Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, huhtikuuta 24, 2020

Kiitos, Pikku Yrittäjät !

EILEN oli  kiva päivä. Aurinko paistoi lämpimästi. Zoom-palaveri maisteriharjoitelijoiden kanssa oli antoisa. Ruoka oli hyvää.  Sain tehtyä rästihommia.

Ja Pikku Yrittäjillä oli juhlapäivä. On-line kuten Korona-pelin säännöissä lukee.

PIKKU YRITTÄJÄT on ilmainen yrittäjyys-kasvatusohjelma 4.-6. luokkalaisille.  Vaikuttava lääkeaine on 2-4 hengen ryhmissä perustettava oma pikkuyritys. Tarkoitus on  kehittää lasten omien kiinnostusten ja vahvuuksien pohjalta tuotteita ja/tai palveluita. Ohjelma istuu mainiosti perusopetuksen opetussuunnitelmaan ja sen eheyttävään henkeen.

AURORAN koululla  oli etuoikeus olla mukana, kun Mikko Nurminen halusi testata ideaa ihan sen alkuvaiheissa lukuvuonna 2013-14. Tänään ohjelmassa on ollut mukana jo noin 50 000 lasta ja yli 500 koulua. Hienoa


" Pikkuyrittäjä oppii juuri niitä taitoja, joita pidetään maailmanlaajuisesti tärkeinä tulevaisuudessa: huolehtimaan itsestään, huomaamaan ympärillään mahdollisuuksia,  asettamaan tavoitteita, suunnittelemaan, kokeilemaan  ja arvioimaan työtään,  keksimään ideoita ja testaamaan niitä, ratkaisemaan ongelmia, säätelemään omaa toimintaansa, tekemään sisukkaasti töitä yksin ja tiimeissä, kohtaamaan ihmisiä kunnioittavasti, ratkomaan luovasti ristiriitoja, vaikuttamaan ja viestimään  monipuolisesti sekä  johtamaan innostavasti.”

Martti Hellström
Auroran alakoulun entinen rehtori" 

PIKKU YRITTÄJILLÄ oli siis eilen finaali, jossa palkittiin
parhaita pikkuyrityksiä ja konseptin kannustajia.

Espooseen osui peräti neljä palkintoa. Tärkein palkinto annettiin Espoon Laajalahden koulun oppilaiden SpaGang- firmalle. Yrityksen liike-ideana oli ”Rentoudu ympäristöystävällisesti”. Oppilaat valmistivat itse  alusta saakka kotona rentoutumiseen sopivia tuotteita, esim. kylpypommeja, keksejä, teetä ja mehiläisvahakääreitä. Pakkausmateriaalit olivat kaiki  muovittomia ja biohajoavia.

Kolme muuta Espooseen osunutta palkintoa menivät aikuisille. Vuoden Pikkuyrittäjät-opettajapalkinnon sai  Hanna Vilonen Laajalahden koulusta. Toinen palkinto menikin Tampereelle  Kirsi Väntsilälle Takahuhdin koulusta. Kaksi muuta Espooseen osunutta palkintoa myönnettiin ohjelman kummeille: Pääkaupunkiseudun yrittäjien toimitusjohtaja Erkki Pärssiselle,  ja toisena kummina sain olla minä.

KUINKA kauniita sanoja kuulinkaan:  " Martti Hellström on tehnyt pitkän uran suomalaisen koulutuksen edistäjänä. Hellström toimi Espoon Auroran koulun rehtorina, kun Pikkuyrittäjät-ohjelmaa pilotoitiin ensimmäisen kerran vuoden 2013-2014 aikana. Hellström on antanut korvaamattoman avun sekä ohjelman käynnistämiseksi että kehittämiseksi nykyisenkaltaiseksi valtakunnalliseksi ilmiöksi. Hellström on ollut mukana kehittämässä Pikkuyrittäjät-materiaaleja ja antanut tiimille näkökulmia, jotka ovat mahdollisia vain pitkän kokemuksen omaavalta opetusalan ammattilaiselta. Pikkuyrittäjät haluaa kiittää Hellströmiä tästä tärkeästä työstä Pikkuyrittäjät-ohjelman kehittämiseksi."

VIHTI palkittiin vuoden pikkuyrittäjämäisimpänä kuntana. Siellä ohjelma on osa opetusta  kaikissa Vihdin alakouluissa. Hyvä Vihti!


CLIPSI: Oma tervehdykseni finaaliin osallsituneille.

Takkaan ja pokkaan kunniakirjasta ja puisesta pytingistä.  Voimia  arvokkaaseen työhön Mikko Nurminen, Tomi Rytkönen, Virpi Utriainen ja koko ohjelman väki.

Ei kommentteja: