Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Prinssi on jo Pekingissä

KUVA: Prinssi = Santtu

LYSTI PÄIVÄ. Juoksua riitti. Aamulla heitin autolla prinsessan = Norpan, töihin Shellille Leppävaaraan klo 5.30. Reipas aamunousu tarjosi mahdollisuuden naputella tekstejä ennen koulunalkua.

KLO 9:ksi koululle. Kaksi tuntia sope-teknistä. Suuri osa jaksaa tehdä töitä! Sitten laskemaan opettajien tunteja. Huomenna klo 8 piti olla dealine opettajakorteille, mutta e-Hijat menkin jumiin klo 20. Ei ole totta!

OHR kokoontui, ja kaksi luokkaa ehdittiin käydä läpi. Samaan aikaan oli yhden oppilaan iso palaveri. Harmi, ettemme osaa vielä olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.

KLO 16 minulla oli tapaaminen Kilonpuiston koululla, Kuvaan videota " 10 järisyttävästä tapahtumasta" kodin ja koulun yhteistyössä. Ekassa otoksessa Laura Siponen kertoi kokemuksistaan musiikkinäytelmän teosta.

Sitten vein Riku-esikoisen Vespalla kotiinsa. Hänen autoonsa kun on murtauduttu viime viikolla. PÄivällä oli vielä + 19 ° lämmintä, mutta pian nämä pyöräilykelit loppuvat, nyyh!

JA SITTEN PÄIVÄN huippuhetkeen. Keskimmäinen lapseni, Santtu, on kolmen kuukauden reppu matkalla Aasiassa. Tänään hän soitti Pekingistä. Monta päivää junassa Venäjän läpi, ja nyt perillä Kiinassa. Upeaa tämä nykyajan nuoriso, joka uskaltautuu tuollaisiin seikkailuihin.

Ei kommentteja: