Neljän hengen työryhmä kirjoitti neljä julkaisua, joista esittelyvuorossa on nyt viimeinen. Kaunis kiitos Leena Hiltuselle, joka lainasi minulle tämän harvinaisuuden kirjahyllystään.
Linkit kolmen muun kirjasen referaatteihin löytyvät tämän blogin lopusta.
Karjalainen, Asko ja Kumpula, Hanna Kaisa. (1994). Matkaopas tiedeyhteisöön. Korkea-koulupedagogiikan perusmateriaaliprojekti. Perusmateriaali 4. Joensuun ja Oulun yliopistot.
Jo noin 44 sivuisen, tosi väljästi taitetun julkaisun otsikko on innostava: Matkaopas tiedeyhteisöön. Siinä tiivistyy kirjoittajien näkemys uudesta opiskelijan roolista: "Yliopistoon hyväksyminen tarkoittaa, että sinusta on tullut tiedeyhteisön jäsen... Tieteellinen tutkimusmatka alkaa hyväksymisestä yliopistoon. Tällä matkalla jatkat ja kehität vuosituhantista tieteen perinnettä.Ensimmäiset vuodet sinua opastetaan mutta pian jo itse toimit oppaana. Matka tiedeyhteisössä kestää koko elämän."
Yliopiston tehtävä
Yliopisto ei ole tekijöiden mukaan koulu. Se ei ole myöskään tiedonvarasto. Yliopiston tiedeyhteisö tuottaa tutkimistuloksia, antaa korkeinta opetusta ja kouluttaa taitavia ihmisiä ja tutkijoita.
Tiedeyhteisö on yhteistyölle rakentuva tiedon työpaja, oppijoiden yhteisö- joka tuottaa uutta tietoa, josta ihmiskunta oppii ja kehittyy. (Aika hienosti sanottu)
Yliopiston tehtävä tiedeyhteisönä on kehittää opiskelijan ajattelun voimaa ja valmiutta tiedon arviointiin sekä uuden tiedon tuottamiseen. Keskeinen kasvatusväline on tieteellinen keskustelu.
Tieteellinen keskustelu
Tieteellinen keskustelu on keskustelua asioista. Se ei hyökkää ihmisiä tai persoonaa vastaan.
Tieteellisessä keskustelussa pätee vain paremman argumentin oikeus. Tutkija ei luo teoriaa itselleen vaan tiedeyhteisölle ja tiedon soveltajille. Jos tutkija ei pysty puolustamaan väitteitään ja osoittamaan niiden pätevyyttä kollegoilleen keskustelussa, väitteitä ei hyväksytä tieteen piiriin.
Tieteellinen keskustelu on kriittistä keskustelua. Kriittisyys ei ole kyynisyyttä eikä negatiivisuutta. Kriittisyys tarkoittaa ajattelu- ja arviointitaitoa. Kriittisyyden peruslähtökohtana on vilpitön kysyminen. Kysymyksien avulla löydetään perusteet ja ymmärretään asiat. Ajattelu sisältää myös itsekritiikin.
Opiskelijoita lähestytään kirjasessa mm. tulevina/aloittelevina akateemikkoina ja tulevina tutkijoina. Heitä kutsutaan tiedeyhteisön kehittämisen resurssiksi, jotka paitsi että opiskelevat myös kehittävät (esim. palautteellaan) opetusta ja tutkimusta sekä uudistavat yliopiston toimintaa.
Uusi opiskelu- ja oppimiskulttuuri
Matkaoppaan tarkoitus on avata opiskelijoille uuden opiskelu- ja oppimiskulttuurin merkitystä. Kieli on värikästä. Kirjoittajien mukaan "muinaiset vaeltajat tieteellisellä tutkimusmatkalla" kävivät luennoilla selvitäkseen tenteistä. He lukivat pänttäsivät, käyttivät ulkomuistiaan pätkittäin ja pinnistelivat pikamuistin avulla. Opiskelu oli peliä ja hämäystä. "Opinnot suoritettiin onnellisesti oppimatta".
Tarkoitus ei ole enää (vain) läpäistä tenttejä ja kerätä opintosuorituksia. Tulevan akateemisen tutkijan täytyy saavuttaa yliopistossa seuraavanlaista osaamista:
- Osaat etsiä tutkimustavoitteen kannalta olennaista tietoa.
- Opit esittämään ja välittämään tietoa tavalla, joka mahdollistaa tieteellisen ja ammatillisen keskustelun.
- Opit käyttämään tietoa järkevällä tavalla.
- Kykenet aitoon amatilliseen yhteistyöhön, myöntämään virheesi ja asiantuntemuksesi rajat.
- Osaat arvioida löytämäsi tiedon pätevyttä.
ENÄÄ pinnallinen selviytyminen opinnoista ei riitä. Todellinen elämä vaatii ihmisiltä taitoja ja valmiuksia – ei näennäisosaamista. Todellisessa toiminnassa tarvitaan ammattilaisia, jotka osaavat käsitteellistää uusia ilmiöitä ja ratkoa ongelmia kokonaisvaltaisesti. Akateeminen ammattipätevyys tarkoittaa, että kykenee kriittiseen ajatteluun, ongelmien hahmottamiseen ja ratkaisemiseen.
Akateemisen asiantuntijan ei tarvitse osata kirjoja ulkoa. Oleellista on löytää niistä tietoa, ymmärtää löydetty tieto ja osata käyttää sitä.
Opiskelun päämääränä on toki tutkinto ja ammatti- mutta ei vain se. Yhtä tärkeää on omaksua tieteellinen ajattelutapa ja tapoja tuottaa uutta tietoa. Päämääränä on oma henkinen kehitys, tieteen uudistuminen ja tulevaisuuden perustan luominen. Yliopiston ja tieteellisen toiminnan ideana on opettaa kysymään, ei vastaamaan oikein tai matkimaan opettajia. On ajateltava itse, pohdittava ja ponnisteltava. On kysyttävä: Mitä olet oppinut? Todella oppinut? Nyt tarvitaan todellista oppimista ja aitoa osaamista.
Pohdintaa
25 vuodenkin jälkeen radikaali maku. Kiitos.
Hyviä neuvoja
POIMIN ja hieman ominsanoitin kirjan ohjeita:
- Unohda opintoviikkojen (pisteiden) kerääminen, pänttäys ja ulkoaopettelu.
- Keskity sen sijaan oman ajattelukyvyn kehittämiseen, kriittiseen tiedon arviointiin, luovaan ongelmanratkaisuus, syvälliseen oppimiseen ja asioiden ymmärtämiseen.
- Oikotietä ei ole. Opettele toimimaan tiedon kanssa. Harjoittele ”aivotyötä”
- Opettele heimokieli.
- Kysy. Ei ole tyhmiä kysymyksiä.
- Älä yritä sulloa reppuusi enempää kuin sinne kerralla mahtuu
- Tee yhteistyötä
- Älä apinoi auktoriteetteja.
- Osallistu aktiivisesti. Anna palautetta
- Arvioi omaa oppimistasi. Kierrätä mieluummin ideoita kuin vastuuta. Kukaan ei voi oppia puolestasi.
- (Käy luennoilla - vaikka ei ole pakko MH); Itsenäisyyttä voi toki osoittaa olemalla menemättä luennoille - "mutta kopiokone ei vastaa, kun kysytään." Laadukas opetus auttaa sinua oppimaan asiat helpommin, nopeammin ja syvällisemmin kuin mihin itse ominpäin opiskellen pystyisit.
- Älä kulje keskitietä.
LINKIT PROJEKTIN MUISTA JULKISUISTA TEHTYIHIN REFERAATTEIHIN
Karjalainen, A. ja Kemppainen, T. (1993) Vaihtoehtoisia tenttikäytäntöjä.
Kekäle, J. (1994). Luento-opetuksen kehittäminen. Vähemmällä luennoimisella parempiin tuloksiin.
Kuittinen, Matti. (1994) Mitä luennoinnin sijaan? Malleja opiskelijan itsenäisen työskentelyn lisäämiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti