Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, syyskuuta 15, 2007

Viikko kului taas siivillä

KUVA: Viikon löytö netistä jonkin konsultifirman sivuilta. Oppiminen syntyy tekemisestä, puhumisesta ja kuuntelemisesta.


HYVÄÄ ILTAPÄIVÄÄ, rakas blogi!

Iltapäivätorkkujen jälkeen wirtaa riittää taas yhteenvetoon viidennestä kouluviikosta. Lastun otsikkoon vaikutti luonnollisesti se, että maanantaina sitä lennettiin lentokoneella edes ja takas. Oulun koneissa laskeutumistelineet toimivat, mutta uutisista sai lukea, että turhan monella muulla koneella oli hengenvaarallisia tilanteita.

Viikko myös vilahti nopeasti. Teknisen työn tunnit sujuivat ok, joskin sitä ei aina muista kuinka alhainen turhautumisen sietokyky joillain sope-oppilailla on. Olisiko kolme kokousta viikossa muodostumassa standardiksi: tällä viikolla siis OHR, YT ja rexi-info. Poissa konttorilta noin 1,5 päivää. Taidanpa seurata senkin määrää, Tällä kertaa syynä töiden tasauspäivä ja oppimiskeskuksen II aallon rexien tapaaminen. Lisäksi viiletin Vespalla pikainterventioita.

Viikon vauhti oli siinä siinä, pysyikö se sopivan rajoissa. Africa Tales nähtiin. Opetusharjoittelijat perehdytettiin. Meinasin unohtaa " Hölmöläisten" presentaation, mutta ppt syntyi kyllä ennen esitystä. Monen tärkeän asian suhteen olen sen hilkun myöhässä, että itseä kiukuttaa. Tällainen on esim. lukuvuoden toimintakalenteriin kuuluva tapakasvatusohjelma. Erityisesti kiukuttaa, että itsestä riippumattomat asiat tökkivät. Kun tietokonejärjestelmät tökkivät maanantaina ja tiistaina, ja opettajien palkkakorttien deadline kaatui päälle, työnhallinnan tunteessa oli itsetunnon menevä aukko. No, lopulta asiat järjestyivät. EHijat toimi. Johtokunnan esityslista lähti aikataulussa. Perjantaina lupasin vielä ottaa hoitaakseni Oppimiskeskusten yhteisen raha-anomuksen työstämisen. Tänä aamuna suunnittelin Espoon ja Opetushallituksen yhteisen tulevaisuuskasvatuksen kouluttajakoulutuksen kahdeksan päivän ohjelma.

Syyslukukauteen kuuluu 19 viikkoa. Yli neljäsosa on jo takana. Syksy näkyy puiden lehdissä ja ilman viimassa. Syysflunssa kaataa opettajia. Vespailija joutuu pukemaan päälleen ihan talvihousut- ja takit. Surullista. Punakone joutuu talvisäilytykseen parin viikon kuluttua.

Ei kommentteja: