Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, helmikuuta 12, 2011

Viikko nro 7: Huikea huipennus

VUODEN 2011 seitsemäs kouluviikko on alkamassa. Takana on kuusi. Tämän viikon kuluttua espoolaiskouluilla onkin hiihtoloma (viikko 8). Monella tavalla tämä viikko on alkutalven huipennus.

Saldo viikosta 6

Viime viikko oli  "The viikko", kuten yksi opettajistamme naamakirjassa kirjoittaa. Suomeksi: ähkyviikko, jossa kaikkea oli ihan tarpeeksi. Hommat hoidettiin, vaikka välillä hampaita kiristikin. Rexilläkin. Virkahaastattelut venyttivät päiviä ja vaativat tarkkuutta. Opettelin muuten mm. käyttämään Skypeä (kiitos Jukka ja Lasse), jotta osaamme toteuttaa ensi viikolla yhden kaukohaastattelun.  Iloa ja hyvää mieltä tuottivat mm. kulttuurisiestat, joissa lapset esittivät omia juttujaan.

Alkavan viikon 7 ohjelma

Voi olla, että tähänkin viikkoon lyödään tuo "The"-leima. Auroran koulun väki avaa lähes koko viikon osaamistaan muille, ja hoitaa samalla omat työnsä. Tavanomaiset  ja extrat (mm. jäähallivuorot). Koko Espoon ops-työ valuu nyt kouluille, ja meillä on  vastuu siitä, että yleinen tuki ymmärrettäisiin fiksulla tavalla. Itse olen valmistellut  viikonlopun aikana 10 minuutin  tietoiskua tuossa mielessä.

Jatkamme  viikon ajan  apulaisrehtorin kanssa virkahaastatteluja. Tavoitteenamme on saada oma valintaesityksemme valmiiksi perjantaina.

MAANANTAINA 14.2.

YT-istunto aloittaa viikon.  Ulla vetää sen. Ohjelmassa on ennen muuta tämän viikon ohjelman ja vastuiden varmistaminen. Tapahtumia kun riittää. 3.-4.- tiimin luistelut jäähallilla klo n.9-12.30. Minä ja ela-opettajamme Riina olemme Dipolissa kouluttamassa Espoonlahden alueen opettajia ops-työhön. Iltapäivällä tiimeissä työstetään riskianalyysia. Keskusradiosta on luvassa Ystävänpäivän ohjelmaa.

Illalla on huoltajien kokous, jossa asetetaan ehdokas johtokunnan varajäseneksi.

TIISTAINA 15.2

Klo 7.15 Skypen avulla otetaan yhteys yhteen virkahakijaan Lähi-Itään.
Klo 8 koululle tulee englantilaisopettajia perehtymään suomalaisen koulun arkeen. Ohjelma on about seuraava:

* 8.15 Welcome/Tervetuloa  Rehtori Hellström
Suomalainen alakoulu, esimerkkinä Auroran koulu kummalluksineen
* 9.15  Oppilasoppaat esittäytyvät. Pedagoginen rata: (1)  6ac-luokka.  Taukotupa- opettajien tapaaminen.
*10.00. Oppaat vievät vieraat pedagogiselle radalle (2) 4c-luokka,  (3) starttiluokka, (4) SkidiMix.
* 11.00 Koululounas. Koulun edustajana joku opettajistamme.
* 11.30 Oppaat vievät vieraat tutustumaan koulun harrastustoimintaan (tiistain kerhorata: (5) Teatterikerho (6) Itä- Aasian kerho  (7) Bändikerho  (8) Kuoro   (9) Englannin kerho- Julia.)
* 12.30 Taukotupa.
* 12.45 Oppaat hakevat vieraat tutustumaan eräisin yleisopetuksen luokkiin (10) 3c- TN-tunti  (11) 3c- TS-tunti  (12) ATK-luokka ?
* 13.30  Yhteenveto taukotuvassa. Martti Hellström
* 14.00 Vierailu päättyy. 

Rehtori (klo 10-11)  ja kaksi opettajaamme (klo 9-15.30)  Dipolissa koulutustehtävissä. Lisäksi kaksi opettajaamme koulutettavina. 

Iltapäivällä kokoontuu oppilashuoltoryhmämme.  Ulla tuuraa Marttia aluksi. 
5-luokat jäähallilla ns. aineopettajien liikunnan tunneilla klo n.12-14. 

KESKIVIIKKONA 15.2.  

Rehtori (klo 10-11)  ja kaksi opettajaamme (klo 9-15.30)  Dipolissa koulutustehtävissä. 6-luokat    jäähallilla klo 12.45-15.Virkahaastatteluja.

TORSTAINA 17.2.

Koululla normipäivä.  Järvenperän oppilaat kertomassa kuudeluokkalaisille yläkouluopinnoista. Posti-info klo 9.50.  Rehtori (klo 10-11)  ja kaksi opettajaamme (klo 9-15.30)  Dipolissa koulutustehtävissä. Johtoryhmän kokous klo 11.45- (teemana riskianalyysi).  4.-luokat jäähallilla  klo 12-14. Virkahaastatteluja.Tänään on muuten penkkariajopäivä. 6b jää yökouluun. 

PERJANTAINA 18.2.

Jäähallilla koulumme oma jääkiekkoturnaus. Siksi ei ns. vaihtotunteja vaan luokanopetuspäivä. Koulu päättyy turvauksen jälkeen. Katsomusaineiden tunteja ei ole. 5.-6.-luokilla on kappeli (Tsekataan!). 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikös ne penkkariajot ole torstaina?

Abin eno

Martti Hellström kirjoitti...

Kiitos. Korjasin.