Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009

Henkilöstöasioita


KUVA: Nyt on koko opettajakaarti kasassa (ellei kummia kesällä satu). Tänään palkkasimme Auroraan Hannan sijaiseksi ELA-opettajaksi Unkarista Suomeen muuttaneet Estherin. Hänen opetustuokionsa oli lintukorttileiki. Oppilaina oli TIPPIläisiä.


KESKIVIIKKOPÄIVÄN olin varannut henkilöstöasioille.

TIP-HANKKEEN kannalta tuli eilen tosi ikävä uutinen. Saamme palkkarahat vain 9,5:n koulunkäyntiavustajan palkkaamiseen. Päättyneenä vuonna meillä oli 16 avustajaa, ja TIPIin turvallisuus taataan 12 ohjaajalla. Ei auttanut kuin ruveta luovaksi. Pilkomme nuo 9,5 avustajavakanssia 12:ksi, ja osalla pääosa palkasta tulee TIPistä.

Lähetin aamusta esitykseni opetuspäällikölle (TIP-ohjausryhmän puheenjohtaja) ja Akselinin Tertulle (ip-toiminnasta vastaava). Jos asia on ok, voimme aloittaa avustajien palkkaamisen. Teimme tänään apulaisrexin kanssa alustavan sijoittelusuunnitelman. Mutta jäämme vielä odottamaan varmaa tietoa, että TIPin budjetti sen kestää.

SEN JLKEEN vespailin Helsinkiin Soklaan. Oli kevätkauden viimeinen työistunto kasvatuksen sanojen parissa.

LOPPUPÄIVÄSTÄ kulunee pitkä tovi valmistautumisessa huomiseen työtapaturman sevittelytilaisuuteen.

Ei kommentteja: