Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, elokuuta 06, 2010

Voiko lapsen motivaatioon vaikuttaa?

Psykologian tohtori Kaisa
Aunola. Kuva lainattu
VihreänLangan sivuilta.
MUUTEN vallan upean bloggerin pieni kiusallinen ominaisuus on, että kun joku kommentoi kirjoitusta (jonka blogin pitäjä hyväksyy), ei näy mihin lastuun (kirjoitukseen) kommentti liittyy. Kun lastuja on satoja, ei  aina ehdi selata niitä kaikkia läpi.

Niinpä vastaan yhteen hyvään kommenttiin tässä. Kommentoija oli sitä mieltä, että lasten motivaatioon ei voi enää (juurikaan) vaikuttaa koulussa, koska se syntyy jo varhaislapsuudessa kotona.

MONI ajattelee ehkä  samalla tavalla. Jyväskylän  kongressissa seurasin Kaisa Aunolan luentoa, ja hänen huippuyksiköksi arvioiti oppimista tutkiva  laitoksensa on tuottanut empiiristä aineistoa juuri koulun mahdollisuuksista vaikuttaa. Ja tulokset ovat tosi kiinnostavat.

JUTUN juoni meni about näin. Opetuksessa lapsi joko suuntautuu tehtävään tai sen välttämiseen. Tehtävään suuntautunut opiskelee. Tehtävän välttämiseen suuntautunut häslää. Tällä suuntautumisella on tilastollinen yhteys tuloksiin. Suuntautumiseen taas vaikuttaa lapsen käsitys itsestä (kuinka kyvykäs olen? tahdonko tuota?).  Tuo käsitys syntyy kokemuksista: onnistunko vai  epäonnistunko. Juuri tähän kokemukseen opettaja voi vaikuttaa- ja sitä kautta motivaatioon.

Aunola käytti teoreettisena taustanaan Ed. Ryanin ja R. Decin klassista tarveteoriaa. Olen oppinut sen seuraavassa  muodossa. Ihmistä motivoi 1. pätevyys, hallinta 2. autonomia 3. itselle tärkeiden huomio. Aunola käytti vähän toisia termejä.

Miten opettaja voisi lisätä oppilaan motivaatiota käydä koulua ja tehdä koulutöitä? Tiivistin Aunolan antia omiin ajatusaihelmiini:
  • optimoidaan tavoitetaso (ei liian vaikeita, ei liian helppoja). Tuotetaan kokemuksia pätevyydestä. "Minä osaan!"
  • otetaan lapset mukaan suunnittelemaan arkea ja opetusta.  Annetaan lastenkin päättää. "Minä vaikutan".
  • annetaan kannustavaa palautetta (toruminen lisää kielteisiä tunteita). Kiitetään - ei tuloksesta- vaan itseohjautuvuudesta. "Minä olen arvokas".
LUENNON jälkeen oli pakko naputella lisää viisautta omaan "oppilaan oppimistila.."-diapakettiin.

2 kommenttia:

Tarja Lund kirjoitti...

Näin juuri. kaikki on kiinni tunteesta pystynkö? olenko riittävän hyvä? kannattako minun edes yrittää? Näitä lapsia on yhteiskunnassamme yhä useampia. Lapsia jotka eivät ole kokeneet itseään riittävän tärkeiksi merkitsevissä ihmissuhteissa, lapsia jotka kokevat olevansa huonoja, itsetunnoltaan hauraita.

Totta on varmasti että kun kuvaamallasi tavalla lapsia rohkaistaan ja saadaan tuntemaan ettei he ehkä olekkaan aivan toivottomia, antaa tämä toivoa paremmasta. Näin motivaatioon aivan varmasti pystytään vaikuttamaan monen kohdalla, mutta tosiasia kuitenkin on että tässä tehdään paikkaavaa työtä, aivan kuten lastenpsykiatriassa, jossa kehityshäiriöiset lapset jonottavat apua vuosikausia.Eikö olisi loppujenlopuksi huomattavasti järkevämpää miettiä miten mahdollistaa kasvatuskäytännössä normaalin itsetunnon toteutuminen ja näin ennaltaehkäistä kyseistä kasvavaa ongelmaa?

Martti kirjoitti...

Viisaasti pohdittu, Tarja Lund.