeilla. 

Vaikka firma siis jo oli perustettu,  oli  kivaa kuulla, miten homma  olisi oikeasti kannattanut  tehdä :-)  Ainakin jos olisi kovin tosissaan ja nuorempi. Luennolla vinkattiin tosi mainioita e-materiaaleja, joista on paljon hyöyä.

Mitä siis opin? 

  • Olisi kannattanut tehdä  alustava liiketoimintasuunnitelma: Mitä myyt? Kenelle? Ja millä hinnalla? Siihen saatiin valmiita pohjia. Ideana on varmistaa, että kannattaa.
  • Perustamisessa kannattaa käyttää harkintaa. Pelkkä unelma omasta ravintolasta ei riitä. Pitää punnita riskit. Onko osaamista? Onko toimialatuntemusta? Onkovarmoja asiakkaita?Onko sen verran rahaa, että voi hankkia välineet ja tilat jne.
  • On olemassa yrittäjyystutkintoja mm. Omniassa. TE- toimisto  järjestää Kohti yrittäjyyttä- kursseja
  • Kannattaa aloittaa kevytyrittäjänä. Niin voi  kartoittaa, onko omalle idealle markkinoita. Jos valitsee  OP- Pohjolan, saa myös y-tunnuksen. Siitä on hyötyä.
  • Voit olla yksityinen elinkeinonharjoittaja, jolloin firmalla voi olla toiminimi, mutta kaikki sopimukset jne. tehdään omissa nimissä ja vastuu on henkilökohtainen.
  • Voit perustaa osakeyhtiön. Tällöin ei ole henkilökohtaisesti vastuussa, vaan vastuun kantaa yhtiö- ja hallituksen jäsenet, jos ovat rikkoneet pelisääntöjä. OY on  verotuksellisesti järkevä, kun liikevaihtoa on vähinttään  80 000- 100 000 €.
  • Voi hakeutua Franchising- sopimuksen kautta yrittäjyyteen. Tätä vaihtoehtoa ei juuri esitelty. Siinä harjoitetaan liiketoimintaa päämiehen liiketoimintakonseptilla sääntökirjaa noudattaen.
  • Voit olla sivutoiminen tai päätoiminen yrittäjä. Vain päätoiminen voi hakea starttirahaa.
  • Yritys perustetaan tekemällä ilmoitus patentti- ja rekisterihallitukseen ja verohallitukseen.
  • Yrittäjän on otettava eläkevakuutus, jos on 18- 67-vuotias ja tulot ovat vuodessa yli 8000 €. Eli minunkin on muutamaksi kuukaudeksi sellainen otettava. Vakuuusyhiöitä on useita  mm. Ilmarinen, Elo, Varma.

SELAILIN vielä puffattuja maeriaaleja, ja pysähdyin kohtaan ennakkovero.  HUPS enpä ole sopinut siitä mitään verottajan kanssa. Soitin verotoimistoon. Ei tarvinnut, kun vuodelta 2020 on vain yksi tulo. Mutta laskun yhteydessä kerätty ALVi on maksettava huomenna. Hoidin asian tänään.

Yrityksen Perustamisopas














AIVAN mainio ja tosi tuhti - maksuton-  e-materiaali on Yrityksen Perustamisopas. Sen voi ladata linkistä:  https://ejulkaisu.grano.fi/grano/perustamisopas_2020

Muita materiaaleja löytää linkistä:

Sopimuspohjia  löytää mm. yritystulkki-hakusanalla

Ks. lisää www.yritysespoo.fi

Starttirahasta

Päivän toinen luento  oli siis tuesta, jota yrittäjäksi siirtyvä voi saada. On olemassa ns. starttirahaa. Sen suuruus on 700 €/kk ja sitä voi saada kaksi vuotta. Edellytyksenä on, että ryhtyy päätoimiseksi yrittäjäksi. Eläkeläinen sitä ei saa.

Jos on työtön, voi saada  myös kokeilla yrittäjyyttä 4 kuukauden ajan menettämättä ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. 

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja


KIITOS!  Luennoitsijat olivat asiansa tuntevia. Puhetta havainnollistettiin ppt-tekseillä.  Esitettyihin kysymyksiin saatiin vastaus. TEAMS-teknikka toimi. Ääni kuului. Omassa ruudussani ei ollut valitettavasi chattia.

KOSKA näin pandemia-aikana webinaarit on otettu laajasti käyttöön, jäin pohtimaan   prosessia aikuisten oppimistapahtumana. Metodina oli perinteinen luento. Asiaan mentiin jäsentävän metapuheen jälkeen. Puhuttiin asiaa ja käytettiin asian omaa kieltä. Emailiin lähetettiin lopksi palautekysely.

Tärkeää asiaa oli paljon, niinkuin opettajilla aina. Osallistujat seurasivat, näkivät  ja kuulivat. Mutta opittiinko? Tällaisessa prosessissa ei   oikein voi ottaa  huomioon osallistujien erilaisia lähtökohtia, kokemustaustaa ja tilannetta. Kuitenkin oppiminen lähtee juuri siitä, missä on. Osallistujat ovat yleisöä lähes koko ajan.  Kysymysvarteissa voi tarkentaa, onko ymmäränyt oikein. Muutama ehtii ja kehtaa.

VOISIKO webinaarissa oppia paremmin?  Kannattaisiko webinaareihinoveltaa  niitä ajatuksia, joilla on haluttu korkeakoulupedagogiikassa kehittää luentoa? Yllätyksiä? Dialogia? Tiivistyksiä? Ennakkotehtäviä? 

Laitoin tähän muutaman linkin itselleni muistiin jatkopohdinoja varten.

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/11/syksyn-viimeinen-luento-takana-mita-nyt.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/08/miten-luento-tehokkaammaksi.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2018/11/tuunataan-luento-opetusmenetelmasta.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2016/05/uskon-luentoon.html


1 kommentti:

Salla kirjoitti...

Varmasti mielenkiintoista asiaa tuolla. Minäkin olen miettinyt kevytyrittäjän laskutuspalvelua. Olisi ehkä mukava tehdä omasta harrastuksesta ammatti. Pitääkin selvitellä hieman lisää.