Tuunataan luento opetusmenetelmästä oppimismenetelmäksi

Päivitetty 4.11.-18
MINULLA oli   viime tiistaina hieno tilaisuus olla luennolla Porthanian 1- salissa. Edellisestä kerrasta onkin jo vuosia.

Kasvatustieteen laitoksen kaikille opintosuunnille yhteiseen "Opetussuunnitelma ja koulun kehittäminen"-kurssiin –  jonka kahta ryhmää saan vetää –  kuului seminaaripäivä. Päivän aikana opiskelijat kuulivat neljä luentoa. Alustajat olivat kaikki tosi asiantuntijoita.

ITSE pääsin kuuntelemaan aikataulusyistä niistä vain yhden. OAJ:n koulutusasiainpäällikkö Nina Lahtisen teemana oli "Varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen säädöspohja."

Lahtinen on taitava ja kokenut puhuja, joka hallitsee substanssin mennen tullen.  Hänen perusviestinsä oli selvä: kaiken mitä opettaja tekee, tulee mahtua lainsäädännöllisen ja siihen pohjautuvien normikehien sisään. Siksi opettajan on tunnettava säädöspohja. Ja se pohja on todella mittava. Koulun toimintaa ohjaa  tosi moni muukin laki ja asetus kuin PoL ja PoA.

Innostavaa 

LUENTO perustui huolellisesti kootuille faktoille.  Normitekstejä avattiin konkeettisilla esimerkeillä mm. päätöksillä, jotka on saatu opettajien toiminnasta tehtyihin valituksiin. Jouduin huomaamaan, etten ollutkaan perillä kaikista opettajia koskevista säännöistä. En tiennyt, että vaikka opettaja saa opettaa omaa lastaan, hän ei saa arvioida häntä. En tiennyt, että varhaiskasvatusta koskevissa säädöksissä ei anneta henkilöstölle mitään huonoon käytökseen puuttumiskeinoja.

Lahtinen kertoi myös  koskettavan casen koulusta, jossa koulukiusaaminen oli karannut käsistä - ja koulullahan on velvoite suojella lapsia siltä. Tässä koulussa luotiin yhteiset käytänteet, ja vuodessa tilalle koululla oli aivan toisennäköinen. Mitä nämä keinot olivat?

1. Jokainen opettaja määrättiin saapumaan luokkaan ennen oppilaita
2. Jokainen opettaja valvoi, että oppilaat menevät ulos.
3. Välituntivalvoja meni suoraan luokkaan ulkovaatteet päällä - ei opettajainhuoneen kautta
4. Opettajat määräsivät istumajärjestyksen.
5. Opettajat muodostivat työskentelyryhmät, parit jne.

Yksinkertaista. Minimoidaan tilanteet, joissa voidaan kiusata. Kukaan ei joudu pelkäämään, ettei tule valituksi.

Hämmentävää

Totta. Luento on äärimmäisen kustannustehokas keino
jakaa informaatioa.

LUENNON aihe oli massiivinen. Aikaa oli 90 minuuttia.  Niinpä dioja riitti enemmän kuin aikaa. Ja nyt en yhtään moiti luennoitsijaa- vaan jään pohtimaan luentoa metodina.

Tarkkailin itseäni ja muita. Kovin usein luentoa tuli seurattua  ikäänkuin päivystystilassa. En ollut ainoa joka näpräili puhelinta tai läppäriä tai selaili kalenteriaan.  Katse nousi hetkeksi,  kun jotain aivan poikkeuksellista kuului.

ONKO niin, että niin tehokas kuin luento onkin  tiedon jakona tilanteessa - kuten tässä - jolloin kuultavana on asiantuntija, joka on koonnut valtavasta datamäärästä oleellisen, niin se vastaanottamisen, oppimisen ja omaksuminen kannalta vuotaa?

Onko niin, että luento oppimismenetelmänä jää vertauskuvallisesti - muutamaa omaksuttua ja muistiinpanoihin kirjattua oivallusta lukuunottamatta - vastaanottavan lukemisen ensimmäisen vaiheen: selailun tasolle. Varsinainen oppiminen: uuden informaation liittäminen  omiin aikaisempiin käsityksiin jää itse asiassa kokonaan kotona tehtäväksi. Ja siksi monet meistä, jotka jakavat diat jälkikäteen kuulijoille, käytämmekin luentoajan vain laatimamme oppimateriaalin esittelyyn- ja laistamme vastuunottoa itse oppimisesta. Palkkion maksuun riittää, että "asiat on käyty läpi"? Luulemme jakavamme tietoa, mutta unohdamme, että meidän (vuosikausien työn tuloksena konstruoimamme) tietomme onkin  kuulijoille vastaa  dataa, informaatiota, josta heiän  pitää itse työstää oma tietämyksensä.

Korjausliikkeitä?

PERINTEISTÄ luentoa  (alunperin luentaa) tullaan useinmiten kuuntelemaan jonkin kiinnostavan ihmisen esityksenä. Moni uskoo oppivansa siitä  ihan hyvin ja  ainakin hän pääsee helpommalla. Kun  luentoa  tuunataan opetus-menetelmästä oppimismenetelmän suuntaan, voi siksi varautua myös pettymyksiin ja kiukkuun.

Miten itse tuunaisin? Ensinnäkin vähentäisin asioiden, diojen ja tekstin määrää. Käytänkin jo aika paljon kuvia.

Tuunaus  edellyttää minusta, että luennoitsija preparoi (siis jaksottaa, jäsentää, selittää, havainnollistaa) opittavaa asiaa,  mutta myös  oppijoille on annettava  aikaa kuullun ja katsotun sulattamiselle (Comenius puhui oppimistyöstä märehtimisenä). Tähän tarvitaan tekniikoita. Onneksi niitä on, ja monia käytetään yleisesti, mutta ehkä ei aina tavoitetietoisesti.

Konkreetisti luento kannattaisi minusta rakentaa (jopa yksinkertaistetuksi)  kokonaisuudeksi, jota sitten työstettäisiin palasina. Tuo kokonaisuus kannattaisi esittää jonkinlaisena kuvana, tarinana (vrt. Engeströmin orientaatioperusta) tai vertauskuvana, jos vain mahdollista. Aina ei ole.

Ennen kutakin osaa kokonaisuudesta  kertoisin siihen liittyvän autenttisen ja ajankohtaisen tapahtuman, ongelman, tarinan tms., johon saisi ottaa kantaa (onko loppuväite kuulijoista  totta, tarua vai komsiikomsaa). Tämä ehkä  sytyttäisi kiinnostuksen?  Sitten koottaisin  esim. pareittain jutellut omat näkemykset ja käytäisiin muutamien saliin nostettuja poimintojen pohjalta kokoaa alkukeskustelu. Näin sali ajattelee tästä.  Käydään siis läpi, mitä jo tiedetään asiasta. Palautetaan mieliin. "Muistetaan uudelleen" (Sokrates, Herbart, Soininen, Gagne, Engeström)

Tämän jälkeen  luennoitsija esittelisi itse  uudet opittaviksi tarkoitetut asiat osa kerrallaan, tai antaisi sitten työpajamaisesti opiskelijoiden hankkia uutta tietoa annetusta aiheesta lukemalla jokin artikkeli tai vaikkapa "kilauttamalla" kaverille.

Tarkoitus on  ymmärtää. Vedetään yhteen. Tiivistetään.  Käännetään käsitteiksi. Struktroidaan. Yhdistetään uudeksi, päivitetyksi tietorakenteeksi.

Osan päätteeksi uudet asiat otettaisiin haltuun soveltamalla niitä johonkin (vrt. jo Herbart ja Soininen) keskustellen - tai vielä parempaa jos ryhmä ei ole suuri-  esim. draaman keinoin.

Sitten tulisi olla mahdollisuus arvoioida  tarjotun informaation arvoa (vrt. Engeströmin täydellisen oppimisen malli).  Nopea kikka on sorminäyttö. Pidempi sarja pikakeskusteluita: Mitä kuulit? Mitä jäi erityisesti mieleen? Miltä esitetyt asiat tuntuivat? Mikä innosti? Mikä nostatti karvoja? Miten päivä vaikuttaa Sinuun ja Työyhteisöösi? Ei mitenkään? Jotenkin? Mihin haluat ryhtyä? Mitä haluat tehdä? Mitä teet ensimmäisenä, jotta se, mistä tänään innostuit, myös toteutuisi? Mitä toiveita Sinulla on seuravalle kerralle?

SITTEN palattaisiin kokonaiskuvaan, ja otettaisin seuraava lähikuva.

IHMINEN ei pysty keskittymään kuin noin 20 minuuttia. Huomaankin huomaavani, kuinka tärkeää rytmitys ja tempo ovat.

JOTTA luento näin tuunattuna toimisi, minusta on tärkeää koko luennon ajan sanallistaa, miksi  kukin vaihe on sellainen kuin on. Luennon lopuksi oli syytä palata alun tunnelmiin ja alkuajatuksiin.   Aikaa kannattaisi  jättää esitetyn kokonaisuuden (mallin) ja luennolla käytetyn  aktivoinnin yhteiseen arviointiin (vrt. Engeströmin kysymys: Toimiko malli? Opinko minä näin?).