 |
| Kalaoja Kauko. (2016). Koulumestari. Omakustanne.150 s. |
JUURI näin on toiminut mm. luokanopettaja Kauko Kalaoja. Hänen muistelmiensa nimi on "Koulumestari". Otsikkoon sisältyvä tarina jääköön tässä kutkuttamaan.
KALAOJA kuuluu mielenkiintoiseen "siirtymäkauden" opettajapolveen. Hän aloitti uransa epäpätevänä kansakoulunopettajana lukuvuonna 1963-64, opiskeli sitten 2-vuotisen tutkinnon Oulun opettajainvalmistuslaitoksella ja ehti toimia "oikeana" opettajana sekä kansakoulujärjestelmässä 3-4:ssä koulussa ilmeisesti noin 9 vuotta ja yhdessä ja samanna koulussa peruskoulujärjestelmässä 26 vuotta.
Kirja piirtää mielenkiintoista kuvaa tuon ajan koulunpidosta, opettajista ja myös pedagogisista ratkaisuista. Yllättävän moni asia oli jo tuolloin niinkuin se on nyt. Mutta on moni asia muuttunutkin, jopa parempaan suuntaan.
Asioita, joita voisi haikailla
Kauko Kalaojan kolme ensimmäistä koulua olivat pieniä, kaksiopettajaisia kouluja. Niissä opettaja näyttää olleen hyvin itsenäinen ja vapaa. Omasta mielestään Kauko oli opettajana itsenäinen tiedonjakaja ja ohjaaja. Hänen tapauksessaan se tarkoitti myös tilaa kekseliäisyydelle ja oman pedagogogiikan rakentamiselle. Viimeinen kouluista oli isohko ja kasvava koulu, jossa oli sitten tiukemmin sopeuduttava yhteisiin pelisääntöihin. Arkijärkeä muuten käytettiin tuolloin: Opettajille järjestettiin esim. virkistyspäiviä niin, että puolet opettajista jäi koululle hoitamaa oppilaita, puolet lähti esim. laskettelemaan.
Erityisesti Kaukolle energiaa eteenpäinmenoon tuottivat liikunnan, biologian ja kuvaamataidon oppitunnit. Eniten paineita toi musiikki ja tekninen käsityö.
Liikunnassa käytiin tuttuja lajeja läpi ja opeteltiin uusia. Kaukon luokka opetteli mm. paritanssin alkeita ja sauvakävelyä. Ohjelmaan kuului koulujen välisiä kilpailuita ja myöhemmin myös pajapäiviä.
Kuvaamataidon töihin Kauko valmistautui huolella kotona- ja keräsi ideoita mm. kuoromatkoilla.
Valmiit työt kiinnitettiin maalarinteipilla taululle, numeroitiin ja arvosteltiin. Parhaiten ääniä saaneet työt pääisivät käytävän seinälle näyttelyyn alustana värillinen taustapaperi
Hänen 5-6-luokillaan kirjoitettiin runoja, laulettiin reippaita lauluja, leikittiin, opeteltiin asioita ryhmissä, pidettiin levyraatia, soitettiin, tehtiin hiihtoretkiä ja luonnontiedon kokeita. Oppilaiden joukossa oli Oulun kaupunginteatterin teatteriryhmäläisiä ja he tekivät näytelmiä. Kaukon luokka erikoistui juhlien kulissien tekoon ja taidenäyttelyiden rakenteluun koulun ruokalaan. Yksi luokista osallistui myös Kummitustalo-elokuvan tekoon. Ryhmätöissä etsittiin tetoa tietokirjoista ja kuvia vanhoista kerätyistä lehdistä. Yhteistoiminnallisella oppitunnilla joka ryhmä vastasi yhteen kysymykseen kirjallisesti.
Läksyt annettiin ja tarkistettiin. Matematiikassa "oli edettävä yhdessä eteenpäin ja pidettävä heikommatkin laskijat mukana." Kotona laskettiin loput. Pistokkailla tarkastettiin osaaminen; ainakin yhden vastauksen 6 kysymyksestä oli oltava oikein. Läksyt myös valmisteltiin. Lukuaineet mentiin
jämptisti oppikirjan mukaan. Biologiassa ja maantuiedossa luettiin kirjaa vuorotelleen, alleviivattiin. Luettuaan oppilaat vastasivat sitten ensin opettajan suullisiin kysymyksiin - vastaaminen kotona työkirjan läksykohdan kysymyksiin helpompaa. Uskonnon tunnilla raamatun kertomus usein näyteltiin, sitten piirrettiin ja väritettiin omaa vihkoa. "Kaiken tuki oli oppikirja ja tästä syystä tunsin joskus pienen pistokse sydämessään." Kauko antoi oppilaidensa myös eräänä keväänä arvostella itsensä.
Opettaja oli mukana välituntileikeissä ja pelasi oppilaitten kanssa jalkapalloa. Kouluruokaa oli ainakin maistettava. Joka luokalla oli ruokalassa omat pöydät.
Lukuvuoden huippuhetkiä olivat kevätretket, joihin kerättiin yhdessä rahaa. Rahaa kerättiin järjestämällä myyjäisiä ja kirpputoreja. Tapahtumissa oli maksullinen kummistuskäytävä, Onnenpyörä ja letunpaistoa. Discoja järjestettiin ja kioskista myytiin karamellia. Opettaja piti tilikirjaa.
Moni asia on oikeasti muuttunut
Kalaojan kirjaa lukiessaan huomaa, kuinka paljon koulu on muuttunut noin 50 vuodessa.
Kun Kauko aloitteli opettajana, opettajat asuivat koululla. Kaukokin kulki omaan asuntoonsa yläluokkien taulun vieressä olevasta ovesta. Kauko aloitti uransa pukeutumalla suoriin housuihin, pikkutakkin, kauluspaitaan ja solmioon Päivä alkoi aamuhartaudella, jonka opettajat vuorotellen säestivät harmonilla. Opettajat valmistivat lapsia kirkon lukukinkereihin. Katekismusta päntättiin.
Opettajalla oli oma käytöshäiriövihkonsa, johon rikkeet kirjattiin. Perjantaisin oli koulun yhteinen jälki-istuntopäivä, jota opettajat valvoivat vuorollaan.
On pulaa luokkatiloista. Kauko oli luokkansa kanssa yhden lukuvuoden koulun kellarissa entisen halkovaraston tiloissa. Opetusryhmät ovat suuria. Välineitä ei aina ollut muita kuin taulu ja liitu - ja myöhemmin piirtoheitin ja magnetofoni. " Iloisella tavalla persoonallisten oppilaitten kanssa oli mukava työskennellä", Kauko kirjoittaa, mutta luokassa oli myös " ikävästi häiriköiviä, jotka saivat myötäilijöitä, joukko poikia, jotka kokeili opettajan hermojen sietokykyä. Liidunpalasia lensi. Taululle kirjoitettiin ”kalju kiiltää”. Musiikkitunnilla muunneltiin laulujen sanojen; Hymyhuulet muuttui häpyhuuliksi". Niin tuttua, eikö?
Opettajainhuoneen arkeen kuuluu edelleen kakkukahveja, oppikirjaesittelyjä – ja riitojakin. Ja koulussa yhä valmistellaan hyvin juhlat.
Opettajia on yhä monenaisia kuten rehtoreitakin. Kaukolla sopi parhaiten johtaja jolla oli kykyä suhtautua alaisiin leikkivällä otteella. Joka ei kutsunut opettajia puhutteluun, vaan tarttui töppäyksiin- joita aina sattuu - aloittamalla keskustelut vaivihkaa ja pitämällä ne luottamuksellisinä.
Opettajan palkka on yhä pieni, ja siksi hamutaan yli- , tukiopetus- ja kerhotunteja. Kaikki oppilaat eivät ole enkeleitä. "Luokkatyöskentelyssä opettaja tarvitsee pelisilmää: kuinka käsitellä takapulpetin poikia," Kauko kirjoittaa,
Mutta moni asia on tänään toisin, ehkä paremmin
Yhteistyö vanhempien kanssa ei ole enää yhtä etäistä kuin Kaukon aikana (joidenkin mielestä se on jo liian tiivistä :-)). Tarkastajat eivät enää käy läpilukemassa päiväkirjoja ja torumassa opettajia: ”Tamä on tehotonta”.
Opettajien yhteissuunnittelu tuottaa nykyään myös aitoa hyötyä, ei pelkkää lisätyötä. - ja itse asiassa siihen on myös saatu palkallista työaikaa. Kaukon aikana yhteistyö näyttää olleen lähinnä yhteisten juhlien koordinointia, eikä ulottunut yhteisopetukseen saakka - paitsi yhden lukuvuoden musiiki tunneilla, kun Kauko sai rehtorin resurssiopettajana musiikintunneille säestäjäksi.
Oletan myös, että työ kouluissa on myös sanottaisiinko enemmän opetussuunnitelmatietoista. Kalaojan kirjassa ei näy opetussuunnitelmien muuttumiset, eikä muuten edes peruskouluun siirtymä :-)
Kun Kauko Kalaoja marssi ensimmäisen kerran opettajana luokkaan syksyllä 1963, minä painelin Kallion kansakouluun 3. luokalle, jota opetti hänen ikätoverinsa nyt jo edesmennyt Eero Suonperä. Olen 13 vuotta nuorempi kuin Kauko. Ehdimme olla töissä koulussa tahoillamme yhtä aikaa 24 vuotta. Siksi hieman hämmästyttää, että kuvattu koulunpito muistuttaa enemmän omaa kansakouluaikaani kuin omaa työaikaani. Kyllä meidät taidetaan muokat oman aikamme opettajankoulutuksessa ja pitkälti sellaisina me pysymme loppuun saakka? Ja tämä ei ole moite.
Kirjan loppusanat
Kauko Kalaojajäi eläkkeelle keväällä 2001. Näin lasken. Loppusanoissa hän toteaa: " Ura takana, Juhlat juhlittu. Edessä eläkepäivät." Niitä hänellä on nyt takana jo 17. Onneksi olkoon. Yksi syy lienee aktivinen liikuntaharrastus, joka on jaksotettu vuodenaikojen mukaan.
Sivulla 149 hän pohtii, millainen on hyvä luokka. Kuvaus on upea:
"Hyvässä luokassa on tyttöjä ja poikia, jotka tuevat hyvin toimeen keskenään. Opettajan kanssa tehdään suunnitelmat ja käydään rakentavat keskustelut. Yhdessä nautitaan opiskelun hyvistä hetkistä. Kenenkään kiusaamiseen ei ole tarvetta. Leikkimielistä kilpailua saa olla. Tavoitteeksi voidaan asettaa, että luokassa vallitsee innostava ja iloinen mieliala. Voiko opettaja enää toivoa muuta?... Opettajan tehtävä on puurtaa lasten parhaaksi kykyjensä ja taitojensa mukaan. Opintiellä koulumestari oli saanut olla onnekkaan onnellinen."Koulumestaria on mukava lukea. Perusrakenne on kronologinen, ja lisäksi Kalaoja muistelee asioita teemoittain: kollegoja, eri oppiaineita, erikoisia oppilaita, koulun käytänteitä: välitunteja, ruokatunteja, vanhempainiltoja, luokkaretkiä, vierailijoita, koulutus- ja virkistyspäiviä ja kilpailuita sekä omia harrastuksiaan. Hyviä otsikkovinkkejä omia muistelmia pohtiville. Oman perheensä hän pitkälti jättää "rauhaan".
Puhe on rehellistä. Kaikki ei aina ole mennyt niinkuin Strömsässä. On sattunut vahinkoja, tullut suusta sammakoita ja jouduttu selvittelemään asioita. Mutta hyvin on hengissä päästy eläkkeelle!
Kirjaa voi ostaa mm. osoitteesta
https://www.superkirja.fi/kirjakauppa_hinta_kirjalle/9789529379125
Kirjoittajasta lyhyesti
Kauko Kalaoja syntyi Oulussa vuonna 1941. Hän ei ole ehkä aivan tyypillinen opettaja. Lukiossa hän tuplasi 2. luokan. Yo-kirjoituksissa hän sai reput englannissa. Armeijassa hän yritti toisen kerran ja onnistui. Sitten pesti epäpäteväksi opettajaksi, pääsy kerralla koulutuksen ja työuralle, joka jatkui yhteensä 35 vuotta.
Kalaoja kuvaa kirjassa itseään opettajaksi, jolla oli tapana karata kokouksista ja joka yritti olla huomaamaton. Meriittejä tuli liikunnanopettajana- ehkäpä siksi opettajan työ ei ollut hänelle istumatyötä.
Urheilu on ollut Kalaojan lempiharrastus lapsesta alkaen. Hän voitti jääpallon SM-pronssia vuonna 1967. Veteraanisarjoista on saatu kaukalopallon ja lentopallon SM-kultaa. Mutta muitakin harrastuksia on jäkälänpoiminnasta autosuunnistukseen ja metsästyksestä kuorotoimintaan.
Eläkevuosinaan Kalaoja on kirjoitellut. Vuonna 2015 hän julkaisi omakustanteen "Toppilan pojat", jossa hän muistelee omaan lapsuuttaan. Vuonna 2017 valmistui " Neittävä - neitien kylä", joka kertoo Vaalassa sijaitsevan Neittävän kylän historiasta mielenkiintoisten tarinoiden kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti