Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2011

Syysloma alkoi

Dan Rather Reports on  Amerikkalaisen tv-ohjelma. Ohjelmaa tuottavan
yhtiön kuvaaja  vietti tistaina toisen päivän Aurorassa. 
LAPSET ja opettajat pääsivät eilen lomalle. Koulusihteerimme laittoi varmuuden vuoksi Wilman kautta vielä kaikkiin koteihin muistutuksen, ettei meillä pidetä koulua keskiviikosta perjantaihin.

OMA työpäiväni oli leppoisa. Virkavapauspäätöksiä, laskujen kuittauksia, neuvonpitoa Opi- ja kasva-tiimin kanssa, seuraavaksi kunnostettavan luokan valinta, ensi viikolla toteutettavien oppimiskeskuksemme koulutustilaisuuksien valmistelua...

10 rehtoria Pohjois-Suomesta oli aamupäivän ajan tutustunut Koulumestarin kouluun, ja heidän ohjelmaansa mahtui piipahdus myös meillä klo 12-13.30. Oli siinä tutustumiskohteissa kontrastia: Yksi Espoon uusimmista koulurakennuksista  ja sitten tämä meidän rakas rakennusvanhuksemme. 

KLO 13.30 kokoontui oppilashuoltoryhmä tavainomaista jännittävämmissä tunnelmissa. Jo viime viikolla meillä vieraillut amerikkalainen tv-yhtiö halusi nimittäin vielä kuvata tätä suomalaisen koulun  erikoisuutta: oppilashuoltoryhmää kokouksessaan. Ajatus siitä, että koulu sen lisäksi, että opettaa oppilaita, järjestää heille ja heidän perheilleen hyvinvointia edistävää tukea, viehätti kovasti kuvaaja-toimittajaa. 

Solakallion erityiskoulu
30 vuoden tauon jälkeen Solakalliossa

VIELÄ muutama rivi maanantailta. Minut oli kutsuttu vetämään eräiden erityiskoulujen oppilashuoltoväen keskustelutilaisuutta ajankohtaisista asioista. Tilaisuus oli Solakallion  koululla, Helsingissä.  Oli jotenkin tunteita hämmentävää astua sisään taloon, jossa tein siviilipalvelusmieheneä koulunkäyntiavustajan hommia hieman vajaat 30 vuotta sitten. Kuinka paljon tuo vuosi kehitysvammaisten lasten parissa opetti ja kasvattikaan. (Huokaus).

Ei kommentteja: