Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009

Suolaa ja sokeria



AURINKO paistoi tänään. Aloitimme keskiviikkoaamun perinteiseen tapaan YT-istunnolla. Infoasioiden joukosta päivän teemaksi nousi kokemusten kerääminen Diasporasta. Ennen kuin ne unohtuvat. Kokoamme parin viikon aikana omat neuvomme avuksi koululle, joka joutuu vastaavaan tilanteeseen. Meille kun ei neuvoja kukaan oikein pystynyt tarjoamaan.

PIENLUOKKa työllisti tänään kuuden vakkari-ihmisen lisäksi rehtoriakin. Työmaata riittää, että saadaan kaikki työkuntoon.

REHTORIJAOSTO piti lounaskokouksen. Huomenna on hyvin tärkeä EKOAY:n koollekutsuma kokous, jossa opettajat, korkeat virkamiehet ja lautakunnan jäsenet kohtavat toisensa. Rehtoreille on varattu tilaisuudessa 5 minuutin puheenvuoro, jonka käyttää jaoston puheenjohtaja Paavo Kokkala.

ILTAPÄIVÄ sujui pitkälti päätteen äärellä. Rehtori hyväksyy virkavapauksia ja määrää sijaisia hoitamaan hommat. Sain purettua sähköpostisuman.

Työpäivän päätteeksi opettelin hyväksymän senkin, että kaikki vanhemmat eivät ole lapsensa koulun rehtoriin toimintaan lainkaan tyytyväisiä.

Ei kommentteja: