Ziegler: Kasvatusopin historia

OLIN tosi onnekas. Löysin muutama vuosi sitten jostain netin antikvariaatista teoksen:

Ziegler, Theobald.  (1907). Kasvatusopin historia: erityisesti silmällä pitäen korkeampaa opetustointa. Helsinki:  Suomalaisen kirjallisuuden seura 2. tark. ja täyd. painos.

Kirjassa on lähes 600 sivua, ja vasta tänä kesänä sain käytyä sen kunnolla läpi.

Kirja ilmestyi Saksassa vuosisadan vaihteessa, ja Suomessa varsin tuoreeltaan. Se tuo näihin sivuihin ison lisäarvon.

Kasvatusopin tuorein klassikko on tässä Herbart, mutta häneenkin suhtaudutaan jo krittisesti. Ja näihin samoihin aikoihin Mr. Herbart oli vasta tekemässä maihinnousua Suomeen.

Kun 1900-luvun alun Uusi koulu-liike ei sekoita aikaisempien aikojen tarkastelua, niiden värit tulevat paremmin näkyviin. Kirja piirtää hienon kuvan  pedagogiikan kehityksestä  keskiajalta uuden ajan alun loppuun.  Kirja päättyy ajan kuvaukseen:

”Vanha on empimättä käynyt vanhaksi, uusi on tulossa, mtta sen muotoa ei ole vielä keksitty."

Taidamme muuten elää jälleen samanlaista aikaa?

Ziegler keskittyy nimenomaan korkeampien oppilaitosten pedagogiikan kehitykseen, ja niistä ei ole liikaa suomeksi kirjoitettu.

TEIN muistiinpanoja noin 20 sivua. Poimin tähän blogilastuun ehkä hieman epäsystemaattisesti asioita, joita opin ja joita en haluaisi unohtaa. Osa saattaa olla monelle tuttuja.

12 oivallusta

(1) " Kasvatus on vanhemman sukupolven suunnitelmanmukaista vaikutusta kasvavan polven ruumiilliseen ja henkiseen kehitykseen."

Tässä konkretisoituu valtava ero nykyajatteluun. 2000-luvulla kasvatus/koulutus nähdään valmistautumisena ennen kokemattomaan tulevaisuuteen. Vanhemman sukupolven traditio on lähes arvoton?

(2) Kasvatusopin historiassa on ollut käänteen tekeviä klassikoita. Useita. Yksi ensimmäisiä oli roomalainen puheopettaja Quintilianus.

Quintilianus huomasi lapsen sekä yksilön. Ja nosti esiin opettaja ja lapsen kiintymyssuhteen. Hän myös kirjoitti ensimmäisen didaktisen oppaan.

(3) Luther oli monessa suhteessa huikea käänne.

Ei mikään turha mies.  Jokamiehelle oikeus lukea Raamattua. Opetus äidinkielellä. Katekismus jokaiselle käteen. Valtio kirkon edelle koulutuksen järjestäjäksi. Oppivelvollisuuden idea (toki jo

(4) Comenius - pedagogiikan jättiläinen.

Kuinka niin suuria ajatuksia voikaan syntyä keskellä niin kamalaa elämää.

(5) Yksi kaikkein mullistavimmin kasvatukseen vaikuttanut henkilö oli J.-J. Rousseau

" Rousseau oli käännekohta, uuden ajan aloittaja. Hän muutti ihmisten suhdetta luontoon ja lapseen.
Emilen vaikutus oli aivan tavaton. Viranomaiset vastasivat siihen rovioilla, pannalla  ja kirouksilla, mutta maailma oli haltioissaan."

(6) Pestalozzi

" Suurin kasvatusopillinen nero, joka on koskaan elänyt. Suuri proletaari. "


(7) Jako sivistävään ja ammatilliseen koulutuksen on näköharha. 

Lähes kaikki koulutus 1900-luvun alkuun saakka tähtäsi ammattiin: Keskiajan alusta alkaen papiksi, 1200-luvulta alkaen yliopistoissa myös lääkäreisi ja tuomareiksi, 1500-luvulta alkaen valtion virkamiehiksi.

(8) Kotiopetuksella on kaksi, erilaista funktiota. 

Toisaalta aatelisilla oli kotonaan kotiopettajia. Toisaalta jo piispa  Chrodegang (742 - 766) määräsi että pappien pitä pitää kotona "nohevia" poikia ja  kasvattaa  heistä  kelpo pappeja.

(9) Kouluinstituution kehittymisen yksi keskeinen jännite on ollut hyveen ja hyödyn taistelu.

Kristillinen koulu. Humanistinen koulu vs. reaalikoulu. Hyöty voitti.

(10) Kautta historian on ollut huikeita pedagogisia ajattelijoita. Ja huikeiden pedagogisten ajattelijoiden ajatelussa on myös käsittämättömiä floppeja. Kovin moni suuri pedagogi lähti muuten surkeista lähtökohdista? Kovin moni suuri pedagogi kuoli  köyhänä ja unohdettuna -tai hulluksi tulleena?

(11) Ikuinen jännite: työ vai leikki/ ponnistus vai ilo.

(12)  Historian tuntemus on viisautta.

" Ymmärtääksemme nykyajan kasvatusopillisia oloja, täytyy tuntea ja tutkia entisyyttä, mikäli ne tästä johtavat juurensa ja ovat riippuvaisia."

" Historia voi opettaa, kuinka paljon tuota näennäisesti uutta jo ennen on ollut olemassa ja kuinka vähäinen osa siitä,  käytännön koetuksia on kestänyt."

Kirjan tekijöistä

Kirjan kirjoittaja on siis Theobald Ziegler (1846-1918). Hän oli saksalainen lukion filosofian opettaja, Strassburgin yliopiston filosofian ja pedagogiikan professori (1886- ) ja rehtori (1899-1900).

Hänen oppilaitaan oli mm. Albert Schweitzer.

Hän jäi eläkkeelle vuonna 1911, ja teki sen jälkeen teki töitä köyhien parissa ja mm sijaisti sotapalveluun kutsuttuja.

Ziegler syntyi Göppingenissä, Württembergissa ja kuoli Alsacessa  kenttäsairaalassa haavoituttuaan pitäessääm luentoja sotilaille.

Frankfurtissa toimii yhä  Theobald-Ziegler-koulu. Samassa kaupungissa on myös hänen nimeään kantava katu.

Kirja  suomentaja on  tohtori Walter J. Snellman (1866  -1951). Hän oli  suomalainen oppikoulun opettaja, kirjailija ja suomentaja. Snellman toimi oppikoulun opettajana muun muassa Joensuussa ja Oulussa. Viimeksi hän oli Helsingin suomalaisen normaalilyseon klassisten kielten yliopettajana 1930–1934.  Snellman sai professorin arvonimen 1947.

Kliffa päivä tänään. Oikeasti!

Rakas Päiväkirja!

Olipa kliffa päivä tänään.  

Olin saanut kutsu Otavaan. Huikea, Lahden lahja Suomelle:  Markku Pelkonen muuttaa  kaksin käsin yli 100- vuotiasta yritystä kirjakauppiaasta  opppimisen palvelujen tuottajaksi. Näin tänään vahvoja todisteita siitä, että digitaalisuus – aikuisten oikeasti – muuttaa koko oppimateriaalin ideaa . Eikä kyse ole oikeastaan ollenkaan e-kirjoista jne.  Enempää en nyt saa avautua, Mutta Vow!

Sain osallistua työpajaan, jossa valmistellaan yhtä ensi syksynä rexeille tarkoitettua valmennustapahtumaa –  ei heidän päänsä menoksi. Vaan sydämen :-) Luvassa on dynamiittia. Voi olla, että minullakin on  pikku rooli jutusta. Olisihan se hienoa. Muistaakseni  ensimmäinen Pro-Rexi-yhteistyötapahtuma, jota suunnittelimme Mapen kanssa,  oli 10 vuotta sitten. Siis luvassa on Taitelijajuhla.

Mutta ei tässä kaikki päivän ilon aiheet.  Sain auttaa pian 90-vuotiasta äitiäni ihan arkisisssa asioissa.  Vakuutuin taas kerran siitä, kuinka oikeassa suomalainen, hieno filosofi Frank Martela on. Hän on täydentänyt Decin ja Ryanin kuuluisaa itseohjautuusteoriaa lisäämällä  heidän kolmen perustarpeen (suoriutumisen, autonomian ja huomion saaminen itselle tärkeiltä) listaan tarpeen olla avuksi. Koin sen tänään ihan konkreettisti. 

Listan ensimmäinen tarve on siis suoriutuminen. Tänään tackkaan ja pokkaan myös  kirjailija Mark Twainia, jonka upean aforismin siitä, että joka päivä kannattaa tehdä jokin inho-homma, paitsi että julkaisin eilen, otin heti tosissani. 

Minulle se oli tänään kirjahyllyn saneeraus. Kirjahylly pursui.Oli pakko luopua . Kolmen ikea-kassillisen verran. 

Ei ollut helppoa, mutta tulipa hyvä olo. Sitten tuli tenkkapå. Minne nämä saa laittaa? Ja olo senkun koheni, kun netistä löytyi vinkki: Paperikantiset saa laittaa paperinkeräyslaatikkoon. Mutta entä muut? Jälleen Google auttoi.  Ne voi viedä Sortti-asemille.  Netti on hieno juttu. Se muttaa monella tavalla arkea. Helpottaa.

Ja kun sinne pääsi., virkailija kehotti viemään kirjat samalla tontilla olevalle  Kierrätyskeskuksen pöydälle. Josta ne tovin päästä voivat päästä uuteen kotiin. Eikä maksanut mitään.

Kierrätys on huikea juttu myös omalle mielelle.  Suomessa on paljon tosi upeita juttuja.

Oikolukija Hellström

Kansikuva yhdestä ensimmäisistä pt: Luokanopettaja-

lehdistä

HIENO päivä tänään. Sain palata ajassa lähes 25 vuotta taaksepäin, aikaan jolloin oli 40-vuotias nuori touhuilija. Sain tuolloin, vuonna 1994,  pestin Luokanopettaja-lehden päätoimittajaksi. Hoidin hommaa jokseenkin 20 vuotta. Tuona aikana ilmestyi about 100 lehden numeroa. Enkai  liioittele liikaa, jos sanon, että oikoluin niihin ainakin 2000 juttua.

OIKOLUKU on aliarvostettu homma. Tottakai on puuduttavaa valvoa kielioppia ja oikeinkirjoitusta. Mutta oikoluku on  samalla  huikea mahdollisuus kehittää omaa sanavarastoa, jopa tyylitajua.

Viimeinen Luokanopettaja-lehti, josta olin vastuussa, ilmestyi joulukuussa 2013. Sen jälkeen en olekaan ollut oikolukija.

Paitsi nyt. Espoon Perinneseura julkaisee ensi syksynä Esa Lahtisen kirjan "Punaisin silmin". Seuran johtokunnassa sain tehtävän käydä tekstin läpi. Olipa antava tehtävä.

OIKOLUKIJAN- jonka kohottavampi titteli on toimittaja- tehtävänä on  kirkastaa, tiivistää ja yksinkertaistaa- kirjoittajaa kunnioittaen. Jotta lukukokemus olisi mahdollisimman antoisa.

EIKUN nyt teksti taittoon.

Kuukauden kirja: Suur-Suomen koulu

TÄLLÄ kertaa tämän blogin kuukauden kirjana on todellinen harvinaisuus: Jyväskylän seminaarin Karjalaseuran toimittama,  vuonna 1930 Gummeruksen julkaisemana ilmestynyt "Suur-Suomen koulu."

MUTTA ennen kirjan pedagogisten ajatusten esittelyä, on pakko hieman taustoittaa kirjan aikakautta.
Kirjan ilmestyessä Suomi oli ollut itsenäinen vasta 13 vuotta, ja verisestä kansalaissodasta oli kulunut  vuosi vähemmän.  Suomi oli noin 3, 5 miljoonan asukkaan maatalousyhteiskunta.

1930-luvun alku oli talouslaman ja puutteen aikaa. Ajanjaksoa leimasivat poliittiset ääri-ilmiöt. Juuri tuonna vuonna järjestettiin  suuri talonpoikaismarssi Helsinkiin. Eduskunta sääti kommunistisen toiminnan kieltävät lait ja  kommunistilehdet kielletään Suomessa. Ex-presidentti  K.J.Ståhlberg muilutettiin väkisin. Vaikka demarit olivat Suomen suurin eduskuntapuolue, Suomi eli hyvin valkoista aikaa.

Akateemisissa piireissä syntyi voimakas heimoaate. Sen innoittamana perustettiin Akateeminen Karjala-Seura vuonna 1922.  Tämän  ylioppilaiden ja muiden akateemisten muodostaman järjestön tavoitteena oli heimo­yhteyden, kansallisuus­tunteen ja maanpuolustustahdon kohottaminen.  Heimoaateeseen kuului unelma suuresta Suomesta. Iso  osa suomalaisista uskoi, että Suomi voisi kasvaa paljon tuolloisia rajojaan suuremmaksi. Karjalan heimoveljet oli pelastettava  neuvostoikeen alta.  Hurjimmat haaveilivat rajoista lännessä Norjassa ja idässä Uralin vuoristoossa.

Kaikki eivät tietenkään olleet Suur-Suomen asialla, mutta mukana oli  hyvin  huomattavia henkilöitä: teollisuuspohattoja, mielipidevaikuttajia, taiteilijoita, upseereja ja poliitikkoja. He ihailivat Saksaa, vihasivat "ryssiä" ja kaksikielisyyttä (siis ruotsinkielisten oikeuksia) , pasifismia.  Liike oli luonnollisesti militantti. Se kunnioitti  pyrkimystä rauhaan, mutta  oikeusrauhaan, ja piti Tarton  rauhansopimus mustana tahrana.

Enimmillään Suur-Suomi-aatteella oli kannattajia jatkosodan alkaessa.

Häpeällisesti päättynyttä historian vaihetta ei  myöhemmin ole juuri haluttu muistella.

Kirja "Suur-Suomen koulu" kertoo,  että  tähän työhön haluttiin valjastaa myös kansakoulut koko Suur-Suomen alueella. Kirjassa käsitellään monia teemoja, mutta nostan tässä esiin vain kaksi artikkelia.

Pihkala, Tahko (1930). Koulumme ja puolustuskunto, ss. 12-45.

KIRJAN  alussa on pesäpallon isän Lauri ”Tahko” Pihkalan artikkeli, josta saa hyvä kuvan Suur-suomalaisesta pedagogiikasta.  (Jäsentely alla on omani).

Koulun keskeinen tehtävä tiivistyikäsitteeseen puolustuskunto. Pihkala oli siitä hyvin huolissaan. Sen rakentamiseen tarvittiin koulun myötävaikutusta.

” Koulu ja puolustusvoimat ovat saman valtiokoneiston voimakkaimmat jäsenet.”

Kasvatuksen päämäärä

Pihkalan mukaan  oli  "ryhdyttävä tietoisesti kasvattamaan kansaa sosiaaliseen ajatteluun vastakohtana individuaaliselle itsekkyyden hengelle." Päämääräksi tui asettaa kunto, jonka hän jakoi
- tahdon ja luonteen,
- älyn
- ruumiin sekä
- työ- ja taistelukuntoon.

Tahdon ja luonteen kuntoomn kuuluivat mm.  isänmaanrakkaus, kurin tajunta ja tottumus, kyky käskeä ja totella, kyky vastustuksista ja tappioista järkkymättä pyrkiä päämäärään, päättäväisyys, sisu, reilu peli, työn kunnioitus ja  uskontojen kunnioitus.

Älyn kuntoa oliva  huomiokyky ja  "pieni mutta tarkoituksenmukainen ja tiukasti muistiin painettu tietojen pohjavarasto".

Ruumiin kunto tarkoittaa elinvoimaa,  hyvää terveyttä, monipuolista liikuntakykyä ja mm.  vastustuskykyä.


Kasvatuksen sisällöt

Tärkeä oppiaine oli urheilu. Pihkala kritisoi oppikoulun opetusta, jossa opetetaan "ainoastaan päähän ja pään kautta" yksipuoliseksi.

Aikaa liikuntakasvatukselle ja teknilliselle opetukselle (työkoulutus) otettaisiin oppilaiden vapaa-ajasta ja koulun tietopuolisista aineista. Niiden täytyisi tyytyä lyhyempiin kursseihin.

Voimistelutunneilla harjoiteltaisiin tavanomaisten pallopelien, hiihdon, mäenlasku ja uinnin jne. lisäksi  mm.  tiedustelujuoksua   ja -vaeltelua  maastossa kartan ja kompassin mukaan sekä  nyrkkeilyä. Pesäpallo edisti:

 "... mitä arvokkainta taisteluteknillistä harjoittelua. Pallon lyöminen käsittää nimenomaan taistelunmukaisen ampumatoiminnan päätekijät, maalin liikkeen arvioinnin, tähtäyksen ja laukaisemisen - heittolaukaisun. Koppaaminen ja heittäminen pelin kiihkeissä tilanteissa kasvattaa kylmäveriseen ja  hätäilemättömään ja juuri sen takia nopeaan kätevyyteen, jota vaatii taistelun eri lajeista koettelevin: lähitaistelu. "

Maistiaisiksi ohjelmaan voitaisiin ottaa pienoiskiväärillä ampumista. Lisäksi tehtäisiin reippaita retkiä.

Kunnon vastakohta oli  liikarasitus. Niinpä koulun ohjelmasta oli  raivattava tilaa puolustuskuntoisuudelle. Tilaa saatiin mm.  karsimalla kuollutta tietorihkamaa.

”Koulun ei tarvitse uhrata lainkaan kansalaiskasvatuksen arvoja, vaan ainoastaan joitakin kulttuurin valekoruja…” 

Tiedollista oppimäärää oli siis vähennettävä lukuaineissa.  Kuten yllä jo siteerattiin: "pieni mutta tarkoituksenmukainen ja tiukasti muistiin painettu tietojen pohjavarasto" riittää. Pihkalan mielestä
" tietovaraston pohjaksi tarvitaan joku määrä vanhanaikuiseen tapaan tukevasti ulkoaopittuja, lihasmuistiin syövytettyjä nimiä, tosiasioita ja vuosilukujakin". Sellaisiksi tuli huolellisesti valita "solmu-, kiinne- tai lähtökohtia vastaisuudessa tarpeellisen tietovaraston kartuttamiseen".

Pihkala esitteli myös monia mahdollisuuksia  opetuksen eheyttämiseen sotilaallisella aihepiirillä. Historiassa sota olisi esitettävä onnettomuutena, mutta samalla korostaa jokaisen kansa oikeutta elää vapaana. Esim. luonnontieteissä sotaa voidaan käistellä, kun puhutaan olemassaolon taistelusta. Äidinkielessä voitaisiin aineenkirjoitustunnilla harjoitella retkikäskyn kirjoittamista. Maantiedossa ja piirustuksessa voidaan laatia karttoja. "Sotilaallista aihepiiriä voidaan käyttää hyväksi eri aineissa mm. matematiikan ja fysiikan esimerkkien valinnassa"...

Oman esityksensä hän päättää viisauteen:

”Urheilu on samalla kertaa sympaattista militarismia että turvallista pasifismia.” 

Oksala, Ohto. (1930). Teesejä historianopetuksen johtavista, periaatteista, ss.46-53.

Toinen valitsemami  artikkeli pohti  historianopetusta. Ohto Oksalan mukaan  "historia on johtavassa asemassa ns. henkititieteiden joukossa." Historia opetus on tärkeä oppiainen oppilaiden kasvatuksessa:
" Oppilas on hyödyllinen kansalainen, kun hän on saanut sieluunsa  kansakunnan  vuosisataisen tahdon ja omaksunut sen pyrkimykset olla hyödyllinen kansalainen."  (Hegelin ja Snellmanin vaikutus näkyy vahvasti.)

" Historian runko ei muodosti abstraktisista vuosilukujärjestelmistä vaan tapausten suhteesta toisiinsa."

" Opettajan tulee luoda  se pedagoginen prosessi, jonka nimi ei ole opettaminen vaan oppiminen. "

Tästä Ohto Oksalasta ei löydy netistä kuvaa.

So what?

Olen aikaisemmin esitellyt  tässä bogissa sota-ajan pedagogiikkaa   J.E. Salomaan teoksen "Suunta ja tie" avulla.  Tässä linkki siihen: http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2017/12/tuntematon-sota-ajan-pedagogiikka-osa-1.html

Suur-Suomen koulu-teoksen pedagogiikassa tunnistaa jo samat keskeiset militaristiset ideat:

-  Yksilön sijalle tuli yhteisö: oma kansa.
-  Luuliaisuuden ja luonteen lujuuden vaatimukset sovellettiin sotatilaa varten. Aatteellisella historian, maantieteen ja uskonnon opetuksella  luotiin maanpuolustushenkeä ja -tahtoa.
- Maanpuolustuskasvatuksen  keskeisenä elementtinä vaadittiin oppilaiden ruumiinkunnon kartuttamista
- Liikunta oli tärkeää. Lasten tuli olla fyysisesti vahvoja selviytyjiä.
- Opettajia kehotettiin opettamaan armeijan komentokieltä.
- Uutena aiheena oli maanpuolustuskasvatus, joka oli pantu alulle jo kaksikymmentäluvun lopulla.
- Liikuntakasvatus oli suurelta osin vietävä maastoon, koska juuri siellä sotaa käytiin. Jokaisen oppilaan oli harjaannuttava suunnistukseen, kartanlukuun, hiihtoon ja erätaitoihin.
- Joissain kouluissa opetettiin myös aseidenkäyttöä.  Opettaja opetti pojille kiväärin osat ja käytönkin, mutta ei antanut sillä ampua, mikä monista olisi ollut varmaan mieluisaa.

TÄNÄÄN aika vieraalta tuntuvan pedagogisen intoilun seassa  on myös muutama oikein hyvä, kestävä oivallus.

Pihkala kirjoitti siis näin:  Tarvitaan "pieni mutta tarkoituksenmukainen ja tiukasti muistiin painettu tietojen pohjavarasto".  Ei irtofaktoina vaan "  sellaisiksi tuli huolellisesti valita "solmu-, kiinne- tai lähtökohtia vastaisuudessa tarpeellisen tietovaraston kartuttamiseen". Siis avainkäsiteet, kokonaisuuksina? Oksala taas kirjoitti toisin sanoin samaa : " Historian runko ei muodosti abstraktisista vuosilukujärjestelmistä vaan tapausten suhteesta toisiinsa."

Sekä Pihkalalla että Oksalalla voisi olla annettavaa nyt pohdinnan alla olevien "minimoppimäärien" määrittelytapaa ratkottaessa.

JA aivan huippumoderni on Oksalan virke: " Opettajan tulee luoda  se pedagoginen prosessi, jonka nimi ei ole opettaminen vaan oppiminen. "

Kaoottisen arviointiin (oppilasarvosteluun) apua 70 vuoden takaa

VIIME päivinä OPH on myöntänyt, että perusopetuksen opetus-suuunitelman perusteet on laadittu arvioinnin, ertyisesti päättöarvioinnin  osalta niin huonosti, että (ainakin) tämä osuus perusteissa   on uudistettava.

JOTAIN todella syvää määttää, koska ongelma ei ole uusi. Jo 70 vuotta sitten julkaistussa Alfred Salmelan teoksessa  (1948) Kansakoulun oppilasarvostelu. Toinen uudistettu painos. Kansakoulunopettajain Jatko-opetusyhdistyksen julkaisuja IV. Helsinki: WSOY.
todettiin, että

" Oppilasarvostelu on tämän hetken koulunuudistuksen tärkeimpiä ja samalla myös vaikeimpia tehtäviä. Nyt meillä… on vielä paljon tehtävää, ennenkuin koulun oppilaistaan antama arvostelu on objektiivinen, oikeudenmukainen, luotettava ja täyttää  muutkin yhteiskunnan sille antamat ehdot."

70 vuotta sitten tässä teoksessa vaadittiin, että:

1. Opettajan tulee olla puolueeton. Oppilasarvostelun tulee olla objektiivinen ja oikeudenmukainen. Tässä kokeilla oli iso rooli. " Kansakouluissakin  silloin tällöin pannaan toimeen kokeita. Ikävä vain, että  kaikki opettajat eivät luota kokeisiin, vaan  katsovat osuvansa paremmin oikeaan tulokseen, kun ottavat huomioon oppilaan taidon tunneilla."Salmelan mukaan:" Kirjalliset kokeet ovat kouluarvostelussa välttämättömät.  Kirjallinen koe tekee arvostelun objektiivisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Mutta oppilaan osaaminen tunnilla on myös otettava huomioon."

2. Arvostelun tulee olla pedagoginen. Tarkoituksena on tehostaa koulun kasvattavaa vaikutusta ja ohjata oppilaita ahkeruuteen ja tarkkaavaisuuteen ja hyvään käytökseen. Oppilasarvostelun tarkoituksena on ensi kädessä ohjata ja velvoittaa  oppilaita vakavaan koulutyöhön, kotitehtävien suorittamiseen ja hyvään käytökseen.

3. Arvostelu on otettava vakavasti (vrt. tuomarin ohjeet ).

JO tuolloin oivallettiin, että arvostelulla on iso vaikutus oppilaiden tulevaisuuteen:

"Oppilasarvostelun avulla koulu suorittaa myös yhteiskunnan sille antamaan tehtävää. Se seuloo, punnitsee ja lajittelee  kansan kasvavan polven kaikki yksilöt  ja ohjaa jokaista  valmistumaan synnynnäisten taipumustensa ja kykyjen edellyttämälle paikalle yhteiskunnassa. Se ilmaisee oppilaalle ja ennen kaikkea hänen vanhemmilleen, miten oppilas on menestynyt koulussa ja millaisia mahdollisuuksia hänellä on on koulun jatkamiseen, vieläpä monille halutuille elämänalueille pääsemiseen. "

Hyvää matkaa Sanna Lauslahti

Juhlasta tehty videoclipsi painoi liikaa, että sen olisi saanut
linkitettyä tänne. Ne, joilla on fb-tunnus, näkevät sen halutessaan
kyllä esim. tästä linkistä:
 https://www.facebook.com/martti.hellstrom/videos/10216695385318427/

HIENO, lämminhenkinen tilaisuus eilen Kirkkonummen Majviksissa. Virallisesti tilaisuus oli lautakunnan kesäjuhla. Oikeasti puheenjohtajan läksiäiset. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lauslahden kolmas puheenjohtajakausi jäi vuoden mittaiseksi. Nyyh.  Salillinen ystäviä kiitti häntä upeasta työstä espoolaisten lasten, nuorten ja koulujen eteen.

Ohjelmassa oli vaikka mitä: 

Tervetuloa  klo 15.15 -
Kasvamisen ja oppimisen iloa (videoita espoolaispäiväkotien ja koulujen toiminnasta)
Esittelyt
Runo,  Laulu Etanoista (varhaiskasvatuksen aluepäällikkö
Rehtoreiden musiikkiesitys (mukana rexejä alakouluista ja lukioista ja yksi oikea opettajakin)
Puhe (uusi puheenjohtaja Marika K. Niemi)
Musiikkivideo (Eestinkallion oppilaiden ja opettajien
Kiitokset Sanna Lauslahdelle lautakunta, esittelijät, rehtorit......                               Suolaista, makeaa ja seurustelua - klo 17.

PUHEEN piti uusi lautakunnan puheenjohtaja Marika K. Niemi. Puheesta aisti, että ainakin puheenjohtajan roolissa jatkossa korostuu aikaisempaa enemmän tiukan talouden pidon ihanne. Sanna vastasi kauniisti omassa vastauspuheessaan, että hänelle tärkeää oli ymmärtää, että jokainen laitakunnan päätös vaikuttaa pieniin Sannoihin ja Marikoihin.   Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa ei ole ollut puolueen värillä merkitystä, kun on pyritty tekemään mahdollisimman hyviä päätöksiä lasten ja nuorten kannalta. 

Kokoomuksessa(kin)  on kaksi teamia: kyyhkyt ja haukat. 

LAUTAKUNNAN puolesta pieniä lahjoja antoivat varapuheenjohtaja Inka Hopsu, demarien Martti Hellström ja Persujen Henna Kajava. Inka oli riimitellyt oikein runon. Tässä pieni näyte:

"Sannan johtajuus on ollut demokratian eleganssia, pelataan yhteispeliä, ei pasianssia.Yhdessä on päätetty koulupaikat, budjetit ja opsit. Henkilöstölle jaettu täydet propsit!Olet aina ollut vauhdissa lasten puolesta, jatkossa ymmärrät enemmän myös vanhemman väen huolesta; Kerrot: "Sininen pilleri, se on ihan killeri."Lautakunnan nuijan kopsut hoitaa vast edes Niemet, Hopsut.Me kiitämme Sannaa, työ kanssas on ollut mannaa."

Minä yritin pitää klassisen retoriikan oppien mukaan rakennetun puheen. Laitan sen about muodossa tähän itselleni muistiin:

1. Johdanto
Tarina, heräte, kasku, tyrmäävä yksityiskohta
* Martin monet hatut. Teboilin aamukahvit.
2. Siirtymälause
jolla saat kontaktin yleisöön: kerrot miksi olet täällä ja mitä aiot kertoa
* Olemme saaneet paljon. On aikaa antaa takaisin.
3. Varsinainen puheen runko:
teeman käsittely, tosiasiat, johtopäätökset, mahdolliset vaihtoehdot
*   Mitä olemme saaneet: 3 pointtia
1- Tärkeä osaavan ihmisen aikaa kuunnella (kaksi korvaa yksi suu)
2- Viisaan ihmisen neuvoja,
3- Monitori, megafoni viedä viestiä huonommin kuuleville.
Näillä lääkkeillä on syntynyt luottamussuhde kouluväen ja päättäjien kesken. Kuuntelua. Dialogia. Lupauksia ja pidettyjä lupauksia. Ytimessä yhteiset arvot: lapsen paras. Usko kasvatukseen ja koulutukseen.
* Ja vuodesta 2017 itse lautakuntaan.  Hieno  yhteishenki. Yhteinen valmistelu ja lähes yhteismieliset päätökset. Yli puoluerajojen.  Lapsen puolesta. Ovalassa auton ratissa olivat poliittiset päättäjät. Niinkuin kuuluukin.
4. Siirtymälause finaaliin
* Mitä voimme antaa? Martin aivot ( = Kaksi kirjaani opetuksesta ja kasvatuksesta)
5. Lopetus eli yhteenveto
* Tulevaisuus. Uudet haasteet. Nyt sinulta saavat hyviä lääkkeitä jotkut muut.
6. Vetoomus, toivomus tai kevennys.
* Kohottava sitaatti.
” Hyvää on tehtävä kaksin käsin: hyviä sanoja, parempia tekoja.”
– Baltasar Gracián

Henna antoi hienon juuri Sannalle sopivan lahjan.

SUKON väki oli sulaa vahaa. Samoin rehtorit. Rexien kuoron laulu ja Jouni Holopaisen upea huilukappale eivät unohdu koskaan.  

KUVAKAAPPAUS Sannan fb-sivuilta.

TILAISUUDEN lopuksi syötiin suolaista ja makeaa ja kuultiin Hannu Suntion kaunis runo Sannalle.

OLI ihana lukea Sannan blogista: 

" Haikea olo. Kyyneleet olivat silmissä jo ajomatkalla. Sain kokea maailman kauneimmat läksiäiset opetus-ja varhaiskasvatuksen kevätjuhlassa rakkaiden ihmisten kanssa. Oli puheita, taivaallisia runoesityksiä, huilu oodi Sannalle, laulua ja lasten esityksiä videolla. Tulee ikävä. Rakastan kaikkia teitä, joiden kanssa olen saanut taivaltaa vuosien varrella Vaikeistakin tilanteista olemme selvinneet yhdessä, yhdessä ratkaisten ongelmat. Puolue- tai roolirajoilla ei ole ollut mitään merkitystä. Samalla olemme antaneet maailman parasta varhaiskasvatusta, perusopetusta, lukiota ja taiteen perusopetusta lapsillemme ja nuorillemme. Toivon, että jatkossakin päätöksenteossa aina nähdään lukujen ja päätösten lauseiden ja sanojen vaikuttavan lapsiin ja nuoriin. Lukujen takaa löytyy aina pieni Leo tai nuori Maija."

Voiko jo peruskoulussa syrjäytyä?

ARVOSTAMANI demaritutkija Aleksi Kalonius osallistui Twitterissa keskusteluun Hesarissa julkaistusta vieraskynäkirjoituksesta, jossa yhdessä Kokkolan sivistysjohtaja Peter Johnssonin kanssa emme antaneet tukeamme idealle pidentää oppivelvollisutta.

Jossain vaiheessa keskustelua Aleksi kysyi " Ihan uteliaisuudesta, ketkä lasketaan (perus)kouluaikana syrjäytyneiksi?"

Hmm. Voiko jo peruskoulussa syrjäytyä? Kysymys oli niin upea, että vastaan siihen KYLLÄ -  en vain kerran – vaan neljä kertaa. Peruskoulussa voi yrjäytyä.  Ensin vastaan kolmella narraatiolla.  Sitten lopuksi hieman analyyttisemmin.

Vastaus1: KYLLÄ. Kuuntele Anssi Kellan biisi "Ilves"

https://www.youtube.com/watch?v=RiiOS5JK9so

Pähkinänkuoressa: Ilves oli poika, outo olento.  Vakava. Ilmaa. Joka valittiin aina  viimeisenä joukkueeseen. Jota pilkattiin. Jonka vaatteet haisivat röökiltä. Jota faija löi jurrissa. Josta tuli kuitenkin tähti. Joka kuitenkin lähti.

Palaan tähän tarkemmin vastauksessa 4.


Vastaus 2: KYLLÄ. Lue Tanja Äärelän väitöskirjan ojenne nuorten vankien koulukokemuksista.

http://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61671

Tai lyhennelmäni siitä:

"Lapsina osa vangeista  oli ollut sulkeutuneita, osa ulospäin suuntautuneita. Osalla käyttäytymisongelmat alkoivat jo ala-asteella, mutta suurella osa  ne räjähtivät yläkoulussa. 

Koululaisena heillä oli ollut heikko motivaatio.  He eivät jaksaneet yrittää. He olivat olleet levottomia. Silti he uskoivat, että pystyvät oppimaan, jos jokin asia kiinnostaa. Monilla oli myös näyttöä siitä (esim. kertotaulu oli päntätty koulun jälkeen). Heillä oli vahva käsitys, että he ovat huonompia kuin muut. 

Nuoret vangit puhuivat myös opettajistaan. Osa oli ollut reiluja. Kaikki eivät. Osaa he olivat päättäneet tietoisesti kiusata. Osa hölmöilyistä oli tahattomia. Osa tahallisia. Erityisesti heitä "vitutti", kun heidän rikkeensaä huomattiin, he saivat pyytää anteeksi. Mutta kun opettaja syytti heitä aiheetta, anteeksipyyntöä ei kuultu. Kun he kiusasivat, heitä  rangaistiin, kun heitä kiusattiin, opettajat olivat sokeita. Kun he yrittivät, sitä ei huomattu. Opettajat vaativat heiltä älyttömiä asioita (esim. matematiikassa kolmen ruudun marginaali). 

Kun koulu ei maistunut, sieltä jäätiin pois ja ajauduttiin rikoksiin. Koulumenestyksen sijaan meritoidutaan kovina tappelijoina. 

Kaikille yhteistä koulua käy myös lapsia, joista ei ole pidetty hyvää huolta. Jotka ovat kokeneet tosi rankan lapsuuden. Perhe-elämä on ollut kaaootista. Moni heistä on ollut yhteiskunnan jykevän tukikoneiston piirissä, mutta silti he ovat joutuneet vankilaan. Useimmiten väkivalta- tai henkirikoksista. Aineistossa oli mm. poika, joka oli tappanut oman isänsä ja oman kokemuksensa mukaan pelastanut äitinsä ja sisaruksena jatkuvalta pelolta. Häntä ei kaduttanut. 

Nuoret vangit kokivat, etteivä he tulleet kouluissa kuulluiksi. He  kokivat tulleensa  kohtuuttomasti kohdelluiksi. Ennen muuta he  kuulivat, että ovat huonompia kuin muut.  Autenttiset lainaukset nuorten vankien puheista vetivät hiljaiseksi."

Palaan tähän tarkemmin vastauksessa 4.

Vastaus 3: KYLLÄ. Lue Ilkka Taipaleen luvaus Kolmen prosentin teoriasta.

Löytyy kirjasta  Taipale, I. (2017). Sata innovaatiota Suomesta. Kuinka Suomesta tuli Suomi - poliittisia, sosiaalisia ja arkipäivän keksintöjä. Helsinki: Into.

Taipale kertoo, että 2/3 maamme vuosittaisesta 160:sta tapon tekijästä nousee perustellun rajauksen jälkeen joukosta, jonka muodostaa 3 % Suomen miehistä.  Nämä miehet ovat työelämän ulkopuolella korkea- suhdanteessakin. Pääosa heistä on naimattomia tai eronneita yksinäisiä miehiä. Tähän sakkiin kuuluu käytännössä kaikki asunnottomat (80% miehiä) ja vangit (94 % miehiä) sekä tarkkailuluokan tai apukoulun käyneitä, heikkolahjaisia, koulukotien entisiä asiakkaita, armeijasta kaseerattuja, umpijuoppoja, pitkäaikais-työttömiä ja suurehko osa huumeiden käyttäjistä, köyhistä ja riitaisista oloista  olevia, joilla on tarkkavaisuus- ja ylivilkkaus- ja  vaikea lukihäiriö.

Tämä pikkujoukko tuottaa yhteiskunnalle suuria harmeja; tappojen lisäksi pahantekoa, sairautta, rasitetta viranomaisille ja turvallisuusuhkaa. Sisäministeriön analyysin mukaan Suomen suurin turvallisuusuhka ovat 20-40-vuotiaat omaisettomat ja irralliset köyhät miehet, joilla ei ole mitään odotettavaa yhteiskunnalta - ja joilta yhteiskunta ei odota mitään. Heidän ympärillään pyörii 20 000 palkattua työntekijää: erityisopettajia, sosiaalityöntekijöitä, perus- ja sairaanhoitajia, lääkäreitä ja ambulanssikuskeja, poliiseja, vanginvartijoita, vahtimestareita, siivoojia, palomiehiä, diakoneja  ja vapaaehtoisia AA-työntekijöitä, tukihenkilöitä jne.

Köyhät miehet kuolevat 45-vuotiaina. Väkivaltaan, onnettomuuksiin, alkoholismiin, itsemurhiin, tupakkatauteihin.

Vastaus 4: KYLLÄ.  

TARTUN tässä neljännessä Kyllä- vastauksessa kysymykseesi, voiko jo peruskoulussa syrjäytyä, yritän vastata vähän analyyttisemmin. Nimittäin toki itse käsite pitää  ennen kannanottoa määritellä. Kuten,  Aleksi, hyvin tiedät, syrjäytyminen on äärimmäisen liukas käsite. Eri tutkijoille se tarkoittaa eri asiaa- tai tarkemmin he ovat kiinnostuneet syrjäytymisen eri puolista. Ja osan mielestä koko käsite on syyllistävä ja siksi väärä.

Mutta yritän nyt hapuilla kohti jonkinlaista työmääritelmää.

Syrjäytymisen määritelmää kohti

On erilaisia verbejä. Intentionaalista tavoittelua kuvaavia verbejä kuten pyrkiä. Sitten on verbejä, joissa ei ole yhtä selvästi tahtovaa subjektia. Jotain vain tapahtuu. Kuten sairastua. Asioita ei tapahdu aina kaikille. On myös onnellisia tapahtumia, kuten lottovoitto. Syrjäytyminen ei ole onnellinen tapahtuma. Itse asiassa se ei ole yksittäinen tapahtuma vaan syrjäytyminen on pitkän prosessin päätepiste, jossa ikäviä tapahtumia osuu samalle henkilölle kasautuvasti. Hän jää vaille asioita, joita tarvitsisi ja jotka oikeastaan kuuluvat hänelle. Hän alkaa tehdä myös itse ratkaisuja, jotka vievät hänety yhtä kauemmaksi siitä, mitä hän oikeasti haluaisi. Ja näillä ratkaisuilla  hän saa yhä lisää ja uusia ikäviä seurauksia.

Syrjäytyminen on elämäntilanne, jota kuvaavat termit: syrjään, sivuun, näkymättömiin, yksin  ulkopuolelle ja vaille jääminen. Hukkaan joutuminen. Avuttomuus.  Elämäntilanne, johon kuuluu epäonnistumisia itselle alunperin tärkeissä asioissa. Häpeää, surua, kipua, mielenterveydenongelmia.

Ja myöhemmin nuoruudessa ja aikuisuudessa työttömyyttä, kodittomuutta, köyhyyttä, väkivaltaa, rikoksia.

Ketkä syrjäytyvät ?

Syrjäytyneiksi tulkittuja on yritetty tutkimuksissa rajata. Yksi rajaus on NEET. Tällä tarkoitetaan 15-29-vuotiaita nuoria, jotka jäävät peruskoulun jälkeen opiskelun ja työmarkkinoiden ulkopuolella. Nämä nuoret eivät  rekisterödy  työttömiksi työnhakijoiksi. Tällaisia  “ulkopuolisia”, arvioidaan olevan noin 5 % ikäluokasta: 32 000.

Mitä heistä tiedetään? Syrjäytyminen on erityisesti nuorten miesten ongelma. Syrjäytyneistä  lähes neljännes on maahanmuuttajataustaisia.

Miksi syrjäydytään?

Mitä tiedetään heidän syrjäytymisensä syistä: Syrjäytymisen juuret ovat usein syvällä nuorten lapsuu- dessa ja perheiden sisäisissä ongelmissa. Lähes 17 000 lapsella ja nuorella on kotioloissaan sellaisia kriisejä, että yhteiskunta on ottanut heistä huolehtimisen vastuulleen. Syrjäytyneiden  nuorten äideistä 85 %:lla on ainoastaan perusasteen tai keskiasteen koulutus.

Jotain kurjaa tapahtuu myös jo peruskoulussa. Kaikki eivät selviä opetuksesta. Tilastokeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan peruskoulun oppilaista 17,5 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea syksyllä 2017. Tehostettua tukea sai 54 300 oppilasta ja erityistä tukea 43 100 oppilasta. Saivatko riittävästi?  Tehostetun tuen oppilaista poikia oli 64 prosenttia. Erityistä tukea saaneista poikia oli 71 prosenttia.

Toinen  syrjäytymisen muoto on yksinäisyys. Yksinäinen oppilas väistelee käytävillä muita. Lukittautuu välitunniksi vessaan. Näkymätön suljetaan yhteisen kehän ulkopuolelle. Ei katsota kohti, ei vastata kysymyksiin, ei pyydetä mukaan.

Kolmas  on aktiivinen kiusaaminen. Kouluterveyskyselyn mukaan  vuonna 2017  5,8 prosenttia kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista kertoi tulleensa vähintään kerran viikossa koulukiusatuksi. Joka luokassa on oma Ilveksensä. On hyvä, että kiusaaminen on vähentynyt vajaassa vuosikymmenessä. Lukuvuonna 2008–2009 luku oli 8,4 prosenttia.

KYLLÄ jo peruskoulun aikana syrjäydytään: opetuksesta ja  kaveruussuhteista. Yksi sadasta ei hanki vaadittua oppimäärää oppivelvollisuusiän puitteissa, siis 17 ikävuoteen mennessä.Vuonna 2011 ilman päättötodistusta jäi 487, mutta vuonna 2014 jo 721 nuorta. Korkeat luvut selittyvät osin kasvaneella maahanmuuttajien määrällä.

Mutta tilastot osoittavat myös myönteistä kehitystä. Mm. aikasarjatiedot nuorten syrjäytymisestä vuosilta 1987– 2010 osoittavat, että nuorten syrjäytyminen ei ole merkittävästi lisääntynyt, pikemminkin päinvastoin.

Vielä lohduttavampi on tieto, että  5  vuoden kuluessa 60 % syrjäytyneistä nuorista siirtyy töihin tai opiskelemaan, 40 % pysyy syrjäytyneenä. Syrjäytyneiden nuorten joukko muuttuu koko ajan. Pysyvästi syrjäytyminen koskee joka kolmatta.

Summa Summarum

Palaan nyt KYLLÄ- vastauksiin 1-3.  Anssi Kelan "Ilves" on oikeaoppiminen kuvaus syrjäytymisprosessista, jossa lasta vahingoittavia tapahtumia sattuu myös koulussa. Syrjäytyminen mm. kavereista jatkuu - kertojan tukiyrityksistä huolimatta-niin pitkään, että edes menestys  aikuisena ei estä itsemurhaa. Kuvaavaa laulussa on, että aikuiset eivät tee asialle koulussa mitään.

TANJA Äärelän upean väitöskirjan message on, että meillä keskiluokkalaisilla opettajilla ei ole aina tajuakaan siitä, millaisissa olosuhteista osa oppilaista kouluun tulee. Toimimme väärin, kun toimimme koulun ehdoilla.

ILKKA Taipaleen 3 %:n teoria muistuttaa meitä, kuinka meidän olisi satsattava juuri niihin oppilaisiin, jotka ovat saaneet syntymälahjakseen itse sitä pyytämättä vaikean temperamentin ja perheen, joka tarvitsee paljon, paljon tukea.

JUURI näistä syistä, en kannata oppivelvollisuuden pakkopidentämistä. Se ei auta näitä nuoria. Sen sijaan heitä auttaa vahva panostus perheiden matalankynnyksen palveluihin ja resussileikkausten peruminen varhaiskasvatuksesta  ja perusopetuksesta. Kouluissa voidaan tehdä tosi paljon.

Retropedagogiikkaa: Koulumestarin muistelmat

Kalaoja Kauko. (2016). Koulumestari. Omakustanne.150 s.

OMAKUSTANNE on huikea keksintö. Sen avulla jokainen voi halutessaan muistella, tallentaa ja jakaa  omaa elämän- kokemustaan– ei vain omalle jälkipolvelle vaan myös laajemmin.

JUURI näin on toiminut mm. luokanopettaja Kauko Kalaoja. Hänen muistelmiensa nimi on "Koulumestari". Otsikkoon sisältyvä tarina  jääköön tässä kutkuttamaan.

KALAOJA kuuluu mielenkiintoiseen "siirtymäkauden" opettajapolveen. Hän aloitti uransa epäpätevänä kansakoulunopettajana lukuvuonna 1963-64, opiskeli sitten 2-vuotisen tutkinnon Oulun opettajainvalmistuslaitoksella ja ehti toimia "oikeana" opettajana sekä kansakoulujärjestelmässä 3-4:ssä  koulussa ilmeisesti noin 9 vuotta ja  yhdessä ja samanna koulussa peruskoulujärjestelmässä 26 vuotta.

Kirja piirtää mielenkiintoista kuvaa tuon ajan koulunpidosta, opettajista  ja myös pedagogisista ratkaisuista. Yllättävän moni asia oli jo tuolloin niinkuin se on nyt. Mutta on moni asia muuttunutkin, jopa  parempaan suuntaan.

Asioita, joita voisi haikailla

Kauko Kalaojan kolme ensimmäistä koulua olivat pieniä, kaksiopettajaisia kouluja. Niissä opettaja näyttää olleen hyvin itsenäinen ja vapaa. Omasta mielestään Kauko oli opettajana   itsenäinen tiedonjakaja ja ohjaaja.  Hänen tapauksessaan se tarkoitti myös  tilaa kekseliäisyydelle ja oman pedagogogiikan rakentamiselle. Viimeinen  kouluista oli isohko ja kasvava koulu, jossa  oli sitten tiukemmin sopeuduttava yhteisiin pelisääntöihin.  Arkijärkeä muuten käytettiin tuolloin: Opettajille järjestettiin esim. virkistyspäiviä niin, että  puolet opettajista jäi koululle hoitamaa oppilaita,  puolet lähti esim. laskettelemaan.

Erityisesti Kaukolle energiaa eteenpäinmenoon tuottivat liikunnan, biologian ja  kuvaamataidon oppitunnit. Eniten paineita toi musiikki ja tekninen käsityö.

Liikunnassa käytiin tuttuja lajeja läpi ja opeteltiin uusia. Kaukon luokka opetteli mm. paritanssin alkeita ja sauvakävelyä. Ohjelmaan kuului koulujen välisiä kilpailuita ja myöhemmin myös pajapäiviä.

Kuvaamataidon töihin Kauko valmistautui huolella kotona- ja keräsi ideoita mm. kuoromatkoilla.
Valmiit työt kiinnitettiin maalarinteipilla taululle, numeroitiin ja arvosteltiin. Parhaiten ääniä saaneet työt pääisivät käytävän seinälle näyttelyyn alustana värillinen taustapaperi

Hänen 5-6-luokillaan kirjoitettiin runoja, laulettiin reippaita lauluja, leikittiin, opeteltiin asioita ryhmissä, pidettiin levyraatia, soitettiin, tehtiin hiihtoretkiä ja  luonnontiedon kokeita. Oppilaiden joukossa oli Oulun kaupunginteatterin teatteriryhmäläisiä ja he  tekivät näytelmiä. Kaukon luokka erikoistui juhlien kulissien tekoon ja taidenäyttelyiden rakenteluun koulun ruokalaan. Yksi luokista osallistui myös Kummitustalo-elokuvan tekoon. Ryhmätöissä etsittiin tetoa tietokirjoista ja kuvia vanhoista kerätyistä lehdistä.  Yhteistoiminnallisella oppitunnilla joka ryhmä vastasi yhteen kysymykseen kirjallisesti.

Läksyt annettiin ja tarkistettiin. Matematiikassa "oli edettävä yhdessä  eteenpäin ja pidettävä heikommatkin laskijat mukana." Kotona laskettiin loput. Pistokkailla tarkastettiin osaaminen; ainakin yhden vastauksen 6 kysymyksestä oli oltava oikein. Läksyt myös valmisteltiin. Lukuaineet mentiin
jämptisti oppikirjan mukaan.  Biologiassa ja maantuiedossa luettiin kirjaa vuorotelleen, alleviivattiin. Luettuaan oppilaat  vastasivat sitten ensin opettajan suullisiin kysymyksiin - vastaaminen kotona työkirjan läksykohdan kysymyksiin helpompaa. Uskonnon  tunnilla raamatun kertomus usein näyteltiin, sitten  piirrettiin ja väritettiin omaa vihkoa. "Kaiken tuki oli oppikirja ja tästä syystä tunsin joskus pienen pistokse sydämessään." Kauko antoi oppilaidensa myös eräänä keväänä  arvostella itsensä.

Opettaja oli mukana välituntileikeissä ja pelasi oppilaitten kanssa jalkapalloa. Kouluruokaa oli ainakin maistettava. Joka luokalla oli ruokalassa omat pöydät.

Lukuvuoden huippuhetkiä olivat kevätretket, joihin kerättiin yhdessä rahaa. Rahaa kerättiin järjestämällä myyjäisiä ja kirpputoreja.  Tapahtumissa oli maksullinen kummistuskäytävä, Onnenpyörä ja  letunpaistoa. Discoja  järjestettiin ja kioskista myytiin karamellia.  Opettaja piti tilikirjaa.

Moni asia on oikeasti muuttunut

Kalaojan kirjaa lukiessaan huomaa, kuinka paljon koulu on  muuttunut noin 50 vuodessa.

Kun Kauko aloitteli opettajana, opettajat asuivat koululla. Kaukokin kulki omaan asuntoonsa yläluokkien taulun vieressä olevasta ovesta. Kauko aloitti uransa pukeutumalla suoriin housuihin, pikkutakkin, kauluspaitaan ja solmioon  Päivä alkoi aamuhartaudella, jonka opettajat vuorotellen säestivät harmonilla. Opettajat valmistivat lapsia kirkon lukukinkereihin. Katekismusta päntättiin.
Opettajalla oli oma käytöshäiriövihkonsa, johon rikkeet kirjattiin.  Perjantaisin oli koulun yhteinen jälki-istuntopäivä, jota opettajat valvoivat vuorollaan.

Moni asiaa jatkuu yhä

On pulaa luokkatiloista. Kauko  oli luokkansa kanssa yhden lukuvuoden koulun kellarissa entisen halkovaraston tiloissa. Opetusryhmät ovat suuria. Välineitä ei aina ollut muita kuin taulu ja liitu - ja myöhemmin piirtoheitin ja magnetofoni. " Iloisella tavalla persoonallisten oppilaitten kanssa oli mukava työskennellä", Kauko kirjoittaa, mutta  luokassa oli myös  " ikävästi häiriköiviä, jotka saivat myötäilijöitä,  joukko poikia, jotka  kokeili opettajan hermojen sietokykyä. Liidunpalasia lensi. Taululle kirjoitettiin  ”kalju kiiltää”. Musiikkitunnilla muunneltiin  laulujen sanojen; Hymyhuulet muuttui häpyhuuliksi". Niin tuttua, eikö?

Opettajainhuoneen arkeen kuuluu edelleen kakkukahveja, oppikirjaesittelyjä – ja riitojakin. Ja koulussa yhä valmistellaan hyvin juhlat.

Opettajia on yhä monenaisia kuten rehtoreitakin. Kaukolla sopi parhaiten johtaja jolla oli kykyä suhtautua alaisiin leikkivällä otteella. Joka ei kutsunut opettajia puhutteluun, vaan tarttui töppäyksiin- joita aina sattuu - aloittamalla    keskustelut vaivihkaa ja pitämällä ne  luottamuksellisinä.

Opettajan palkka on yhä  pieni, ja siksi hamutaan yli- , tukiopetus- ja kerhotunteja. Kaikki oppilaat eivät ole enkeleitä. "Luokkatyöskentelyssä opettaja tarvitsee pelisilmää: kuinka käsitellä takapulpetin poikia," Kauko kirjoittaa,

Mutta moni asia on tänään toisin, ehkä paremmin

Yhteistyö vanhempien kanssa ei ole enää yhtä etäistä kuin Kaukon aikana (joidenkin mielestä se on jo liian tiivistä :-)). Tarkastajat eivät enää käy läpilukemassa päiväkirjoja ja torumassa opettajia:   ”Tamä on tehotonta”.

Opettajien yhteissuunnittelu tuottaa nykyään myös aitoa hyötyä, ei pelkkää lisätyötä. - ja itse asiassa siihen on myös saatu palkallista työaikaa.  Kaukon aikana yhteistyö näyttää olleen lähinnä yhteisten juhlien koordinointia, eikä ulottunut yhteisopetukseen saakka - paitsi yhden lukuvuoden musiiki tunneilla, kun Kauko sai rehtorin  resurssiopettajana musiikintunneille säestäjäksi.

Oletan myös, että työ kouluissa on myös sanottaisiinko enemmän opetussuunnitelmatietoista. Kalaojan kirjassa ei näy opetussuunnitelmien muuttumiset, eikä muuten edes peruskouluun siirtymä :-)

Kun Kauko Kalaoja marssi ensimmäisen kerran opettajana luokkaan syksyllä 1963, minä painelin Kallion kansakouluun 3. luokalle, jota opetti hänen ikätoverinsa nyt jo edesmennyt Eero Suonperä. Olen 13 vuotta nuorempi kuin Kauko. Ehdimme olla töissä koulussa  tahoillamme yhtä aikaa 24 vuotta. Siksi hieman hämmästyttää, että kuvattu koulunpito muistuttaa enemmän omaa kansakouluaikaani kuin omaa työaikaani. Kyllä meidät taidetaan muokat oman aikamme opettajankoulutuksessa ja pitkälti sellaisina me pysymme loppuun saakka? Ja tämä ei ole moite.

Kirjan loppusanat

Kauko Kalaojajäi eläkkeelle keväällä 2001. Näin lasken. Loppusanoissa hän toteaa: " Ura takana, Juhlat juhlittu. Edessä eläkepäivät." Niitä hänellä on nyt takana jo 17. Onneksi olkoon. Yksi syy lienee aktivinen liikuntaharrastus, joka on jaksotettu vuodenaikojen mukaan.

Sivulla 149 hän pohtii, millainen on hyvä luokka. Kuvaus on upea:

 "Hyvässä luokassa on tyttöjä ja poikia, jotka tuevat hyvin toimeen keskenään. Opettajan kanssa tehdään suunnitelmat ja käydään rakentavat keskustelut. Yhdessä nautitaan opiskelun hyvistä hetkistä. Kenenkään kiusaamiseen ei ole tarvetta. Leikkimielistä kilpailua saa olla. Tavoitteeksi voidaan asettaa, että luokassa vallitsee  innostava ja iloinen mieliala. Voiko opettaja enää toivoa muuta?... Opettajan tehtävä on puurtaa lasten parhaaksi kykyjensä ja taitojensa mukaan.  Opintiellä koulumestari oli saanut olla onnekkaan onnellinen."

Koulumestaria on mukava lukea. Perusrakenne on kronologinen, ja lisäksi Kalaoja  muistelee asioita teemoittain: kollegoja, eri oppiaineita, erikoisia oppilaita, koulun käytänteitä: välitunteja, ruokatunteja, vanhempainiltoja, luokkaretkiä, vierailijoita, koulutus- ja virkistyspäiviä ja kilpailuita sekä omia harrastuksiaan. Hyviä otsikkovinkkejä omia muistelmia pohtiville. Oman perheensä hän pitkälti jättää "rauhaan".

Puhe on rehellistä. Kaikki ei aina ole mennyt niinkuin Strömsässä. On sattunut vahinkoja, tullut suusta sammakoita ja jouduttu selvittelemään asioita. Mutta hyvin on hengissä päästy eläkkeelle!

Kirjaa voi ostaa mm. osoitteesta
https://www.superkirja.fi/kirjakauppa_hinta_kirjalle/9789529379125

Kirjoittajasta lyhyesti

Kauko Kalaoja syntyi Oulussa vuonna 1941. Hän  ei ole ehkä aivan tyypillinen opettaja. Lukiossa hän tuplasi 2. luokan. Yo-kirjoituksissa hän sai reput englannissa. Armeijassa hän yritti toisen kerran ja onnistui. Sitten pesti epäpäteväksi opettajaksi, pääsy kerralla koulutuksen ja työuralle, joka jatkui yhteensä 35 vuotta.

Kalaoja  kuvaa kirjassa  itseään opettajaksi, jolla oli tapana karata kokouksista ja  joka  yritti olla huomaamaton. Meriittejä tuli liikunnanopettajana- ehkäpä siksi opettajan työ ei ollut hänelle istumatyötä.

Urheilu on ollut Kalaojan lempiharrastus lapsesta alkaen. Hän voitti jääpallon SM-pronssia vuonna 1967. Veteraanisarjoista on saatu kaukalopallon ja lentopallon SM-kultaa. Mutta muitakin harrastuksia on jäkälänpoiminnasta autosuunnistukseen ja metsästyksestä kuorotoimintaan.

Eläkevuosinaan Kalaoja on kirjoitellut. Vuonna 2015 hän julkaisi  omakustanteen "Toppilan pojat", jossa hän muistelee omaan  lapsuuttaan. Vuonna 2017 valmistui " Neittävä - neitien kylä", joka kertoo Vaalassa sijaitsevan Neittävän kylän historiasta mielenkiintoisten tarinoiden kautta.

9 suhteellisen oppilasarvostelun hyvää puolta

Vahervuo, Toivo. (1958) Arvosanojen antaminen. Helsinki: Otava.

EILEN  oli naamakirjassa iloisia uutisia:  Opetushallituksen pyöreän pöydän ympärille oli kokoontunut  asiantuntijoita tarkoituksenaan kehittää peruskoulun opetussuunnitelmaan kuuluvaa oppimisen arviointa (os. oppilasarvostelua) yhä vertailukelpoisemmaksi.

TYÖSSÄ tultaneen  päätymään  pahimmillaan/parhaimmillaan ratkaisuun laatia useasatasivuinen (?) kriteeristö jokaisen oppiaineen jokaiselle arvosanalle. En halua olla ilonpilaaja, mutta jos niin päätetään, saatetaan tehdä  turhaa työtä. Se mitä tarvitaan ehdottomasti ja kiistatta,  jotta peruskoulun päättötodistus oikeasti takaa oikeudenmukaisesti jatko-opintokelpoisuuden, on arvosanan 5 kriteerit.

Toivo Vahervuon kirjan innoittamana yritin laajentaa omaa oppilasarviointia koskevaa ajatteluani, tekemällä ajattelukokeen: Entä jos virallisestaisiinkin (koska käytännössä opettajat toimivat niin) suhteellinen arvostelu, josta luovuttiin (teoriassa ja normitasolla) 1980-luvulla? Kokosin 9 hyvää syytä, johon voisi vedota.

1.  Tavoitteita/arvosanojen kriteereistä  ei oikeasti voida määritellä niin yksiselitteisesti, että koulun arjessa ne ymmärrettäisiin samalla tavalla

Vaikka kuinka haluttaisiin. Opettajat  tulkitsevat - kuten kaikki ihmiset-  sanat  omalla tavallaan.  Tällöin arvostelu käytännössä tapahtuu  kriteereistä huolimatta  subjektiivisesti ja  intuitiivisesti.

2.  Eikö arvostelun pitäisi kohdistua siihen, mitä  on opetettu

Suomalaisen didaktiikan perusajatuksia on, että arvioidaan sitä, mitä on opetettu. Suomessa jokainen opettaja painottaa opetusta eri tavoin, ja hänellä on siihen oikeus. Opettajan on myös suomalaisen didaktiikan perinteiden mukaan sopeutettava tavoitteet oppilaittensa edellytyksiin. Näin eri luokissa oppilaiden saama opetus onkin erilaista.

3. Opetuksen määrässä ja laadussa on eroja

Kuten Vahervuo toteaa:  Opettajat ovat erilaisia (ikä, sukupuoli, luonteenpiirteet). Opettajat panevat erilaisen painon oppiaineensa eri seikoille. (esim. historiassa  irrallinen muistitieto tai laajemmat kokonaisuudet; kokeet tai tuntiosaaminen). He käyttävät erilaisia  tapoja arvioida osaamista  (kirjallinen koe, suullinen koe, muu näyttö).

Kaikki opettajat eivät ole yhtä hyviä opettajina eivätkä kaikissa aineissa. Kaikille ei tällöin opeteta samoja asioita yhtä hyvin:  ei yhtä kauan  eikä samanlaisilla menetelmillä ja välineillä.

Lisäksi luokat ovat erilaisia. Toisissa luokissa on huikea oppimisen into, toisissa jatkuvaa kiusaamista ja levottomuutta.

4. Kun annettu opetus ei ole samanlaisia/samantasoista, on epäreilua vaatia eri kouluissa/luokissa  samantasoista osaamista

Vahervuo hyväksyy pyrkimyksen arvostelun yhtenäistämiseen. On kahdenlaista yhtenäisyyttä Osaamistasoyhtenäisyys  tarkoittaa sitä, että  samantasoisesta osaamisesta annetaan sama arvosana. Hänen mukaansa tämä on (vrt. kohdat 1-3)  oppilaiden kannalta epäoikeudenmukaista.

5. Opettajat eivät todellisuudessa pysty arvioimaan oppilaan osaamistasoa luotettavasti

Osaamistason arviointi luotettavasti edellyttää huolellisesti laadittuja, esitestattuja ja standardisoituja kokeita. Koulun arjessa sellaisia ei pystytä tekemään.

Vahervuo testasi jo 60 vuotta sitten, kuinka yhtenäisesti eri opettajat arvioivat samat koesuoritukset. Jopa matematiikassa erot olivat suuria. Samasta suorituksesta sai aivan eri numeron.

6. Sen sijaan opettajat pystyvät asettamaan varsin luotettavasti oppilaat paremmuusjärjestykseen 

Vahervuo käyttää termiä S-yhtenäisyys, ja tarkoittaa sillä sitä, että oppilaiden osaamistason tarkan määrittelyn sijaan  arvostellaankin oppilaita, heidän sanotaisiinko kykyisyyttään,  ts. pannaan heidät paremmuusjärjestykseen. Arvosana annetaan sen mukaan, miten hyvin oppilas suoriutuu suhteessa toisiin. Vahervuon mukaan tässä opettajat onnistuvat yhtenäisemmin kuin osaamistason arvioinnissa.

7. Kun asuhteellisessa arvostelussa arvosanoja annetaan kutakin ennalta sovittu määrä, saavutetaan monia etuja

Vahervuo listaa useita etuja siitä, että paremmuusjärjestys toteutetaan etukäteen päätetyllä arvosanajakautumalla. Näitä etuja ovat mm:
- yhteiskunta joutuu tekemään valintoja esim. ylempiin oppilaitoksiin tai virkoihin.  Tällöin päättötodistuksissa paremmuusjärjestysperiaate helpottaa valintoja. Arvosanoista näkee, kuka on keskimääräistä taitavampi.
- numeroista näkee heti, onko oppilas tässä aineessa keskimääräistä osaavampi vai ei
- samoin numeroista näkee, missä aineissa oppilas on vahvempi kuin toisissa aineissa - mikä taas helpottaa esim. ammatinvalinnanohjausta.
- vanhemmat ymmärtävät näin annetut numerot, ja osaavat auttaa oppilasta
- myös opettajan arviointityö kevenee: Koulussa käydään lävitse määrätyt oppimäärät, joista toiset selviävät  paremmin kuin toiset. Käytännössä opettaja asettaa ensin oppilaat paremmuusjärjestukseen ja sitten määrää arvosanat suunnilleen ennakolta arvoimiensa lukuisuusprosenttien mukaan. Vertailevilla arvosanoilla vain osoitetaan, kuka on selviytynyt paremmin kuka huonommin.

8. Annettujen arvosanojen jakautuman ei tarvitse olla jäykkä

Vahervuo itse ehdottaa lähtökohdaksi seuraavaa jakautumaa (jos asteikko on 0-6 ). Suluissa on about-määrä 30 oppilaan ryhmässä:
0 = 3 %   (1)
1= 10 %  (3)
2= 22 %  (6)
3= 30 %  (10)
4= 22 %  (6)
5 = 10 % (3)
6 =  3 %  (1)

Asteikkoa voidaan justeerata joustavasti ryhmän tason mukaan - joskin ryhmän tason arviointi ei ole ihan helppo juttu. Prosentiluvut ovat sopimuksilla määrättävissä. Oleellista on, että jotkin %-luvut sovitaan ennakolta.

9. Suhteellinen arviointi on oikeudenmukaisempaa ja tarkoituksenmukaisempaa kuin osaamistason arviointi (ns. absoluuttinen arviointi)

Arvostelun tulee olla oikeudenmukaista ja luotettavaa. Suhteellinen tapa antaa arvosanoja vähentää useita osaamistason määrittelyyn liittyviä virhelähteitä, joita aiheuttavat mm. opettajien erilaiset painotukset, osaamista epätasaisesti mittaavat kokeet, opetuksen määrä ja laatu. Eihän  oppilaita arvosteltaessa heitä haluta rangaista tai palkita siitä, minkälainen opettaja heille on sattunut tai miten koulutusmyönteisessä kunnassa he koulua käyvät?

Kaikkia virheitä suhteellinen arvistelukaan ei  toki poista.

Toivo Vahervosta

Kirjan kirjoittajasta löytyy netistä todella vähän tietoa, eikä yhtään kuvaa.
Vahervuo syntyi vuonna 1906. Vuosina 1938-1945 hän oli Huittisten Lauttakoulun yhteiskoulun rehtori. Hän oli Helsingin yliopiston psykometriikan dosentti vuosina 1950-57 ja kasvatus- ja opetusopin dosenttina  1957-60. Hän toi Yrjö Ahmavaaran kanssa faktorianalyysin Suomeen.

Tapio Vahervuo kuoli vain 52 vuoden iässä vuonna 1958 kesken  Turun yliopisyon kasvatus- ja opetusopin professuurin täyttöprosessia, jossa hänet oli asetettu  ensimmäiselle sijalle.

Päättöarviointiin tarkemmat kriteerit. Hyvä juttu!

OPETUSHALLITUKSEN tämänpäiväisen mediatiedotteen mukaan se aikoo laatia tarkemmat, täsmällisemmät ja kansallisesti velvoittavat  kriteerit perusopetuksen päättöarviointiin. Mahdollisesti myös toiselle ja kuudennelle luokalle.

Tässä linkki tiedotteeseen:

Oikein hyvä näin. Kuntien ja koulujen (ja opettajien) arviointikäytännöissä ja periaatteissa on liikaa eroja. Tarkempien kriteerien avulla pyritään lisäämään arvioinnin yhdenvertaisuutta sekä arvosanojen vertailukelpoisuutta, josta mm. Karvi on ollut huolissaan. Ehkä päätöstä ovat vauhdittaneet myös viime viikon kohuotsikot: Arvotaan arvosanat ja Armovitoset  jne.

TÄLLÄ hetkellähän perusteissa on kuvattu kriteerit vain eri oppiaineiden arvosanalle 8 ja vain 6:lle ja 9:lle luokalle.  Miksi juuri kasille? Ehkä siksi, että käytännössä arvosanoja 8-9-10 saa noin puolet oppilaista, ja puolet saa 4-7. Näin on kuvattu "normaali"osaaminen.

 Nyt on tarkoitus laatia vastaavat kriteerit  useammalle eri arvosanalle. Ei varmaankaan kaikille? Työmäärä olisi  valtava. Toivottavasti rohkeus riittää ainakin minimivaatimusten laatimiseen, siis arvosanalle 5.

Nimenomaan minimitavoitteiden määrittelyä  on vaatinut mm. OAJ (sekä muuten  Martti Hellström ollessaan viime vuonna sivistyslautakunnan kuultavana asiantuntijana). Opetushallituksen edeltäjä Kouluhallitus aloitti samansuuntaisen työn 1970-luvulla. Silloin oli tarkoitus määritellä kussakin aineessa ns. perusoppiaines. Sillä kertaa  työ jäi kesken.

Minulle oli yllätys, että minimivaatimusten määrittelyä vaadittiin jo paljon aikaisemmin:  60 vuotta sitten vuonna 1958.  Vaatimus mitä mainioimpine petusteluineen löytyy Toivo Vahervuon klassikkoteoksesta " Arvosanojen antaminen".

TUON teoksen message oli kova. Tuon ajan koululaitoksen oppilasarvostelun vakavin ongelma oli arvostelun epäyhtenäisyys. Tavoitteet (Vahervuo puhuu vaatimuksista) oli määritelty epätäsmällisesti, ja niinpä opettajat hämärästi aavistelivat mitä oppiennätyksiin sisältyy. Arvostelua jouduttiin suorittamaan liian subjektiivisesti ja liian vapaasti,  intuitiivisesti ilman objektiivista perustaa. Luotettiin siihen, että opettaja  kykenee yksinomaan hyvän tahtonsa varassa  antamaan arvosanat tarkoituksenmukaisesti.

Ennen muuta todistuksiin, joiden perustella oppilaita valitaan korkeampiin oppilaitoksiin ja töihin, tarvitaan oleellisille aineille konkreettiset minimitavoitteet, joilla selviää seuraavasta opiskeluvaiheesta jne.  Minimivaatimustaso voi olla erilainen eri oppiaineissa. Joissain tapauksissa vaatimustason pitää olla korkea (esim. jos pyritään teknilliseen oppilaitokseen, on osattava laskea)

VAHERVUO on tosin sitä mieltä, että sekään ei vielä takaa arvosanojen yhtenäisyyttä. Arvosanojen antamiseen kun liittyy valtava määrä niiden luotettavutta syöviä tekijöitä.  Arvostelun tulisi lisäksi olla oikeudenmukaista. "Arvostelu tapahtuu kautta maailman subjektiivisen epämääräisyyden merkeissä." Mm. näistä syistä:
- oppilaiden osaamistaso riippuu varsin paljon opetuksen laadusta (opettajan laadusta, opetusmenetelmistä jne.)
- oppilasaines on erilaista
- opettajat panevat erilaisen painon oppiaineensa eri seikoille.
- kokeiden vaikeustaso vaihtelee samallakin opettajalla
- opettajat arvostelevat samojen oppilaiden kokeet eri tavoin (tutkimusnäyttöä)

TEOKSEN pääviesti on, että arvostelun yhtenäisyyteen on kaksi tietä. Ensimmäinen on tiukat etukäteen määritellyt vaatimukset eri arvosanoille, joihin opettajat myös sitoutuvat.  Toinen on kokonaan toisenlainen arviointijärjestelmä, jossa ei arvioida oppilaiden osaamistasoa vaan heidän paremmuusjärjestystään ja annetaan arvosanat etukäteen sovitun %-jakautuman mukaisesti (suhteellinen arviointi).  Edellinen on Vahervuon mukaan käytännössä mahdoton. Jälkimmäinen  on hänestä käyttökelpoisempi ja oikeudenmukaisempi. Se poistaa  kokeiden vaikeustason vaikutukset. Se auttaisi auttaisi ammattivalinnanohjausta. Kullakin arvosanalla olisi vakiomerkitys.  Se olisi  parempi opettajan hermojen kannalta (ei tarvitse pakottaa oppimaan). Opettajan asenne olisi tarkkaileva ja hyväntahtoisemmin ohjaileva. Ilmapiiri luokassa olisi  pakoton, vapaan kilpailun sävyttämä.

SUOMALAISEN peruskoulun historiassa oppilasarvostelun periaatteet ovat vaihdelleet. 1970-luvulla  käytettiin Vahervuon suosittelemaa suhteellista arvostelua. 1980-luvulla arvostelussa oppilaita piti verrata hänen omaan kapasitteettiinsa. 1990-luvun lopulla alettiin siirtyä tavoitepohjaiseen (siis absoluuttiseen arviointiin) arvosteluun. Mikään ei ole oikein tainnut toimia?  Vaikka Opetushallitus ei nyt tietenkään voi eikä halua palata uudelleen suhteelliseen arvosteluun, luulen että niin tullaan vielä joskus tekemään. Siksi vakuuttava Vahervuon teksti yhä on.

Viisaita ajatuksia eläkkeelle siirtyvälle. Kiitos!

SADAT  opettajat ovat jäämässä kesän tullen - usein elokuun 1. pvä eläkkeelle. Olen julkaissut tässä blogissa koulutyön viimeisen viikon aikana "vieraskyninä"  jo eläkkeelle siirtyneiden 9 "kokemusasiantuntijan" ohjeita. Tässä teeman viimeisessä lastussa teen niistä yhteenvedon.

Kauni kiitos viisaista ajatuksista Atsot, Hannut, Jukka, Kai-Ari, Pekka, Raimo ja  Sinikka!

Yhteenvetoa 

Eläkkeelle siirtymiseen kuuluu kaksi prosessia yhtä aikaa: 1) Irtautuminen vanhasta: työstä, työtovereista ja vuoden, viikon ja päivän rytmistä. 2) Liittyminen uuteen, toisenlaiseen elämänvaiheeseen.  Väliin voi rakentaa myös siirtymän, sillan.

IRTAUTUMINEN on iso juttu. Se konkretistoituu irtisanoutumisilmoituksessa, eläkehakemuksen tekemisessä avainten sekä puhelimien jne. luovuttamisessa. Irtautuminen kannattaa aloittaa ajoissa (ainakin mielessä)

• Aja alas hitaasti - ajoissa. Älä kuitenkaan jätä kaikkea omaa arjen aktiivisuutta ylläpitäneitä asioita kerralla pois
• Selvitä eläkkeen suuruus ja eläkeikä ajoissa. Käytännössä tulotaso putoaa noin 40 %. 
• Päätä eläkkeellejääntipäivä hyvissä ajoin. 
• Siivoa mielesi ja kotisi viisaasti! 
• Voit tehdä pehmeän  laskun eläkkeellä oloon- hakeudu esim. projekteihin. Älä heitä hullun raivolla arvokastakin pois!
• Tilaa matka heti ensimmäisiksi eläkepäiviksi.
• Hoida itsesi aluksi niin hyvään kuntoon kuin mahdollista! Aloita esim. jumppa vuotta ennen.

“ Aamulla soitto kotiin, sitten fillarin selkään ja menoksi."

MONI kokemusasiantuntijoistamme ei  heti katkaissut napanuoraa työelämään. Pääosa heistä jatkoi eläkkeelle siirryttyään työntekoa jossain muodossa, mutta ei omassa virassaan.  Eikä  juurikaan omassa vanhassa työpaikassa.

• Ei tarvitse heti ryhtyä totaalieläkeläiseksi
• Työelämästä ei ole  pakko jäädä pois. Tee mahdollisimman paljon itseäsi kiinnostavaa työtä, jota valitset vapaasti.
• Jätä entinen työpaikka uusien osaajien ja toimijoiden harteille. Käy vanhan koulusi juhlissa.
• Hae määräaikaiseksi opettajaksi ihan muuhun toimenkuvaan kuin siihen, mistä jäit eläkkeelle. Tee töitä, joissa voit pitää hauskaa.
• Tee sijaisuuksia; näe erilaisia oppilaita ja luokkia, rehtoreita ja opettajienhuoneita sekä tapoja toimia.

KIINNITTYMINEN  uuteen elämänvaiheeseen ei tapahdu kaikille hetkessä. Onkin hyvä, että asiat myös jatkuvat.

• Jatka harrastuksia (matkailu, soitto)
• Jatka touhuja, esim.yhdisfystoimintaa
• Varaa aikaa ystäville.

Yht´äkkiä onkin aikaa vaikka kuinka. Kuinka täyttää työn jättämä aukko? Monelle - mutta ei toki kaikille - se on outo tilanne ja kalenteria täytetään vaikka väkisin? Mitä tekisi? Tässä ideoita:

• Hanki uusia harrastuksia tai syventele vanhoja. 
• Hoida puutarhaasi ja kirjakokoelmaasi hyvin, mitä sitten oletkin niiksi vapaasti valinnut.
• Kirjoittele. Kirjoittaminen helpottaa  ja selkeyttää.   
• Käy kahviloissa
• Käy marjassa ja  sienessä
• Liiku ulkona. Tee ulkona.
• Lue. 
• Luo  itsellesi uusi päivä- ja viikko-ohjelma. Laadi uusia rutiineja.Toisaalta: Vapaan ihmisen kalenteri riittää.
• Lähde politiikkaan?
• Matkustelu on elämän yksi suoloista.
• Mene mukaan paikalliseen senioriyhdistykseen.
• Mietiskele.
• Ole itseksesi.
• Osallistu vapaaehtoistyöhön.
• Pidä huolta sosiaalisesta verkostosta, muustakin kuin lähiverkostosta.
• Tapaa ystäviä ja kollegoita. Muistelkaa menneitä ja hämmästelkää nykymenoa.- Toisaalta Älä syyllistä itseäsi, vaikket ehdikään jatkuvasti tavata sukulaisia ja ystäviä.
• Tapaa jälkikasvua.
• Tee kävelyretkiä.
• Toteuta unelmasi, esim. uusi  kakkosasunto kesämökkimaisemiin.
• Tutki menneisyyttä; Kokoa perheesi tarinaa jälkikasvua varten.
• Vietä aikaa puolison kanssa
• Älä jää yöpukuun, äläkä  koteloidu kotiin
• Älä suunnittele (liika)

“Eläkeläisellä tulee olla tekemistä sopivasti, mutta ei liikaa: kalenteri ei  tarvitse olla täynnä."

ELÄKKEELLE siirtymiseen liittyy kaksi vähän arkaa, ikävääkin asiaa. Toinen on vanhenemiseen liittyvä terveyden lähes väistämätön heikkeneminen. Krämppää alkaa tulla. On arvioitu, että noin puolet eläkeläisen jäljellä olevista elinvuosista eletään sairauksien ja niiden hoidon kanssa. Jos elän yhtä pitkään kuin isäni (74 vuotta), tuolla kaavalla saan hoitaa terveyttä vielä kolme vuotta, ja sitten alan hoitaa sairauksiani. Mutta kuka tietää. Elämä on arvaamaton. Juuri siksi - minusta - on tosi tärkeää tehdä selkeä päätös, mihin aikansa käyttää. Mikä on minulle tärkeää?

Terveyteensä voi vaikuttaa ainakin jonkin verran. Kokemusasiantuntijamme antoivat tällaisia neuvoja:

• Liiku ulkona 
• Käytä  tabletteja ja sen sellaisia lääkärin määräysten mukaan! 
• Muista terveet elämäntavat. Et kestä gin-toniceja niin kuin pari vuosikymmentä sitten. Korkki kiinni?
• Nuku
• Ole  kohtuudella varovainen! Et ole enää raikulityttö tai -poika fyysisesti.
• Pidä pääkoppasi liikkeessä, hiero älynystyröitäsi - siis käytä aivojasi!
• Syö terveellisesti:- Sokeri ja suola ovat ravintoa ja myrkkyä yhtaikaa.
• Älä tupakoi: tupakka on lähes täysin tappavaa herkkua.

 “Joka aamu on armo uus!”  

Toinen arka asia on talous. Osa on osannut panna sukanvarteen.  Jollei ole, noin 40 %:n tulotason lasku vaikuttaa kyllä kulutustottumuksiin.  Toisaalta eläkeläisellä on monia pikkuetuja. Alennuksia saa museoissa, lounasravintoloissa. Monet hienot asiat ovat täysin ilmaisia: puistot, metsät, uimarannat, kirjastot, ladut... 

Pari kokemusasiantuntijaamme pohti myös raha-asioita.

•  Eksistentialistinen taloudellinen vastikkeeton vapautesi on saamasi nettoeläkkeen suuruinen.
• Aluksi tuli mieleen ajatus, että eihän tällä millään pärjää. Mutta kyllä sillä pärjää. Vielä soitto verottajalle, joka kertoi miten paljon voin ansaita sen vaikuttamatta eläkkeeseen.
•  Ajattele rahaa vain pakkotilanteissa.

“Elä eilistä, huomista - mutta ennen kaikkea tätä päivää, ihmettelemällä, utelemalla, tarkkai-lemalla, arjesta nauttimalla."

Mikä eläkkellä on ihanaa?  

• Aikaa jää kaikelle sille muulle kiinnostavalle, jolle  aikaisemmin ei ole ollut aikaa.
• Aikatauluttomuus
• Ei tarvitse tehdä kompromisseja
• Ei tarvitse puhua kenenkään kanssa (jollei halua)
• Eläkeläisalennukset
• Elämä ja erotiikka jatkuu- rakkauskin elää myös digiaikaa
• Voi olla kuka vaan, tehdä mitä vaan - kunhan on oma itsensä.
• Voi tehdä mitä haluat, silloin kun sinulle sopii.
• Hitaat, rauhalliset aamut. Vihdoinkin voit lukea Hesarista ne pidemmätkin jutut.
• Upeaa- lapsenlapset ja heidän hoitamisensa

“Tee sitä, mitä haluat. Olet sen ansainnut.” 

Vinkkejä eläkkeelle nyt siirtyville opettajille. Kokemusasiantuntija 10.

SADAT  opettajat ovat jäämässä kesän tullen eläkkeelle. Julkaisen tässä blogissa jo eläkkeelle siirtyneiden "kokemusasiantuntijoiden" ohjeita.  Upean moni mukaan kutsutuista otti haasteen vastaan, ja lupasi kertoa omista kokemuksistaan.  Niinpä koulun lukuvuoden loppuun asti  tämän blogin  teemana on  tämä aikuiselämän yksi suurimmista muutoksista. Tänään otsikkona on:

Atso Vilkkijärvi
Tässä joitakin ajatuksia

Myönteisiä asioita on ollut  matkustelu, jota harrastimme  alkuvuosina eläkkeelle jäämiseni jälkeen, ja erityisesti kirjan teko kanssasi. Se tuotti pajon virkistävää ja miellyttävää toimintaa kahden vuoden ajan, ja myöskin pysyvän ja jälkeenikin jäävän tuloksen. Kiitos Sinulle siitä.

Sitten asioita , joita en ole tehnyt, mutta olisi pitänyt tehdä.
- Yhteyden pito entisin ystäviin, joita on tullut sekä työn että muun toiminnan kautta.
- Harrastusten ylläpitäminen.
- Uudet harrastukset. Aloitimme Tuulikin kanssa golfin, mutta jouduimme toteamaan, että olimme aloittaneet liian myöhään. (Harrastukset, jotka vaativat tiettyä fyysytä kuntoa kannattaisi aloittaa jo ennen eläkeikää).
- Kotiin "koteloitumista" kannattaa yrittää välttää kaikin keinoin.
- Uusien ystävien saaminen ei eläkeiässäkään ole liian  myöhäistä.

Atso Vilkkijärvi

Kouluneuvos Atso Vilkkijärvi jäi Espoon suomenkielisen koulutoimen johtajan virasta eläkkeelle vuonna 2000. Hän on ehtinyt olla eläkkeellä 17 vuotta. 

Kirja, johon Vilkkijärvi viittaa, on nimeltään "Usein ensimmäisenä". Espoon perinneseuralla on niitä vielä muutama kappale myynnissä, jos kiinnostaa. Tässä linkki kirjan esittelyyn :

http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2016/08/atso-vilkkijarven-muistelmat-kohta.html

Teoksen voi ostaa Espoon perinneseuran nettikaupasta.
http://espoonperinneseura.net/shop/