Alanen, Aulis. (1985). Johdatus aikuiskasvatukseen. Radion aikuiskasvatussarjan ensimmäisen osan oppikirja. Yle/opetusohjelmat. Helsinki.
1980-luvulla elettiin aikaa, jolloin aikuiskasvatus oli jo oma kasvatustieteisiin kuuluva tieteenalansa. Vaikka käsitteistö oli vielä vakiintumatonta, sen teoriatausta oli jo vahvistunut.
Tieteenalan nimessä korostui yleissivistävä kokonaispersoonallisuuden kehittäminen. Sen keskeisiä kysymyksiä oli mm. tulisiko aikuiskasvatuksen sopeuttaa vai valtaistaa. Näkemykset ovat vuosien varrella vaihdelleet.
Paljon on pohdittu sitä, voiko aikuista kasvattaa. Vastaukseksi kelpaa se, että sosiaalistuminen jatkuu läpi elämän koska jokainen elämänkausi tuo eteen uusia kehittymistehtäviä. Näitä ovat aikuisella: työelämään siirtyminen, kodinperustaminen, lasten syntyminen, eläkkeelle siirtyminen ja kuoleman lähestymisen psykologinen hallinta.
(Alanen toi keskusteluun elämänkaari-teeman).Lapsuuden ja nuoruuden koulunkäynti ei enää riitä. Pelkästään pysyminen yhteiskunnan nopean muuttumisen tasalla vaatii aikuisiässä jatkuvaa oppimista.
Konkreetti aikuiskasvatus on aikuisille organisoitua kasvatustoimintaa (normaalimuotoisen kouluopetuksen ulkopuolella) ja tavoitteisesti etenevää oppimista. Toisaalta aikuiskasvatus on tietoista itsekasvatusta ja sitä tukevaa vaikuttamista.
Aikuiskasvatus on perusolemukseltaan itsekasvatusta mutta myös vuorovaikutusta. Kasvattajan (aikuiskasvatuksen harjoittaja) tehtävä on herätää itsekasvatuspyrkimyksiä.
(Alasen mukaan sellaisella opettajalla on paremmat mahdollisuudet onnistua, jolla on omakohtainen ote opettamaansa asiaan, vaikka hänen koulutuksensa olisi suhteellisen suppea, kuin on opettajalla, jolla on pitkä koulutus, mutta ulkokohtaisesti omaksutut tiedot).Aikuiskasvatus ei ole alistamista. Sen lähtökohtana on aikuisen itsemääräämisoikeus (ja kasvattajan arvoperusteet ). Aikuisen kasvatus on omasäätöistä. Aikuiskasvatus on harrastusopintoja, vapaavalintainen tapa käyttää vapaa-aikaa.
Aikuiskasvatuksen juuret olivat 1900-luvun alussa. Sen kehityksen suuria nimiä olivat Niilo Liakka, Santeri Alkio, Väinö Voionmaa ja Zachris Castren ja Urpo Harva.
ALANEN erottelee aikuiskasvatuksen historiassa kolme vaihetta:
1. Aikuiskasvatus kansan valistamisena
Aikuiskasvatuksen alku 1800-luvun lopullaa oli hapuilevaa. Kohteena oli nimenomaan rahvas, perussivistyksestäkin osattomiksi jääneet ihmiseet.
(Kansa’ kuvattiin alkuaikoina ”lapsena, jota tuli sivistää ja kasvattaa”).Taustavoimina olivat teollistuminen, liberalisimi, valistusaate, uudet keksinnöt ja kansallisuusaate, jossa sivistys oli kansakuntaa yhdentävä voima. Staattisesta pysähtyneestä yhteiskunnasta siirrytiin liikkuvaan ja nopeasti muuttuvaan yhteiskuntaan. Tieto haluttiin popularisoida.
2. Vapaan aikuiskasvauksen kausi
Seuraava vaihe oli ”vapaa kansansivistystyö”. Nyt kohteena olivat kaikki.
(Vähitellen ’kansasta’ kasvoi ”täysi-ikäinen vastuullinen yksilö”).Haluttiin edistää aikuisten omatoimista oppimista. Ajateltiin, että ihmisillä on itsensä kehittämisen tarve, ja aikuiskasvatus tuki näitä vapaita itsekasvatuspyrkimyksiä. Taustalla olivat humanismin, omaehtoisuuden ja persoonallisuuden kehityksen ideat. Aikuiskasvatuksen ulkopuolelle
rajatiin tutkintotavoitteinen opiskelu. Zachris Castren oli tämän ajan suuria nimiä Suomessa.
3. Aikuiskasvatus nyky-yhteiskunnassa (1980-luvulla )
1980-luvulla ajankohtaista oli aikuisten ammatillinen kouluttaminen. Alanenkin pohtii, onko aihetta erottaa ammatillinen ja yleissivistävä kasvatus. Nykyän aikuiskasvatuksessa on vähemmän aattellisuutta ja enemmän praktisuutta. Etusijalle asetetaan työelämän vaatimukset.
Harrastusopinnot ovat keskeisiä. Aikuiskasvatus on omaehtoista harrastamista, vapaavalintainan tapa käyttää vapaa-aikaa.Siinä elää yhä väljätavoitteinen yleissivistyksellisyys, itseisarvoinen opiskelu joka voi silti olla kehittävää.
Aikuiskasvatus tarkoittaa nyt kaikkia organisoitua oppimistoimintoja: harrastuksia, kevyt harrasteluakin, ammatillista koulutusta, koulukurssien suorittamista), jotka järjestetään aikuisille sopivin erityismuodoin. On alettu puhua myös aikuiskoulutuksesta (kun tarkastellaan koulutuspoliittisesti). Aikuiskasvatuksen alaan ei kuitenkaan lasketa korkeakoulutusta (josta puhutaan korkeakoulupedagogiikkana )
(Alanen itse korosti opinnollisuuden: tavotteisuuden ja jäsentyneisyyden arvoa viihteellisyyden sijaan)Osa haluaa edelleen tehdä pesäeron ammatilliseen aikuiskoulutukseen.
(Itse hän piti raja-aidan rakentamista ammatillisen koulutuksen ja perinteisen vapaan sivistystyön välille tarpeettomana.)Samaan aikaan on luovuttu myös aikuisuuden ehdosta: aikuiskasvatkseen on otettu mukaan myös nuoria.
1980-luvulla aikuiskasvatustoiminta oli institutioitunut. Valtion säätely oli lisääntynyt, ja siitä oli tullut osa koulutuspolitiikkaa. Se oli tullut elimelliseksi osaksi yhteiskunnan koko kasvatusjärjestelmää.
Aikuisen kasvun ja oppimisen erityispiirteitä
Mitä aikuisuus on. Toki se liittyy ikään. Mutta aikuisuuden piirteet ja aikuistumisen ajoittuminen määräytyvät yhteiskunnallisesti. Aikuisen elämäntapaan kuuluvat tehtävät oikeudet ja velvoitteet. Aikuisen toimintamahdollisuudet ovat erilaiset kuin lapsilla. Aikuinen on mukana työelämässä. Hänellä on itsemääräämisoikeus.
Alanen määrittelee myös oppimisen: Oppiminen on hänelle informaation tallentamiseen perustuvaa toimintavalmiuksien muuttumista.
Aikuinen oppii jokapäiväisessä elämässä jatkuvasti, suurimman osan satunnaisesti. Aikuiskasvatukseen kuuluu vain tavoitteellinen oppiminen.
(Alanen näki aikuisen elämäntilanteen oppimiskehyksenä, joka täytyi ottaa opetusjärjestelyissä huomioon. Aikuisoppijan elämäntapaan ja ajankäyttöön kuuluvat (työ, perhe, vapaa-aika) ja elämäntavan suuntautumiseen liittyvät tekijät: opiskelijan yhteiskunnallinen asema ja elämänolosuhteet säätelevät hänen suhtautumistaan opiskeluun ja oppimistavoitteisiin.)Alanen esittelee teoksessa aiheen kansainvälisen gurun Malcolm Knowlesin pohdintoja andragogian ja pedagogian eroista. Hänen mukaansa aikuiskasvatus on liian sitoutunut lastenkasvatukseen. Aikuisten oppimistilanteilla on omat erityispiirteet: minäkäsitys, kokemus, valmius, aikaperspektiivi (lapsilla tulevaisuus. aikuisla aktuaalisuus) ja oppimisorientaatio (ongelmakeskeinen vs. oppiainekeskeinen). Aikuinen pystyy tekemään tietoisia harkittua valintoja.
Aikuisten oppiminen
Aikuisen vahvuuksia ovat lapseen verrattuna aikuisen persoosan itsenäisyys, kokemustieto
ja teoreettinen tieto jäsentäjänä.
(Alanen painotti aikuisen persoonallisuuteen liittyviä piirteitä didakiikan lähtökohtina. Näitä olivat muun muassa itsenäisyys, kokemustiedon ja teoreettisen tiedon merkitys orientoitumisen suuntaajana ja itseluottamuksen horjuvuus, joka useimmiten johtuu aiemmista negatiivisista oppimiskokemuksista.)Alasen mukaan tutkimus on vahvistanut, että terveen ihmisen älykkyys ja oppimiskyky ei olennaisesti heikkene ennen 70 vuoden ikää. Oppimiskyky on siis ok, mutta todellinen oppimisaktiivsuus laskee. Iän kasvaessa lisääntyy myös varovaisuus.
Aikuisen oppimisessa on otettava huomioon myös erilainen elämäntilanne. Aikuisella on opintojen ohella työ, kansalaistehtävät, perhe ja kodinpito ja muut vapaa-ajan aktiviteetit.
(Aikuiselle sopivia tapoja oppia olivat mm. ryhmäopinnot: opintokerhot.)Kirjoittajasta
Alanen jatkoi opettajana Zachris Castrénin (1928–1938) ja professori Urpo Harvan (1940–1972) humanistiselta perustalta kuin edeltäjänsä.
Alasen mukaan aikuisdidaktiikkassa ja yleisessä didaktiikassa oli paljon yhdistäviä tekijöitä. Enemmän kuin erottavia.
Ks. myös Jukka Tuomisto & Petri Salo (toim). (2006) Edistävä ja viihdyttävä aikuiskasvatus. Aulis Alanen aikuisopetuksen laatua etsimässä.Tampere Unversity Press.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti