Kirjoja

Kirjoja

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Hölmölän kylässä?



TÄNÄÄN oli Hölmöläisten päivä. Sen raportoinninkin voi toteuttaa lopusta alkuun.

JJ ja Ripa tallensivat aamulla videolle Sixmixin hölmöläisketsiä. Jostain syystä ääni pätki, eikä siirto rompulle onnistunut. Näytin kuitenkin otteita tuotoksesta Pikku-Aurorassa pidetyssä Hölmöläisprojektin info-tilaisuudessa klo 16.45. Paikalla oli mukavia opettajia Viherlaakson ja Järvenperän yläkoulusta ja rehtori Karamzinin alakoulusta.




Yhdistyksistä tunnistin ainakin Lippajärveläiset, Perinneyhdistys Auroran ja kaksi ruotsinkielistä yhdistystä. Minä ja Hannele Krohn johdimme puhetta. Tilaisuus oli oikein myönteinen, ja olihan aihetta, kun Jori Dolivo oli nostanut Espoo 550- esittelynsä listalle mm. Hölmöläiset. MInusta Espoon kannattaisi nostaa Hölmöläiset oikein perinnerikkaudekseen.

TUNTUI vähän hölmöltä ajaa hirveässä kiireessä Valtuustotalolta koululle takki täynnä JET-kansiota. Ne nimittän vihdoin palautettiin. Sateen uhka oli vespamiehelle hirveä. Mutta vielä enemmän minua oli hölmistyttänyt Marjo Sotalan antama tieto, että mahdollisessa lakossa rexit ovat töissä. Noinkohan kaupunki voi sen yksipuolisesti päättää? Muuten rexikokous Omniassa sujui tuttuun tapaan. Ensin kahvit ja kakut. Sitten paljon asiaa, johon on hiukan liian vähän aikaa.

VARSINAISIA uutisia ei ehkä kuultu. Sotala kertoi, että lokakuussa saadaan taas esittää henkilökunnan palkitsemisia. Paitsi jos on lakko. Silloin ei saa. Tuomarilan koulun Olli esitteli väitöstututkimustaan, sai kukat ja oikein seisaaltaan annetut ablodit. Kouluja etsittiin pilotoimaan perhekeskus-konseptia. Koulunkäyntiavustajien asemaa ollaan parantamassa.

KOULUPÄIVÄ sujui sukkelaan. Tein paperihommia. Lähetti nouti Luokanopettaja sinikopiot. Kävin Esan luokassa käynnistämässä Viisaan opettajan mallin. Immua haastateltiin väitöskirjaan. Esittelin kouluamme Ninan opetusharjoittelijoille. Katsoimme myös pätkän Ronja-produktiosta. Oli se upeaa. Leikkikentällä kaikki hyvin.

AAMU nousi aikaisin. Heitin Norpan autolla töihin 5.30. Klo 8 Riku tuli hakemaan Norpan autoa- ja se pantiin kuntoon. Naputtelin kotona hommia, ja ehdin nipin napin klo 9.45 välitunnille.

Ei kommentteja: