Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, heinäkuuta 20, 2020

Kiva teos Espoon kirjastoista

ENTINEN  kirjastoeläkeläinen sai pyynnön tehdä kirjan espoolaisista kirjastoista. Hän haastatteli 34:ää muuta eläkeläistä/pian eläkkeelle siirtyvää kirjasto- työntekijää. Syntyi  heidän kokemuksiaan esittelevä teos: 

Määttänen, Tuovi (toim.). (2006). Kun pienestä tuli suuri. Kertomuksia Espoon kaupunginkirjastosta.  Espoon Kaupunginkirjasto Helsinki: Edita.

Haastateltavat kertovat kukin omista kirjastoistaan,  kirjastotyöstä, sen  iloista ja ongelmistakin. Samalla piirtyy kuva julkisen kirjastotoiminnan melkoisesta kehitystarinasta. Lukemani perusteella jaan sen neljään eri jaksoon: 
1. 1800-luvun alkuaihio. 
2. Maalaiskirjastovaihe. 
3. Nykyaikaisen kirjaston vaihe ja 
4. Kirjasto monimuotopalveluna.


1. 1800 - luvun alkuaihio

Espoolaiskartanoissa on hyvinkin ollut yksityisiä kirjastoja jovarhain, mutta lainakirjasto syntyy tänne 1860- luvulla. Itse asiassa niitä syntyi kaksi. Molemmat olivat ruotsinkielisiä. Aurora Karamzinilla oli Träskändassa noin 200 niteen lainakirjasto. Kuinka kauan tämä kirjasto toimi, siitä ei ole varmaa tietoa.

Toisen perusti  pastori Elias Wilhelm Stadius vuosina 1859- 1867 ehkä kirkon tiloihin. Vuonna 1869 kuntakokous vahvisti tälle kirjastolle säännöt. Toiminnasa tuli näin virallisempaa kuin muualla. Vuonna 1873 kirjasto siirtyi Lagstadin koululle, ja  opettaja Blomberg toimi sen palkattomana hoitajana. Kirjat saatiin lahjoituksina. Merkittävä hyväntekijä oli salaneuvos  Axel Ludvig (von) Born, jonka lahjoitusten  ansioista kirjaston kokoelma  kasvoi 300 niteeseen 1875 mennessä. Kirjastossa oli hyödyllisiä tietokirjoja ja 100 niteen kokoelma lastenkirjallisuuttakin. Muualta löysin tiedon, että Espoossa kirjaston käyttö oli 
alusta alkaen maksutonta; Kirjaston toiminta perustui hyväntekeväisyyteen eli kirjat tulivat kokoelmaan lahjoituksina ja työ tehtiin palkatta. 

2. Maalaiskirjastovaihe

Kirjasto toimi näin yksityisenä laitoksena noin 60 vuotta. Vuonna 1922 astui  voimaan kirjastolaki, joka lupasi kunnille valtionapua kirjastoon. Nyt kirjastosta kunnallinen, ruotsinkielinen laitos, johon kuitenkin kuului Leppävaaran suomenkielinen piirikirjasto ns. kantakirjastona. Kirjasto toimi Albergan suomenkielisellä kansakoululla, ja sen kokoelma oli kokonaan suomenkielinen. Konkreetisti kirjasto tarkoitti alakansakoulun eteisaulan kahta kirjakaappia, josta kirjakaapit myöhemmin siirrettiin koulun voimistelusaliin. 

Toinen suomenkielinen piirikirjasto käynnistyi sekin 1920-luvulla Kauklahdessa. Kauklahteen  tiilitehtaalle oli tullut paljon suomenkielisiä työläisiä, ja tiilitehdas antoi huoneiston käyttöön. 

Lahnuksessa oli lisäksi lainausasema. Lainausasema tarkoitti muutamien kymmenien kirjojen kirjalaatikoita. 

Vuonna 1937 perustettiin itsenäinen suomenkielinen kirjastolaitos ja sille oma lautakunta.

Sotien jälkeen kirjastolaitoksen toiminta vilkastui. Uusia piirikirjastoja perustettiin. Viherlaakso sai sellaisen vuonna 1941,  Matinkylä-Olari vuonna 1949,  Laajalahti vuonna 1953 ja Tapiola vuonna 1958.
Myös lainausasemien määrä  kasvoi. Monet niistä  toimivat  edelleen koulujen tiloissa.

Vuonna 1955 suomalainen kantakirjasto muutti kansakoululta Leppävaaran uuteen terveystaloon. Kirjasto sai 110 m2 omaa tilaa. Tila oli puolittain maan alla.  

Vielä 1960-luvun alussa espoolaiskirjastoilla ei ollut  yhtään päätoimista työntekijää.

3. Nykyaikaisen kirjaston vaihe

Maalaiskirjastolaitosvaihetta kesti noin 40 vuotta. Oli erikseen suomen- ja ruotsinkielisiä, pieniä kirjastoja ympäri pitäjää,  muttei  yhtenäistä palvelujärjestelmä. 

Sitten alkoi tapahtua. Vuonna 1962 säädettiin  uusi kirjastolaki. Seuraavana vuonna 1963 Espoosta tuli kauppala. Kauppalat olivat pienehköjä aloittelevia kaupunkeja. Espoossa tosin oli asukkaita asukkaita tuolloin jo  65 000.

Tämä oli Espoon  nykyaikaisen kirjaston alku. Espoo yhdisti kirjastolaitokset. Kirjasto-toimintaa lähdettiin kehittämään  miltei nollapisteestä uudisraivaamishengessä. Toki muidenkin Espoon laitosten toiminta oli tuolloin vielä maalaismaista.  Eri hallinto-kuntiin perustettiiin nyt suuri määrä virkoja, myös kirjastonjohtajan virka. Uusi laki ei enää tuntenut  lainausasemia, ja niistä luovuttiin pikkuhilja. Leppävaaran suomalaisesta kantakirjastosta tuli pääkirjasto, johon yhdistettiin kaksi ruotsinkielistä kirjastoa.Tähän aikaan piirikirjastoja oli 16 lainausasemia 13. 

Haasteita riitti. Muuttovirta pääkaupunki-seudulle oli vilkasta. Espooseen  rakennettiin kokonaan uusia alueita, lähiöitä, joille tarvittiin palveluita. Uusia kirjastoja avattiin 60-luvulla vain yksi: Karhusuolle.  Tämä piste toimi koulun kerhotilassa, jota sekä koulu että seurakunta käyttivät kuin omaansa.

1960-luvulla otettiin käyttöön kaksi uutta työmuotoa: ensimmäinen oli kirjastobussi.

Kirjastobussi oli hieno innovatio. Suomen ensimmäinen sellainen oli Turussa. Espooseen saatiin toinen vuonna 1964, ja sille saatiin valtionapuakin.  Kirjastoauto, Alexandra-nimeltään, oli  ainoa mahdollisuus tuoda kaikille asukkaille kirjastopalveluita; uusille alueille kun  ei heti saatu kirjastoja, mutta siellä oli kirjastoautopysäkit.  Kirjastoautopysäkeillä voitiin korvata myös  lainausasemat. Pysäkkejä voitiin myös helposti siirtää sinne, missä oli tarvetta. Toisin kuin rakennuksia.

Toinen innovaatio  oli laitoskirjastotyö: Espoon kunnalliskotiin sijoitettiin kirjastolaatikoita.  Varsinainen lainaustoiminta alkoi vuonna 1966.

1970-LUKU
 
Espoon asukasmäärä jatkoi kasvua entisestään, kun Espoosta tuli vuonna 1972 kaupunki.

Niinikään kirjastoverkko kasvoi: Vuonna 1970 valmistui uusi pääkirjasto Leppävaaraan. Uusia sivukirjastoja  perustettiin lähiöihin, ja samalla niistä monesta tuli  alueensa  kulttuurikeskuksia: Soukkaan 1972 ja Keski-Espooseen 1978. Pienet kirjastot toimivat edelleen kouluilla. 70-luvulla saatiin  laitoskirjastot Auroran lisäksi Jorvin ja Puolarmetsän sairaaloihin. 

Vuonna 1977 Espoon kaupunginkirjastosta tuli maakuntakirjasto, jonka toimialueena oli Uudenmaan lääni Helsinkiä lukuunottamatta.

Kotipalvelua kehitettiin ihmisille, jotka vamman, sairauden tai iän vuoksi eivät pääse itse kirjastoon.
Kirjastossa pakattiin kassiin kirjoja ja vietiin ne heille kotiin. Toiminta aloitettiin Espoossa vuonna 1970 - ensimmäisten joukossa Suomessa. 

Toimintakirjoon tuli lisää väriä. Kirjastoissa oli paitsi lainaustoimintaa, musiikin kuuntelua,  kirjailijailtoja. Lapsille järjestettiin satutunteja, elokuvaesityksiä, nukketeatteria ja  kouluille luokkakäyntejä ja kirjastonkäytön opetusta. Uusissa rakennuksissa oli myös taidenäyttelytiloja.  Monenlaista yhteistyötä tehtiin.

1970-luvun innovaatio oli kirjastokortti. Sitä ennen jokaisella oli ollut oma asiakasnumero, joka kirjattiin ns. yksikorttijärjestelmässä jokaiseen lainakirjan korttiin.

1980-LUKU

Kirjastotoiminnan kasvu jatkui. Uudet kirjastot avattiin  Kalajärvelle vuonna 1981, Kivenlahteen 1983, Haukilahteen vuonna 1985, Nöykkiöön vuonna 1986 ja  Kauklahteen 1987. Tapiolan kirjasto sai uudet tilat vuonna 1989 Kultuurikeskuksesta. Tapiolan kirjasto olikin nykyisten kauppakeskuksissa sijaitsevien kirjastojen esiaste. Oli uutta,  että kirjastoja alettiin sijoittaa eräänlaisiin campuksiin ja monitoimitiloihin. Espoolaiskirjastot  olivat  keskenään hyvin erilaisia, kuin yksityisyritäjiä. Jotkut toimivat vireästi, jotkut jäivät jälkeen. Erityisesti tämä korostui, kun kirjastot siirtyivät vuosikymmenen lopulla ATK-aikaan.

Koulujen kanssa tehtiin paljon yhteistyötä  aina 1960-luvulta alkaen. Autettiin kouulaisia esitelmissä. Järjestettiin luokkakäyntejä. Annettiin opastusta kirjastonkäyttöön. Toimitettin sarjakirjoja kouluille 70- 80-luvuilla

Vuosikymmenen innovaatioita olivatkin:  Atk-lainaus ja seudullinen kirjastokortti. 

ATK-lainaukseen siirtyi ensimmäisenä  vuonna 1989 Viherlaakson kirjasto. ATK:n tulo  mahdollisti paljon työtä teettäneestä kortistosta luopumisen.


4. Kirjasto monimuotopalveluna.

Innostavaa kirjastotoiminnan kasvun vaihetta kesti 30 vuotta. Kasvu taittui 90-luvun lamaan. Oli leikattava kaikesta. Apuun haalittiin siviilipalvelumiehiä ja opiskelijoita. Alkoi myös kirjojen takaisinperintä. Samaan aikaan alkoi konretisoitua tietoteknisen muutoksen suuruus. 

1990-LUKU

1990- luvulla alettiin luopua pienien kirjastojen rakentamisesta. Viimeinen sellainen avattiin  vuonna 1991 Viherlaaksoon. Poliitikot alkoivat ajaa - asukkaiden vastustuksesta huolimatta- aluekirjastoajatelua. Ensimmäinen aluekirjasto perustetaan  Espoon keskukseen. 

Kirjastotoiminnan monimuotoistuminen jatkuu. Vuonna 1996 kotipalvelu hajautettiin eri kirjastoihin. Kirjastobussit kulkivat.

2000-LUKU
 
Uusi kirjastolaki ei enää vaatinut pääkirjastoa, niinpä Leppävaara muuttui aluekirjastoksi. 

Uudella vuosituhannella  omaksuttiin uusi suuntaus: kirjastoille ei enää rakenneta omia  rakennuksia vaan niitä aletaan sijoittaa vuokratiloihin ostoskeskuksiin. Alkaa ns. ostoskeskuskirjastojen vaihe. Iso-Omena ja  Matinkylä. Lähikirjastojen lakkautusuhka alkaa  tunta.

Kirjastoautoja oli nyt kaksi: uusimmat  nimiltään Peikonpoika ja Helmi.

Tietotekninen murros konkretisoitui. Kirjastoihin tulee lisää tietokoneita myös asiakaskäyttöön.  Asiakkaiden mahdollisuudet etsiä itse tietoa ja lukemista internetistä ja kirjastojen yhteisluetteloista kasvavat. Osa palveluista hoidetaan automaattisesti. Kirjoja voi varata etänä ja hoitaa itse lainauksen ja palautuksen. Vuosikymmenen innovaatioita on Helmet- aineistorekisteri.

TILANNE KIRJAN ILMESTYESSÄ

KIRJA ilmestyi vuonna 2006. Espoolaiset olivat tuolloin hyvin tyytyväisiä kirjastopalveluihin. Kirjasto sai 
usein  parhaat arviot, kun mitattiin kaupungin palveluiden suosiota ja toimivuutta. Tekniikka oli kehittynyt kiihtyvästi. Jo 1970-luvulla oli osassa kirjastoja  päästy eroon ns. Detroit-lainauksesa, jossa kirjoitettiin käsin asiakkaiden lainauskorttien numerot  kirjankortteihin. Tilalle oli tullut kameralainaus ja reikäkortit: kirjan ja asiakkaan kortti kuvattiin filmille. 1980-luvun lopulta lainaus muuttuui atk-pohjaiseksi ja milleniumin jälkeiseen aikaan kuuluivat  itsepalvelulainaus ja lainaus- ja palautus-automatiikka.

Moni muukin asia oli muuttunut. Vielä 1960-luvulla pientä kirjastoa  saatettiin hoitaa koko perheen voimin. Enää ei niin tehty. Asiakaskunta oli muuttunut.  ”Täällä näkee kaikkia ihonvärejä ja kuulee lukuisia eri kieliä”. Yhteistyö ja avunanto kirjastojen kesken on lisääntynyt ja seudullistunut. 
Työilmapiiri oli sallivampi, vapaamielisempi ja avoimempi. Työpaikkademokratia oli voimistunut,ja työntekijät pääsivät paremmin vaikuttamaan mm. aineistovalintoihin.

Mutta moni kaipasi vakioasiakkaita ja  oli nauttinut työhön kuuluneesta seurustelusta, jopa sosiaalityösä.

Monet kirjaa varten haastatellut  kirjastotoiminhenkilöt olivat kriittisiä ennen muutta  valittuun aluekirjastosuuntaukseen. Pienten kirjastojen lakkauttamiseen mukana oli kadonnut intiimiiyttä ja läheisyyttä. Pieni kirjasto oli yhteinen olohuone, perhekirjasto, jolla oli iso merkitys lapsille ja eläkeläisille.  

Mutta oli joukossa näkijöitäkin. Nöykkiön kirjastonhoitaja ideoi mallia, jossa  opettajat saisivat avaimet käteen ja pääsyn kirjastoon silloinkin, kun  se on suljettu. Hyvin ennusti.

Espoon kirjastot  nyt

Kirjan ilmestymisestä on kulunut 14 vuotta. Kävin kirjaston nettisivuilla ja poimin sieltä muutaman tiedon.
  • Espoossa on nyt 18 kirjastoa. Uusia ovat: Otaniemen, Pikkulaivan, Saunalahden ja Suurpellon kirjastot.
  • Kaksi kirjastoautoa, Helmi ja Välkky, kiertää kouluilla, päiväkodeissa ja alueilla, joilla ei ole omaa lähikirjastoa.
  • Espoon kirjastojen lisäksi ovat käytössäsi kaikki yli 60 pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoa. 
  • Omatoimikirjastoja voi käyttää myös varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella. Tarvitsee vain kirjastokortin ja tunnusluvun.
  • Omatoimikirjastoja  on  10:ssa kirjastossa:  Haukilahden, Kalajärven, Karhusuon, Kauklahden, Laajalahden, Laaksolahden, Nöykkiön, Otaniemen, Saunalahden, Suurpellon ja Viherlaakson kirjastoissa.
  • Osa kirjastoista on  koulurakennuksissa: Karhusuolla, Otaniemessä, Saunalahdessa ja Suurpellossa.
  • Ostokeskuskirjastoja on Entressessä, Isossa Omenassa ja  Sellossa ja 
  • Minikirjasto on Espoon uudessa sairaalassa
  • Kotipalvelu jatkuu
 
Kirjan toimittajasta

Kirjan toimitti ja myös kirjoitti pitkän linjan kirjastolainen kirjastonhoitaja, HuK  Tuovi Määttänen. Hänelle oli 35 vuoden kirjastokokemus Helsingistä ja Espoosta.  

Löysin hänen kuvansa FB:stä, ja muokkasin sitä vähän. En tiedä, onko hän vielä elossa. Sivulla on syntymäpäiväonnistteluja jne.  Profiili on päivitetty viimeksi vuonna 2017. 

Ei kommentteja: