Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, huhtikuuta 22, 2009

"Päivystävä dosentti"

KUVA: Teatterikerholaisemme kouluttivat aikuisvieraita


-Päivitetty 23.4.09-

KAKSI työpäivää takana. Huh vauhtia. On taas ollut huiluupäivien jälkeen tottumista. Tiistain ohjelmassa oli mm. oppilashuoltoryhmän kokous ja haastava neuvottelu erään oppilaan ns. integrointikokeilusta. Lisäksi analysoin nopeasti Kunta10- tulokset.



KESKIVIIKKOPÄIVÄN avasi YT-istunto, jossa kävimme läpi mm. erityisen tuen hanketta, opettajien henkilökohtaisia palkkioita ja kertailimme viime viikon tapahtumia.

Klo 9 koululle saapui kaksi vierasta Tampereelta Kehitysvammaliitosta tekemään lehtijuttua ryhmäintegroinnista. Lyhyt haastattelu, ja sitten ohjasin heidät seuraamaan opetusta rymäintegraatioluokkaa. Klo 12.20 saimme lähes tusinan tärkeää vierasta Skotlannista. Delegaatioita isännöi opetuspäällikkö Ilpo Salonen.

VIERAAT seurasivat ihastuneina mm. teatterikerhotoimintaa ja 5b-luokan bändien soittoa. Oppilasparlamentin Siiri ja Aapo vastailivat vieraitten kysymyksiin. Reksi näytti ppt-esityksiä ja kertoi suomalaisen koulun erityispiirteistä. Ryhmällä on tiukka viikon ohjelma Suomessa, ja niinpä bussi haki heidät klo 14 hotellille.

KUVA: Vastuualuepäällikkö Minna Saulio veti Keski- ja Pohjois-Espoon alueellista ops-avausta.


KLO 16.30- 17 luennoin oman alueemme opettajille omista kokemuksistamme tehostetun ja erityisen tuen teemasta. Vaikka kello oli paljon, ihmiset olivat ystävällisiä ja hyvällä tuulella. Paikalla oli useita kymmeniä rehtoreita, luokan-ja aineenopettajia sekä erityispettajia kuulemassa ensi syksynä alkavasta laajasta opetuksen uudistamisesta niin, että kaikki lapset saisivat tarvitsemansa tuen vaikka ja erityisesti kun laki muuttuu. Sain viriteltyä tekniikan jumppasalissa toimimaan, ja kyllä Hösmärin salin kaartuva valkokangasseinä on upea.

KUVA: Susanna Lehti KoKoEspoosta juonsi kodin ja koulun yhteistyöpaneelia.


KLO 18 alkoi Espoon koti - ja kouluyhdistysten paneeli Ruusutorpan koululla. Paneeliin oli kutsuttu Tuija Metso Suomen Vanhempainliitosta, hallinnon edustaja (hallintopäällikkö Tapio Erma), rehtorit Aurorasta ja Kalajärven koululta, opettaja Juvanpuistosta, Kokon puheenjohtaja Outi Suortti ja elävä oppilas Viherlaaksosta. Teemana olivat kodin ja koulun yhteistyö. Yleisö kävi aktiivista keskustelua kodin ja koulun yhteistyön pelisäännöistä. Pitäisikö kunnassa olla jonkinlaiset minimisäännöt yhteisyölle? Nyt kuulema vanhemmat ovat tiedon saannin suhteen hyvin erilaisessa asemassa. Miksi opettajilla ei ole virkakännykkää? Joka koululla pitäisi tehdä selväksi, kuinka opettajaan saa yhteyden. Miksi kodin ja koulun yhteistyö yläkouluun siirryttäessä vähenee ja sähköistyy? MIten kasvatuskumppanuus ymmärretään? Miten yläkoulussakin oppilas kokisi, että ainakin joku opettaa on kiinnostunut hänestä ihmisenä?

PS. Mitä lastun otsikko tarkoittaa? Se on lainaus eräästä media-alan kirjasta, jossa tuolla lempinimellä kutsutaan asiantuntijoita, joita juoksutetaan kommentoimassa kaiken maailman tilaisuuksissa. Oma vika :-)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein SUURKIITOS "Päivystävälle Dosentille" osallistumisestasi KoKoEspoo ry:n järjestämään paneelikeskustelutilaisuuteen kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä 22.4.!

Mielenkiintoista, kerrassaan mielenkiintoista oli kuunnella erilasia näkemyksiä ja kokemuksia.

Millä nuo kaikki hienot ajatuksesi ja tuo energinen otteesi saataisiin myös muiden koulujen, kotien ja varsinkin lasten hyötykäyttöön? Toivottavasti Espoon päättäjät ymmärtävät tukea pyrkimyksiäsi edes jollain tasolla!!

Epistä, minäkin haluan lapseni Auroraan! Onhan lasten ja vanhempien kannalta kovin epätasa-arvoista ja kovin sattumanvaraista, millaiseen kouluun oma lapsi lopultakin "pääsee" - vai "joutuuko" hän sinne suorastaan. Espoon kaupungin kouluista sentään on kyse. Ihmettelen vain tätä kirjoa. Ihanaa, että jossain kannetaan tulta tänäkin päivänä!
Tuula Ahola
neljän lapsen mamma Espoon Karhusuolta

Martti Hellström kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoista. Kyllä se arki Aurorassa ihan yhtä rosoista kuin muissakin kouluissa.

Anonyymi kirjoitti...

Heipä hei Tuula,

Voin kertoa, että sinulla on kyllä turhan ruusuinen kuva Aurorasta, meno on koulussa mielestämme turhankin levotonta. Mietimme vakavasti muuttamista pois alueelta juuri koulun vuoksi.

Auroralaisen äiti

Martti Hellström kirjoitti...

Hyvä nimimerkki Auroralaisen äiti

Olemme juuri koonneet vanhemmilta saadun palautteen koulustamme. Olemme saaneet kaikissa osioissa (paitsi koulutilaa jne.) koskien oikein hyvät arviot vanhemmilta. Vanhempien tyytyväisyys on kasvanut selvästi aikaisempiin mittauksiin nähden.
Niinikään vastausten keskiarvot ovat vieläpä korkeiden kaikkien espoolaiskoulujen vanhempien keskiarvojen yläpuolella. Erityisen korkean arvosanan olemme saaneet kyvystämme ottaa vastaan palautetta.

Siksi kunnioitamme luonnollisesti näkemystäsi.

Alueelta ei tarvitse muuttaa koulun vuoksi pois. Lähellä kohtuullisen matkan päässä on monta hyvää ja varmasti Teille sopivaa koulua. KUn koulu menettää vanhempien luottamuksen, kuten kohdallanne näyttää käyneen, koulunvaihto on varmasti hyvä ratkaisu.

Ota rohkeasti yhteys minuun. Kuuntelen mielelläni kritiikkisi ja autan koulun vaihdossa.

Martti

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tarjouksesta. Lähdemme kuitenkin siitä, että kouluun voi kulkea turvallisesti vuoden ympäri kävellen/pyöräillen.

Auroralaisen äiti

Martti Hellström kirjoitti...

Tarjoukseni ottaa vastaan kritiikki on kuitenkin edelleen voimassa.

Tuossa aikaisemmin mainitsemassani kyselyssä vanhempien käsitykset koulun työrauhasta, koulu kasvatusmenetelmistä (4,2) ja mm. koulun ilmapiiristä (4,3) olivat kaikki asteikolla 1-5 kiitettäviä ja monta desimaalia espoolaiskoulujen keskiarvon yläpuolella ja kaikki nousseet edelliseen arviointii verrattuna. Myös vanhempien kokemus oman lapsen luokan työrauhasta oli noussut 0,3 yksikköä. Luokanopettajan puuttuminen häiriöihin sai arvosanan: 4,1, joka oli korkeaa espoolaista tasoa.

Koska jokaisen lapsen hyvinvointi on tärkeää, olisi arvokasta, että ottaisitte yhteyttä ja kertoisitte, millä luokalla pahinvoiva oppilas on.

Anonyymi kirjoitti...

Hei nimimerkki Auroralaisen äiti

En tunne omakohtaisesti Auroran koulua, mutta se vaikuttaa mielestäni erittäin edistykselliseltä Espoon kaupungissa. Tuon käsityksen olen saanut seuraamalla vuosia espoolaista koulumaailmaa ja sen kiemuroita neljän koululaisen äitinä.

Rehtorilla on hyvin merkittävä rooli koulun johtamisessa. Auroran koulun Martti-rehtoria olen seurannut mielenkiinnolla vuosia median välityksellä ja tästä blogista tietysti. Kerrassaan edistyksellistä toimintaa!

Kannattaa tarttua Martin tarjoukseen ja keskustella asiat selviksi. Vanhemmat eivät saa joka koulussa tuollaista tarjousta, senkin olen ikäväkseni joutunut huomaamaan. Sen vuoksi annan aivan erityisen suuren arvon tuollaiselle tarjoukselle. Olen sitä mieltä, että suorastaan jokainen ongelma on ratkaistavissa ja jopa estettävissä asian kehittyminen ongelmaksi keskustelemalla siitä avoimesti, vuorovaikutteisesti ja ennenkaikkea ajoissa. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan!

Toivon, että teidänkin tapauksessanne kaikki kääntyy lopulta parhain päin. Keskustelemaan siis kaikessa rauhassa!

Aurinkoisen kevään toivotuksin

Tuula