Luukkaisen puheessa näyttää olleen kaksi kärkeä. Toinen koskee lasten vanhempia. Toinen yleisemmin koulun tavoitteita.
(1) Aikuisten on siis otettava vastuu kasvatuksesta. Luukkainen esitti, että Opetushallitus, Suomen Vanhempainliitto ja OAJ yhdessä käynnistävät prosessin, jonka seurauksena aikuisten kasvatusvastuu nousee sille kuuluvaan asemaan suomalaisessa arvomaailmassa.
Niille lapsille, joille koti ei pysty riittävästi tarjoamaan edellytyksiä tasapainoiseen kehittymiseen, tarvitaan erityistukea: Erityisopetusta, opinto-ohjausta sekä oppilashuoltopalveluja. Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen riittävä resursointi on perusta koko koulutukselle. Siksi ylisuuria ryhmäkokoja on pienennettävä ja lisättävä opettajien määrää.
Jokaisesta lapsesta ja nuoresta on kuitenkin kaikissa olosuhteissa pidettävä kykyjensä pohjalta huolta. Kasvatusvastuun kirkastaminen ei saa johtaa erityistukea tarvitsevien hylkäämiseen, Luukkainen korosti
Tärkeä asia. Viime päivien uutiset mm. lapsijengeistä , yhdeksän vuotiaitten humalakäyttäytymisestä ja murrosikäisten tihutöistä ovat hätähuuto.
(2) Luukkainen vaati, että lapset ja nuoret on kasvatettava vastuuseen itsestään ja yhteisöstään sekä tekemään työtä. Lähtökohtana ei voi olla, että yksilö voi tehdä mitä tahansa ratkaisuja ja yhteiskunta huolehtii aina laskusta. Oleellista on koko kasvatusajattelun muuttaminen omavastuisuuden suuntaan.
Kasvatusarvoissa on Luukkaisen mukaan aika palata hieman taakse päin. Lapset ja nuoret on kasvatettava näkemään vaivaa, tekemään työtä ja olemaan itse ensisijaisesti vastuussa omista asioistaan ja hyvinvoinnistaan.
Luukkainen vaati, että perusopetuksen tavoitteista ja tuntijaosta säädettäessä tulee vastuu ja vastuullisuus määrittää yhdeksi keskeisistä perusopetuksen tavoitteista. Sama tavoite sopii myös sekä ammatillisen että lukiokoulutuksen tavoitteeksi.
- Ei voi olla niin, että toisen asteen koulutuksessa tai työelämässä ensimmäisiä opiskeltavia asioita on esimerkiksi sovituista aikatauluista ja annettujen tehtävien tekemisestä kiinni pitäminen. Perusopetuksen jälkeen sen pitää olla itsestään selvyys, Luukkainen totesi.
Luukkaisen mielestä suomalaisen yhteiskunnan suunta edellyttää kaikilta kansalaisilta kykyjensä mukaista vastuunkantoa. Omiin opintoihin sitoutuminen ja niihin liittyvien tehtävien tekeminen parhaalla mahdollisella tavalla ja sovituissa aikatauluissa ovat kasvua vastuulliseen työelämään. Tuleva työelämä edellyttää yhä enemmän itseohjautuvuutta, itsenäistä työskentelyä ja vastuullisuutta. Kasvatuksen ja koulutuksen on siihen valmennettava. Liialla hyysäämisellä ja paapomisella lapsia ja nuoria ohjataan vääränlaiseen kansalaisuuteen ja aikuisuuteen.
Mielenkiintoinen avaus. Edesmennyt professori Erkki Lahdes kirjoitti heiluriliikkestä kovan ja pehmeän didaktiikan välillä. Pehmeässä didaktiikassa korostetaan lapsen oikeuksia. Kovassa hänen velvollisuuksiaan. Peruskoulun aikana heiluri on heilahtanut moneen kertaan. 1960-luku oli pehmoa, 70-luvulla ote korostyi, 80-luvulta alkaen kasvatusote on tullut yhä hellemmäksi. Ehkä liiankin. Joka tapauksessa OAJ on nostanut kissan pöydälle.
