Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, heinäkuuta 22, 2008

Toinen työpäivä hoidettu


KUVA: Tsekkasin tänää koulun tiloja. Ikkunat ovat ehjät. Suursiivous tehty. Päärakennuksen kaikki käytäväseinät maalataan. Samoin jumppasalin. Hienoa. Parakkiin tarvitaan lisää naulakkoja. Kian luokka (kuvassa) on nyt valmis sivustettavaksi.

PALAUTAN RAUHALLISESTI työtahtia. Tänään vedimme JJ:n kanssa salanäytelmää läpi. Tavoitekesto noin 16 minuuttia löytyi kahdessa tunnissa. Tarvitsisimme kolme hieman isompaa käsinukkea ja vanhanajan karttatelineen, niin avot. Ja tietysti sen pienen haitarin.

SAIN jo eilen tsekattua, että kehys riittää kaikille opettajille ja kaikkeen opetukseen. Seuraava poiju on lyödä viikon rakenne kiinni. Sitten on käytävä luokka luokalta läpi, ns. vaikeiden aineiden opetus (kielet, käsityöt, liikunnat) ja ideoitava tuntiketjut näiden oppituntien ajaksi. Jotta luokanopettajille ei tulisi hyppyjä.

Tilanne on varsin hyvä. Juhan 4b-luokan ottaa alkusyksyksi vastuulleen virkavapaalle jäänyt erityisopettajamme Hanna-Leena Tiusanen. Saamme näin lisäaikaa uuden luokanopettajan rekrytointiin. Jos saamme lehtori Leena Lindgrenin opettamaan sivutoimisena opettajana ruotsia ja käsitöitä, niin näyttäisi siltä, että kaikkiin aineisiin löytyy aineesta innostunut opettaja.

Ei kommentteja: