Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, elokuuta 28, 2022

Sijaisopettajapula uhkaa: Lääke 1

Ensimmäinen sijaiskurssi pidettiin Lahdessa 
vuonna 1982.
Espoon kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksessa viime keskiviikkona tunnettiin jälleen huolta rekrytointiongelmista. Pulaa on varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osaajista sekä mm. koulupsykologeista. 

Kysyin sijaisopettaja-tilanteesta. Sama huoli. Kyselin asiaa eräältä koulultakin. Aikaisemmin sijaisuuksia tehneet ovat siirtyneet muihin töihin. Sijaisia ei saada.

Koska oppilaita ei voi jättää yksikseen keskenään, koulujen on hoidettava poissaolevan opettajan luokkaa omin voimin. Sijaiseksi määrätään koulunkäynnin ohjaajia tai erityisopettaja. Selvitään, mutta samalla muutoinkin niukka tuen resurssi leikkaantuu sitä tarvitsevilta oppilaita. Ei ole pitkän päälle hyvä.

40 vuotta sitten ongelmaa ratkottiin sijaiskursseilla

Myös 40 vuotta sitten sijaisopettajia tarvittiin. Silloin ongelmaan tartuttiin järjestämällä sijaisopettajiksi haluaville työhön perehdyttävää koulutusta, ns. sijaisopettajakursseja. Tietääkseni ensimmäisenä asiaan tarttui Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutusyksikkö vuonna 1982. Olin tuolloin töissä Helsingin OKL:lla ja jostain syystä minut lähetettiin mukaan projektiin yhteistyökumppaniksi. 

Kursseja järjestettiin noin 10  vuoden ajan. Rahat niihin järjesti mm. Helsingin yliopiston  täydennyskoulutusyksiköt (Lahdessa, Imatralla...) , työväenopistot (Lohja, Karkkila, Vantaa)  ja myös yksittäiset kunnat kuten Espoo. Sain vetää sijaisopettajakursseja yhdessä mm. taitavien Jorma J. Ahosen, Rauni Haapaniemen ja  Tapio Toivasen kanssa eri puolilla Suomea.

Pisimmät kurssit  olivat yhden opintoviikon pituisia (40 t). Lähipäiviä saattoi olla kuusi, osa arki-iltoina osa lauantaisin. Menetelmiin kuului keskusteluluentoa, ryhmätöitä, mutta myös ihan oikeaa opetusharjoittelua elävien oppilaiden kanssa. Mikrotuokio, josta saatiin palautetta. Osa videoitiin.   

Esim. Imatralla Linnalassa 16.- 29.4. 1993 pidetyn sijaisopettajakurssi ohjelma oli seuraava. Tuolla kussilla oli 25 osallistujaa.

SIJAISOPETTAJAKURSSI

Pe 16.4.   

  • ALOITUS. 17.30-17.45  Ilmoittautuminen. Kurssin avaus ja tavoitteiden esittely   

  • 17.45- 19.30 Lapsen kehitysvaiheet. Onko opettaja puutarhuri vai kivenhakkaaja?

La 17.4.  

OPETUKSEN SUUNNITTELU, OPPITUNTIEN VALMISTELU  

  • 8.30 – 10.45 Mistä on oppitunti tehty? Opetustuokioiden rakenne, työtavat, oppimateriaalit ja niiden merkitys oppimisessa. Opetuksen eriyttäminen ja aviointi.
  • 10.45- 11.45 LOUNASTAUKO
  • 11.45-12.30 Alkuopetus
  • 12.30- 13.45 Opetustuokioiden suunnittelua ja eilaisten työtapojen soveltamista ryhmissä.
  • 13.45-14.15 TAUKO
  • 14.-15- 15.30 Opetustuokioiden suunnittelu jatkuu

Ti 20.4. ERI OPPIAINEET KOULUTYÖSSÄ

  • 17.00-18.30 Matematiikka oppiaineena
  • 18.45-19.30 Taito- ja taideaineet oppiaineina

To 22.4 ERI OPPIAINEET KOULUTYÖSSÄ

  • 17.00 – 18.30 Äidinkieli oppiaineena- lukeminen ja kijoittaminen
  • 18.45- 20.-15  Oppimisvaikeudet ja erityisopetus

Ke 28.4.  KOULUN ARKIRUTIINIT

  • 17.30- 19.45  Tutustuminen Linnalan peruskoulun ja opettajan arkeen. Opettajan  vastuu. Työturvallisuus eri oppiainessa. Koulutointa koskevat tärkeimmät säädökset.
  • Opettajan vikaehdot ja palkkaus. Sijaisopettajan toimenkuva;  käytännön toimintaohjeita

To 29.4. OPETUSHARJOITTELU

  • 9.00- 14.00  Kurssilaisten pitämät opetustuokiot Linnalan peruskoulussa
  • Palautepalaveri,  kurssin päättäminen ja todistustenjako.

TOINEN, usein käytetty ohjelmarakenne oli seuraavanlainen:

SIJAISOPETTAJAKURSSI

Pe  (4 t) ALOITUS

    • Tutustuminen. Kurssin avaus ja tavoiteiden esittely.
    • Sisääntuloharjoitus (kehon viestintää, ensimmäinen tunti)
    • Sijaisopettaja; babysitter, Jokerikortti? Quest Star? Johdatusta sijaisopettajan toimenkuvaan, haasteisiin ja riemuihin.

