Hyvä, paha oppikirja

Päivitetty 6.1.2017
ON JOTENKIN huikeaa elää elämänvaihetta, jossa saa kyseenalaista lähes  kaiken pelkäämättä irtisanomisia :-) Myös omia aikaisempia käsityksiään.

Olen pitkään kuulunut siihen hulmutukkien joukkoon, joka on - ainakin salaa- naureskellut opettajille, joiden opetuksessa oppikirjalla on merkittävä rooli. Onneksi samaan on syyllistynyt moni muukin ihan arvostettu kansalainen.

MUTTA pitäisikö tätäkin ns. kriittistä suhtautumistapaa oppikirjoihin uskaltaa tarkastella myös ns. kriittisesti?

MITÄ enemmän perehdyn kasvatusopin historiaan, sitä enemmän arvostan oppikirjaa. Suomen ensimmäisenä oppikirjana voidaan pitää reformaatikko   Mikael Agricolan Abc-kirjaa. Se opetti kansaa lukemaan omalla äidinkielellään. Sitä ennen kaikki oppi oli salattua ja  kirkon kielelle:  munkkilatinalle kätkettyä. Opillisen koulun oppi oli salaoppia, jota vain papit ymmärsivät, jos hekään.

KIRJAPAINOTAIDON keksiminen oli käsittämätön massiivinen käänne kohti demokratiaa - vaikka se vei aikaa. Aluksi myös painettu kirja maksoi kuulema lehmän verran. Ennen pitkää jokaisella oli kuitenkin mahdollisuus saada kirjoja, joista voi oppia kaiken, mitä maailmasta tiedettiin. Kuinka paljon aikaa säästyikään, kun tekstiä ei tarvinnut enää jäljentää? Miten paljon opettelu helpottui, kun  tärkeät asiat saattoi löytää kirjasta, jos niitä ei omasta muistista löytynyt,

SUOMALAINEN koululaitos skaalautui 1800-luvulla lähes geometrisessä sarjassa. Päteviä opettajia ei pystytty kouluttamaan läheskään tarpeeseen. Oppikirjoilla oli tuolloin huikea tehtävä. Vaikka opetus olisi ollut kuinka surkeaa, jokainen saattoi löytää tuolloin oikeina pidetyt  tiedot kirjasta. Kuinka paljon oppikirja helpotti opettajan työtä, kun hänen ei itse tarvinnut koota ja  jaksottaa tietoa. Ja kuinka paljon mielekkäämmäksi koulutyö kävi kirjojen tukemana  moniosastoisessa kansakoululuokassa. Yhdellä opettajallahan saattoi olla jopa kuusi luokka-astetta (kuusi läksykuntaa) yhtä aikaa opetettavanaan.

SUOMALAINEN erityispiirre on ollut, että meillä oppikirjoja kirjoittamassa ovat olleet oikeat, opettajat, usein aineensa huiput.  He ovat aikuisten oikeasti läpilukeneet opetussuunnitelman. Näin syrjäisimpäänkin osaan maata, myös siihen supistettuun kansakouluun, jossa opettajana saattoi olla kuka vaan, saatiin koulutieto pedagogisesti harkittuna.

KUN itse astuin vuonna 1977 luokanopettajan tehtävään, käytössäni oli huikeita, kokeneiden opettajien kirjoittamia oppikirjoja. Nuorena opettajana  saatoin  täysin luottaa siihen, että välitin oppilailleni luotettavaa tietoa biologiasta, historiasta, maantiedosta ja mm. matematiikasta. Tiesin hyvin, etten osaa kaikkea. Minä sain  keskittyä menetelmiin.

1990-LUVULLA oppikirjoilta vietiin niiden didaktinen arvo. Luulen, että se liittyi vahvasti diskurssiin, jolla haluttiin perustella kouluihin kohdistetut täysin kohtuuttomat leikkaukset. Oppikirjojen kierrätyksessä pakosta tehtiin hyve. Samalla luovuttiin lähes keskusteluitta siitä vuosikymmenien aikana kehitetystä opiskelutekniikasta, jossa oppilaat olivat oppineet työstämään tekstiä. Tekniikkaan  kuului mm.  alleviivaaminen, numerointi, marginaalimerkinnät jne. Moni meistä muistaa vielä. Uudeksi opettajan ihanteeksi  nostettiin oppukirjaton, materiaalikulujen osalta  ilmainen opetus. Menimme halpaan?

OLEMME tänään  tappamassa oppikirjakustannustoimintaa Suomessa. Haikailemme  kirjojen  tilalle kustannusvapaata, opettajien vapaaehtoisesti tuottamaa sisältöä, jota jokainen voi hakea netistä, jos osaa ja jos on välineet. Huijausta, sanon minä.

Dinosauruksena huudan tuskaani. En väitä, että kaikki oppikirjat ovat olleet upeita. Kirjat ovat voineet sisältää lapsen ajattelukykyä aliarvioivia yksinkertaistuksia, ne ovat voineet olla täysin epälapsenomaisia. En väitä, että kaikki opettajat ovat osanneet/jaksaneet käyttää oppikirjaa fiksulla tavalla. Varmasti on ollut kuolettavia oppitunteja, joissa on edetty mekaanisesti. Kaikkia välineitä voi käyttää hyvin tai huonosti. Kunhan  niitä on.

KOULUTYÖSSÄ on tuhansittain tilanteita, joissa  huolellisesti valmistelluille oppikirjoille on yhä käyttöä. Koulutettu opettaja osaa käyttää niitä luovasti ja tarkoituksenmukaisesti. Aina sellainen ei osu oppilaan kohdalle. Opettajat sairastuvat. Jos omalle lapselle osuu sijaiseksi innokas ylioppilas, oppikirja  takaisi oppilaille oikeuden oppia opetussuunnitelmassa arvokkaiksi arvotettuja asioita. Hyvä oppikirja vahvistaa myös vanhempien mahdollisuuksia seurata ja tukea oman lapsensa opiskelua.

OIKEIN käytettynä oppikirja edistää vahvasti hyvää opetuksessa.

Kaikki hyvin

KAIKKI hyvin. En hukkunut, vaikka eilinen postaus saattoikin olla  hiukka negatiivinen. Odotetut tekstit tuli kirjoitettua valmiiksi ja lähetettyä ihan aikataulun mukaan. Ja osasta saa olla ihan ylpeäkin.

NYT  muutama konjakkilasillinen hyvän viikon kunniaksi, vähän vaimon jalkojen hierontaa ja sitten  leffahetki. Koekäytössä on kuukauden ajan Netflix,  ja ensikokemukset ovat tosi  hyviä.

Huikeaa viikonloppua itse kullekin säädylle. 

Täysin oma vika

PÄÄ palaa! Mutta täysin oma vika. Mikä ihme saa eläkeläisen kirjaaman kalenteerinsa ihan epärealistisia deadlinejä.  OK,  saan kyllä kiireimmät tekstit hoidettua tyylikkäästi ajallaan, mutta miksi nämä viisi projektia muuta samaan syssyyn?

ELI warning kaikille edelleen työhinkuisille elkuille: Luonnonlakien mukaan suorituskyky hidastuu. Hyväksy se.  Joo, mutta se edes ei ole The Thing. Oleellisempaa on: Muista elää! Kavereita katoaa viereltä kiihtyvällä vauhdilla.

ANNAN itselleni kuitenkin tämän anteeksi. Tämä on vasta eka elkkuvuosi. Kaikkea ei voi vielä osata. Prorisisointi ei ole helppoa.

Niin tai näin. Huomenna taas tuottamaan tekstiä.

Pukinmäen kokeilukansakoulu 1913-1943

Pukinmäen kokeilukansakoulu toimi  tuolloin maaseuduksi mielletyssä
Pukinmäessä Sinivuorentiellä. Koululuokat sijaitsivat valkoisen huvila-
rakennuksen alakerran vuokrahuoneissa.  Koulurakennus on tiettävästi
vieläkin olemassa.

Päivitetty 8.7.-15
KÄSIINI on osunut vain harvoin perinpohjaisia aikalaiskuvauksia
1900-luvun alun suomalaisista koulukokeiluista. Siksi emeritus-professori Pertti Kansasen lainaama teos:  Soininen, A. (1949). Koulukasvatuksen kokeilua Pukinmäen kokeilukansakoulussa 1913-1943. Helsinki: Valtioneuvoston kirjapaino - saa minut liekkeihin.

Teoksen kirjoittaja Aliina Soininen, omaa sukuaan Pennanen (1887- ) oli kokeilukansakoulun pitkäaikainen opettaja (ja sen lisäksi oppi- ja lastenkirjailija).   Koulussa oli kaksi opettajaa. Toinen opetti alaluokkia ja toinen yläluokkia. Soininen opetti lähes koko uransa yläluokkalaisia.

KOULUN syntyhistoria on mielenkiintoinen. Vuonna 1912 oli asetettu opetussuunnitelmakomitea, jonka puheenjohtajaksi oli määrätty professori Mikael Soininen - josta tuli vuonna 1918 Aliinan appiukko. 

Mikael Soininen (1860-1924)

Komitea tarvitsi kokemuspohjaa, ja niinpä Soininen perusti komitean toiminta-ajaksi väliaikaiseksi tarkoitetun kokeilukansakoulun. Hän opetti siellä itse ja johti henkilökohtaisesti kokeilutoimintaa.

Neliluokkainen kansakoulu muistutti kotia.  Suuremmat ja pienemmät lapset auttoivat opettajaa koulun kunnossapidossa ja suorittivat pieniä siistimistöitä. Jos sotki jotain, korjasi myös jälkensä

Vuonna 1915  koulussa aloitettiin mm. oppilaiden itsehallintokokeilu, ns. myötähallinta, jossa ykislöitä kasvatettiin yhteisön avulla.  Oppilaille jaettiin selkeät tehtävät.  Oppilaat olivat vuorollaan ylijärjestäjiä (2) , sisäjärjestäjiä, pihajärjestäji ja ruokajärjestäjiä. Lauantaisin  pidettiin toverikunnan kokous. Toverikunnan tehtäviä olivat mm. puheenjohtaja, sihteeri ja  kaksi kirjastonhoitajaa. Kaikki toimihenkilöt valittiin  neljän viikkon ajaksi Ylivalvonta oli opettajalla. Myötähallinta  muodostui koulun traditioksi.

Kun senaatti keskeytti komitean työskentelyn,  koulua uhkasi häätö. Mikael Soininen osti tuolloin huvilan. Koulusta tuli Kouluylihallituksen alainen valtion kokeilukansakouluksi, joka toimi Helsingin väliaikaisen ylioppilasseminaarin harjoittelukouluna vuodet 1917- 1931.

Alaluokkien tilana oli veistoluokka. Kuvassa saatta näkyä
Aliina Soininen.

Puitteet kokeilukoulussa eivät olleet häävit. Alaluokat 1-2 toimivat veistoluokassa.   Yläluokille oli saatu luokkatilan yhdistämällä kaksi huonetta.

Mutta itse toiminta oli ihailtavan kokeilevaa.
Kokeilukansakoulussa muovailtiin, askarreltiin, revittiin paperia, laskettiin kivillä,  merkittiin säähavaintoja graafisesti, laadittiin tilastollisia diagrammeja. dramatisoitiin runoja...  Siellä kokeiltiin opetuksen keskittämistä kotiseutuopilliseksi  asiaopetukseksi.  Koululla oli oma opetuspuutarha. Ikkunalaudoilla tehtiin idätyskokeita. Oppilaiden kanssa tehtiin retkiä.

Maantiedon opetuksessa kerättiin kokemuksia kartan omatoimisesta käytöstä oppimisessa.  Oppilaat saivat kysymyksiä ja etsivät niihin vastauksia kartoista.

Yläluokissa oli neljä osastoa. Kuten näkyy, ahdasta oli.

Vuodet 1917-31

Koulu toimi kouluhallituksen määräyksestä Helsingin väliaikaisen ylioppilasseminaarin harjoituskouluna 14 vuoden ajan. Syyslukukaudella opettajakokelaat kuuntelivat opetusta,  kevätlukukaudella heillä oli 15 viikon aikana opetus- ja näytetunteja.

Näinäkin vuosina koulussa kokeiltiin monia asioita, mm. erilaisia tapoja oppia. Oppilaille opetettiin,  kuinka elämässä tietoja hankitaan ja omistetaan. Kuulemalla oppimista harjoiteltiin kirjattoman opetuksen avulla  (pakotti seuraamaan). Kirjankäyttöä opeteltiin niinikään  (muidenkin  kuin oppikirjojen käyttöä). Havaintojen tekoa harjoiteltiin.

ERITYISEN mielenkiintoinen oli Mikael Soinisen vuonna 1917 käynnistämä siveysopin kokeilu. Hän määräsi opetettavaksi siveysoppia eli elämänoppia yläkoulun kaikille oppilaille  erillisenä oppiaineena. Sitä tuli opettaa uskonnon rinnalla ei sen tilalla. Tuntien aiheena olivat mm. kateus, kiusanteko ja tappelu, ahkeruus ja säästäväisyys… Tavoite oli saada lapset vapaasti kertomaan ja kysymään sellaista, jota ovat itse ajatelleet. Näillä tunneilla  opettaja käytti runsaasti esittäviä kertomuksia. Ratkaisevassa kohdassa lapset saivat kertoa, mitä seurauksia erilaisista menettelyistä voisi olla. Mikael Soininen uskoi kuvitellun toiminnan tehoon.

MINUA kiinnosti myös, kuinka perusteellisesti  koulussa asiota opeteltiin. Tärkeät asiat kerrattiin moneen tapaan. Oppilaille annettiin joka toinen viikko kirjallisia kertaustehtäviä. Läksyn kuulusteluun suhtauduttiin vakavasti. Kuulustelussa käytettiin ns. sarjakysymyksiä-ja myös tietokilpailuita

Uusi läksy työstetiin monipuolisesti. Historiassa  metodina oli keskustelu kotona itsenäisesti luetun läksyn perusteella (vrt. flipped classroom). Teoksessa viitataan kehittävään opetustapaan (mutta en ole ihan varma, mitä sillä tarkoitetaa). Maantiedossa käytettiin karttakysymysten lisäksi mm. kuviteltuja matkoja ja  maantieteellisten nimien kortistoa.

Lukuvuonna 1919-20  Pukinmäessä kokeiltiin maatalousaiheista jatko-opetusta. Kursiin kuului 100 tuntia iltaisin.  Näillä tunneilla  luettiin oppikirjaa tietokirjana  ja keskusteltiin sen pohjalta. Oppilaat pitivät myös  esitelmiä, joita  arvosteltiin.

Vuodet 1931- 1937

Näinä vuosina  mielipiteiden vaihto  vanhan koulun vioista ja uuden koulun paremmuudesta oli vilkkaimmillaan.  Monissa kouluissa - myös Pukinmäessa laadittiin työvihkoja/työkirjoja
Niihin koottiin oppilaan itse hankkimia tietoja, tunnilla kirjoitettuja muistiinpanoja, selostuksia ja vastauksia  kertauskysymyksiin, kotitehtäviä, leikkelekuvia lehdistä jne. Jatko-opetuksessa tykirjoihin koottiin oppilaiden pitämät esitykset.

Hieman myöhemmin opittiin käyttämään   irtolehtiä, ja vihkoin tehtiin  omatekoiset kannet.

Pukinmäen erikoisuuksia oli oppilastyönä laadittu historian aikakirja.

Vuodet 1937- 1943

Soinisen teoksen mukaan koulun viimeisinä vuosina Pukinmäen kansakoulun tehtävänä oli kokeilla Jatko-opetuskomitean suunnitelmaa  8-vuotisessa  kansakoulusta. Pukinmäessä sitä kokeiltiin jakamalla koulua kahtia 1-3- ja 4-8-luokkiin.

Kolme alakoululuokkaa olivat yhdellä opettajalla. Alaluokat tulivat porrastetusti kouluun, ja kaikki olivat paikalla  yhdessä vain osan päivää. Yläluokissa opetusta eriytettiin niin, että jatkoluokallaisille järjestettiin ns.  kirjasto- ja esitelmätunteja. Edellisissä he opiskelivat itsemäisesti ja hakivat esitelmiinsä tietoa, joita pitivät jälkimmäisissä. Lisäksi heidän ohjelmaansa kuului   harrastustunteja ja käytännöllisiaä kursseja mm. kirjansidonnassa, ruuanlaitossa jne . Opiskelu oli pitkälti Itseopiskelua. Kokeiltiinpa mm. kirjeellisesti suoritettua kurssiakin.

Koulun myöhemmät vaiheet

Nettitietojen mukaan Pukinmäen koulu lopetti toimintansa uuden kansakoulun valmistuttua vuonna  1954. Soinisten suku tarjosi  itse talonsa Pukinmäen sivukirjaston sijoituspaikaksi vuonna 1956.  Sivukirjasto lakkautettiin vuonna  1966. Sen jälkeen  talo on ollut tyhjillään, ja se on edelleen suvun hallussa. Rakennuksen kunnossapitoa kannustettiin 1980-luvulla kaupungin toimesta uhkasakollakin.

Seuraavaksi aion hankkia käsiini Mikael Soinisen vuonna 1916 julkaiseman pienen kirjan  "Maalaiskansakoulun uudistuksesta". Se kertoo kokeilukansakoulun ensimmäisistä vuosista.

Kustannussopimus allekirjoitettu

HIENO päivä. Yhdessä oppiminen- teoksemme  käsikirjoitus uhkaa valmistua.

Pidimme tänään tekijäpalaverin ja sovimme viimeisistä täydennyksistä. Fyysisesti paikalla olivat Peter Johnson, Asko Leppilampi ja minä. Kvartetin neljäs jäsen Pasi Sahlberg kommentoi keskustelujamme virtuaalisesti. Vähän hienoa kuulua tällaiseen tiimiin. Allekirjoitimme myös tekijäsopimuksen.

Tekijäryhmän  sisäinen deadline on ensi perjantaina, viikonloppuna luetaan kirja vielä läpi, ja koko paketti lähtee toimittajalle hiottavaksi 15.7.

OMA osuuteni käsittelee ennen mutta  suomalaisen koulun opetusmenetelmien kehittymistä. Olen itse aika ylpeä myös siitä osasta teosta.

Kirjassa yhteistoiminnallinen oppiminen nähdään yhtenä kaikkein kehittyneimmistä koulun työtavoista ja oppilaitoksen johtamisen filosofioista. Luvassa on myös tosi tuoreita päivityksiä.

Kirjamme  ilmestynee painosta syyskuussa. Ennakkotilauksia voi tehdä jo nyt netissä.

KIRJAN kustantaja on Intokustannus oy. Sama yhtiö on juuri julkaissut myös Pasi Sahlbergin bestsellerin "Suomalaisen koulun menestystarinan". 

MItä tekemistä tietokäsityksellä on opetuksen kehittämisen kanssa?

TÄNÄÄN nimenomaan nautin. Helle. Oittaa. Kädessä tuorein kasvatuslehti ja sen artikkeli:
Holma, K. ja Hyytinen, H. (2015). Filosofian ja empirian dialogi: normatiiviset ja deskriptiiviset ulottuvuudet kasvatus-tutkimuksessa. Kasvatus 46 (3), 220-232.

Holma ja Hyytinen antavat reipasta  kyytiä opetuksen kehittäjille, joilta puuttuu kunnioitus filosofista ajattelutapaa kohtaan. Seuraavat ajatukset ovat koppeja ja sovelluksia  tuosta artikkelista.

MONI meistä  uskoo  konstruktivistiseen oppimisnäkemykseen.  Mutta ihan kaikki eivät  jaksa kaivella, millaiseen tietokäsitykseen tuo oppimiskäsitys sitoutuu ja mitä siitä mm. kouluopetukselle seuraa.

TIETOKÄSITYS tarkoittaa kantaa siihen, millainen luonne tiedolla  ja tietämisellä on. Tänään on kovin tavallista naureskella klassiselle, realistiseksi kutsutulle tietokäsitykselle, jossa  uskotaan, että on olemassa ihmisesta riippumaton todellisuus. Jossa ajatellaan, että ihminen voi saada tuosta todellisuudesta tosi tietoa (mutta voi myös erehtyä).

Tilalle tarjotaan hienompana ns. relativistista tietokäsitystä, jossa kaiken tiedon ajatellaan olevan epävarmaa ja suhteellista. Relativismin kannattaja ei pidä mitään tietoa absoluuttisena  tai lopullisena.  Kaikki mielipiteet voivat ovat yhtä oikeassa.

ARTIKKELISSAAN  Holma  ja Hyytiäinen osoittavat, että relativismin kannattajat toimivat filosofisesti ajatellen epäjohdonmukaisesti. He esittävät "tietona", että kaikki tieto on suhteellista. Mutta eikö tämä ole tietoa koskevana väitteenä absoluuttinen eikä enää relativistinen?

Väitetään myös, että kriittinen ajattelu on mahdollista vain relativistisessa viitekehyksessä. Mutta mihin tarvitaan kriittistä ajattelua, jos kaikki tieto on vain mielipiteitä?  Relativistisessa viitekehyksessä tulisi kirjoittajien mukaan luopua koko oikeassa olemisen käsitteestä. Kukaan ei voi erehtyä, koska ei ole mitään arviointiperustetta, jolla erilaisten uskomusten tai teorioiden paremmuutta voitaisiin vertailla ja arvioida. Kriittisyys edellyttää mahdollisuutta siihen, että jokin uskomus voi periaatteessa olla väärin.

HAUSKA artikkeli, kerta kaikkiaan. Ainakin minut opetuksen kehittäjänä se haastaa entistä tarkemmin pohtimaan innokkaasti ajamieni uudistusten taustalla olevien olettamusten kestävyyttä. Voiko koulun kontekstissa mennä läpi mikään uudistus, jonka perusjulistus on, ettei mihinkään kysymykseen ole oikeita eikä vääriä vastauksia? Ja olisiko se ylipäätään fiksua?

Muutosteoreettisia työkaluja. Osa X. Muutoksen vaiheet

Suurien reformien eteneminen

1. Aluksi uudistusajatusta pilkataan; sitä pidetään täysin utopistisena.
2. Toisessa kehitysvaiheessa uudistusta vastaan käydään taidokasta ja sitkeää sotaa.
3. Lopuksi kaikki hyväksyvät reformaation selviönä.

Jaksotuksen on tiettävästi esittänyt  Ruotsin  kouluylihallituksen ylijohtaja (myöhemmin pääjohtaja) Jonas A. Orring (1912-1977)  Ruotsin peruskoulu-uudistuksen yhteydessä 1960-luvulla.

Lähteenä vuoden 1966 Kasvatus ja Koulu-aikakauslehden numero 5-6.

Stadium Sports Camp

ESPOON liikuntapäällikkö Markku Sistonen kutsui minut mukaan tutustumaan Leppävaarassa ensimmäistä kestää toteutettavaan Stadium Sports Campiin. Olemme olleet Nuorten elinvoimaisuus ohjelmaryhmässä  (NOW)  innostuneita tästä hankkeesta. Se antaa 10-15-vuotiaille lapsille hienon mahdollisuuden kokeilla eri urheilulajeja. Mm. NOW rahoitti ilmaisia leirijaksoja.

Viikon leirin ohjelmassa on oman lajin harjoituksia/ 2 kertaa päivässä (tänä vuonna lajeina mm. jalkapallo, jääkiekko, yleisurheilu sähly...)  uusien lajien kokeilua (mm. pyörätuolirugby, kalliokiipeily...) vapaata toimintaa, discoa, olympialaiset - ja kahdeksan tuntia ruokailua:-) Porukka syö neljä kertaa päivässä. Yksin iltapalalla kuluu 11 kg leipää!

Leiriläiset yöpyvät Veräjäpellon koulun uudessa paviljongissa, syövät Laurean ammattikorkeakoulun  tiloissa ja harjoittelevat Leppävaaran urheilupuiston ja lähiympäristön saleissa.

TÄNÄ kesänä järjestetttävällä kahdella koko vuorokauden leirillä on yhteensä 300 lasta. Poikia ja tyttöjä on noin puolet ja puolet. Espoolaisia heistä on 60.

Hienoa on sekin, että kesätyöpaikan on saanut 80 vähintään 16-vuotiasta nuorta. Seurat hoitavat valmentaja- ohjaajanuorille palkkiot, ja kaupan päälle he saavat mm. leirivaatteet kenkieen.

Ensimmäinen leiri päättyy tänään perjantaina, ja toinen starttaa ylihuomemma sunnuntaina. Toisella viikolla lajivalikoima on vielä laajempi, kun mukaan tulee tanssin harrastajia.

TOIMINTA laajenee ensi kesänä. Tavoitteena on rikkoa ensi kesänä 500 osallistujan raja ja koota mukaan tusinan verran lajeja (toiveissa esim. miekkailu, paini, uinti, pesäpallo...). Kesällä 2016 onkin käytössä mm. Leppävaaran uimahalli ja myös maltaita maksanut ulkoallas. Uutena toimintamuotona järjestetään Daycamp- viiden päivän päiväleiri nuorimmille lapsille. Upea juttu.

Palat sekaisin? Didaktiikan kehityksen punainen lanka

OLEN nyt käynyt läpi kaikki tämän blogin 2970 lastua vuodesta 2007 alkaen. Kokosin vähänkin viisaat ajatukseni didaktiikasta ja sen kehityksestä. Muistiinpanoja  kertyi yhteensä 150 sivua.

Lisäksi olen kesän ajan ahminut 1900-luvun vanhoja alan artikkeleita ja kirjoja. Tavoitteeni on (pakko sanoa jälleen kerran) saada ote suomalaisen didaktiikan kehityksen punaisesta langasta. Löytyykö siitä oikeasti selkeitä trenedejä vain onko kehitys vain "risteilyä" ikuista hapuilua ja paluuta taas alkuruutuun.

EDELLISIIN yrityksiini en ole  tyytyväinen, ja nyt uuden opsin käyttönoton aattona olisi  käyttöä huolellisesti tehdylle analyysille. Näin ajattelen.

SEURAAVIEN viikkojen aikana analysoin, kuinka didaktiikan-opetusopin (ja opetussuunnitelman)  keskeiset elementit: (1) tavoitteet (kasvatuspäämäärä), (2) aines,  (3) muoto (järjestelyt ja menetelmät) - ja sen pohjalta syntynyt pedagoginen roolinjako opettajan, oppilaan, ryhmän ja kotien välillä- sekä (4) arviointi ovat muuttuneet toisaalta peruskoulun aikana-  ja jos bensaa riittää Suomen autonomian ja itsenäisyyden aikana. Mistä on luovuttu? Mitä uutta on tullut tilalle? Jne. Millaisiin muutoksiin olettamuksissa nämä käänteet ovat yhteydessä.

MUTTA vielä nyt palat ovat suloisesti sekaisin. Käytännön syistä aloitan opetuksen muodosta. Perästä kuuluu. 

Terveisiä Hämeenlinnasta

SITÄ ollaan taas vuotta vanhempi. Ja Vanajanlinna oli huikea paikka vanhentua.

Rakennus on  täynnä historian havinaa. Siellä ovat lomailleet Risto Ryti, Karl Fazer, Carl- Gustav Mannerheim ja nyt siis myös minä ja vaimoni.

Vanajanlinnan tiilisen päärakennuksen  rakennutti häälahjaksi vaimolleen  (ja metsästysmajaksi kavereilleen, heh!)1920-luvulla tohtori Wilhelm Rosenlew (Rosenlew-yhtiön omistajia).

Toisen maailmansodan aikana linnan osti saksalainen asekauppias Willy Daugs  (siis natsi). Sodan jälkeen kaikki saksalaisomaisuus luovutettiin  Neuvostoliitolle. Se taas myi linnan Yrjö Sirolan Säätiölle, ja niinpä aatelistiloissa toimi 1946–1994 kommunistinen Sirola-opisto. 1990-luvun lopulla linnan omisti Hämeenlinnan kaupunki. Ja tänään siellä toimii siis hotelli ja ravintola.

JA hyvin toimiikin. Hotellihuoneet on kalustettu oman aikansa hengen mukaan (alkuperäisiä huonekalut eivät ole). Lattiat ovat valtavia lautoja. Henkilökunta on ystävällistä,  ja ruoka lähes taivaallista. Söimme kolmen ruokalajin aterian (sienikeittoa- lohta/vasikkaa- juustoja). Aamiainen oli sekin verraton ja todella monipuolinen.

TALO oli näin maanantaina ja tiistaina lähes tyhjä vieraista. Niinpä henkilökunnalla oli aikaa esitellä meille tiloja, mm. kirjastoa, salaista huonetta ja entistä allasosastoa (jossa olen muuten joskus pitänyt luentoakin). Maisemat olivat kauniit ja järvi tyyni. Kelpasi, vaikka keli ei ollutkaan kesäinen.

Suosittelen paikkaa lämpimästi. Kiinnostuneille voi vinkata, että Groupon tarjoaa aika-ajoin - myös juuri nyt - edullista yöpymispakettia kahdelle hintaan 105 €.

PS. Toki kävimme itse kaupungissakin ja sen nähtävyyksissä. Sibelius jäi kuitenkin väliin, ja Riihimäen lasimuseo oli jonnekin kadonnut. Vaimo osti matkamuistoksi farkut, ja minä leikin sillä aikaa uudella frames-ohjelmalla, josta työnäyte blogin kuvana.

Vanajanlinnaan juhlimaan

TÄNÄÄN kohti Hämeenlinnaa. EKOAY  antoi vanhalle jäsenelleen mm.  eläkelahjaksi vuosi sitten lahjakortin, jolla saa viettää upean illaan Vanajanlinnassa.

Tänään sitten käytämme vaimon kanssa tuon mahdollisuuden. Lahja on tosi mieluinen; se kattaa sekä yöpymisen että oikein illallisenkin.

OLEN käynyt työasioissa Vanajanlinnassa muutaman kerran, ja sehän on aivan huikean kaunis, juhlava paikka.

SAMALLA  reissulla tutustumme tietty Hämeenlinnan nähtävyyksiin: ainakin Aulankoon, Hämeen linnaan ja mm. Sibeliuksen syntymäkotiin. Sekä lähellä sijaitsevaan Iittalan lasimuseoon.  Siis oikein täyteen ahdettu kahden päivän ja yhden yön turistimatka edessä :-)

Hämeenlinna on minulle  tuttu sekä OAJ:n kokouspaikkana että koulutushommista. (Ja jos kaikki menee hyvin, keikkailen siellä muuten seuraavan kerran alkusyksystä ja tapaan monia rexituttuja).  Muitakin siteitä kaupunkiin on: Ihan nuorena näyttelijättärenä  Rauni-äitini kuului vuoden verran  Hämeenlinnan teatterin henkilökuntaan.

Juhannusta!

NO niin, Juhannus on sitten taas hoidettu kanta.

Oltiin broidin ja sen puolison Riitan mökillä Hartolassa. Matka kesti tavanomaista 1,5 tuntia pidempään, koska navigaattorin mielestä Hartola oli Padasjoella :-) Kun sitä huomautteli, niin kellonajatkin sekosivat.

Mutta perille päästiin ja mukavaa oli. Laskettiin vene  vesille. Uitettiin laituri paikalleen. Laulettiin Maamme-laulua. Grillattiin ja saunottiin.

Aattona  aurinko vähän paistoikin, ja kohtuullisen lämpimässä ilmassa tuli seurusteltua hyvässä seurassa hyvin pitkään.

Seuraava päivä olikin sitten harmaa. Muutoinkin kuin sään puolesta. 

Sitra on julkaissut Tajua mut!- hankkeesta tehdyn selvityksen

HIENO päivä. Sitra julkaisi tänään netissä (tässä linkki) Espoossa  maalis-huhtikuuussa laatimani selvityksen, jolla tuetaan Tajua Mut! -hankkeen onnistumista Espoossa. Raportin voi ladata ilmaiseksi pdf-muodossa.

Kartoitin haastattelujen avulla toimintamallin käyttöönottoon liittyneitä esteitä ja kokosin asiantuntijoiden ehdotuksia näiden esteiden poistamiseksi. Kaikkiaan haastateltavia oli 22 kentän tasolta johtoon saakka.

Haastatteluissa hyödynnettiin muutosteoriassa tärkeäksi nostettua niin sanottua inhimillistä tekijää.

Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti laadullisesti. Sekä tutkimuskysymyksen asettelun että tulosten jäsentelyn esiymmärryksenä toimii aikaisempi muutosteoreettinen tieto.

RAPORTISSA esitellään tuota  muutosteoriaa, ja kerrotaan miltä hanke näytti sen valossa. Lisäksi listataan asiantuntijoiden esittämiä kehittämisideoita.

USKALTAISIN suositella raportin lukemista  kaikille, jotka ovat tekemisissä muutoshankkeiden kanssa.
  

Eläkeläisen Time Systemistä löytyy pian vapaita sivuja

MINULLA on Time System- kalenteri.  On ollut jo vuodesta 1991 alkaen. Siis ajalta paljon ennen digitaalisia kalentereita. Muistelen, että matkin Nuorisokasvatusliiton silloista toiminnanjohtajaa Kosti Helimäkeä. Hänellä oli hyllymetreittäin irtosivuja säilyttäviä TS-pahvikansioita. Niin on nyt minullakin 24 kpl.

TIME SYSTEM koostuu pysyvistä nahkakansista, muovisista välilehdistä  ja vuosittain  vaihdettavista paperisivuista. Nahkakannet ostin joltain kirpparilta. Vuosipaketin olen ostanut  ensin koulun rahoilla ja nyt eläkkeelle jäätyäni omillani.  Tykkään.

KUN nyt selaan tämän kevään sivuja, totean  että eläkeläinen on kyllä onnistunut varsin hyvin "myymään" aikaansa.  Vähän liiankin hyvin.  Mutta nyt helpottaa. Maanantaina oli viimeinen valtuuston kokous. Eilen oli kevätkauden viimeinen tutkimusryhmän kokous. Tänään pidin kevään viimeiset alustukset. Ensi viikolla on sitten vihoviimeiset kokoukset. Ja juhannuksesta alkaen kalenterissa on ihanan tyhjiä  sivuja aina elokuun alkuun saakka.

MEISTÄ eläkeläisistä kaikki eivät heti osaa  siirtyä "omille vuosille". Minä kuulun tähän ryhmään. Nautin mahdollisuudesta  olla edelleen käytettävissä, "levätä osaamiseni päällä" ja olla jelppaamassa niitä, joille vastuun soihtu on siirretty. Olen tosi kiitollinen siitä, että erilaisia haastavia tehtäviä on kohdalle osunut. Vaimoni sen sijaan osaa olla oikeasti eläkkeellä. Hienoa. Voi olla, että jopa kadehdin....

Neuvona  tuleville elkuille sanoisin, että muutos on isompi kuin kuvitteleekaan, ja että on tosi tärkeää pohtia, mitä oikeasti ja itsekkäästi haluaa. Työssä voi jatkaa. Se on hienoa. Mutta jos jää eläkkeelle, kannattaa kysyä, täytänkö kalenterin erilaisilla touhuilla hyvällä mielellä vai siksi, että pelkään kohdata elämänvaiheen, johon hyödyllisenä oleminen ei ole enää velvoittava normi eikä piankohta onnistukaan. 

Muutosteema sytyttää edelleen

KESÄKUUN talvikelit jatkuvat. Onneksi on ainakin mieltä lämmittäviä työtehtäviä.

VÄITTELIN 11 vuotta sitten muutosteemasta, ja edelleen on upeaa jakaa  tuolloin - ja vähän myöhemminkin- oppimaani.

Tällä viikolla duunit liittyvät  Microsoftin sponsoroimaan kansainväliseen NPDL-hankkeeseen  ja  Suomeen Hollannista lanseerattuun  Tajua Mut!- hankkeeseen.

Edellisessä saan olla mukana työstämässä vänkää OneNote-työkalua kehittämishankkeessa mukana olevien koulujen rexeille.  Jälkimmäisessä taas analysoidaan muutoksista opittua ensin keravalaisten ja sitten espoolaisten ammattilaisten kanssa.

PERUSVIESTI on yhä sama kuin 11 vuotta sitten. Muutos on tekninen juttu, mutta ei vain sitä. Inhimillinen tekijä vaatii jopa 90 % muutostyöstä. Muutos on nimittäin  tunnematka. Vanhasta uuteen. Kielteisistä tunteista myönteisiin.  

Valitut Palat Kokkolasta

LÄMPIMIÄ   kesäterveisiä Kokkolasta! Vähän piti sadetta ja tuuli. Mutta Tulevaisuus-seminaarin ohjelma oli mainio. Poimin tähän "sattumia"  päivän alustuksista

AAMUPÄIVÄN anti (neljä puheenvuoroA) toi mieleen Pizza Quatro Stagionin, jossa eri ainesosaset syventävät toistensa makua. Oli  sokeria ja suolaa. Tunnelmia naurusta kyyneliin,  kevyestä raskaaseen. Maustena   kouluviihtyvyys, muutos vai pysyvyys, sisäinen motivaatio, syrjäytyminen, teknologia vai pedagogiikka,  yhteisöllisyys ja yksinäisyys.

Peter Johnson

SEMINAARIN avasi Kokkolan sivistysjohtaja Peter Johnson. Poimin häneltä "sattumaksi" väitteen: "Ihanteellisessa ryhmässä on vain 2-4 oppilasta.  Tällöin vuorovaikutussuhteiden määtä on sopiva, ja oppilas voi myös aidosti osallistua". .Johnson on vankkumaton yhteistoiminnallisuuden ystävä.

MUSIKKIESITYKSEN jälkeen  vuorossa oli tohtori Frank Martela, jolta on vasta ilmestynyt kirja VALOnöörit. Martela on  muuten Aarnivalkean koulun entisiä oppilaita.

MARTELA esitteli kaksi tapaa motivoitua:
sisäisen (parempi, tekeminen itsessään kiinnostaa) ja ulkoisen.  Hän oli kehittellyt  ja visualisoinut mainiosti eteenpäin Decin ja Ryanin sisäisen motivaation teoriaa, jonka mukaan ihmisellä on kolme perustarvetta:

Selviytyminen- Hyväksyntä - Itsensä toteuttaminen. Miksi ihminen toimii eikä ole paikallaan? Koska hänellä  on tarve pysyä hengissä. Ihminen on myös sosiaalinen eläin, joka hakee hyväksyntää ja statusta.  Ja hän haluaa tehdä elämästään arvokkaan.

Frank Martela

Martela halusi tukea sisäistä motivaatiota, esim.
elinkäinen rakkautta liikuntaan. Se ei syty mittaamalla, ei kilpailulla).

”Menetys on sitä, että herää aamulla ja menee illalla nukkumaan eikä välissä ei tarvitse tehdä muuta kuin mitä haluaa.”  Bob  Dylan.

Kuinka tukea sisäistä motivaatiota? Opettajan oma innostus,  oma sisäinen motivaatio on pantava kuntoon. Opettajaa tarvitaan  rinnalla kulkevaksi haastajaksi. Koulussa tulisi
pitää  oppiminen innostushengessä.

MARTELAN alustuksen jälkeen puhuttiin  yksinäisyydestä - joka on eri asia kuin olla yksin. Yksinäisyyden kokemukseen liityy kipua, väsymystä ja masennusta.

Nina Junttila

 Sosiaalisella yksinäisyydellä taas tarkoitetaan sitä, että ihmisellä ei ole verkostoa, ei kaveria, jolle puhua murheistaan. Hän on näkymätön.

Yksinäisyydestä kärsivältä puuttuu osallisuus, joukkoon kuuluminen ja yhteenkuuluvuuden tunne.  Yhteenkuuluvuuden tunne.

"Minulla ei ole ketään, jolle puhua. Minua on haukuttu ja kiusattu ja tuntuu, ettei kukaan välitä. Kaikki vihaavat minua. Tuntuu kuin välillä haluaisin kuolla. Enkä jaksaisi tätä elämää. Kukaan ei jaksa kattella mua. Mä elän täs maailmassa haamuna. Ei mua tänne kukaan jää kaipaamaan." - 11-vuotias yksinäinen tyttö.

NINA Junttila sanoi:  "Kuka tahansa voi olla yksinäinen. Yksinäisyys ei syrji ketään. Yksinäisyys periytyy. Yksinäisyys eriarvoistaa".

Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus.  Yksinäisiksi itsensä kokevia on 20 %, ja voimakkaasti yksinäisiä 5 %.

Yllättävä tutkimustulos oli, että suuressa luokassa koetaan enemmän yksinäisyyttä kuin pienessä. Ja että pojat kokevat huomattavasti enemmän emotionaalista yksinäisyyttä kuin tytöt. Pojatkin siis kaipaavat jotain, joku kuuntelee ja ymmärtää.

Yksinäisyys pitää katkaista jo  ennenkuin se muuttuu sosiaaliseksi ahdistuneisuudeksi. Muutoin kehitys jatkuu kohti sosiaalista fobiaa ja  masennusta. Tämä tehdään panostamalla varhaiseen tukeen. On vahvistettava yksinäisten sosiaalisia ja sosiokognitiivisia taitoja. On vaikutettava muiden asenteisiin (ei ole hienoa jättää toisia ulkpuolelle). On tarjottava lapselle lisää kontakteja (esim. aamu- ja iltapäivä). Ja lopuksi: muutetaan yksinäisen omia negatiivisia ajattelumalleja (terapiaa)

KT Helena Rajakaltio, Tampereen yliopistosta
tarkasteli koulua laajasti, systeemisesti. Opetus oli hänen mukaansa totista leikkiä, myös
pakolla kasvattamista.  Koulun tehtävät muodostavat ristipaineisen kentän.
- Hyvä, että koulu ei taivu kaikkiin muutospaineisiin, Helena totesi. Ja piti napakan yhteenvedon suomalaisen koulun erityipiirteistä.

Sattumana kirjasin ylös myös toiveen: Kunpa oppilaat voisivat olla  enemmän toistensa liittolaisia kuin kilpailijoita.

LOUNAAN jälkeen stagelle nousi kaksi elävää nuorta teemalla: Voisiko koulussa olla kivaa? Josefiina Hukari ja Pihla Hakulinen Kokkolan nuorisovaltuustostosta kokosivat asioita, joista nuorten omasta mielestä syntyy viihtyvyys. Kirjasin muistiin seuraavia ajatuksia
- saa vaikuttaa
- turvallinen aikuinen tukemassa.
- opettaja viestii: Susta voi tulla mitä vaan.
- älä anna periksi oppilalle, joka ei yritä
- anna nuorille vastuuta. Ope voi sanoa: En tiedä,  päättäkää itse.
- tiedä, että luokissa on hierarkia: Siistit tytöt, ei niin siistit ja luuserit.
- oppilaiden pitäisi saada päättää, kuka opettaja jatkaa. Opettajan pitäisi olla iloinen, kannustava kuten asikaspalvelussa. Opettaja vaikuttaa sisäiseen motivaatioon. Osa opettajista on jäänt 70-luvulla
Opetuksen laatua pitäisi arvioida.

Rauno  Perttula

SEMINAARIN viimeisenä puhui  KT Rauno Perttula, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän kuraattori.  Teemana oli Syrjäytymispuheen loppu?

Perttula avasi väitöskirjaansa, jossa hän oli tutkinut, miten syrjäytymisestä puhutaan.
- Syrjäytyjät ovat olleet riskillä merkittyjä. Syrjäytyminen on määritelty koulutuksen ulkopuolelle olemiseksi, joka on tulkittu
usein yksilölliseksi syyksi.
- Syrjäytymispuheella tuotetaan kouluttautumiskuria. Kaikkien täytyy hankkia toisen asteen tutkinto.

Kohti tulevaisuuden koulua ja Kokkolaa

VIELÄ pari yötä ja sitten Kokkolaan TULEVAISUUDEN KOULU KASVUYHTEISÖNÄ -seminaariin.

Seminaari pidetään Kokkolan kaupungintalolla.  Kyseessä on
alueellinen oppilaitosjohdon ja opetuspalveluiden johdon Osaava-seminaari, joka jatkaa tulevaisuus-hakuisuutta vuosien 2011 - 2014 seminaariteemojen pohjalta.

Kokkolan sivistystoimenjohtaja Peter Johnson johdattelee osallistujia sopivaan mielentillaan seuraavasti:

"Tulevaisuuden koulu hahmottuu usein vain tietotekniikan kehittymisen näkökulmasta. Koulu on tulevaisuudessa kuitenkin myös pienten ja isompienkin ihmisten sosiaalinen yhteisö. Miten yhteisö tukee kaikkien sosiaalista kasvua, kehitystä ja oppimista? Onko tulevaisuuden koulussa onnellisia vai onnettomia ihmisiä? Opitaanko tulevaisuudessa enemmän yhdessä kuin nykyään? Ovatko tulevaisuuden kouluyhteisöt suurempia kuin nykyään tai miten ne ylipäätään voidaan organisoida? Millainen on sivistynyt yhteisö tulevaisuudessa? Seminaarissa saadaan näihin kysymyksiin virikkeitä dialogin pohjaksi."



OHJELMA 4.6.2015

09.00 Kahvi ja ilmoittautuminen, Kaupungintalon aula

09.30 Avaus, Sivistysjohtaja Peter Johnson
Musiikkiesitys

10.00 Sisäinen motivaatio pienissä ja isoissa ihmisissä, FT Frank Martela, Aalto-yliopisto

10.30 Yhtenäisen peruskoulun kulttuuri / YPO sosiaalisena yhteisönä KT Helena Rajakaltio, Tampereen yliopisto

11.00 Yksinäinen koulutie, KT Niina Junttila, Turun yliopisto

11.30 Pyöreän pöydän yhteenvetokeskustelu, Puheenjohtajana opetusneuvos, KT Martti Hellström, Espoo

12.00 Lounas, Ravintola Coccolita, kaupungintalo. Lounaan jälkeen tiedotusvälineiden edustajat esittävät haastattelupyyntöjä aamupäivän alustajille.

13.00 Voisiko koulussa olla kivaa? Josefiina Hukari ja Pihla Hakulinen, Kokkolan nuorisovaltuusto

13.30 Syrjäytymispuheen loppu? KT Rauno Perttula, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

14.00 Paneeli ja päätöskeskustelu, Puheenjohtajana sivistysjohtaja Peter Johnson
Paneelissa: Martti Hellström, Helena Rajakaltio, Niina Junttila, Rauno Perttula, Josefiina Hukari, Pihla Hakulinen

14.45 Kahvi

16.00 Tutustumiskäynti/avoimet ovet: Isokylän monitoimitalo

Seminaari järjestetään yhteistyössä Kokkolan kaupungin opetuspalveluiden ja Osaava-hankkeen kanssa. Seminaari on osallistujille maksuton. Lounas on omakustanteinen. Osallistujat vastaavat itse matka- ja majoituskustannuksistaan.

MINULLE osuu siis kaksi työtehtävää:  Pyöreän pöydän keskustelun vetäminen ja paneeliin osallistuminen.  Rennossa pöytäkeskustelussa on tarkoitus  syventää aamupäivän  puhujien viestejä heidän keskinäisellä keskustelullaan ja kommentoinneilla. Kokoan heidän puheenvuorojensa aikana  “pointteja”, joiden perään  sitten kysyn. Myös yleisö saa esittää kysymyksiä. Tarkoitus on puhua  asioista suoraan ja kainostelematta. Ja loppuun jokin kevennys. Näin on tilattu.

PANEELISSA tartutaan suomalaisen koulun paradoksiin: se tuottaa hyviä tuloksia, mutta oppilaat eivät viihdy.  Sivistystoimenjohtajan lisäksi panelisteja kiusaa myös yleisö.

LUPAAN tehdä  koosteen kaikesta oppimastani.
  

Koulutuksen kultaisista vuosista?

Hyvät ja huonot koulu-uutiset vuosikymmenittäin (1810 - 2010-luvut). 

KOULUTUKSEN on aina suhtauduttu kahdella eri tavalla. Toisille se on lompakkoa kuristava kuluerä, toisille tehokas investointi. Tavallista on myös se jargon: suu puhuu toista, mitä kädet tekevät.

TEIN analyysin (minusta) hyvistä ja huonoista koulu-uutisista. Näyttää pahalta (ks. blogin kuva).

Koulutuksen kultaiset vuodet osuvat 1800-luvulla. 1900-luvun valoisimpia vuosikymmeniä ovat olleet 1920- ja 1980-luvut.

Olemme 1990-luvun lamasta alkaen eläneet aikakautta, jolloin koulutuksesta on jatkuvasti leikattu. Viime hallituskaudella (2011-2104) kuuluisat 1,5 miljardia, ja edessä on vielä noin 600 miljoonaa. Se on paljon.

KUN nykyisyys ja tulevaisuus ahdistaa, on hyvä paeta toviksi historiaan ja etsiä koulutuksen kultaisia aikoja. Onko niitä ollut?

AUTONOMIAN AIKA
Suomi siirtyi  Ruotsin valtakunnan alaisuudesta Venäjän autonomiseksi osaksi vuonna 1809 ja itsenäistyi vuonna 1917.

1820-luku

Tähän ajanjaksoon osuu mielenkiintoinen koulutuksen kultakausi, jonka voi katsoa alkaneen jo 1820-luvulla.

1826 valtion virkamiehille tuli eläke, eläkeikä laski 70 vuodesta 65:een.

1830-luku

1840-luku

1840-luku maassa käytiin vilkasta keskustelua kansakoulu-asiasta.

1843 koulujärjestykseen sisältyi oikeus perustaa tyttökouluja.

1850-luku 

1852 Suomeen saadaan Pohjoismaiden ensimmäinen kasvatus- ja opetusopin professuuri. Professorin tehtäviin kuului oppikoulunopettajien koulutuksen johtaminen.

1850-luku oppikoulun opettajien koulutus tehostuu myös auskultointina normaalikoulujärjestelmän syntyessä:

1860-luku

1864 Uudenaikaisten periaatteiden mukainen harjoittelukoulu aloitti toimintansa Helsingissä Jyväskylän seminaarissa käynnistyi kansakoulunopettajien koulutus.

1865:Senaatti määritteli opillisen koulun opettajien palkat ja eläkkeet (30 vuoden palvelu toi täyden palkan, 25 vuoden palvelu 75%).

1866 Maa sai kansakouluasetuksen.Virkamiesten eläkeikä laski 63:een.

1866-67 suuret nälkävuodet

1867: Suomenkielinen opettajankoulutus opillisia kouluja varten alkoi:  Helsingin ruotsinkieliseen normaalilyseoon perustettiin suomenkielisiä luokkia.

1868:  Naisia aletaan kouluttaa oppikoulun opettajiksi  (tyttökouluja) Helsingissä tyttökoulujen yhteyteen perustetuissa yksityisissä jatko-opistoissa ruotsin kielellä.

1869 perustettiin  kouluylihallitus. Koulunkäynti ja koulujen  perustaminen oli  kaikille vapaaehtoista aina vuoteen 1866 saakka, jolloin kaupungeille tulee koulupakko (kansakoulu). Ensimmäiset erityiskoulut  aloittivat nekin toimintansa 1860-luvulla.

1850-60-luvut  Alkeelliset tilat, puutteelliset välineet, kurjat työolosuhteet , häpeällisen pieni palkka.

1870-luku

1870-luku: Oppikoulunopettajat tienasivat noin kymmenenkertaisen palkan työläisiin verrattuna.

1870-luku kansakoulun leviämisen "kylmä talvi"

1872: Uusittiin oppikoululaitos

1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut"). Opillisen koulun täysi eläke 35 vuoden palvelun jälkeen.

1873:perustettiin  ensimmäinen suomenkielinen normaalikoulu Hämeenlinnaan. Suomenkielisen opetuksen turvaamiseksi perustettiin samana vuonna yksityinen Helsingin Suomalainen Alkeisopisto.

1874 naisten osallistuminen ylioppilaskirjoituksiin vapautettiin

1880-luku

1880-luvulla Kansakoululaisten jatko-opetus käynnistyi  suurimmissa kaupungeissa: Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

1881 alettiin kouluttaa naisia oppikoulun opettajiksi  tyttökoulujen yhteyteen perustetuissa yksityisissä jatko-opistoissa  suomen kielellä.

1882  naiset saivat laillisen oikeuden opettaa tyttöjen oppikouluissa, kuitenkin ilman virkaoikeutta.
Säästötoimi:

1886:  Tyttöjä ja poikia sai  virallisesti opettaa yhdessä.

1890-luku

1893 saatiin ensimmäiset ohjeet jatko-opetuksesta. Nyt jatko-opetuksesta ruvettiin myös maksamaan opettajalle palkkio.

1894 järjestettiin yliopistollisia  lomakurssien kansakoulunopettajia paljon.

1898 Ns. kouluvelvollisuuslaki: Maalaiskunnille tulee pakko perustaa kansakouluja vuoden 1898 piirijakosäädöksessä. Koulu oli perustettava, jos siihen ilmoitettiin vähintään 30 lasta, Toinen opettaja, jos oppilaita oli yli 50.

1900-luku

1903: SDP asetti ensimmäisenä puolueena koulupakon tavoitteeksi.

1905 perustetaan koulukeittolayhdistys. Siitä sai alkunsa järjestetty koulukeittolatoiminta. maaseudulla. (kaupungeissa syötiin kotona).

1906 Pohjakouluratkaisu eheyttää koulujärjestelmää.

1910-luku 

1910-luku  venäläistämitoimien aikaa

1910-luvulla ensimmäinen maailmansota

1913 Alkuopetuskin luovutettiin kunnille.

1914 Ruumiillinen kuritus kielletään

1914 Kansakoulun opetussuunnitelmakomitean työ keskeytetään.

1915: Kansakoulun opettajien palkkataso oli sama kuin teollisuustyöntekijällä.

ITSENÄISYYDENAIKA

Itsenäisyyden alussa Suomi oli köyhä itä-eurooppalainen maatalousyhteiskunta.

Lukuvuonna 1917-18 kouluviikkoja oppikouluissa hädintuskin 14.

1918 Kansalaissota

1920-luku

1920-luvulla kaupungeissa oli mahdollista maksaa ns.  kunnan palkkaa-  siis yli lakisääteisen palkan.

1921: säädettiin   laki oppivelvollisuudesta kaikille 7-13-vuotialle - lähes viimeisenä Euroopassa. Ei kuitenkaan ihan kaikille. Tylsämieliset ja 5 kilometria kauempana koulusta asuvat vapautettiin. sen täytäntöönpanoa lykättiin muutamalla vuodelle pulavuosien vuoksi. Lisäksi maaseudulle annettiin pitkä siirtymäkausi (16 vuotta). Koulunkäynti ja oppikirjat olivat ilmaisia. Kansakoululaiset nuortuivat; sisäänpääsyikä muuttuu vuonna 1921 7-8-vuoteen (eikä enää vaadittu valmiiksi luku- ja kirjoitustaitoa). Koulunkäynnistä tuli  käytännössä velvollisuus. Koulu tuli maksuttomaksi! Ja kirjat ja muut koulutarpeet.

Koulun rakenne muuttui: kodin hoidossa olleen alkuopetuksen otti hoitaakseen alakansakoulu myös maalla. Nyt kansakouluissa oli kaksi osaa: pienten lasten alakansakoulu ja vanhempien yläkansakoulu. Yläkansakoulun ohjelmaan ei juurikaan tehty muutoksia. Oppiaineetkin olivat lähes entiset. Kansakouluista tuli  vähintään kaksiopettajaisia.

1922 käynnistyivät ensimmäitse uusimuotoisen koulun: Helsingin koelyseo ja jyväskylän koeyhteislyseo.

1922. Kouluhallitus  kehoitti kuntia pyrkimään kaikessa rakennustoiminnassa äärimmäiseen halpuuteen, rakenteiden yksinkertaisuuteen  ja tyylissä kotimaiseeen, kansanomaiseen vaatimattomuuteen.

1925-26 Supistettuja kouluja oli   300,Oppivelvollisuslain perusteella oli mahdollista perustaa ns. supistettuja kansakouluja, jos oppilaita oli alle 30. Niissä alakansakoulua pidettiin 12 viikkoa ja yläkansakoulua 18 viikkoa. Yhteensä koulupäiviä oli 200. Supistettuja kansakouluja  pyrittiin suosimaan niiden edullisuuden vuoksi. Niiden opettajille maksettiin suhteetoman suuri lisäpalkkio.

1928  säädettiin1aki uusimuotoisista  kansakoulun koko oppimäärään perustuvista oppikouluista. Tätä yhtenäiskoulujärjestelmää testattiin näiden  koulujen avulla 1920-luvulta 1950-luvulle.  Uusi lyseo perustui kansakoulun koko kuusivuotiselle oppimäärälle, ja se käsitti kolmivuotisen keskikoulun ja kolmivuotisen lukion. Tämä yhtenäiskoulun esimuoto yritettiin 1930-luvulla saattaa oppikoulun yleiseksi muodoksi.  Uusimuotoisista oppikouluista ei kuitenkaan ollut yhtenäiskoulukysymyksen ratkaisijaksi. Ne jäivät lopulta peruskoulun kaukaisiksi edeltäjiksi.

1930-luku

1931-1935 Suomessa pulavuodet.

1931 leikattiin valtionapuja  normaalihinnat ylittävistä rakennuskustannuksista. Ilmaisia oppikirjoja ei annettu. Jatko-opetukseen ei annettu kahteen vuoteen valtionapua. Opettajien palkkoja leikatiin 5 % ja opetusvelvollisuus nostettiin 32 tuntiin.

1932-34 tehtiin rajuja leikkauksia kansakoulujen menoihin ennen muuta koulurakennuksiin.

1930-luvun puolivälissä Kiertokoulu siirtyi kokonaan historiaan.

1934: Jyväskylässä alettiin kouluttaa kansakoulunopettajia korkeakoulussa .

1937-38 Supistettuja  kansakouluja oli vuonna  1636 ( yläkansakouluja oli  5573).

1937: Koko maa oli  oppivelvollisuuslain piirissä.

1930-luvun lopulla talos elpyi voimakkaasti. mutta sota katkaisi kehityksen armottomasti.

1939-40 Koko talvisodan ajan koulunkäynti oli tilapäisluonteista. Koulut tarvittiin majoitus- ja varastotiloiksi sekä sairaaloiksi. Siellä missä se oli mahdollista, koulua pidettiin. Työaikoja lyhennettiin  Oppilaille suositeltiin  kotiopiskelua.

1940-luku

1941- 1944:  Sotavuosina koulunkäynti oli poikkeuksellista.

1943 Koulukeittolan väkeä tuli kouluun kouluruokailun myötä

Sodan jälkeen: Suuri ikäluokka syntyi  melko köyhään, luokkajaon leimaamaan Maalais-Suomeen.

Sodan jälkeen koululaitoksen henkeä haluttiin muuttaa kovin ottein. Sisäpolitiikassa vaadittiin virkakoneiston puhdistamista fasisistisista aineksista. Kouluhallituksen pääjohtaja  L.Arvi P.Poijrvi (ainoa) erotettiin. Oppikirjoja siivottiin

1945 oppikoulun opettajien palkkatao oli 2/3 vuoden 1930 tasosta.

40-luvun loppu oli kaikille vaikeaa sodasta toipumisen ja hyvinvointivaltion rakentamisen aikaa. siirtolaiset asutettiin.

Sodan jälkeen ymmärrettiin hyvin koulutuksen merkitys hyvinvoinnille. Kaikkien haluttiin käyvän enemmän koulua.   Koulut oli saatava nopeasti käyntiin, jotta päästiin paikkaamaan sotavuosina kehnoksi jääneitä oppimistuloksia.

1946   käynnistyvät ensimmäiset kunnallisen keskikoulun kokeilut Jyväskylässä, Luumäellä ja Utajärvellä.

40-luvun lopulla maata myös rakennettiin, ja tulosta syntyi. Suomi maksoi sotakorvauksia ja teollistui ja kaupungistui.  Maasta tehtiin hyvinvointivaliota.

1947: Opettajia oli mukana virkamieslakossa.

1948:  Laki kansakoulunopettajien poikkeuksellisesta valmistuksesta mahdollisti opettajien pikakoulutuksen opettajapulan ollessa suuri (1-2 vuodessa). Kansakoulunopettajien seminaarien ja Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun ohelle avattiin Helsinkiin, Turkuun ja Ouluun väliaikainen opettajakorkeakoulu.  Yhä useampi seminaarin kautta valmistunut oli suorittanut keskikoulun, ja väliaikaiset opettajakorkeakoulut leipoivat pika-ajassa ylioppilaista kansakoulunopettajia. 

1948:  päättyi siirtymäkausi, ja kaikkien kuntien kansakouluissa oli tarjottava ilmainen koululounas. 

Sotien jälkeen kansakoulun erityisopetus, muun muassa aiemmat ns. apukoulut, laajeni ja monipuolistui . Oppilashuolto vahvistui.  Puhehäriöisten lasten opetus aloitetaan Helsingissä. Vuosikymmenen lopulla ja lukemis- ja kirjoittamishäiriöisten opetus aluksi erityisluokkamuotoisena.

1950-luku

1950-luvulla Suomi oli puoliteollistunut valtio, jonka väestöstä lähes puolet sai toimeentulonsa alkutuotannosta.

1950-luvulla mm. Helsingin kansakouluissa vuoroluku. Erityisopettajankoulutus alkoi vasta 1950-luvun lopulla

1950-luvulla toisaalta oli vielä haja-asutusseuduilla oli supistettuja kansakouluja, joissa pidettiin alakansakoulua 12 viikkoa ja yläkansakoulua 18 viikkoa.

1953 : Valtiovarainministeri Niukkanen uhkaa korottaa luokkakokoa kansakoulussa alaluokilla 30:sta  40:een ja yläluokilla 40:sta 50:een. SOL:n kampanja kaatoi esityksen.

1957/58: Säädetään kansakoululaki Ala- ja yläkansakoulu yhdistetään varsinaiseksi kansakouluksi. Jo 1800-luvulla käynnistettyjä kansakoulun jatkokouluja virallistettiin. Vuonna 1957-58 säädettiin asetus, jossa 1-2-vuotisia jatkopäiväkouluja alettiin kutsua kansalaiskouluksi. Kansalaiskouluissa oli eri linjoja. Oppivelvollisuus tuli. 8-vuotiseksi. Isot luokat : kansakoulussa 1-2lk:lla sai olla 34 oppilasta ja muilla luokilla 40. Kansakoululaissa vakinaistettiin myös maaseudulle syntyneet kunnalliset keskikoulut.Kansalaiskoulu oli ilmainen - toisin kuin oppikoulu.

1958:  Opettajilla oli maaseudulla ollut  melko vaatimaton rahapalkka, jonka määritti eduskunta. He saivat osan palkasta luontaisetuina: Heillä oli käytössä vapaa asunto lämpöineen ja valoineen sekä eräitä muita luontaisetuja. Opettajilla oli myös asumispakko. Kaupungeissa opettajilla oli pelkkä rahapalkka, jonka määritti kaupunki. KH:n ohjeen mukaan kaupungeissa piti maksaa  50- 62 % enemmän kuin maalla. Maallakin haluttiin kokonaispalkkauksen piiriin eli pelkkään rahapalkkaan.
Vuonna 1958 tilanne muuttui;  opettajat siirtyivät myös maalla ns. kokonaispalkkaukseen. Maalla  opettajilla oli kuitenkin edelleen asumispakko. Koska maalla vuokra oli  halpa, kaupungeissa nousu paineita palkankororuksiin,

1960-luku

1960- ja 70-luvulla Suomi kaupungistui suuren muuton virrassa. Maaseutu tyhjeni voimakkaasti.

1960-luvulla mm. Helsingin kansakouluissa vuoroluku.

1960-luvulla kouluihin saatiin ensimmäiset koulupsykologit ja - kuraattorit.

1960-luku oli  taistelua peruskoulusta.

1960-luvun alussa alettiin perustaa kansalaiskouluihin vapaaehtoisia yhdeksänsiä luokkia. 1

1960-luvun alussa noin puolella oppikouluista oli kouluruokailu

1964: kansakoulun opiaineisiin liitetään vieras kieli.

1967 aloitti ensimmäinen erikoislukio: Savonlinnan taidelukio

1967 vuosia käytiin neuvotteluja ns. kunnan palkasta, joka maksettiin lakisääteisen palkan päällä; ero maaseudun palkkoihin oli liian suuri. Liitto uhkasi  lakolla. Sitä ei tullut. Solmittiin ensimmäinen kirjallinen palkkasopimus (eduskunta muutti palkkauslakia).  Asumispakko poistui. Valtioneuvostolle siirtyi valta sopia kuntien palkoista.

1970-luku

1970-luku oli koulutuksen vuosikymmen.

1970 oli koulukuolemien mustin vuosi : 242 koulua lakkautettiin. Kyläkoulujen kylmenemisen taustalla oli maaseudun tyhjeneminen. Mutta myös nuo valtionapusäännökset: kyydityksiin sai valtionapua 86-95 %- ja lisäksi taksi-isänniltä saatiin osa takaisin kunnallisveroina. Rakennuskustannuksiin sai valtionpua 5-95%, vanhat kaupungit eivät lainkaan, mikä johti siellä aamu- ja iltavuoroihin. Opettajien palkkaukseen sai valtionapua 81-90%, ja lisäksi KH saattoi myöntää köyhimmille kunnille lisäavusta.

1970 lääninhallituksiin perustettiin kouluosastot (nyk. sivistysosastot), joille siirrettiin huomattava osa siihen saakka kouluhallitukselle kuuluneista hallinto- ja valvontatehtävistä.
 Ensimmäisiä koulunkäyntiavustajia koulutettiin 1970­- luvun lopulla työllisyyskoulutuksena.

1971 säädettiin uusi opettajankoulutuslaki, jolla opettajien koulutus siirrettiin yliopistoihin ja korkeakouluihin. Kansakoulunopettajaseminaarit ja opettajakorkeakoulut lakkautettiin.
Luokanopettajan tutkinnosta tuli kandidaatin tutkinto.

1971  Peruskouluun siirtymistä lykättiin rahapulassa vuodella.

1971 lääninhallitusten kouluosastojen virkamiesten neuvottelupäivillä  Reijo Virtanen  esitti, että  opettajien tulisi työskennellä päivittäin työpaikoillaan yhtä kauan kuin  virkamiesten yleensä. Kanta levisi radion kautta. Opettajien yhteisjärjestön hallitus tuomitsi esityksen heti samana päivänä. Mutta kammo jäi.

1972. Peruskoulujärjestelmään siirryttiin 1-5-luokilla kerralla. Siirtyminen uuteen järjestelmään toteutetiin pohjoisesta alkaen  Samalla kouluaika piteni yhdeksänvuotiseksi.
Peruskoulu oli osa hyvinvointivaltioprojektia. Kaikki saivat käydä ilmaista koulua.
Samalla opettajien koulutuspohjaa nostettiin. Seminaarit lakkautettiin, ja koulutus siirtyi yliopistoon akateemiseksi loppututkinnoksi.

1972 Siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon. Koulupäivien määrä väheni 211-115:sta 190:een. Opetusvelvollisuuksia laskettiin 23-28 :sta 20-24:ään.

1972. Viisipäiväinen kouluviikko lyhensi kesälomia. Se  toi tullessaan opetajien pakolliset koulutuspäivät. Aikaisemmin oppikoulussa oli ollut 185 koulupäivää, kansakoulussa 200. Kompromissiksi sovittiin 190 työpäivää + opettajat velvoitettiin osallistumaan lukuvuoden aikana kolmena päivänä  opetuksen suunnitteluun ja jatkokoulutukseen. Veso-päiville tuli alusta asti huono leima. Syitä olivat mm. varojen puute, suunnittelemattomuus, epätietoisuus ja sijoitus lauantaille. Kesto oli kuusi tuntia ja käsitellyistä asiosta oli pidettävä pöytäkirjaa. Opettajat istuivat  jälki-istunnon ja turhautuivat.

1972-77:  Opettajan työn reunaehdot paranivat peruskouluun siirryttäessä. Luokkakoot pienenivät; Peruskoulussa oppilaita sai olla enintään 32. Opetusryhmät uudistuivat sekaryhmiksi. Tyttöjä ja poikia opettiin nyt yhdessä (paitsi liikunnassa 3-luokalta ). Käsitöissä luovuttiin (paperilla) sukupuolierottelusta, kun oppilaat saivat tehdä valinnan TN/TS.

1970-luku: Opettajien siirtosäännökset; siirtoturva.  Saadaan opettajlle, joita uhkaa työttömyys oikeus palkallisenen opiskeluun 30-80 % palkasta 270 päivää.

1973: tuli mahdolliseksi opettaa uskontoa, vaikka ei kuulu kirkkoon. Siihen tarvitaan erivapauspäätös.

1974: Noin 150 000 koululaista osallistuu huhtikuussa 1974 yli 300 koulussa työnseisaukseen ja vastustaa hallituksen tekemää peruskoulum supistusohjelmaa.

1975: 1968 oli säädetty koulujärjestelmälaki, joka sääteli valtionapuja. Se innosti tappamaan kouluja. Kouluja oli lakkautettu vuoteen 1975 mennessä 2000!

1975: Vuoteen ajoittui öljykriisi, joka johti siihen, että viikotunteja vähennettiin 5-6-luokilta. Valinnaisuutta vähennettiin. Käsityöaineita yhdistettiin.  Valtioneuvoston salaisesti valmisteltu peruskoulun pikakorjaus 13.3.1975 tarttui  oppilaiden ohjaukseen ja kansalaistaitoon. Lisäksi luovuttiin VII-luokan valinnaisaineista, erityiskursseja ei sallittu, eräitä oppiaineita yhdistettiin,  eräiden opetusryhmien vähimmäistuntimääriä korotettiin ja muutettiin oppiaineiden tuntimääriä.
50 miljoonaa markkan leikkaikset  vastasivat 250 opettajan virkaa.

Liinamaan hallitus uhkasi pysäyttää peruskoulu-uudistuksen.Vuoden 1975 säästöpäätös aiheutti työseisauksia,  ja vastalauseita tulvi kaikkialta. OAJ kehotti boikotoimaan koulunuudistukseen liittyviä tilaisuuksia ja tehtäviä. Erityisesti maaseudun kieltenopettajien olosuhteet heikentyivät. Kiertokoulun sijaan tulivat kierto-opettajat :-)

Kun opettajat kieltäytyivät vuonna 1975 jatkokoulutuksista ja opetuksen ohjauksesta, rahat suunnattiin eräissä lääneissä  epäpätevien opettajien koulutukseen. Kolmen päivän koulutuksella pääsi töihin hoitamaan avoimia opettajanvirkoja. Saivat saman palkan kuin kolmivuotisen koulutuksen käyneet.

1975 opettajille esitettiin  erilaisten työaikaratkaisujen kokeilua, mutta virka-ajan mörköä pelkäävät opettajat kieltäytyivät jyrkästi kokeilustakin.

1976 ja 1977 opetusryhmiä suurennettiin. OAJ organisoi  1976 yhden päivän mittaisen työnseisauksen opetusministeriön säästöpäätöksiä vastaan- josta tulee sakot. Mielenosoituslakossa mukana Helsingin seudulla 5000 opettajaa.

1977 Koko maa peruskoulujärjestelmän piiristä. 10-luokkaa aletaan kokeilla

1979 alkoivat kuitenkin  taloudellisesti paremmat ajat, jolloin oli mahdollista pienentää ryhmäkokoja ja lisätä jakotunteja. 1-2 luokkien maksimikoot pienennettiin 32:sta 25:een. Samalla saatiin jakotunteja matematiikkaan ja äidinkieleen. Vuoden 1979 koululainsäädännön uudistus takasi opetuksen myös vaikeimmin vammautuneille lapsille. Heitä varten oli perustettava harjaantumiskouluja.

1979 päätetään, että luokanopettajan tutkinnosta tulee akateeminen loppututkinto.

1980-luku

1980-luku oli  taloudellisen kasvun aikaa.  Suomea kutsuttiin pohjoismaiden Japaniksi.  Maan vaurastuminen toi koko ajan kouluun lisää laatua. Opettajien avuksi saatiin1980-luvulla kouluavustajia. Yliopistoissa toteutettiin tutkinnon uudistus: Välitutkinnot poistettiin.Uudistus epäonnistui ainakin siinä suhteessa, että valmistusajat eivät lyhentyneet.

1980: Käynnistetään tuntikehyskokeilu, joka vapautti yläasteiden resurssien käyttöä.

1981 valtio panosti lisää resursseja peruskouluun. Nyt oli mahdollista jakaa luokka kahtia äidinkielen, matematiikan ja vieraan kielen tunneilla myös 5.-6.-luokilla.

1982: Luokanopettajan tutkinnosta tulee akateeminen loppututkinto (KM).  Seminaarit oli lakkautettu 70-luvun alussa, ja kaikki luokanopettajakoulutus siirrettiin myös opettajakorkeakouluista opettajankoulutuslaitoksille.

1983 tiukasti keskusjohdettu peruskoulu muuttuu “tuntikehyskouluksi”. Siinä yksittäisellä kunnalla ja koululla oli enemmän valtaa. Yläasteen tasokurssit korvataan opetuksella eriyttämisellä ja joustavilla ryhmittelyratkaisuilla. Kunnille ja kouluille annetaan tietty oppituntimäärä viikossa ( ns. tuntilehys). OAJ vaatii ja saa läpi 14 %:n resurssien lisäyksen ylä-asateille hintana tasokurssien poistamisesta.   Oppivelvollisuudesta ei enää voinut vapauttaa.

1984: Opettajalakko. Lakko kestää noin kolme viikkoa. Kangasniemi neuvottelee nokkelasti palkankorotukset uusimuotoisille luokanopettajille.

1985: peruskoulun  lisäopetus, 10. lk.

1985: oppivelvollisuudesta ei voi enää vapauttaa; koulumuotoista opetusta on annettava myös kehitysvammaisille

1989: Kouluradio lakkautettiin.

1989: Ammatilliset eläkeiät kumottiin. Opettajilla 55 vuotta ja 60 vuotta. Siirtymäaika on pitkä.

1990-luku

90-luvun alussa  Suomi vauras länsi-eurooppalainen hyvinvointivaltio, ja sitten siihen iski lama. Kasinotalous romahti ennätyssyväksi lamaksi. Pankit ajautuivat kriisiin. Hyvinvointivaltiota alettiin kyseenalaistaa.  Julkista puolta tervehdytettiin vuoteen 1998 mennessä Ahon ja Lipposen hallitusten voimin 57 miljardilla markalla ( siis noin  10 miljardilla eurolla). Kuntaliitto laski, että  valtio vei
päätölksillään 10 vuodessa kuntien taloudesta  26 miljardia mk

90-luvun laman aikana myös kouluihin kohdistettiin ennenkokemattomia leikkauksia. 1990-luvulla peruskoulutoimen menot laskivat 3 % vuosittain.

1991-93 Kerhojen määrä laski  50%. Ryhmäkoot kasvoivat 1-4 oppilaalla.

1991- 94 Tukiopetuksen osuus väheni  43%. Opettajille ei palkattu sijaisia.  Oppikirjoja kierrätettiin, kiinteistömenoja karsittiin ( myöhemmin syliin mm. homeongelmat). Annettiin sijaisten palkaamiskieltoja.
Viidessä vuodessa 1991-1996 kunnat sulkivat 434 koulua, ennätysvuonna 1993 133 koulua.  Yhteensä Suomessa lakkautettiin 1990-luvulla yli 680 koulua. Lakkauttamiset eivät kuitenkaan  tuoneet kuntiin suuria säästöjä.

1991: Kouluhallituksesta ja Ammattikasvatushallituksesta  tulee Opetushallitus.

1991: Opetusministeriö aloitti ammattikorkeakoulukokeilun elokuussa.

1992: Opettajia alettiin lomauttaa.

1993- 1998 Koulujen määrärahoja leikattiin v 1993 tasosta 1998:aan 30%. Säästökeinoja olivat mm. neljän viikon lomautuksista, säästövapaat,  paperipyyhkeiden  puolittamiseen.

1993 kunnat lomauttivat 21,6% henkilöstöstään.

1993: Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen : valtionrahoitus irroitettiin toiminnallisesta lainsäädönnöstä

1994: Valtion av-keskus lopettaa toimintansa

1995: suomalaiskouluille avautuu mahdollisuus saada EU:lta tukea ns. Sokrates-hankkeisiin.

1996: Valinnaisuus lisääntyy yo-kirjoituksissa

1996:  arvioidaan, että jopa 40 %;ssa koulurakennuksista on homeesta johtuvia ongelmia.

1997: suomalainen koulu peittää lähes koko ikäluokan, kun myös vaikeimmin kehitysvammaiset tulevat oppivelvollisuuden piiriin.

1997:  jo 70% kouluista ja oppilaitoksista oli internetverkossa.

1998: Opetushallitus aloittaa maanlaajuisen oppimistulosten arvioinnin ns. kansalliset kokeet

1998: Lomautukset saadaan kuriin vasta, kun silloinen opetusminsteri Olli-Pekka Heinonen jyrähtää Vantalle.

Vuosikymmenen lopulla Suomi toipui lamasta nopeasti ja kuulema loistavasti.
Vuosikymmenen  lopulla Kouluihin ei kuitenkaan koskaan palautettu niiltä leikattuja resursseja.  Alkoi kaikkialle ulottuva säästäminen: Koulun toimintojen ulkoistaminen; lomaukset, valtionosuussäädösten muutokset, normien purku. Erityisoppilaita  sijoitetaan yleisopetuksen luokkiin. Opettajien uupumusta lisää  rajusti pyrkimys siirtää erityistä tukea tarvitsevat oppilaat yleisopetuksen luokkiin "integroimalla" heidät. Luokanopettajat taisivat nyt kokea saman shokin kuin oppikoulun aineenopettajat peruskouluun siirryttäessä.

2000-luku

2000-luvulla maan sisäinen muuttoliike ja lasten määrän väheneminen johti  toisaalta koulujen lakkautusaaltoon, toisaalta ahtauteen muuttovoittokunnussa.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen isoja uudistuksia oli esiopetuksen määritteleminen kaikille  kuusivuotiaille kuuluvaksi oikeukseksi.

2001: Kansainvälisen PISA-tutkimuksen tulokset julkaistaan jouluna. Niiden  mukaan suomalaisen peruskoulun oppilaat ovat maailman huippua lukutaidossa.

2004 alusta kaikilla kunnilla oli  mahdollisuus saada valtionapua aamu- ja iltapäivänhoidon kuluihin.  Oph laati toimintaa varten  ohjeet.

 2008 syntyi globaali talouskriisi.  Maailmataloudessa syvä sukellus.

2010-luku

2010-luvulla homekoulu-ongelma kaatuu syliin.

2010: Perusopetuslaki muutetaan niin, että käyttöön  esi- ja perusopetuksessa otetaan ns. kolmiportaisen tuen malli.

2011 alennettiin ammatillisten  opettajien kelpoisuusvaatimuksia

2012: suunnattiin suuria leikkauksia toisen asteen koulutukseen ja vapaan sivistystoiminnan kenttään.

2014: Jälleen ennätysmäärä opettajia lomautetaan.

2015: Arvioidaan koulutukseen on kohdistettu muutaman vuoden aikana 1,5 miljardin euron leikkaukset. Kataisen-Stubbin hallitus pohtii vielä noin 200 miljoonan lisäleikkauksia toisen asteen koulutukseen. Sipilän uusi hallitus jatkaa leikkauksia noin 600 miljoonalla.

Onko elämää ilman koulun arkea?

TEAM Aurora keväällä 2014

TÄNÄÄN raikaa suvivirsi. Vielä vuosi sitten se laulettiin vanhassa Aurorassakin.

NYT  on toisin. Kesän 2014 aikana  purettiin paviljonki ja siirrettin se Järvenperään. Ja minä tyhjentelin vielä heinäkuussakin kansliaa ja kellaria.

Syksyn 2014  alussa alkoivat vanhan kivikoulun ja asuntolan purkutyöt.  Ja nyt tontille on nousemassa kovaa vauhtia uusi uljas koulurakennus. Auroran porukka jatkaa vielä lukuvuoden diasporassa, mutta  sitten on kotiinpaluun aika Ulriikan johdolla. Olen tosi iloinen puolestanne!

TÄNÄÄN  päättyy ensimmäinen lukuvuosi, jolloin lukuvuosirakenne ei ole enää säädellyt omaa elämänrytmiäni. 52 vuotta se  ehti niin tehdä ja tosi tiiviisti, ensin koululaisena, sitten opettajaopiskelijana ja lopulta opettajana ja reksinä. Nyt sitä seuraa koulun lukuvuotta etäämpää- ja koulussa käyminen on  juhlaa ei  arkea. Olen piipahtanut vuoden aikana haistamassa kouluilmaa Auroran lisäksi Espoon Steinerkoulussa, Helsingin juutalaisessa yhteiskoulussa, Järvenperän , Karamzinin, Koulumestarin, Käpylän, Niipperin, Puistolan, Saunalahden, Suutarilan ja Torpparinmäen  kouluissa. Ihan hyvältä on tuoksunut.

ONKO ELÄMÄÄ ilman koulun arkea? Vuosi sitten kuvittelin keskittyväni molemmin käsin post-doc-tutkimukseen tavoitteena dosentin titteli ja matkustelevani vaikka kuinka.  Mutta toisin on aika kulunut, ei hukkaan, vaan vähän  toisiin asiohin: konsultointi- ja kouluttajatehtäviin eri puolilla maata.  Kunnallispolitiikan rinnalle on tullut lisäksi seurakunnan luottamustehtäviä. Tutkimustoiminta on kuitenkin sekin käynnistynyt, teema on tonen, mutta sitä tehdään oikein tutkimusryhmän jäsenenä. Rauhassa. Ja oli sitä yksi lomamatkakin.

VIEROTUSOIREITA on kyllä ollut. Mutta onneksi eri syistä olen saanut jatkaa yhteistyötä monen virkauran aikaisen yhteisön kanssa.  Olen saanut pitää alustuksia niin OAJ:n piirissä (Helsingissä, Lahdessa, Kemissa) kuin Luokanopettajaliitossakin.  Luokanopettajan päiväkirjan 15-16 toimitustyö on aina mahdollisuus päivittää mm. omaa lainsäädännön osaamistaan. Edunvalvonnan kentällä vuoden high light oli avoin fanikirjeeni Timo Saloviidalle. Sen  kävi tässä blogissa lukemassa 7485 ihmistä. Poliitikon roolissa sitä sai vielä olla mukana lokakuuussa EKOAY:n päättäjäristeilylläkin ja keväällä päättäjäkahveilla.

IltaSanomat julkaisi tänään uudestaan

juttunsa otsikolla: Petyttiinko teilläkin

taas todistukeen? Opettaja arvioivat poikia

epäreilusti.  Tässä linkki juttuun.

Ja on sitä näköjään tähän lukuvuoteen mahtunut  joukko "päivystävän dosentin" tehtäviäkin radiossa, TV:ssä ja iltapäivälehdissä.

Edessä oleva opetussuunnitelmauudistus on tarjonnut useita haastavia asiantuntija- ja koulutustehtäviä, josta kunnianhimoisin on Vesa Äyräksen vetämä Pohjantähtihankkeen NPDL-prosessi.  Myös Palmenian kaksi rexikurssia olivat tosi nastoja. Ja oikein mieltä  nuorentavaa oli ottaa vastaan OKL:ssa tuntiopetustehtävinä samoja hommia, joista aikanaan siirtyi reksiksi: oppilastuntemuksen pienryhmän ohjausta ja opetusharjoittelun ohjausta. Sitä sai oikein arvostella raporttejakin. Ja keväällä sain tehdä elämäni ensimmäisen tutkimuksellisella otteella tehdyn selvityksen, josta saa oikeaa rahaa. Selvitin nimittäin Sitralle espoolaisen Tajua Mut!-hankeen tilaa.

Tietokirjoittamiseen on ollut nyt paremmin aikaa kuin kouluvuosina.  Tuloksena on syntynyt joitain lehtiartikkeita,  mutta työn alla on yhtä aikaa useampiakin teoksia, joista useat ovat yhteisjulkaisuja. Erityisesti olen syventynyt  taas kerran pedagogiikan muutoksen  historiaan ja ennen muuta opettajan ja oppilaan muuttuvan roolin opetuksessa.

ILMAN koulua voi siis näköjään elää. Paljosta jää kuitenkin vaille. Tämä elämänvaihe on yhtä aikaa haikeaa ja huikeaa. Tiedän olevani moneen eläkeläiseen verrattuna etuoikeutetussa asemassa, kun  osaamistani edelleen halutaan käyttää.  On upeaa -professori  Juha Siltalan sanoin- kun saa levätä osaamisensa päällä.