RAUNI-ÄITI nukkui pois tammikuussa 2019. Hän oli juuri täyttänyt 90 vuotta. Kauko-isä oli kuollut jo vuonna 1997 muutamaan viikkoa vaille 73-vuotispäiväänsä.
Kauko ja Rauni asuivat Lallukassa Tauno Palon aikaisemmassa kodissa vuodesta 1973, niin muistelen. Kun Kauko kuoli, Rauni muutti pienempään naapuriasuntoon. Ja kun Rauni kuoli, päättyi myös oma noin 45-vuotinen sidos tuohon taitelijataloon.
Raunin Lallukan koti tyhjennettiin broidin kanssa maaliskuussa. Osa huonekaluista ja kirjoista myytiin, mutta paljon oli vietävä Sortti-asemalle. Ja loppuja roskiin. Oli kova paikka.
Jonte-broidi vei autotalliinsa monta laatikollista lapsuuden perheemme valokuva-albumeja. Lopulta minunkin tehtäväkseni tuli säilyttää niitä.
Lupasin vaimolle jo kesällä, että laatikot häviävät jouluun mennessä
Tänään tuli valmista. Poimin kolmessa päivässä talteen aarteita 1970-luvulta 1980-luvun loppuun. Ja silppusin loput kierrätyskuntoon. Toinen kuolinsiivous siis.
SAIN käydä läpi kaksi merkittävää vuosikymmentä vanhempieni - ja omaani ja oman perheeni historiaa. Opiskeluajoista rexiksi, ja seurustelijasta puolisoksi ja kolmen lapsen isäksi. Ai tuollaiselta se/me/ne näyttivät?
KUVAT kertovat, että isä ja äiti rakastivat työtään ja lomiaan. He matkustivat kaksistaan ja yhdessä työporukoiden kanssa. Pariisista ja Lontoosta haettiin virikkeitä teatteritaiteeseen ja Välimereltä lämpöä ja aurinkoa.
Kauko oli monin tavoin käsityöihminen. Se näkyi myös albumeista. Kuvat oli liimattu huolellisesti, ja osassa oli oikein kirjainmuoteilla tupsutettuja otsikoita.
Tottakai kuvista näkyy vain osa elämästä. Elämän kohokohtia. Kaikkea ei kuvata. Mutta kuvissa on myös paljon sellaista, jota ei aikanaan lapsena huomannut.
Oli hienoa pysähtyä pikakelaamaan sitä, mistä Kauko ja Rauni halusivat jättää muistoja (tieteen kielellä fenomenografisesti:-)).
1990-luvulla tarvetta tallentaa muistoja ei enää ollut? Isä-Kauko oli vuosikymmenen alussa minun ikäiseni. Hän kuoli vuonna 1997. Ehkä into loppui?
Rauni eli leskenä Lallukassa vielä yli parikymmentä vuotta. Hänellä ei ollut kameraa, joten ei syntynyt kuviakaan. Onneksi Jonte oli kuvaajana tosi taitava ja ahkera. Ja jouluisin tallennettiin koko elossa oleva suku.
Kuolinsiivoukseen kuuluu, että on heitettävä pois. Kolmesta laatikollisesta ja ehkä kolmesta kymmenestä albumista laitoin sittem talteen pari sataa kuvaa. Onneksi broidi on skannannut kai kaikki. Jos tulee jotain kuvaa ikävä.
PÄÄTIN, että teen vielä niiden pohjalta jotain. Muistoksi heistä/meistä uudelle sukupolvelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti