Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, elokuuta 15, 2010

Terveisiä Tallinnasta

Sunnuntaiaamu hurahti eilistä matkaleffaa iMoviella leikatessa.

ILOISET terveiset 22:lta lopulta matkaan päässeeltä Auroran koulun henkilökunnan ryhmäytymis- risteilijältä!

Lauantaisen aamun pilvet ja ukkosen jymy jäivät Helsinkiin, ja Tallinna  otti meidät sopivan lämpöisesti vastaan. Paluumatkalla ilma oli kannella ihanan leppoisa.


Pakko kehua: M/S Nordlandian aamiainen ja päivällinen olivat mainioita ja pitivät nälän koko päivän.

UUDET opettajat oppivat meidän vanhojen nimet, ja me kaikki opimme uutta toisistamme. Tunnelma oli positiivinen iloinen, ja matka naurua täynnä.  Päivästä tuli toki pitkä aamukuudesta iltakymmeneen, mutta kyllä kannatti. Ja niin kuulin muittenkin mukana olleiden sanovan.

TÄNÄÄN  sunnuntaina  painun vielä iltapäivällä konttorille varmistamaan, että kaikki olisi  huomista suunnittelupäivää ajatellen mahdollisimman valmista.


Krääk: Monistuskone oli jumissa. Se ei tunnista A3-paperia, vaan väittää itsepäisesti, että paperi on loppu. Olkoon. Onneksi Riitta ja Johanna panevat huomenna mokoman kuriin.

Tuunasin lukkarit sellaiseen kuntoon, että ekan version kehtaa esittää opettajille. Kokosin Tuire-opettajamme upeista kuvista Tallinnasta kuvaesityksen. Vielä  täytyy hioa päivän keynote-esitykset kuntoon. Tästä se alkaa.

4 kommenttia:

Kai-Ari Lundell kirjoitti...

Ryhmäytymisristeily on loistava ajatus! Pitää ehdottaa meillekin ensi lukuvuoden alkuun vastaavaa.

Oman kouluni opettajat ryhmäytyvät joka vuosi myös, mutta hieman myöhemmin. Menemme liikuntaopistoon liikkumaan ja rentoutumaan, ja suunnittelemaan.

Käsitän, että risteilynne oli pelkkää sosiaalista ryhmäytymistoimintaa, ei vielä varsinaista suunnittelua.

Martti Hellström kirjoitti...

Enkeliporsas on oikeassa. Lukuvuosi suunnitellaan maanantaina. Tämä lauantaipäivä oli varattu ihmisten keskinäiselle hyvälle ololle.

Se kantaa.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi minä en päässyt mukaan?

Tp. Xena

Martti Hellström kirjoitti...

Xena! Hauska yllätys,

Auroran ovet ovat Sinulle aina auki.

Martti