Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, tammikuuta 27, 2012

Rehtori pukeutuu Peppihuppariin

SUOMEN Vanhempainliitto julkaisee  hienosti taitettua  paperilehteä "Vanhempien Sanomat". Vuoden 2012 ensimmäisessä numerossa on mielenkiintoisia artikkeleita, mm. opetushallituksen pääjohtajan Aulis Pitkälän kolumni. Lehden pdf-versio löytyy osoitteesta  www.vanhempainliitto.fi

Lehden loppupuolella on myös joulukuussa tehty haastattelu Auroran rehtorista. Juttu tehtiin juuri, kun työstimme Peppiä. Lainaan lämmöllä kirjoitetun jutun tähän avoimeen  päiväkirjaan.


Rehtori pukeutuu Peppihuppariin

On perjantai-iltapäivä, ensilumi on juuri yllättänyt eteläisen Suomen. Rehtori Martti Hellström pitää vielä kollegansa kanssa kokousta koulun käytävällä. Molemmilla on yllään Peppi Pitkätossun kuvalla varustettu huppari. 

Teksti ja kuvat: LEENA HERLEVI-VALTONEN

Espoolaisessa Auroran koulussa käytetään vuosittain kahdeksan viikkoa koko koulun näytelmäprojektiin. Teema vaihtuu kuuden vuoden välein. Nyt on vuorossa maailman vahvin tyttö. Projektiin osallistuvat kaikki; opettajat ja oppilaat näyttelevät, soittavat, rakentavat lavasteita, pukuja ja käsikirjoitusta yhdessä. Kuulostaa hauskalta, ja niin on tarkoituskin. Taustalla on silti vahva pedagoginen filosofia.
– Kaikessa mitä teemme, tavoitteena on lapsen hyvinvointi, rehtori Martti Hellström vakuuttaa.
Aurorassa rikotaan rajoja ja rutiineja rohkeasti, oppimisesta tinkimättä. Päivittäin koulussa vietetään 75 minuutin pituista ”siestaa”, jolloin lapset saavat liikkua ja toimia vapaavalintaisesti, osallistua lukuisiin kerhoihin, soittaa bändihuoneessa tai viettää rauhassa aikaa kavereitten kanssa. Hellström pitää tärkeänä, että jokainen lapsi löytää itselleen mielekkään harrastuksen. Lasten syrjäytymisen ehkäisemiseksi on kehitetty monenlaisia käytänteitä ja oppimisen tukimuotoja jalostetaan ahkerasti.

Aurorassa opetuksessa kiinnitetään erityistä huomiota opettelun
 perustaitoihin ja taiteen keinoin tapahtuvaan kulttuurikasvatukseen.
Käytänteitä ovat muun muassa työpäivää jaksottava 75 minuutin siesta,
vahvat tukitoimet, tulevaisuuskasvatus sekä monipuolinen kodin ja
 koulun yhteistyö.

Avoimesti yhdessä

Koulun opetussuunnitelmaa sekä kodin ja koulun yhteistyömahdollisuuksia pohditaan Aurorassa vuosittain järjestettävässä seminaarissa. Läsnä ovat koulun henkilöstön lisäksi johtokunta ja vanhempien edustajat. Kodin ja koulun väki tekevät yhdessä retkiä ja järjestävät tapahtumia. Eräs äiti toimii säännöllisesti vapaaehtoisena apuopettajana luokassa, jossa on liki 40 oppilasta. Vanhemmat ovat Aurorassa voimavara.
– Emme voi kasvattaa toisten lapsia niin, että jätämme vanhemmat ulkopuolelle. Koulun pitää avautua vanhemmille juuri niin paljon, ja mielellään vielä vähän enemmän, kuin mitä vanhemmat odottavat. Mahdollisuuksia on. Meidän on vain löydettävä ne keinot, joilla kysyntä ja tarjonta kodin ja koulun yhteistyössä kohtaavat, Hellström kannustaa.

Avoimuus ja keskinäinen luottamus ovat arvoja, joita hän puolustaa. Kun suhde on kunnossa, myös vaikeisiin asioihin on helpompi tarttua.
– Avoimuus on ainoa tapa ratkaista ongelmia. Jos ilmenee kiusaamista, siihen puututaan. Jos tehdään väärin, pyydetään anteeksi ja otetaan opiksi. Esimerkiksi koulun sisäilmaongelmiin liittyvissä asioissa moni haluaa olla varovainen. Meillä tästä puhutaan avoimesti. Tunnistamme ongelman ja teemme yhdessä voitavamme sen ratkaisemiseksi. En näe mitään muuta vaihtoehtoa.

Luova muutosjohtaja

Päivätyönsä ohessa Hellström päivittää aktiivista blogia koulun arjesta, kouluttaa rehtorikollegoitaan, kirjoittaa kirjoja, vierailee luennoimassa ja soittaa sujuvasti monenlaisia instrumentteja. Silti hän nukkuu yönsä, vaikka kollegat ovat sitä leikkimielisesti joskus epäilleet. On myös arvailtu että Hellströmejä on kolme, ei yksi mies ehdi mitenkään niin moneen paikkaan. Hellström kertoo saavansa voimaa onnistumisista; kokemuksista joita me kaikki, lapset ja aikuiset janoamme.
– Kyllä minä erilainen nuori olen, rehtori myöntää. Kun tulin vuonna 1989 valituksi tänne rehtorin tehtävään, ammattini edustajat olivat vielä yleisesti vakavamielisiä ja hallintoon keskittyneitä. Vaistosin, että oli muutoksen paikka ja pysähtyneisyyden tilasta haluttiin pois. Olemme tehneet monia asioita eri tavalla, mutta ratkaisumme ovat aina perusteltuja.

Rehtori on arvojen tulkki 

Koulussa käydään arvojen sotaa, Hellström sanoo. Rehtorin tehtävä on luovia arvojen maailmassa; tutkittava ympäristöä monesta näkökulmasta ja tehtävä valintoja.
– Minulle kotipesä on ilman muuta pedagogisella kentällä. Kyllä se on lapsi, jonka asiaa opettaja ja rehtori viime kädessä ajavat. Samalla on toki huomioitava koulun arkeen vaikuttavat tekijät, kuten taloudelliset, koulutuspoliittiset ja työpoliittiset arvot. Rehtori on arvokenttien tulkki, Hellström sanailee.

Oi niitä aikoja

Auroran koulussa uskotaan tulevaisuuteen. Jos aikakone olisi, Hellström tilaisi sillä siivun menneisyyttäkin takaisin. Vuosilta, jolloin rahaa ja aikaa oli enemmän.
– Koulun kehittämisen kultaiset vuodet 80-luvun lopusta ensimmäiseen lamaan olivat huikeaa aikaa. Opettajan energia voitiin hyödyntää tehokkaasti pedagogiikan kehittämiseen. Ei ollut velvoitetta tehdä raportteja tai laatia strategioita. Kulttuuri oli väljä ja vapaampi. Valtion avut olivat korvamerkittyjä kouluille niin, että lapset saivat kaikkialla Suomessa tukiopetusta, rehtori muistelee.

Hän suree, että opettajan työ sisältää tänään yhä enemmän paperitöitä, ylimääräistä kuormaa ja kuonaa, johon käytetty aika on pois pedagogisesta työstä. Rehtoreiden aikaa syövät virkavapauslomakkeiden täyttämiset, budjetin seuranta ja lukuisat selvitystyöt.
– Monessa koulussa opettajat ja rehtorit ovat tosi väsyneitä. Rehtorin pitäisi voida keskittyä asioihin, joilla on osoitettu suora vaikutus oppimistuloksiin, kuten opettajien osaamisen ja motivaation tukemiseen sekä yleisen ilmapiirin kehittämiseen, Hellström huokaa.

Työssä jaksaminen

Rehtori Hellström puhuu työn imusta, työtaakan jakamisesta ja asenteista, joilla voimme itse vaikuttaa työssä jaksamiseen. Hän uskoo että tarvittava energia tulee lopulta työstä itsestään.
– Kun opettaja väsyy, en usko, että tilanne paranee lähettämällä hänet kylpylään kellumaan, rehtori väittää.
Esimiehenä Hellström pyrkii ensisijaisesti järjestelemään opettajan tehtäväkenttää uudelleen ja rakentamaan työn ympärille elementtejä, jotka voimaannuttavat.
– Suomalaisessa koulussa työtä tekevillä on korkea työmoraali. Jos ketään ei tönitä, nälvitä tai kyykytetä, meillä tehdään hyvää työtä. Kone toimii, kun ihmiset saavat tuntea olevansa arvostettuja.

” Kun opettaja väsyy, en usko, että tilanne paranee lähettämällä hänet kylpylään kellumaan.” 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei

Korjaa nettilinkin osoite.
Se on www.vanhempainliitto.fi

Nimimerkki Ei mene muuten perille

Mikko Jordman kirjoitti...

Näyttäydyt jutussa juuri sellaisena kuin suomalaisen rehtorin pitääkin olla. Kiitos hyvästä esimerkistä meille kaikille.