Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, syyskuuta 08, 2012

Oppilaani Kari Tahvanainen

Kari Tahvanainen, yksi ensimmäisen oman  luokkani
oppilaista Siilitien ala-asteelta Helsingin Hertto-
niemestä. Hänet tunnistaa hyvin Ilta-Sanomien ku-
vasta vuodelta 1992.
ENSIMMÄINEN oma luokka jää varmasti jokaiselle luokanopettajalle mieleen. Toki paljon muistaa muistakin, mutta ensimmäinen on ensimmäinen.

Minun ensimmäinen luokkani oli 4a-luokka Herttoniemen Siilitien ala-asteella. Sain noin 25 oppilaan luokan syksyllä 1977, heti OKL:stä valmistuttuani. Itse olin tuolloin 24-vuotias.

Muistan tosi monta oppilasta tuolta luokalta. Jokin aika sitten kirjoitinkin tässä blogissa yhdestä, joka tuli esittäytymään  minulle ruotsinlaivalla. Hän oli kokki, ja muona oli hyvää. Luokassa oli monia upeita persoonia, ja myös lapsia, joita elämä ei pidellyt niin nätisti. Muistan mm. kaksoistytöt, Paulin, Heidin, Timon...Teimme kaitafilmeja. Pidimme omia iltabileitä. Vuosi oli kova, mutta opettavainen.

TÄMÄN päivän Ilta-Sanomissa oli juttu vuonna 1992 tapahtuneesta "mafiamurhasta".  Kaksi ilmeisesti konnaa:  Veli Juhani Gröhn ja Kari Juhani Tahvanainen löydettiin tuolloin ampumalla  teloitettuina Helsingin Punavuorenkadun parkkipaikalla olleesta autosta. Murhaajaa on  etsitty siitä saakka, ja epäilty kuoli juuri auto-onnettomuudessa Espanjassa.   Punavuoren kaksoissurma ei keskusrikospoliisin mukaan selvinne näin koskaan.

TUOLLOIN 25-vuotias Kari Tahvanainen oli minun ensimmäisen oman luokkani oppilaita. Muistan hänet kovana urheilijana. Koulunkäynti ei ehkä sujunut yhtä hyvin, mutta että hämäräbisneksiin. Hän kuoli jokseenkin samanikäisenä, kuin minä olin häntä opettaessani. Teloituksestakin on jo 20 vuotta.  Jos hän olisi valinnut toisin, hän olisi nyt  44-vuotias, ehkä perheenisä, jonka omat lapset olisivat jo muuttamassa pois kotoa.  Kuinka paljon jäi kokematta?

SIIRRYIN seuraavana vuonna opettajaksi Espooseen, Sepon kouluun. Pestini Martti Tervon johtamassa koulussa jäi lyhyeksi. En tavannut Karia koskaan sen jälkeen, en edes Kettis-kerhossa, jossa tein vielä nuorisoteatterihommia monta vuotta sen jälkeen.

Kun on pitkään opettajana, monia  oppilaita ehtii  menehtyä ennen opettajaansa. Karin kohtalo on  minun oppilaitteni osaltani yksi traagisimpia. Jäikö jotain oleellista minulta tekemättä?

R.I.P. Kari

5 kommenttia:

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Hei Martti

Olipa kova teksti. Nämä elämänkohtalot koskettavat aina opettajaa. Vaikka mainitsemasi kysymykset ovatkin nyt jo tarpeettomia, ymmärrän hyvin, että niitä nousee.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Skenaario: oppilaastasi tulee Nobel-palkinnon saaja. Voitko kirjoittaa hänestä blogiisi ja kommentoida hänen persoonallisia ominaisuuksiaan kouluajoilta?

Kuvittelen, että et tekisi niin. Vaikka henkilöstä olisi tullut rikollinen ja vaikka hän olisi kuollut, opettajaa koskee vaitiolovelvollisuus.

Iltapäivälehdet revittelevät tarpeeksi negatiivisuudella ja ihmisten yksityisyydellä. Opettajan moraalinen velvollisuus olisi toimia vastavoimana ja esimerkkinä.

t. Opettaja Espoosta

Martti kirjoitti...

Kiitos mielipiteestäsi minulle kipeässä asiassa.

Kommentoinko Karin persoonallisia ominaisuuksia? Rikoinko salassapitosäädöksiä Sinusta? Minkä asian suhteen? Mitä salassapidettävää paljastin?

Jutun tarkoitus ei ollut tuomita Karia vaan pohtia opettajan pedagogisen vastuun rajoja. Olisiko minun pitänyt tehdä enemmän?

heidi kirjoitti...

Hei Martti,
Olipa yllätys löytää blogisi. Tulin tänne koska erinäisten mieleenjuolahdusten kautta tulin hakeneeksi Karia koskevaa aineistoa netistä. Olin siis sinun ensimmäisellä omalla luokallasi? Hurjaa. Olen itse nykyisin opettaja yliopistossa ja voin vain yrittää kuvitella miltä sinusta on tuntunut. Itselleni on jäänyt tavattoman hyvä muisto sinusta, opetuksestasi ja niistä lapsista jotka olivat silloin minulle tärkeimmät: Annette, Mari-Ann, Ari, Kari ja myös Jari, luokan pahis. Minulle on jäänyt muistikuva että olimme aika onnellisia luokallasi. Karin ja muidenkin todelliset ongelmat alkoivat vasta myöhemmin. Jos silloin lähellä olisi ollut turvallinen aikuinen, jonka kanssa olisi voinut tehdä tieteiselokuvaa ja laulaa Tuomo Tupakantupruttajasta, pojista olisi saattanut kasvaa aikuisia heistäkin. Meillä lapsilla oli kiireiset ja poissaolevat vanhemmat. Minusta on upeaa - olen siitä vanhanaikaisesti kiitollinen sinulle - että sinulla opettajana oli aidosti ja harvinaisen hienosti aikaa meille. En tarkoita syyttää vanhempia. Elämäntilanteet vain olivat heillä vaikeita.

Martti Hellström kirjoitti...

Heidi!

Jännää. Muistan Sinut niin tarkasti. Kiitos kaunista sanoistasi. Minulle se oii tosi upea vuosi.

Martti