Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, joulukuuta 27, 2014

Auroran koulu jouluna 2004

Jouluna 2004 joulunäytelmänä oli Peppi. Julisteen oli piirtänyt
opettaja Mirkka Forsberg.
OSUIN sattumalta Auroran koulun 10-sivuiseen nettilehteen joululta 2004 - siis ajalta 10 vuotta sitten.

Nyt jo edesmennyt luokanopettaja Juha Hyvärinen oli tuolloin vastannut koulun tiedotuksesta jo useiden vuosien ajan megabaudin sivuilla.  Paperinen - luokanopettaja Anna-Liisa Korhosen taiten taittama- Aurora lehti ei enää ilmestynyt. Tilalle luotiin pdf:nä muutaman kerran vuodessa ilmestynyt lehti (Taidettiin siitä myös ottaa paperipainos).

MITÄ siis kuului Auroralle jouluna 2004?

PÄÄKIRJOITUKSEN mukaan hommia oli jäänyt rästiin. Joulunäytelmänä oli Peppi- mutta tuona vuonna neljä miehitystä esitti sen arki-iltaisin.  Auroran johtokunta oli kyllä anonut kahta omaa lauantai-työpäivää, mutta Suko oli määrännyt, että koulut voivat pitää vain yhden.

OPS-työ oli edistynyt hyvin ja valmista luvattiin maaliskuuksi 2005.

Kaikkiin kouluihin määrättiin tuona jouluna kunnan laatimat todistukset.  Todistukset laadittiin nyt ensimmäistä kertaa tietokoneilla. Niistä pyydettiin huoltajilta palautetta.

Jalkapallossa oli pärjätty hienosti:  toisen kerran koulun urheilu- historian aikana tytöt voittivat  Espoon mestaruuden.  Laaksolahden futisareenassa pelatuissa finaaleissa saavuttivat pojat hienosti hopeaa. Koulun kuoro oli pitänyt jo marraskuun lopulla upean joulukonsertin. Tuttuun tapaan joulun alla näyttää olleen kaksi ns. luokanopetusviikkoa, jotka jonkin verran vaikuttivat lukujärjestyksiin.

UUTISISSA kerrottiin esityksestä  uudeks johtokunnaksi  ja harmiteltiin, etteivät vanhemmat näyttäneet olleen kovin kiinnostuneita tehtävästä.  Johtokuntaan esitettiin : Ari Rytkönen, Tuija Toivonen, Paula Ahonen- Rainio (pj.), Sari Huhtaoja ja  Antti Rajakaski.  Henkilökunnan edustajiksi valittiin Jukka Sarpila ja Anu Kiesvaara. Vielä tuon syksyn ajan johtokunnan puheenjohtajana muuten oli Pauli Wihuri.

JOULUKUUN ohjelmassa oli tuttuja tapahtumia: Lucia-esitys, joulukirkko  ja
läksykerhot (niinpä). Koulu aulaan oli opettaja Timo Hyvösen johdolla rakennettu Jouluseimi. Viimeisenä koulupäivänä jaetiin joulupussit ja todistukset.

YLE teki juttua Auroran siestasta. Koulun nettisivuilta näkyy, että syksyllä 2004 oli muutettu siestan rakennetta siihen muotoon, jossa sitä pidettiinkin sitten loppuun saakka (edellisenä lukuvuonna koulu oli alkanut 8.30).

KEVÄTLUKUKAUDESTA annettiin lehdessä ennakkotietoja. Ekaluokkalaiset eivät enää ilmoittautuisi koululla, jonne ensisijaisesti haluavat. Ilmoittautuminen tuli tehdä netissä ensimmäistä kertaa. Opettajien sähköpostiosoitteet vaihtuisivat nekin. Uusi osoite oli muotoa etunimi.sukunimi@espoo. opit.fi. Samalla oltiin ottamassa käyttöön sähköinen opit-oppimateriaali. 12.3. lauantaina pidettäisiin perinteinen Auroran päivän tapahtuma, vastaava vapaapäivä oli sijoitettu kiirastorstaille.

KAIVELIN lopuksi vielä koulun vanhoilta nettisivuiltamme, keitä meitä oli töissä syksyllä 2004. Ainakin seuraavia henkilöitä: Martti Hellström (rexi), Ulla Hämäläinen (apulaisrexi, ja sope-1-luokka), Carita Ehrstedt,  Mirkka Forsberg, Juha Hyvärinen, Timo Hyvönen, Uma Jutila (sinikarhut), Hanna-Leena Juutilainen (ela), Emilia Kalmari, Seija Konsti, Mirja Korte, Kaija Kuivanen, Anna-Liisa Kurki, Ulla Laakso, Liisa Mattila, Niina O. Mattila (TS), Marja Nuutila (startti), Jukka Sarpila, Katri (nyk.) Schiray, Risto Schiray, Julia Uotila, Nina Vidjeskog ja Sirpa Wass. Koulunkäyntiavustajina olivat  Marita Jauhiainen, Pirjo Lilja, Minna Peisa ja Anne Ylinen. Koulun emäntänä oli Irmeli Mesiäinen. Kouluterveydenhoitaja oli Anu Kiesvaara.  Talonmies oli Olavi Mikkonen. Koulusihteerinä oli Riitta Enqvist.

Ks. myös http://www.kolumbus.fi/auroran.koulu/

Ei kommentteja: