Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008

Ilon pedagogiikka- osa I


KUVA: Juha Juurikkala kotikoulussaan vuonna 2005. Kuva lainassa Apu-lehden sivuilta.
OLEN tosi herkkä innostumaan. Nyt nautiskelen hienosta suomalaisten opettajien kehittämästä Ilon pedagogiikasta. Siitä saa maistiaisia teoksesta: Juurikkala, J. (2008). Ilon pedagogiikka. Kohti nykyaikaista koulua. Konstruktiivinen peruskoulun käyttöteoria. Tutkiva opettaja –hankkeen julkaisu 1/2008. Jyväskylä.

Puran puhkuvaa innostustani kirjoittamalla tuotoksesta 2-3 artikkelia, ensimmäisen Luokanopettajaan, toiseen Didacta Variaan ja jos ehdin niin kolmannen Esseen. Blogissa on hyvä kehitellä ajatuksiaan. Noin 70-sivuinen raportti on kirjoitettu siksi villisti, että otteen saaminen saattaa hyötyä rationaalisesta analyysistä. Kokeilen sitä.

MITÄ ILON PEDAGOGIIKKA TARKOITTAA?

Ilon pedagogiikka on yhtä aikaa lapsikeskeinen opetusoppi ja kouluideologia. Sen keskeinen kehittäjä on rehtori Juha Juurikkala, ja "rikospaikkoina" ovat olleet Ilolan koulu Vantaalla ja pieni lakkautettu koulu Mäntyharjulla.

Rajaan tarkastelun tässä lastussa opetusoppiin, siis siihen, kuinka opetuksen interaktio tulisi luokassa järjestää.

Opetusoppeja (käsityksiä siitä, mitä hyvä opetus on) voidaan jäsentää kysymällä, millaisen vastauksen ne antavat kolmeen peruskysymykseen: (1) Mikä on kasvatuksen päämäärä? (2) Millaisilla sisällöillä tuohon päämäärään parhaiten päästään? ja (3) Millaisin menetelmin noita sisältöjä tulisi käsitellä, jotta päämäärään päästäisiin.

Yritän kuvata Ilon pedagogiikkaa näiden kysymysten kautta.

Kasvatuksen päämäärä ilon pedagogiikassa

Juurikkalan raportti ei tottele perinteisiä kirjoittamistapoja, ja siksi kasvatuksen päämäärä on tulkittava hänen tekstistään. Ilon pedagogiikassa sitoudutaan demokraattisesti määriteltyihin arvoihin. Tavoitteena on onnellinen, aktiivinen ihminen ja kriittinen, itsenäinen yhteiskunnan jäsen. Jos olen oikein lukenut, ilon pedagogiikassa muita tärkeämpiä ihanneihmisen piirteitä ovat persoonallisuus, vastuullisuus, elämässä tarpeellisten tietojen ja taitojen hallinta sekä kriittisyys.

Kasvatuksen sisällöt ilon pedagogiikassa

Juurikkala ei arvota eri oppiaineita. Hän hyväksyy suomalaisen koulun opetussuunnitelman sisältöineen. Jokaiselle oppilaalle laaditaan kuitenkin oma henkilökohtainen opetussuunnitelma.

Oppiaineiden lisäksi tärkeitä kasvunaiheita saadaan koulun toimintakulttuurista, lasta kunnioittavista käytännöistä sekä arkisista tilanteista, erityisesti niistä, joissa vastuuton vapaus tulee lapsille asti näkyviin. Matti Koskenniemi kai puhuisi koulun elämänpiiristä.

Juurikkala korostaa lisäksi koulun tehtävää edustaa yhteiskuntaa. Nousevan polven kasvuun kuuluu ravistella sen rakenteita. Koulun tulee ravistelu kestää, jaksaa keskustella ja viestittää "ettei yhteiskuntamme aivan paska ole".

Tietyt asiat on opittava. Samalla on opittava tapa tehdä töitä ja elää yhdessä toisten kanssa. Ilon pedagogiikassa korostuu kaikkien oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Ketään ei kiusata.

Kasvatuksen menetelmät ilon pedagogiikassa.

Ilon pedagogiikassa käytetään monien lapsilähtöisen kasvatussuuntauksen koulukuntien opetusjärjestelyitä. Opetusopin retoriikka tulee työkasvatuksesta. Oppilaat ovat työntekijöitä ja opettajat työnjohtaja. Opiskelu on työtä. Toisin kuin usein realimaailmassa, työntekijöitä kohdellaan täällä ihmisarvoisesti. Heillä on oikeudet ja velvollisuudet. Heitä kuunnellaan, heidän kanssaan neuvotellaan ja tehdään sopimuksia (Ruotsalainen käsitys työstä:-)). Työntekijöillä on paljon vapausasteita päättää, miten työ tehdään, mutta ei sitä, tehdäänkö työtä. Sitä on tehtävä.

Oppilaiden työnä on opiskelu, tiedonhankinta. Työn tavoitteena on oppia elämässä tarpeelliset tiedot ja taidot. Palkkaa työstä ei makseta rahassa, sen sijaan koululainen saa perustiedot ja -taidot myöhempää ammatin hankintaa varten. Sitä hän voi sitten myydä rahasta työnantajalle.

Keskeinen menetelmä elämässä tarpeellisten tietojen ja taitojen hankinnassa on omatoiminen ja omatahtinen työskentely. Oppilailla on paljon vapautta menetelmien valinnassa (missä, miten, kenen kanssa). Koko luokan yhteisestä opettamisesta on luovuttu. Opettaja opettaa pyydettäessä kahden kesken niitä, jotka sitä tarvitsevat.

Opettajan rooli on ilon pedagogiikassa mielenkiintoinen. Toisaalta opettaja on oppilaan ohjaaja ja avustaja, joka on käytettävissä. Toisaalta opettaja on tiukka, vaativa ja rajoja vartioiva aikuinen. Opettaja kontrolloi, että työ tehdään. Oppilaiden on läpäistävä jokaisen jakson jälkeen taitotasokoe. Opettaja kontrolloi, että sopimukset pidetään. Opettaja puolustaa yhteiskuntaa kapinalta. Mutta kaiken tämän opettaja tekee kuunnellen ja keskustellen.

Ilon pedagogin haastava perustehtävä on kohdata lapset kokonaisvaltaisina, saattaa työkyvyttömät työkykyisiksi, kääntää kapinoitsijoiden kelkka, auttaa oppimisvaikeuksisia ja opettaa oppiaineita. Omaleimainen on ajatus antaa vastuuttoman vapauden seurausten kasvaa niin suureksi, että lapset sen itse huomaavat. Hmmm.

Oppilaan suunnittelevat itse työtään ja arvioivat myös itse. Opettajan tehtävänä on olla peli, ja antaa palautetta arvioinnista. Aivan keskeinen menetelmä on opettajan ja oppilaan vuorovaikutus, kuunteleminen ja puhuminen.

Ilon pedagogiikkaan kuuluu myös inkluusio, eriyttäminen, multigrade-opetusryhmät (yhdysluokka), taitotasoryhmät ja hieman yllättäen perinteiset oppikirjat. Ilon pedagogiikkaan eivät kuulu rangaistukset, ulkoiset palkinnot, kilpailu, koko luokan opetus, hiljaisuuden vaatiminen eivätkä läksyt. "Työt tehdään työpaikalla".

Ilon pedagogiikan näkemysperustaa

Niinkuin kenen tahansa opettajan tekemien ratkaisujen kohdalta, myös Juha Juurikkalan osalta on kiehtovaa tutkailla, miten hän valintansa perustelee. Heti on sanottava, että ihan hyvin.

Ilon pedagogiikan taustalla ovat konstruktiiviseksi kuvattu näkemys oppimisesta ja humanistiseksi luokiteltu näkemys ihmisestä.

Edellinen tarkoittaa, että jokaisella oppijalla on oma sisäinen tietonsa ja kokemusjärjestelmänsä, johon hän liittää kaikki uudet oppimiskokemuksensa. Ihmisellä on sisäinen taipumus rakentaa tietokokonaisuuksia oman ajattelunsa pohjalta ja pohjaksi. Opetusopin peruspilari on usko lapsen haluun oppia ja kasvaa täyteen mittaansa oman sisäisen äänensä ohjaamana. Ilman palkintoja ja rangaistuksia, asioista neuvotellen ja niistä sopien.

Jälkimmäinen tarkoittaa, että ihminen on arvokas sinänsä. Jokaista on kohdeltava ihmisarvoisesti hänen omaa persoonallisuuttaan kunnioittaen. Lapsuus nähdään ainutkertaisena, ja lapset halutaan ottaa vakavasti. Suorastaan huima on Juurikkalan näkemys nuoren ihmisen kasvusta. Hänen mukaansa nuoren kasvu vaatii aikuisten luoman yhteiskuntajärjestyksen testaamista. Nuorilla on sisäinen pakko potkia rajoja.

Raportissa todetaan reilusti, että monet ratkaisut valittiin ennenkuin niille oli perustelu.

ILON PEDAGOGIIKAN MERKITTÄVYYDESTÄ

Ilon pedagogiikkaa on kehitetty ja toteutettu kahdessa koulussa. Ensin 180 - 450 oppilaan koulussa Vantaan Ilolassa vuosina 1988 - 2003. Juurikkala sai tuolloin hallinnolta vapaat kädet tehdä "jotain tavanomaisesta poikkeavaa". Lukuvuosina 2005-2007 sitä noudatettiin ensin yhden ja sitten kahden opettajan versiona Mäntyharjussa Halmeniemen Vapaassa Kyläkoulussa reilun kymmenen oppilaan kanssa. Juurikkala toimi tuossa koulussa palkattomana opettajana. Edellinen kouluista on nyt normalisoitu, jälkimmäistä ei enää ole.

Juurikkalan mukaan ilon pedagogiikkaa voidaan toteuttaa kaikkien lakien, asetusten ja säädösten puitteissa. Sen toimeenpano on vaatinut kuitenkin valtavasti työtä, hikeä, kyyneleitä, uskoa ja voimaa, taistelua, keskustelua ja yhteistyötä. Se on kohdannut ennakkoluuloja, pelkoja ja vastustusta.

Ilon pedagogiksi ryhtyminen vaatii rohkeutta tehdä asiat toisin kuin ennen- itse asiassa juuri niinkuin opetussuunnitelmassa vaaditaan. Se ei sovi itsekeskeiselle opettajalle, joka pitää itseään suurena esiintyvänä taiteilija.

Toimintatapa sopii Juurikkalan mukaan kaikille lapsille. Se ei sovi vanhemmille, jotka pitävät lapsen tahtoa taskussaan. Perheille, jotka pitävät lapsiaan pumpulissa tai kovalla kurilla ojennuksella.

ON UPEAA, että suomalainen pedagogi kokeilee, sanallistaa ja altistaa omaa opetusoppiaan keskustelulle. Miten muutoin pedagogiikka voisi kehittyä? Kuka muu sitä kehittäisi kuin suomalainen opettaja?

Muutama kriittinen epäilys

LAPSIKESKEINEN kasvatus on ylipäätään hyvin heterogeeninen suuntaus, kuten Juhani Hytönen on osoittanut. Voi olla, että mikään opetusoppi ei voi olla täydellinen. Jotkin piirteet ilon pedagogiikassa haastavat silti minua jatkamaan mallin pohdiskelua:
- Mikä on vanhempien rooli omien lastensa kasvatuksessa? Ovatko vanhemmat turha joukko?
- Ylikorostuuko Ilon pedagogiikka yksilökeskeisyys? Miten siinä voisi vahvistaa yhteisöllisyyttä, jos se on tarpeen?
- Miten mallissa taataan niiden oppiaineitten tavoitteiden saavuttaminen, jossa ei ole oppikirjaa? Miten esim. liikuntaa opitaan yksilöllisesti?
- Millaisia ovat taito- ja taideaineiden sekä katsomusaideiden taitotestit?
- Ihanko aikuisten oikeasti opetusoppi toimii esim. aggressiivisten lasten ja autististen lasten osalta?
PS: Miksi tämän pedagogiikan nimenä on nimenomaan Ilon pedagogiikka?

Juha Juurikkalalle annettiin johdettavaksi koulu Ilolassa. Opetusopin nimi ei kuitenkaan juonnu sieltä. Nimi saattaa palata palautteeseen, jota oppilaat ovat opetustavasta antaneet. Koululaisilta 'Ilon pedagogiikka' saa pisteitä mm. seuraavista syistä:
- saa päättää itse opiskelujärjestyksestään, -paikastaan ja -tahdistaan
- läksyjä tulee harvoin jos koskaan
- jälki-istuntoja ei ole
- on aikaa ja mahdollisuuksia seurustella kavereiden kanssa
- asioista voi neuvotella
- minua kuunnellaan

Varsinaisesti nimen pedagogiikalle on antanut professori Eira Korpinen, kun ilon pedagogikalle haettiin virallisen vaihtoehtopedagogiikan statusta. Nimi viittaa ilon filosofin Baruch Spinozan ajatuksiin.

1 kommentti:

maarit.nurminen@pp2.inet.fi kirjoitti...

Summerhill opetti...

Summerhill kyllä selvästi opetti, että tietyt rajat pitää asettaa, muuten seurauksena on jotain muuta kuin oppimista... Lisäksi tämä täyspuhdas ilon pedagogiikka on kyllä opettajalle melko raskas( lisää työmäärää) ja vahvasti sitouttava pedagogiikka. Ehkä siitä voisi poimia osia itselleen? Maarit Nurminen