La : JOHDATUSTA OPETUS-OPPIMISTAPAHTUMAAN (6 t)

    • Vauhtia kasvatuksen filosofiasta.
    • Moderni oppimiskäsitys. Clarken teoria opetustaidosta.
    • Bloomin näkemys eri osatekijöiden merkityksestä.

Ti: OPETUKSEN KÄYTÄNTÖÄ (4t)

    • Ainekohtaisia/luokka-astekohtaisia osuuksia
    • Opetusmenetelmiä ja –välineiden esittelyä.

Pe  OPETUKSEN SUUNNITTELUPAJA (4t)

    • Opiskelijat suunnittelevat ohjatusti ryhmissä opetustuokioita. Kullakin ryhmällä oma teema

La . MIKROHARJOITUKSET (6 t)

    • Kullakin kurssilaisella 10 minuutin opetustuokio oppilasryhmälle eri teemoista. Palaute, Pahaiden antien esittely. Palautepalaveri ja kurssin päättäminen.

Me kouluttajat olimme ylpeitä näistä kursseista ja kurssilaisista. Moni heistä hakeutui opettajankoulutukseen ja on tehnyt hienon uran koulussa.  

Vastaanotto oli toisi myönteistä. Vuosien jälkeenkin, kun törmää  johonkin tuolloin kurssilla olleeseen, saa kuulla lämpimiä muistoja. Esim. " Opetitte viikon aikana käytännössä saman, minkä OKL opetti kahdessa vuodessa. Arvelen, etten koskaan olisi saanut vastaavaa pedagogisen ajattelun pohjaa muualta." 

"Sijaisopettajan työ on vastuullista ja vaativaa. Mutta myös tavattoman tärkeää. Jotta sijaisia löytyy ja pysyy, tarvittaisiin jälleen satsausta koulutykseen!"

Moni harkitsee  tänäänkin opettajan uraa ja haluaa tehdä tärkeää työtä lasten parissa, kun oma opettaja on poissa esim. koulutukseen osallistumisen tai sairauden vuoksi. Sijaisopettajan palkkakin on ihan mukava.  Kannustan kokeilemaan ja tarjoamaan itseään rexeille.

Tässä vielä ilmaiseksi muutaman vuoden takaa.

SIJAISOPETTAJAN 10 KÄSKYÄ

1§ Lue opettajan antamat ohjeet. Noudata niitä. Tsekkaa välitunnit (ja valvonnat) ja ruokailuvuorot. Katso opettajainhuoneen taululta , onko luvassa jotain erikoista. Ota selvää, kuinka päivänavaus pidetään ( pieni tuokio luokan ensimmäisellä tunnilla). Kysy. Naapuriluokan opettaja auttaa. Maailma ei kuitenkaan kaadu, ellet ehdi käydä kaikkea läpi. Lue oppikirjan kappale ennen kuin alat opettaa. Keksi varalle pikatehtäviä, jos työt loppuvat kesken. 

2§ Jollei ohjeita ole, pidä sisäänmenotuntisi sellaisesta aiheesta, jonka hallitset hyvin. Tarkkaavaisuus kasvaa, kun sanot että pidät tunnin lopuksi kertauskokeen asiosta, joita kerrot. Kokoa etukäteen hyviä aineenaiheita ja ideoita kuvataidetöiksi. Varaudu siihen, että laitteet eivät toimi, kun niitä tarvitaan.

3§ Esittele itsesi oppilaille. Pyydä jotain oppilasta kirjoittamaan sinulle istumäjärjestys, jollei sitä muutoin ole. 

4§ Tarkasta, että läksyt on tehty. Katso, että oppilaita ei ole pois. Kirjoita poissaolijoiden nimet ylös. 

5§ Älä luennoi koko tuntia. Max 15 minuuttia. On hienoa, jos sinulla on mukana joitain teemaan liittyviä esineitä. Kysy, ja anna oppilaitten vastata. Jos osaat, anna heille pieniä ryhmätehtäviä.

6§ Lapset ovat ihania. Paitsi jos he ovat kamalia. Kaikkialla maailmassa sijaista koetellaan. Oppilaat voivat vaihtaa nimiä. He narraavat, että opettaja on luvannut sitä ja tätä. Älä mene halpaan. Älä menetä malttia.

7§ Anna lapsille selkeä läksy ja kirjoita se taululle. 

8§ Älä jätä lapsia koskaan yksin. Siirtykää paikaista toiseen jonossa. Kulje itse edellä. 

9§ Älä rankaise oppilaita, ellet ole täysin varma siitä, mitä rangaistuksia saat käyttää, ja kuinka niiden suhteen pitää toimia. Jos joku oppilas häiritsee opetusta vakavasti, saata hänet naapuriluokkaan (ei yksin käytävään)

10§ Puhu lapsille ystävällisesti silloinkin kun he eivät sitä ansaitsisi. Jos kaikki tuntuu menevän pieleen, mene oppilaitten kanssa ulos pihalle ja anna heille ylimääräinen välkkä. Kun oikea välituntivalvoja tulee pihalle, mene rexin kansliaan ja sano, että tarvitset tukea.

Ja kun päivä on pulkassa täytä sijaisen päiväkirja, ja jos olet ensimmäistä kertaa talossa anna kanslistille tarvittavat tiedot. Muistathan rikosrekisteriotteen.

Ei kommentteja: