Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, marraskuuta 23, 2021

MIhin didaktikko opetusharjoittelijoita ohjaa?

HELSINGIN yliopiston luokan-opettajakoulutuksen tämän lukuvuoden 2. periodin maisteriharjoittelun viimeinen viikko alkoi maanantaina. Eilen ja tänään kävin seuraamassa didaktikkona  viimeiset harjoittelutunnit Viikissä. Huomenna ja ylihuomenna vikat tunnit ovat Jupperissa.

HARJOITTELUA ohjaa luokanopettaja ja didaktikko. (Yleis) didaktikko tuo ohjaukseen  ikäänkuin teoriaa. Hän seuraa opetustuokioita ja käy opiskelijoiden ja usein myös luokanopettajan kanssa professionaalista keskustelua. Tehtävä on hieno ja vaativa.

DOSENTTI Matti Meri ja dosentti Riitta Jyrhämä ovat tutkineet 1990-2000-luvuilla, millaisia ohjeita opettajankoulutuksessa annetaan. Tyypillisiä hyväntahtoisia "reseptejä" ovat esim.  Ole oma itsesi...Puhu vain silloin, kun oppilaat kuuntelevat sinua. Reseptin ongelma on, mihin se yliopistotason koulutuksessa perustuu.

MIHIN ohjeet perustuvat? Olisi hienoa, jos voisi sanoa, että  ohjeet ovat tutkimusperustaista. Että noudattamalla niitä, opetus olisi  tutkitusti tehokasta ja laadukasta. Valitettavasti opetusta koskevia yleispäteviä - tai edes kaikkein yhdessä jakamia- totuuksia on vähän. Didaktiikka ei  kykene antamaan tarkkoja ohjeita siitä, miten opetetaan hyvin ja oikeaoppisesti. 

MILLAISIA ohjeita itse annan? Ja mihin ne perustuvat? Lähtökohtana on oma opetus-käsitykseni (tai opetuksen käyttöteoriani). Olen kehitellyt sitä myös tutkimuslähtöisesti.

Erotan antamissani ohjeissa sisällön ja muodon.  

Sisällön  lähteet ovat minulla (1) opetussuunnitelma, (2) didaktiikan yleinen teoria, jossa opetustapahtuman kaksi keskeisintä käsitettä ovat minulle tavoite ja interaktio. Selkokielellä: korostan tavoitteen sanallistamista ja oppilaiden kohtaamisen tahdikkuutta.  (3) käytän edelleen 1980-luvulla hetken aikaa opettajankoulutuksessa hyödynnettyä Clarken opetustaidon teoriaa, jossa kunkin osataidon osalta jo tuolloin edistyminen taidon hallinnan astetta kuvattiin laadullisella asteikolla .Samaa ideaa  käytetään nyt mm. opsin päättöarvioinnin kriteereissä, (4)  omat onnistumisen ja epäonnistumisen kokemukset noin 35- vuotiselta opettaja/rehtori-uralta sekä  (5) ikiaikaiset kasvatusilmiötä koskevat oivallukset. 

Keskeisin osa palautekeskustelua on aina kysymys: (Tavoite) Mitä uutta oli tarkoitus oppia? (Arviointi). Kuinka hyvin se opittiin? Mistä tiedätte sen? Ja sen jälkeen huomio vuorovaikutustilanteiden kirjoon ja tuokion oppimista ja kasvua tukeviin rakenteisiin. Kun aikaa ja rohkeutta on, kysyn; Jos saisitte vetää tuokion uudelleen, mitä tekisitte toisin.

Ohjeen muodon perustyyppi on kannustava ja ongelmatilanteissa ratkaisukeskeinen. Päähuomio on aina onnistumisten esiin nostamisessa ja oppimisen kannalta aina tärkeissä mokissa niiden reflektointniszsa  ja vaihtoehtojen yhteisessä  pohdintaan. 

DIDAKTIKON ohjaus on vain pieni osa opetusharjoittelijoiden saamaa ohjausta. Päävastuu on luokanopettajalla/Viikissa luokanlehtorilla. Hän on paikalla aina, siis  viidessä viikossa 100 tuntia. Didaktikon ohjaus myös muine keskusteluineen on 6 tuntia/pari. Enempään ei ole varaa. Ehkä ei tarvitakaan.

JÄLJELLÄ on vielä loppukeskustelu didaktikon kanssa joulukuussa. Se käydään etukäteen lähetettyjen harjoitteluraporttien pohjalta.


2 kommenttia:

Rauno kirjoitti...

Kannustava palaute on tärkeintä ja siinä varmasti onnistut hyvin. Jos opettaja lähtee työelämään elinikäisen oppimisen ajatuksella ja itseensä luottaen niin hyvä!

Ongelma jota ei voida ratkaista kenenkään hyvillä aikeilla on koulutuksen rakenne, jossa opetus- ja kasvatustyö näyttäytyy liian kapeasti yksittäisten oppituntien pitona, luulen. Sen seurauksena nuoret opettajat kuormittuvat helposti kun siirtyvät työelämään. Ihan sama vaikeus oli minusta meillä 70-luvulla. Miten saisi anneetua opiskelijoille kokemusta ja malleja siitä, miten opettajat rakentavat koulusta hyvän kasvuympäristön oppilailleen vuosien prosessia varten? Tätä on nyt mietitty kun kirjoitamme koulun sosiaalisen pääoman tehtävästä.Hmm.

Martti Hellström kirjoitti...

Kiitos hienoista ajatuksistasi, Rauno, jälleen kerraan.

Yksi iso pieni muutos tapahtui juuri, kun me aloitimme opiskelut. Me emme enää opiskelleet opettajanvalmistus - vaan opettajankoulutuslaitoksessa:-) Silloisella 3-vuotiselle kuten ei nykyiselläkään pidemmällä tulla valmiiksi,

Nykyisen maisteriharjoitteluna tunnetun päättöharjoittelun tavoitteena on antaa vahva valmius ei vain yhden oppitunnin vaan kokonaisten koulupäivien hallintaan. Sen enempää ei uskalleta luvata. Harjoittelu antaa ikäänkuin kisällinkirjan..

Esittämäsi tärkeä tavoite pidemmän aikajakson hallinnasta vaatii jakuvaa kokeilua, refketiota ja sitä tukevaa koko työuran kestävää täydennyskoulutusta. Jo vertaismentoroinnilla on tärkeä rooli tiellä kohti mestarinkirjaa :-)

Martti