Päivän aforismi

Se oli siinä.

OTIN elokuussa pestin Helsingin yliopistolle, kun tarjottiin ja kuulema tarvittiin.  (Nöyrä kiitos Riitta Jyrhämä). Hoidin lukuvuoden 2018-19  ajan Helsingin kasvatus-tieteiden tiedekunnassa yliopisto-lehtorin avoimeksi jäänyttä(50%) hommaa.

Palautin tänään avaimet ja hyvästelin tyhjän työhuoneen.

KANNATTI. Oli innostavaa palata sinne, yhteisöön, jossa itse opiskeli luokan- opettajaksi 1974-77 ja josta lähdin Auroraan rexiksi. Neljään vuoteen ensimmäisen kerran minulla oli oma työhuone ja tiimi.

Työohjelmaan kuului mm. maisteriharjoittelun ohjausta,  opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin,  pedagogisen  vuorovaikutuksen (sis. hopsin ohjausta ja tarkastusta), opetus-suunnitelmateorian ja oppilaitoksen johtamisen, esi- ja alkuopetuksen  (sain isännöidä    teemaa, ja  vieraanamme oli tohtori Tuija Metso) ja  opettaja työnsä tutkijana teemojen ryhmäistuntoja.

Yliopistolla työaikaa  oli varattu myös  riittävästi tutkimustyölle ja opetukseen valmistautumiseen. (Tästä kannattaisi hakea mallia perusopetuksen vuosityöaikakokeiluihin.)

Kaupan päälle sain vielä vetää aikuiskasvatuksen opiskelijoille luentosarja  oppimisen tutkimuksen klassikoista. Korjata tenttejä. Ja olla yhden gradun toisena arvioitsijana.

Mitä opin? Mitä tekisin seuraavassa elämässä didaktiikan lehtorina toisin?

Opettajatutorina

Ensimmäisiä työtehtäviä oli uusien opiskelijoiden perehdyttäminen opettajatutorina  opiskeluun. Joka ryhmällä oli myös kaksi opiskelijatutoria. Minusta tähän tehtävään kannattaisi satsata vielä enemmän aikaresurssia. Ihan käytännön opittavaa on paljon alkaen tietokoneohjelmista. Kuinka ilmoittaudutaan tenttiin? Mutta myös esim. kuinka toimitaan yhteistoiminnallisissa oppivissa ryhmissä - koska metodia käytetään alusta alkaen.

Niinpä oma ryhmäni joutui turhaan hortoilemaan. Työnjako ei aluksi toiminut. Tutoroinnin tulisi minusta syytä jatkua säännöllisesti koko ekan vuoden ajan vaikkapa virtuaalisesti. Niinikään opettaja- ja opiskelijatutoreiden yhteistyötä voisi tiivistää.

Opetusharjoittelunohjaajana

Yliopiston lukuvuosi on jaettu neljään periodiin, ja jokaisessa on opetusharjoittelun ohjausta. Prosessi alkaa infolla, jossa  käydään läpi tavoitteet, pelisäännöt  jne.  Omien opiskelijoiden ensitapaamiseen  on varattu about tunti. Minusta sille kannattaisi varata enemmän aikaa.

Sitten alkaa viiden viikon jakso. Ensimmäisellä viikolla opiskelijaparit tutustuvat harjoittelukouluunsa ja kuuntelevat opetusta. Neljä seuraavaa viikkoa  sitten harjoitellaan opetusta. Ensimmäinen ja viimeinen viikko opetetaan yleensä parina ja väliin jäävät viikot yksin.

Opiskelijoiden ohjaus on pääasiassa harjoitteluluokkien opettajien vastuulla. Viikissä ohjaajat ovat kovaa tohtoriluokkaa, mutta myös kenttäkoulun opettajilta vaaditaan ohjauskoulutus. Hyvä niin. Itse sain tänä lukuvuonna vierailla kouluissa, joissa ohjaajat olivat todella sitoutuneita työhönsä. Kiitos: Haaga, Mäntymäki, Torpparinmäki ja Viikki.

Harjoittelun  ja ohjauksen määrää on yliopistolla leikattu, ja se on harmi. Moni harjoittelija sanoo, että on ollut vielä valmistumisvaiheessa epävarma, selviääkö tässä ammatissa. Opettajan ammatti on eräällä lailla käsityöläisammatti, jollaiset otetaan haltuun - teoriaa yhtään väheksymättä- tekemällä ja omaa tekemistä pohtimalla.

Didaktikko kuuntelee jokaiselta harjoittelijalta kolme tuntia ja keskustelee niiden  pohjalta. Didaktikolle laaditaan lisäksi suunnitelma opetusjaksoista, omista opettajana kasvun tavoitteista ja loppuraportti, jossa arvioidaan kuinka niiden tavoittelussa onnistui sekä raportoidaan pidetty koe. Raportissa omia ajatuksia ja kokemuksia reflektoidaan myös pariin didaktiseen artikkeliin.

Muutaman vuoden ohjauskokemuksella uskaltaa kai  sanoa, että  about sama koulutus omaksutaan hyvin erisyvyisesti. Osa porskuttaa briljantisti, mutta osa hyötyisi vankemmasta ohjauksesta, jotta opetussuunnitelman perusideat välittyisivät arkeen.   '

Osa on rohkaistunut käyttämään luovasti omia vahvuuksiaan, osan opettajuus on vielä tiukasti kiinni traditiossa ja mm. oppikirjassa. Tunnin rakenne on yllttävän usein tukevasti: vanha läksy-uuden valmistaminen -läksynanto. Toki  osuin myös tunneille, joilla oli luovempi rakenne. Osalla tunneista aisti uuden opsin raikkaampien menetelmä tuulien keveyttä. Osalla taas tunsi nostalgista paluuta ihan oppikouluajan meininkeihin: Vuorotelleen ääneenlukuunkin.  Näin huippumoderneja ja toisaalta retro tunteja. Menetelmien kirjo oli runsas.

Uusi opetussuunnitelma innostakoon meitä antamaan oppilaille yhä enemmän tilaa.  Eriyttämistä ei tehdä koskaan liikaa. Pulpeteista olisi hyvä päästä irti. Päivänavaukset ovat ilmeisesti kuoleva traditio? En juurikaan osunut paikalle. Retropedagogiikasta nostaisin yhä esille uuden jakson alkaessa diagnostisen testauksen, konkreetit tavoitteet ja tunnin loppun formatiivisen testin. Rohkaisisin käyttämään myös liitutaulua ja perinteistä työvihkoa oppimispäiväkirjana.

Hyviä  opettajia saamme taas lähettää suomalaisiin peruskouluihin. Mutta perehdytystä heille toivoisi jokaiselle juuri hänen uuden koulunsa käytänteisiin. Jotta nämä upeat nuoret opettajat  kukoistaisivat, eivätkä uupuisi.

Ryhmänvetäjänä

Ryhmäistunnot olivat antavia. Metodina oli usein flipped. Etukäteen luettiin/katsottiin testi/video ja kirjoitettiin siitä kommentaarit. Istunnossa päästin sitten suoraan aloittamaan asiasta.

Suomalaisen -ja erityisesti helsinkiläisen- opettajankoulutuksen keskeisiä, arvokkaita  ja omaperäisiä  tavoitteita on ohjata opettajaksi opiskelevat omaa työtään tutkiviksi opettajiksi. Suomeksi: haluamme, että heillä on tutkijamainen ote omaan työhönsä. Että he tietävät, mitä  opetuksesta oikeasti tiedetään. Että he osaavat lukea tutkimuksia myös kriittisesti ja päivittää omaa opetusotettaan. Tämä on keskeinen suomalaisen pedagogiikan herkun: didaktisen autonomian edellytys.

Yksi tämän tavoitteen keskeisiä koulutuskokonaisuuksia  on Helsingissä 10 opintopisteen kurssi nimeltä "Opettaja oman työnsä tutkijana". PED006- kurssiin kuuluu luentoja, luettavaa kirjallisuutta  ja ryhmäistuntoja. Kurssi on monelle viimeinen osasuoritus ennen ns. maisteriharjoittelua (os. päättöharjoittelu), jonka  jälkeen he lähtevät hommiin. Viimeisellä  kerralla käytiin läpi päivitetyt käyttöteoriat. Miten näkemys opettajuudesta, jota itse kukin tavoittelee, oli kehittynyt?

Arvioijana

Myös  osaamisen arvointitavat ovat muuttuneet. Luennoista ei aina pidetty perinteistä valvottua tenttiä, vaan sen korvasi essee. Artikkeliseminaarien jälkeen opiskelijat täyttivät itsearviointilomakkeen, jossa he arvioivat omaa panostaan.  Itsearvointi otetaan kurssin arvosanassa huomioon.  Videoistunnoista opiskelijat laativat vielä oppimispäiväkirjan, jonka arvostelussa otetaan  mm. huomioon, kuinka hyvin vastaaja hyödyntää lukemiaan artikkeleita.

Sain  myös toimia pian valmistuvan luokanopettaja gradun toisena arvioijana.  Ykkösarvioija oli työtä ohjannut dosentti. Lähetin oman ehdotukseni arvosanaksi. Ei mikään helppo tehtävä. Työt arvioidaan 7-portaisella asteikolla, ja virallinen ohjeisto on hiukan abstrakti.  Aikaa meni. Yhteensä arviointilausunnossani oli viisi sivua. Ilokseni havaitsin, että ykkösarvioija oli kanssani asioista hyvin samaa mieltä.

Luentokurssin vetäjänä

Lupasin vetää aikuisopetuksen opiskelijoille 7* 2 tunnin luennot "Oppimisen tutkimuksen klassikoista". Luennoille  ilmoittautui 63 opiskelijaa, joten aktivoivien työtapojen käyttöön tuli hiukka lisää kierteitä.  Ratkaisu oli, että opiskelijat pitävät  ryhmissä luennot klassikoista. Alustus ja keskustelu sai viedä 30 min-. Kaikki olivat myös jonkin toisen ryhmän opponentteja. Innostava kokemus, vaikka arviointi- tenttiä ei ollut sai muutaman hikipisaran irtoamaan.

Mitä vielä muuta poimin mukaan?

Harmi, etten ehtinyt ihan kaikkiin toimintoihin mukaan. Pari kertaa olin kokouksissa. Kerran kuuntelemassa luentoa. Joulunalusvirkistysristeily oli nasta.  Opiskelijoiden järjestämään purkutilaisuuteen ei kalenteri antanut periksi.

U-tubessa on nasta  parin minuutin video opettajakoulutuksesta Helsingin yliopistossa. Miksi opettajaksi? Leffapätkä näytettiin uusille opiskelijoille.

https://www.youtube.com/watch?v=DTg29LGp9fE

Tässä vielä toinen linkki

https://www.youtube.com/watch?v=-szMTeJAeLU

Olen toki ohjannut aikaisemminkin opetusharjoittelua  ja pitänyt OKL:ssa luentoja, mutta  etuoikesu olla säännöllisesti töissä on ihan eri juttu, eräänlainen joutsenlaulu, kontribuutio, velanmaksu kaikesta siitä hyvästä, mitä itse on saanut.

KAUNIS kiitos hienolle yleisdidaktikkojen aineryhmälle, jota veti tänä vuonna  dosentti Reijo Byman. Oli hienoa saada olla osa tiimiänne ja tehdä kanssanne yhteistyöstä:  dosentti Katariina  Maaranen, dosentti Heini Paavolainen, tohtori ja kämppäkaveri  Kata Stenberg sekä esimieheni dosentti Riitta Jyrhämä. Sekä kaikille opiskelijoille.

Upeaa kesää meille kaikille!

Vapaan harrastus-toiminnan käsikirja.Osa 2

TÄSSÄ osassa 2 esittelen Kaljusen ym:n teoksen ...

Kaljunen, Aatto, Saarinen, Eeva, Oittinen, R.H. ja Pautola, Lauri. (toim.) (1946).Vapaan harrastus-toiminnan käsikirja. Helsinki: Otava.

...  pedagogisen retrohelmen: mallin tiedonvaltaamistapahtuman  järjestämisestä vastaamaan sen luonnollisia vaiheita.

Kautta aikojen on toki akennettu malleja, kuinka rakentaa opetus niin, että se vastaa oppimisen luonnollista etenemistä.
Ensimmäisten joukossa oli Aristoteleen kaava. Kuuluisin lienee herbart-zilleriläinen - ja kyllä se Kaljusenkin mallin takaa hohtaa.

Tiedonvaltaustapahtuma ja opetusta koskeva  järjestelyt

Kaljunen lähtee liikkeelle ihmisestä. Kaikki, mitä ihminen tekee on hänestä tarkoituksenmukaista.  Kussakin ihmisessä on elämisen pyrkimys. Tämä pyrkimys ilmenee  eri hetkinä suuntautumisena eri tavoitteisiin. Tavoitteet voivat olla selvästi ihmisen tietoisuudessa  tai piillä syvällä hänen tajunnassaan. Aina on olemassa jokin päämäärä, jonka saavuttamiseksi  ihminen johdonmukaisesti toimii. Järjettömältäkin näyttävä toiminta  on jollakin lailla järjellistä. Mielisairaankin. Hänellä voi olla tosin  tavanomaisuudesta poikkeava tavoitteenasettelu, joka liittyy silti elämänpyrkimykseen. – Sic! 

Uuden oppiminen on keino saavuttaa kulloinenkin tavoite. Kaljusen mukaan oppimisessa on kysymys tiedonvaltaustapahtumasta, jossa alunperin hämärä kokonaisvaltainen käsitys jostain asiasta selkenee. Oppiminen on ikäänkuin kartoitustyötä; ensin on karkeammat rajat sitten hienommat viivat. Oppiminen etenee kokonaisuudesta yksityiskohtiin, hämärästä selkeäksi.

Omin sanoin: Oppiminen alkaa, kun kaksi asiaa kohtaa: ihmisen kulloinenkin tavoite ja hänelle vielä hämärä asia tai toiminta.

" Mitä hämärämpiä asiat, seikat  ja tehtävät ovat olleet ja  ja mitä tärkeämmiksi ne meille  määrättyinä hetkinä ovat tulleet, sen suurempi lähitarve meissä syntyy  saada selvyyttä niihin (– Sic! ) ja myös sen iloisemmin ja vilpittömämmin me siihen päästessämme  olemme valmiit sanomaan: ”Ahaa,  noin se onkin.”... " Oikein suuri ahaa-elämys on samalla mitä aidoin  ilon elämys. Ihminen voi joutua jopa haltioitumistilaan."

Klikkaamalla saat kuvan isommaksi

INNOSTUIN kokoamaan Kaljusen ajatelmia yhteen kuvaan.

Luonnollisessa oppimistilanteessa on kolme jaksoa: hämärän aste, selveneminen ja sovellutukset.  Hämärä aste tarkoittaa jo aikaisemmin syntynyttä karkeaa ja hämärää kokonaiskuvaa.

Jollain hetkellä asia tulee tärkeäksi (oman tavoitteen kannalta) ja oppimitarve herää.

Kun asia selvenee, oikea tapa toimia opitaan, koetaan ahaa-elämys.

Kun toimintaa jatketaan se kehittyy yhä tarkoituksenmukaisemmaksi.

Miten ohjaaja tukee tätä prosessia?
Ensinnäkin järjestämällä  oppimistilaisuuksia.

Näissä oppimistilanteissa toimitaan eri vaiheissa eri tavalla.

"Meidän on kasvattiemme kanssa  ensin työskenneltävä  ”hämärillä” kokonaisuuksilla ja annettava heidän toimintansa ensin olla määrättyyn tehtävään nähden ”hämärää” kokonaissuoritusta.  Luotetaan kasvattien tarkoituksenmukaistamispyrkimykseen." Mutta ohjaaja voi myös tarttua " suggestiivisellä voimallamme sopivasti tapahtumien kulkuun niin, että heräisi tarve selvyyden tilan aikaansaamiseksi."

Kaljunen antaa esimerkin  leiriytymistaitojen opettamisesta. Aluksi ohjaaja antaa kasvattie  yrittää sytyttää nuotion.  (hämäräasteinen   alkuharjoitus). Kun se ei onnistu, hän sanoo: "Antakaas isä näytää…"(toiminta tarkoitustaan vastaavaksi). Korkeushypyssä "ensin annetaan suorittaa  hyppyjä ilman sen kummempia puheita."

" Sitten johdamme ja ohjaamme kasvattimme tähän heidän haluaamaansa selvyyden tilaan, jonka tunnusmerkkinä on vapauttava ahaa- huudahdus(– Sic! ) ."

" Tämän jälkeen toiminta jatkuu  sovellutuksina  ja pyrkimyksinä yhä  tarkoituksenmukaisempia tiedon- ja taidonvaltaustapahtumia."

Kasvattaja voi toisinaan itse pysytellä syrjässä ja antaa nuoren polven ponnistella, niin kuin vain järki, voimat ja sisu peräksi antavat.  Toisinaan hän taas voi tarttua  näkyvämmin tapahtumien kulkuun niihin voimakkaamman panoksen sijoittaen.

Keskeinen metodi on harjoitus. Päälajit ovat hämärä-asteiset alkuharjoitukset tai sovellutusharjoitukset. Alkuharjoitus  kehittää nuoren väen omia keksimiskykyjä. Alkuharjoituksissa saavutettuja kokemuksia  käytetään myöhemmin tapahtuvan selvittelyn pohjana ja myös sovellutusharjoituksissa.

Sovellutusharjoituksissa  jo opittuja taitoja hiotaan ja täydennetään. Sovellusharjoituksen kaava on:  Tehtävän selostus - tehtävän suoritus - neuvova loppuarvostelu.

Työskentely voi tapahtua joko yksin tai  ryhmätyöskentelynä. Lisäksi asian selventämistä tai toiminnan  tarkoituksenmukaistamista myös innostuksen lisäämistä edistävät tilaisuudet: vapaa opetuskeskustelu, puheenpito ja oppitunnin pitäminen.

Vapaa opetuskeskustelu, puheenpito ja  oppitunnin pitäminen

Asian selventämistä tai toiminna  tarkoituksenmukaistamista myös innostuksen lisäämistä edistävät tilaisuudet: vapaa opetuskeskustelu, puheenpito ja  oppitunnin pitäminen.

Vapaasta  opetuskeskustelusta Kaljunen antaa esimerkin: Takkatulella lausutaan viisauden helmiä, jotka saattavat jäädä kuulijoiden mieliin itämään ja saada heidät ajattelemaan sellaisia asioita, joihin eivät ole aikaisemmin selvyyttä saaneet.

Puheenpidossa Kaljunen muistuttaa, että "puhutaan vapaasti muttei valmistamatta. Puheen rakenne on:  johdanto-pääaihe, sen selvitys ja esimerkkejä  selvityksen tueksi- johtopäätös ja sen todistaminen- päätäntö.

Oppitunnilla  (hämäräaste koettu jo aikaisemmin) noudatetaan metodista kokonaiskäsittelyä:
Tavoittena on asian selveneminen ja  toiminnan tarkoituksenmukaistuminen.

Oppitunnin alussa elvytetään oppimistarve valmistavalla  keskustelulla; käydään läpi yhteisiä tai kunkin kokemia asioita ja tapahtumia; asia tulee tutuksi ja läheiseksi vanhojen muistojen takia.  Elämänläheiseksi.

Jollei keskustelua synny, kaivetaan esiin jokin orientoiva jutelma (– Sic! ) :  "mieliä tahtomaamme suuntaan johtava pieni kertomus", jossa on oltava samankaltaisuutta ennestään tunnettujen asioiden ja koettujen toimintojen kanssa.

Sitten on vuorossa varsinainen aiheen käsittely eli tiedon valtaus (sopivasti jaksotettuna). Käydään asia selväpiirteisesti läpi. Tehdään asiasta tai toiminnasta  järjestelmällisesti selkoa.  Tässä vaiheessa noudatetaan kolmea periaatetta:

1. jaksottelu (osa kerrallaan tarkastelun kohteeksi, koska  ihmisen mielenelämä etenee kokonaisuuksista osiin )
2. havainnollisuus  (elämänläheiseksi eri tavoin ja eri aistien avulla. Tarvitaan elävää sanontaa. Tehdään muistiinpanoja)
3. ja  toiminnallisuus (oppitunnille järjestetään sopivalla tavalla puuhailua)

Oppitunnin lopussa  on syventävä käsittely. Tehdään sovellutusharjoituksia. Liitetään opittuun tunteet.

Myöhemmin varataan aikaa  "erilaisille sovellutuksille aina sen mukaan kuin milloinkin parhaaksi katostaan."  Otetaan esille   "valta-ajatukset, jotka ovat toimintaa ohjaamassa."

Muistissa pysymistä auttavat lisäksi assosiaatiot, asioiden ketjuttaminen, loogillinen muistaminen ja mm. asioiden esittäminen pienten runojen muodossa.

Pohdintaa

Kaljusen malli on viehättävän yksinkertainen ja arkinen. Kestäviä elementtejä siinä ovat mm.  lähtökohtana oman osaamisen puutteen havaitseminen konkreetisti, orientoiva jutelma, toiminnallisuus, harjoittelu ja  oma oivalluksen merkittävyys myös ilon lähteenä. Ehkä unohdettu mutta arvokas idea oli myös "valta-ajatus" -joka tiivistää opitun asian.

Löydän mallista  yhtymäkohtia mm. Yrjö Engeströmin täydellisen oppimisen malliin 1980- luvulta. Siinäkin lähdettiin liikkeelle kokonaisuudesta. Omia vanhoja käsityksiä suhteutettiin uusiin. Mallin sisäistäminen ja ulkoistaminen: Opittua sovelletaan.

Ja myös Kirsi Longan oivaltavan oppimisen  malliin. Mielenkiinnon herättäminen tarinalla. Omista käsityksistä liikkeelle lähteminen (aktivoidaan sisäiset mallit). Liitetään asiat oppilaalle mielekkääseen yhteyteen. Virheiden korjaaminen. Kannustava ilmapiiri. Toiminnallisuuden periaate. Huomio myös tunteisiin.

Kummassakin tuoreessa mallissa opetellaan paitsi asiaa myös samalla, kuinka opitaan. Tätä Kaljunen ei nosta esiin. Kummassakaan näistä ei painoteta enää "juurruttamista", kertamista  eikä muistitekniikoita.  Molemmissa ohjaajan antama palaute demokratisoidaan yhteiseksi reflektioksi,

Didaktiikan historiaa harrastava tunnistaa siitä Herbartin ajattelun, joka eli koulun arjessa jännittävän pitkään - ja itse asiassa eräin osin se elää vieläkin - vaikka sen filosofinen perusta osoittautuikin mielleoppeineen kestämättömäksi. Toki Kaljusen mallissa on kyse ns. vastaanottavan ei uutta luovan oppimisen mallista. Mutta edelleen meillä on opittavana myös asioita, jotka jo tiedetään.

Kaljusesta 

Löysin vain yhden kuvan netistä
ja tätäkin muokkasin.

Aatto Päiviö Kaljunen (1907, Viipuri – 1963, Oulu) valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1928. Kansakoulun opettajana hän toimi  vuodet 1928-1950, ensin Kärkölässä ja sitten Aleksis Kiven koulussa (1936-1950). Hän opiskeli työn ohella, valmistui filkandiksi vuonna 1936 ja lisensiaatiksi vuonna 1950. Lukuvuoden 1944-45  hän oli töissä Kouluhallituksessa - oletan, että kirjoittamassa tätä kirjaa. Hän kirjoitti vuonna 1949 kirjan "Kasvattaminen tarkoitusperäisenä ilmiönä", ja väitteli samasta otsikosta itsensä tohtoriksi vuonna 1953.  Tuon kirjan esittely löytyy blogista:

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2009/07/kasvattaminen-tarkoitusperaisena.html

Vuonna 1950 hän siirtyi  Hämeenlinnan seminaarin kasvatusopin lehtoriksi, ja yleni siitä pestistä Heinolan seminaarin vt. johtaksi  lukuvuodeksi 1952-53.  Seuraava tehtävä oli Oulun va. opettajakorkeakoulun käytännöllisen kasvatustieteen vt. professori ja rehtori  vuodesta 1953.  Kaljunen halusi kohottaa opettajakorkeakoulun statusta verrattuna seminaareihin. Vuosina 1959–1962 hän toimi Oulun yliopiston vararehtorina.

Kaljunen tunnettiin  ilon pedagogina.

”Kieltoja vähän, tuskin ollenkaan, sillä kieltohan on jollakin tavoin elämän vastaista. Sen sijaan toimintaa sen verran, ettei kieltoihin jää aikaa- 
kaan.” – Aatto Kaljunen

Kaljunen menehtyi 18.11.1963. Häntä jäivät kaipaan mm. puoliso (vuodesta 1958) urkutaiteilija ja musiikkipedagogi Anna-Liisa Antila-Kaljunen sekä lapset Irmeli (1930) ja Kai (1934). Oulun yliopistossa on edelleen Kaljusen sali (KTK 112)

Kaljusen teoksia ovat mm.

• Sotilaspoikajohtajan kasvatus- ja opetusoppi  (1944)
• Kasvattaminen tarkoitusperäisenä ilmiönä (1949)
• Yhdessä Lauri Pautolan kanssa: Taidatko kasvattaa, johtaa, opettaa?  kasvatus- ja opetusoppia sekä ihmistuntemusta urheilun- ja nuorisonohjaajille ja muille kasvattajille. (1954) 
• Opettajan kasvatus- ja opetusoppi (1960). 

Vapaan harrastustoiminnan käsikirja. Osa1

TÄNÄÄN on esittelyvuorossa  mielenkiintoinen kasvatusalan teos, joka  julkaistiin heti jatkosodan jälkeen. Se on niin  mielenkiintoinen, että esittelystä tullee ainakin 2-osainen – ellei peräti trilogia.

Kaljunen, Aatto, Saarinen, Eeva, Oittinen, R.H. ja Pautola, Lauri. (toim.) (1946).Vapaan harrastus-toiminnan käsikirja. Helsinki: Otava.

SODAN jälkeen elettiin monella lailla vaikeita aikoja. Myös nuoriso oireili.

” … Nuorisorikollisuus, väkijuomien käyttö ja siveellinen ryhdittömyys ovat saaneet yhä räikeämpiä muotoja. Siksi on tarpeen kaikkien yhteiskunnan voimien keskittäminen nuorisomme parasta tarkoittavan toiminnan virittämiseen ja tehostamiseen.”

Lainaus on Opetusministeriön kiertokirjeestä N:o 1/31 31.8. 1945 kunnanvaltuustoille ja seurakuntien kirkkoherranvirastoille. Siinä kehotettiin kuntia ja seurakuntia osoittamaan käyttövaroja nuorisotyötä varten, luovuttamaan leirialueita ja mm. aikaansaamaan askartelu-, kerho- ja kokoushuoneita. Kuntiin  esitettiin perustettaviksi erityisiä nuorisotyötoimikuntia kunnan, seurakunnan, kodin ja koulun ja vapaitten nuorisojärjestöjen yhteistoimintaelimeksi,  joka tukee ja edistää  paikallista nuorisonkasvatus-, sivistys- ja huoltotyötä…

On tärkeää muistaa, että tuohon aikaan ei ollut vielä kansalaiskoulujärjestelmää. Vuoden 1921 oppivelvollisuus oli velvoittanut (lähes)  kaikki 7-13 vuotiaat käymään koulua kansakoulun 6-vuotisen oppimäärän verran.Vuonna 1943 kansakoulun järjestysmuotolakia  muutettiin siten, että kansakoulun päästökirja annettiin vasta kaksivuotisen jatko-opetuksen suorittamisen jälkeen. Maalla jatko-opetus tapahtui kuitenkin iltaopetuksena.

VASTAAVAN kiertokirjeen lähetti Kouluhallitus 17.8.1945 paitsi kansakoulunopettajillle myös koko päättäjäketjulle valtuustoja myöten.  Siinä kerrotiin kansakoulun järjestysmuotolain 2§ lisäyksestä:

” Kansakoulujen tehtävänä on myös yhteistoiminnassa  nuorison hyväksi toimivien järjestöjen kanssa tukea ja auttaa koulunkäyntinsä päättäneen nuorison jatkuvaa opiskelua ja sivistysharrastuksia.”

Opiskelu ja sivistysharrastukset edistivät  kouluhallituksen mielestä tehokkaasti myös kunnan kansalaiseksi kehittymistä.

" Erityisesti tällä hetkellä, jolloin juoppous ja rikollisuus näyttää nopeasti lisääntyvän ja saavan alkujalansijansa jo varhaisnuorison keskuudessa, on mitä tärkeintä auttamalla ja tukemalla nuorison opiskelua ja sivistysharrastuksia vahvistaa sen vastustuskykyä ja johtaa sen toimintatarmo ja -halu terveisiin yhteiskuntaa rakentaviin uomiin." 

" Kansankoulunopettaja tulee kyseessä olevan lakimuutoksen jälkeen olla ainakin jossain määrin myös nuorison johtaja. Nuorten opettajien onkin lain mukaan suoritettava, ennenkuin ensimmäistä valtakirjaa heille voidaan antaa,  tutkinto nuorisokasvatusopissa sekä otettava osaa nuorisojohtajakursseihin."

Kukin opettaja sai valita  paikkakunnan yleiset  sivistystarpeet  huomioonottaen  omia harrastuksiaan ja taipumuksiaan vastaavan harrastuslinjan ohjauksen. Opettaja sai lukea työhön käytämänsä ajan työvelvollisuuteen kuuluviksi viikkotunneiksi;  25 pidettyä tuntia vastasi 1 vuosiviikkotunti. Maksimi oli kaksi. Myös tuntiopettajia voitiin käyttää.

Ihan uusi ajatus ei ollut. Jo vuoden 1866 kansakouluaseuksessa kansakoulunopettajan  tuli...

  ” olla henkisenä apuna  niille, jotka koulun läpi ovat käyneet tai muuten tietoa ja sivistystä harrastavat, neuvomalla ja selittämällä heille hyödyllistä lukemista, kirjoituskokeiden läpikatsomisella ja oikaisemisella sekä muulla semmoisella, joka totisen taidon ja sivistyksen karttumiseksi voi olla." 

Tässä esiteltävää vapaan harrastustoiminnan käsikirjaa oli  siis tarkoitus käyttää ensi sijassa kansakoulunopettajien lakimääräisillä nuorisotyönjohtajakursseilla  oppikirjana. Näitä kursseja rahoitti Kouluhallitus. Käytännön  toteutuksesta ei ole tietoa.

Opettajan rooli nuorisotyönjohtajana

Kansakoululla ja sen opettajalla oli tärkeä rooli vapaaehtoisen harrastustoiminnan käynnistämisessä.
Opettajille vinkattiin erilaisia mahdollisuuksia.

• Jo koulutunneilla hän  voi antaa virikkeitä vapaahetkiharrastuksiin ja erikoisohjausta (opastaa kursseille)
• Hän voi tehdä vierailuja eri järjestöjen tilaisuuksiin, joihin hänen oppilaansa kuuluvat
• Toisinaan oli syytä, että oppilaiden vanhemmat, opettajat ja nuorisojärjestöjen  edustajat kokoontuvat kaikki yhteiseen neuvonpitoon nuoren väen hyväksi mm. pohtiakseen,  mikä on se toimintamuoto, jota kaikki kaipaavat, mutta joka ei pääse vauhtiin ilman koulun tukea?
• Koulu voi järjestää ohjaaja- ja johtajakoulutusta.
• Opettaja voi pitää kortistoa niistä henkilöistä, joita voidaan käyttää varhaisnuorisotyössä tilapäisesti hyödyksi
• Koulun kirjasto on suureksi hyödyksi ja huviksi  
• Koulu luovuttaa huoneistojaan.
• Kaikkin järjestöihin on suhtauduttava tasapuolisesti.

IDEANA oli, että vapaassa harrastustoiminnassa vastuuta siirretään nuorille itselleen. 

”Varhaisnuorisotoiminta on itsehallintoperiaatteen sovellutusya kasvatus- ja opetusoloihin."

Nuoret haluttiin toimimaan itse:

• Nuoret nuorten toimintaa ohjaamaan
• varttuneet ohjaajat järkestämään sellaisia tilaisuuksia, että nuoret voivat  toimia ja nuoret nuorten toimintaa johtaa. Samalla kun ohjaajat  itse antavat  sopusuhtaisen, innostavan panoksensa kunkin hetken kasvamistapahtumaan.

Aikuisen  ohjaajan tehtävä oli  valmentaa mm.  kokoustenpitoon, taloudenhoitoon, päiväkirjan pitoon…. Keskeisenä periaatteesa oli Ilon pedagogiikka - ei pidä vetää mielenvirettä alaspäin. 

Ei pitkäveteistä raskasta toimintaa.

Varhaisnuorison vapaan toiminnan ohjauksen harrastukset jaetiin neljää osaan:

• tietopuoleiset
• taiteelliset
• liikunnalliset
• käytännölliset

KÄSIKIRJASSA annettiin opastusta eri toimintojen suunnitteluun:

* Tietopuoliset harrastukset (sivistys)

Kirjassa rohkaistiin myös vapaaseen sivistykseen. Itseopiskelijain tehokkaimaiksi toimintamuodoksi esiteltiin  opintokerho – pieni, vapaaehtoisuuteen perustuva yhteenliittymä. Opintokerho voi olla itsenäinen tai  olla jonkin järjestön alaisena  (Kirjan lopussa esitelläänkin nämä järjestöt).

Opintokerho toimi näin: 

1. Kerholla on ohjaaja ja vähintään 5 jäsentä. Kerhon ohjaajan tehtävä on innostaa 

2. Kerholla pitää olla jokin opintoaine.

3. Ohjaaja laatii suunnitelman opintokokouksista, esim.  korkeintaan kerran viikossa

4. Jokainen perehtyy ensin käsiteltävään asiaan itse, ja muodostaa siitä oman käsityksensä

5. Yhteisessä tilaisuudessa sitten käsityksistä keskustellaan.

6. Opintoiltaohjelmaan kuuluivat kokoustoimet, opintoaineen käsittely ja uuden kokouksen valmistelu. Kokouksen lomaassa saaattoi olla  laulua, lausuntaa, luentaa..

* Taiteellisia harrastuksia:

• Lausuntaharrastus - myös kuorolausunta
• Näytteleminen
• Musiikkiharrastukset
• Kuvaamamtaidolliset harrastukset

*Liikunnalliset harrastukset (" Liikunnalla on magneettinen vetovoima nuoriin)

• Kilpailutoiminta
• Yleisurheilu
• Pallopeli
• Voimistelu
• Kansantanhut piiri- ja laululekit
• Retkely
• Leiritoiminta
• Suunnistaminen
• Maastoleikit
• Hiihto- jamäenlasku
• Uinti

* Maataloudelliset harrastukset:

• maanviljelys: kylvö, istutus…
• kotieläinten hoito
• neuvontatilaisuuksia

* Taloudellinen harrastus ja käytännölliset harrastukset: 

•  auttamistyöt
• säästäväisyys
• ammatinvalinnan ohjaus..
• taloudenpito (omat yhdistykset)
• käsityö, askartelu
• kotitalous

HUOLTA kannettiin myös ammatinvalinnan ohjauksesta; "Miten nuoriso voi niin sijoittua työelämään, että se saa mahdollismman suuren tyydytyksen työstään samalla kun se  saavuttaa  mahdollisimman suuren työtehon."

Pohdittavaa lopuksi

Kuinkahan tämän toiminnan kanssa kävi? Netistä löysin vain muutaman viittauksen:

" Sotien jälkeen, kesinä 1945–1949 Oriveden Opistossa järjestettiin kouluhallituksen toimesta kansa- koulunopettajille nuorisotyönohjaajakursseja. Opettajina olivat opiston opetajat. Nämä kurssit olivat massakursseja, kerrallaan mukana oli 200 opiskelijaa. Muuan mukana ollut kurssilainen on kuvannut näitä ”Hämähäkkikursseiksi”, joille tultiin hakemaan lähinnä puolisoa... Saadakseen valtakirjan opettajaksi, piti nämä, muistelijan mukaan etupäässä askartelua sisältäneet kurssit olla käytyinä."
" Suurimmat tänä lukuvuonna  (1951-52, Helsingissä) pidetyt kurssit olivat nuorisotyönjohtajakurssit, jotka kesivät syyskuun lopusta huhtikuun loppuun. Luento- ja harjoitustunteja oli yli 100, samoin osanottajia, joiden opastamisesta vastasi lähinnä kerhotyönjohtaja A. Haanto; tarkastaja A. Huuskonen toimi ylimpänä valvojana."
" Nuorisotyönjohtajakurssit, kolmannet järjestyksessä, pidettiin 144 opettajalle Aleksis Kiven kansakoulussa ja ne kestivät koko kevätlukukauden 1955. Kurssien johtajana toimi kerhotyön- johtaja A. Haanto ja valvojana tarkastaja A. Huuskonen. Kurssit sujuivat vahvistetun suunni- telman mukaisesti."

Toiminnan perustana olivat siis laki ja asetus kansakoulun järjestysmuodosta vuosilta 1923 ja 1924.

Jälkimmäinen oli kumottu 1931. Uueen tehtiin  muutoksianäin: 384/1951   934/1945 - 234/1945- 398/1943- 208/1943- 946/1942- 103/1936- ja 376/193. Lopullisesti asetuksen kumosi vuoden 1958 kansakouluasetus.

OLETAN; että kansakouluvetoinen nuorisotyö toiminta jatkui kansalaiskoulun alkuun saakka. Vuoden 1957 kansakoululaissa  (61§) nuorisotyön tutkinnon sijaan opettajilta vaadittiin kouluhallinnon tutkinto  ennen kuin saivat valtakirjansa.

Päivän aforismi

Aikuiskasvatus ja demokratian haaste

PYHÄPÄIVÄN ratoksi taas annos kansanvalistuseuran tuotantoa.

Rinne, Risto ja Jauhiainen, Arto. (toim.) 2011. Aikuiskasvatus ja demokratian haaste. Helsinki: Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen tutkimusseura.

JÄNNÄÄ. Lähes kaikista 2000-luvn aikuiskasvatuksen teoksissa on katkera maku. Niin tässäkin Rinteen ja Jauhiaisen toimittamssa.  Esipuheen mukaan
" kaikki kirjoitukset ovat kriittisiä puheenvuoroja aikuiskasvatuksen muotoutumisesta ja tilasta osana muuttuvaa yhteiskuntaa. "

Muutosvauhti  on kai ollut liian nopea.

" Elämme kolmannella vuosituhannella aikakautta, jossa mikään ei näytä pysyvältä."

Ja suunta on väärä?

" Me elämme myös aikakautta, joka muutostahtinsa siivittämänä on hyväksynyt ohjenuorakseen ajatuksen kaikkien ihmisten jatkuvasta muutoksesta, alituisesta kasvusta sekä elinikäisestä ja elämänlaajuisesta oppimisesta."

" Aikuiskoulutuksen pitkäikäisenä ja pysyvänä ongelmana on ollut koulutuksen kasautuvuus ja toi- saalta heikko kattavuus aikuisten keskuudessa.  Vaikka Suomessa opiskellaan aikuisena kansainvälisessä mitassa harvinaisen paljon, opiskelu ei jakaudu kovinkaan tasaisesti eri väestöryhmien välillä. Ylivoimaisesti eniten koulutukseen osallistuvat ylemmät korkeakoulutetut toimihenkilöt, jotka yleensä asuvat pääkaupunkiseudulla ja joilla on korkea tulotaso. "

KIRJASSA on neljä osaa: 1. Tavoitteena tasa-arvo 2.  Työnantajan opissa ja  3. Kansalaistoiminta ja osallistuminen ja 4. Opinpaikkoja etsimässä.

Tavoitteena tasa-arvo

Ensimmäisessä osassa Risto Rinne toteaa, että "suurena koulutuspoliittisena ongelmana näyttää Suomessa säilyneen se, että osa väestöstä jää edelleen ilman nuoruusiällä hankittua koulutuspääomaa, eikä sama kansanosa tunnu olevan halukas kouluttautumaan vielä aikuisenakaan."

Anja Heikkinen osoittaa, että  sukupuoli on  näytellyt  keskeistä roolia niin vapaassa sivistystyössä, ammattikasvatuksessa, henkilöstön kehittämisessä kuin opillisessa kasvatuksessa. Kaikissa näissä naisia on enemmän kuin miehiä. Naisista noin 60 % osallistuu tilastoituun aikuiskoulutukseen, miehistä noin 45 %. Vapaan sivistystyön toimintaan osallistuneista naisia on yli kaksi kolmasosaa, ja kaikkein eniten heitä on kansalais- ja työväenopistoissa. Avoimen yliopiston opiskelijoista taas yli 75 % on naisia, kun yliopistoissa naisten osuus on lähes 60 %. Ammattikorkeakoulututkintoa opiskelevista aikuisista yli 60 % ja yli- opistotutkintoa suorittavista yli 55 % on naisia. Naiset käyttävät erilaisiin koulutuksiin vuosittain keskimäärin enemmän aikaa (5,2–7 päivää) kuin miehet (5,0–6,7)

Osallistumisen perusteella sukupuolten paikka aikuiskasvatuksessa on enenevästi polarisoi- tunut naisenemmistön suuntaan. Samalla kun vapaa sivistystyö on kaiken kaikkiaan supistunut etenkin kansalais- ja työväenopistoissa ja järjestöjen opintotoiminnassa, on miesten osuus entisestään vähentynyt.  Miehet ovat pienenevässä vähemmistössä myös järjestöissä, sivistysjärjestöjen opintotoiminnassa ja opintokerhoissa.

Heikki Silvennoisen otsikkona on aikuiskoulutuksen vaikuttavuus työmarkkinoilla. Hän päätyy topputulemaan, että koulutuksen mahdollisuudet vaikuttaa työmarkkinoihin ovat rajalliset.  Koulutusekspansion yksi keskeinen tarkoittamaton seuraus on  ollut tutkintojen inflaatio. Väestön koulutustason noustessa hyvän ja huonon työmarkkina-aseman raja siirtyy yhä ylemmäs tutkintojen steikolla.  Hän suhtautuu myös kriittisesti työttömien motivointiin tai sanktioituun suostutteluun osallistumaan ”joutilaisuuden”sijaan koulutukseen.

Työnantajan opissa 
   
Kari Teräs on tutkinut, miten vahvaa on aikanaan ollut vanhempien ammatinharjoittajien auktoriteetti työelämässä ja miten heikko ja työelämän normeihin väkipakolla alistuva tulokkaiden asema. Ammattilaiset   olivat  erittäin  tarkkoja  asemastaan ja   arvostaan.  Ammatin  hallinta osoitettiin käytännön työssä: jotta pääsi ammattimiehen kirjoille, oli hallittava itsenäisesti  kaikki  ammattiin kuuluvat työt.  Työssäoppimiseen  kuuluivat  myös  erilaiset   tulokastavat. Tulokastavat  olivat usein  karskia  hevosenleikkiä, jolla  uudelle  työntekijälle osoitettiin  paikka  ammatti-   tai  työryhmän  hännänhuippuna. Tulokastavoista säilyneissä kertomuksissa kiusaaminen, hauskanpito     ja solidaarisuus yhdistyivät toisiinsa  erikoisella  tavalla.  Läpäistyään  initaatioriitin  uusi työntekijä osoitti alistuvansa työkollektiivin normeihin ja saavutti  aseman, joka antoi hänelle periaatteessa pääsyn ammatin  kollektiiviseen tietovarantoon.    

Pauli Kettusen essee käsittelee  tieteellisen liikkeenjohdon  scientific& management) rantautumista Suomeen.  Perusperiaate   oli  suunnittelun  ja  suorituksen  työnjako. Periaate  tähtäsi   myös  siihen,   että työntekijöiden   kokemustietoon   perustuva  työprosessin   kontrolli   ja   heidän   keskinäiset   työtahdin   norminsa   murtuisivat.

Kansalaistoiminta ja osallistuminen 

Kirjan kolmannen osan aluksi kuvailee, millaisia suuri muutoksia  suomalainen yhdistyslaitos   on   kokenut  viimeisen   kahden  vuosikymmenen  aikana:   se   on   kasvanut   määrällisesti   ennä-tysvauhdilla.   Se on samalla  eriytynyt,  spesialisoiunut,  ”villiytynyt”  ja  vapaamuotoistunut.  

Ilkka Virta kirjoittaa, kuinka  kansalais- ja työväenopistot ovat muuttuneet koulutuksellisen tasa-arvon toteuttajista maksukykyisen asiakaskunnan palvelijoiksi. Mm. maahanmuuttajien koulutustarpeita ei ole juuri huomioitu.

Opinpaikkoja etsimässä

Erja Moore  analysoi omassa essessääm  korkeakoulutuksen aikuisia opiskelijoita. Hän on huomannut, että vaikka korkeakoulut ovat ensisijassa nuorille tarkoitettuja opiskelupaikkoja, opiskelija-aines on muuttunut aikuisemmaksi.Yliopistojen   aikuisissa   opiskelijoissa  on  runsaasti   niitä,   jotka ovat  jo  ennen  nykyisiä  opintojaan  suorittaneet  yhden  tai  useamman  korkeakoulututkinnon   Aikuiskoulutustutkimusten yksi    päätulos: koulutuksen   kasautuminen   jo   ennestään   koulutetuille,  on voimakasta myös korkeakouluissa.  

Tero Järvinen ja Markku Vanttaja pohtivat, miksi koulutus ei kiinnosta kaikkia. Vaikka nyky-yhteiskunnassa   hyvä-  ja   huono-osaisuus   määrittyvät   paljolti   yksilöiden   työmarkkina-aseman   mukaan ja heikoimmassa  asemassa  työmarkkinoilla  ovat ne,  joiden  koulutie  on  päättynyt  oppivelvolliuuden  suorittamiseen  –  tai  jopa  aiemmin.

Kun aikuiskoulutusta yleisesti pidetään yhteiskunnallisena ja koulutuksellisena hyvänä, joka saattaa tarjota opiskelijoille ”toisen mahdollisuuden”, esittävät kirjoittajat  kriittisen näkemyksen, jonka mukaan kaikki eivät suinkaan näe asiaa noin.

Tutkimukset  osoittavat,  että jopa  43  %  niistä   aikuisista,   jotka   ilmoittavat   haluttomuutensa   osal-listua   aikuiskoulutukseen,   eivät   osaa   sanoa   perustetta   ratkaisulleen. Monet   matalasti   koulutetut   tiedostavat   omaavansa   koulutustarpeen,   mutta   toimiat  epärationaalisesti  ja  jättäytyvät  tietoisesti  koulutuksen  ulkopuolelle.    

Työvoimapoliittisesta koulutuksesta  tuli keskeinen  osa  ”aktiivista   työvoimapolitiikkaa”  1970-luvun  alussa.  Sitä ennen käytettiin mm. hätäaputöitä. Tällaisessa  pakkokoulutuksessa työttömiä   on   velvoitettu   osallistumaan   koulutukseen   työttömyyskorvauksen   menettämisen   uhalla. Niinpä vuosikymmenten   varrella   kursseilla   on   istunut   lukematon   määrä   ihmisiä,   joilla   ei   ole   ollut   todellista   motivaatiota   kouluttautua. Viime   vuosikymmenten   koulutuspolitiikalla   on   Suomessakin  yritetty  ohjata  vähän  koulutettua  väkeä  kilpailemaan  koulutuksesta heille  vieraan  kulttuurin  pelisäännöillä.

Kulttuuriset   lähtökohdat selittävät sen,  että usein vähän  koulutusta   hankkineet   ihmiset   eivät   itse   koe   koulutuksen   puutettaan   ongelmallisena,   ainakaan   niin   kauan   kuin   on   töitä   tarjolla.   Koulutuksella   ei   ole   heidän   elämässään   kovin   suurta   merkitystä.

Koulutuskielteisyys   saattaa   olla   peräisin  myös  aikaisemmista   negatiivisista   koulukokemuksista.  Koulutushaluttomuus   voi   johtua   myös   mielekkäiden   vaihtoehtojen   puutteesta.   Esimerkiksi   työttömien   miesten   keskuudessa   on   ollut   tyypillistä   ajatella,   että   työtehtävät   opitaan   työpaikalla   työtä  tekemällä  eikä  koulunpenkillä  istuen

Arto Jauhiainen  tarkastelee kirjoitustaan  toista  aikuiskoulutuksen kannalta ”ongelmallista” ryhmää: ikääntyviä ja ikääntyneitä.  Siitä  lähtien  kun  aikuiskoulutukseen  osallistumista  on  tutkittu,  eläkeiän  ylittäneistä  vain  pieni  vähemmistö  on  ilmoittanut  osallistuvansa   jonkinlaiseen   aikuiskoulutukseen. Koulutuksen yleinen kasaantumisilmiö pätee myös ikäihmisiin;   aikuis-koulutukseen osallistuvat ja opiskelu harrastavat  selvästi  useammin  ne,  joilla  on  jo  entuudestaan  enemmän  koulutusta.  

On  myös kysyttävä, miksi ikääntyvien ja vanhusten  tulisi  opiskella  uusia  asioita  ja  jatkuvasti  kehittää  itseään. Liittyykö  hyvään  ikääntymiseen väistämättä  aktiivisuus,  ja  jos  liittyy,  niin  keiden   määrittelemänä?  Aikuiskoulutuksen osallistumistutkimuksessa tärkeimpinä opiskelua   hankaloittavina  tekijöinä  eläkeikäiset   (65–79-vuotiaat)  mainitsivat  terveyteen  ja  ikään liittyvät   tekijät,  kiinnostuksen  puutteen sekä  melko  usein  myös  väsymyksen.

Jos halutaan, että he osallistuvat laajemmin koulutukseen, tarvitaan  lisää  tutkimustietoa   ikäihmisten  oppimistarpeista;   mitä  ja  millä   tavalla   seniorikansalaiset   haluavat   oppia  ja  opiskella  –  sikäli  kun  haluavat.

TEOKSEN 5 HELMEÄ 

"Aikuiskoulutustutkijoiden  usein  toistama  paradoksi: niille  annetaan,  joilla  jo  ennestään  on.” 
– Risto Rinne ja Arto Jauhiainen

" Urbaaniksi legendaksi tulleen sanonnan mukaan vapaan sivistystyön opintoja kansoittavat ”keski- luokkaiset, hyvänhajuiset naiset”." – Anja Heikkinen

" Suomalaiset naiset ovat maailman mestareita innossaan osallistua kaikenlaiseen aikuiskoulutukseen.– Anja Heikkinen

" Tämän   päivän   ikääntyvät   ja   vanhukset   ovat   1900- luvun,   koulutuksen   vuosisadan,   lapsia. "
–  Arto Jauhiainen

" Kukaan  meistä  ei  pääse  hyväkuntoisena  hautaan  eikä  täysinoppineena  taivaaseen. "
– Arto Jauhiainen

KIRJAN   pdf-version voi lukea/ladata netistä:

https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/95954/aikuiskasvatus_ja_demokratian_haaste_2011.pdf?sequence=1&isAllowed=y


 

Kokeileva kansakoulunopettaja: Kyllikki Penttilä

JOKIN aika sitten aloitin tässä blogissa juttusarjan innovatiivisista kouluista.

Yksi tähän sarjaan ehdottomasti kuuluvista kouluista olisi professori Matti Koskenniemen vuonna 1947 perustama  Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun kasvatustieteen laitoksen kokeilukoulu. En vain ole ehtinyt koota siitä vielä juttua.

Kansakoulunopettaja  Kyllikki Penttilä toimi  vuosina 1947-1954  tässä kokeilukoulussa  yhden kokeiluluokan opettajana.  Alunperin kokonainen kokeilukoulu kutistui  vuosien vieriessä vain yhdeksi luokaksi- jonka opettajana Penttilä oli -  ja oikeastaan sekin lopetti toimintansa  keväällä 1952 ja toimi sitten vuoden kokeilumielessä harjoituskoululuokkana.

Penttilä  julkaisi vuonna 1977 - jo eläkkeelle ja leskeksi jääneenä omakustannekirjan, jonka sain kurssikaveriltani Jukka Ahoselta.

Penttilä, Kyllikki. 1977.  Kolme-kymmentä vuotta ennen peruskoulua. 

Penttilä on koonnut kirjaan  lehtijuttuja mm. omasta kokeilutoiminnastaan. Siitä saa ainakin alustavan kuvan tuon Koskenniemen kokeilukoulun aikaisen kokeilutoiminnan luonteesta.

Vuonna 1952 julkaistussa jutussa Penttilää haastatellaan. Hän määrittelee jutussa kokeilun näin:

" Kokeilulla tarkoitetaan joittenkin sellaisten opetusmetodien käyttöönottoa, jotka eivät ole aivan yleisessä ja jo hyväksytyssä käytännössä."

Uusi metodeja piti kokeilla, koska " Kaikki ei ilman muuta sovellu meidänkään maamme oloihin tai lastemme temperamentiin."

Tulos sai  olla negatiivinen tai positiivinen; kummatkin olivat tuloksia.

Ainakin kaksi  kokeilua epäonnistui: Toisessa  oli kyse  emotionaalisen kasvatukseen kuulunut kokeilu, jossa  musiikin avulla  pyrittiin saamaan aikaan spontaania rytmillistä  ehkä plastistakin liikehtimistä. " Lapset olivat pidättyväisiä ja arkoja." Toisessa taas kohteena oli harvinainen lukemisen opettamisen metodi.

Parhaita tuloksia hän kertoi saaneensa  lukemistuntien metodien muokkaamisesta.

Mukana on Penttilän omia pikku innovaatiosta ja myös virallisempia kokeiluja, joiden aloite saattoi tulla esim. kasvatustieteen laitokselta. Keskeinen kokeiluaine oli äidinkieli, muttei suinkaan ainoa.
Kokeilut olivat tämän sorttisia (aakkosjärjestyksessä):

• Aakkosjärjestyksen opettaminen neljän kirjaimen ryhmissä - 1952
• Dramatisoinnin käyttö uskonnon opetuksen yhteydessä 
• Hiekkalaatikko historian opetuksessa. Hiekkalaatikkon rakennettiin eri aikakausien maisemia. Oppilaat tutkivat  historiankirjoja. 4-5 oppilasta sai laatikon oman nurkan ja asian. Hakivat lisää tietoa illalla kirjastista. Toivat kotoa tuomisia. Kukin erikoisryhmä selosti muille, mitä se oli saanut selville omasta lohkostaan. - 1960
• llmehikkään lukemisen kokeilu." Koulunuotti, jankuttava lukeminen, jamaaminen, miten sitä nyt nimitettäneenkin, on ilmiö, joka on kaikille tuttu ja opetusopillisen kirjallisuudenkin usein varoittavasti mainitsema."  - 1947
• Kertotaulupeli (3*4-tyyppiset kortit, kääntöpuolella oikea vastaus) - 1949
• Katekismuksen käyttöä koskeva kokeilu (Tri Sainion ohjauksessa)
• Keskustelumetodi uskonnon opetuksessa 
• Kielioppikokeilussa opetetttiin  tavalla joka johtaa ymmärtämiseen. Penttilä laati yhdessä miehensä prof. Aarni Pentilän kanssa  kansakoulun ensimmäisen kieliopin, jossa  näytetään miten useimmat kansakoulun kielioppitunneilla esille otettaviksi määrätyt asiat on opetettavissa aivan uudella ja kokeilun mukaan tehokkaammalla tavalla. 
• Kirjastotyöskenetelykokeilu (Jyväskylän kaupunginkirjasto, aloite assistentti maisteri Laurisen)
• Luokan näyttämö (1 * 1,5 m  pahvinpalasisa (4) rima .- maalattiin paperille metsä tms, kiinnitettiin)  -1950 
• Luokkakirjasto-metodi
• Luova dramatisointi. " On olemassa eräs äidinkielen ja samalla myös lukemisen oppimisen tehostamiseen tähtäävä työskentelyn laji, jota käytetään hyvin vähän, ja milloin käytetään, niin, vaikkakin näennäisesti oikein, periaatteessa toisin, kuin mitä mainittu oppimisen tehostaminen edellyttää.  Tämä keino on ns. dramatisoiminen, joka on aivan muuta kuin valmiitten pikku näytelmien ulkoa oppiminen ja esittäminen." .
• Musiikin teorian opettaminen soitonopetuksen yhteydessä (12 tuntia):. Välineenä pianonkoskettimia muistutta pienoisksylofoni. Oppilaat oppivat lukemaan nuotteja. 
• Opetusfilmin käyttötapojen kokeilua. Kokeilussa kokeiltiin toimivatko H.A. Turjan ohjeet filmin katsomisessa. Toimivat.   - 1951
• Opetustehtäviä oppilaille; oppilaat antamaan opetusta: kotitehtävien tarkastaminen laskentotunneilla,  vastikään opitun uuden asian lisäselitys (vain parhaat oppilaat, kukin vuorollaan; vaikeisiiin tehtäviin selväpuheisia ). Oppilaat saivat  myös itse äänestää itselleen opettajan Oppilaat auttoivat toveriaan huomaanaan virheitä (esim. se laskemaan taululle, jolla on eri tulos).  
• Oppilaskeskeinen tunninmeno: pienia vastuunalaisiatehtäviä oppilalle, annetaan heidän  auttaa, opastaa osaavasti,  neuvoa rakentavassa mielessä ja arvostella toisia.
• Pikkutyttöjen vapaamuotoinen voimistelu (aloite: lehtori Kyllönen)
• Ryhmätyöskentelyä jonkin verran laskennon opetuksessa op. Elsa Kaarelan kokemuksiin perustuen  sekä maantiedon ja historian opetuksessa.
• Rytmillisen liikkumisen kokeilu.

Onnistumisia jne.

Konkreetti tavoite  kokeiluissa  näyttää olevan selvittää, toimiiko jokin metodi vai ei. Metodien vaikutusta oppimistuloksiin ei mitattu. Päätelmä tehtiin pikemminkin intuitivisesti ja praktisesti.
Penttilä oli tyytyväinen ennen muuta niihin kokeiluihin, joissa lasten pedagoginen rooli ja vastuu kasvoi, jotka lisäsivät ymmärrystä  ja jotka samalla hyödyttivät monien taitojen oppimista. Tällaisena  lisähyötynä kirjassa mainittiin mm.  lisääntyvät  puheharjoitukset ja  suullinen esitys.

" Kurinpito muuttuu  lasten omaksi asiaksi... Oppilaat tulevat omakohtaisesti  opetukseen ja koulun kasvatustyöhön mukaan…Työ ja vastuu on yhteinen."
” Keksimisen ilo ja tunne yksin suoriutumisesta  on verratonta voidetta ja kiihoketta.”  (oppilaat opettajina)
" Olimme ihastuneita ja innostuneita."
" Tällaisef tunnit ovat lapsille hauskoja ja mielenkiintoisia ja panevat heidät ponnistelemaan aivan uudella tavalla... Arvokkaita tuloksia: saa ponnistelemaan jotta ymmärtäisivät. Lukemistilanne on mielekäs, lukemisella on tarkoitus." (dramatisointi)
" Oppilaat olivat sekä iloisia että ylpeitä." (pienoisksylofoni)

Muita kokemuksia

Kyllikki Penttilä korosti varovaisuutta kokeiluissa: " Kokeiluluokkakin on riippuvanen kursseista.  Oppikouluun pääsy on muistettava."

Uutta kuria ei saa ymmärtää vaarin. " Uuden koulun kuri ei ole kurittomuutta vaan uutta kuria. Ei tule vaatia hiljaisuutta, jollei sillä ole työskentelyn kannalta merkitystä. Vastuuta oppilaille- muttei liikaa. Selitetään asiat avoimesti."

" Oppilasten vanhemmat voivat  ruveta ihmettelemään koulua, joka ei ole  samanlainen kuin heidän oma koulunsa oli."

Penttilä  selitti avoimesti oman luokkansa oppilaiden vanhemmille, mistä on kysymys ja kutsui heitä  katsomaan koulutyötä.  Hän piti heitä varten koulutunteja esim. sunnuntaisin, jolloin kaikki  vanhemmat pääsivät kuuntelemaan.  Ja lopuksi  pidettiin lasten juhla.

Muutama sana Kyllikki Penttilästä

Kyllikki Islea  Penttilä os. Kielo (1901–1982) oli jyväskyläläinen kansakoulunopettaja, jolla oli ilmiselvästi palava into tehdä asioita eri tavalla paremmin. Hän oli siis Koskenniemen  kokeilukansakoulun opettajia- mutta hän jatkoi uuden etsimistä myös tuon hankkeen jälkeen. Ilmeisesti hän jäi eläkkeelle vuonna 1961, jolloin hän saavutti ns. ammatillisen eläkeiän.

Osaamistaan hän jakoi kirjoittamalla akiivisesti lehtiin. Mm. Jyväskylän Sanomat, Kasvatus ja Koulu-lehti, Opettajain Lehti, Uusi kuvalehti ja Viesti-lehti julkaisivat hänen juttujaan. Lisäksi hän luennoi mm. Jyväskylän kesäkursseilla.

Hän oli naimisissa  professori Aarni Penttilän kanssa, ja heillä oli kaksi lasta. Heidän yhdessä kirjoittamaansa kansakoulun kielioppikirjaa "Sanaseppä" myydään yhä divareissa.

Kyllikki Penttilällä  on oma sivusto netissä:
https://www.kyllikkipenttila.net

Linkki innovatiiviisiin kouluihin:
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/03/innovatiivinen-koulu.html

Luin hyvän kirjan 10 vuotta myöhässä

AIKUISKASVATUS on monella lailla käymistilassa. Olipa hyvä lukea - vaikka 10 vuotta myöhässä- teos

Sallila, Pekka (toim.) (2009).  Elämänlaajuinen oppiminen ja aikuiskasvatus. Aikuiskasvatuksen 44. vuosikirja. Helsinki: Kansanvalistusseura

Ensinnäkin suuri kumarrus vuonna 1874 perustetulle Kansanvalistusseuralle. Se tekee edelleen upeaa työtä.

Sitten syvä osanotto aikuiskasvatukselle  sen tilanteen johdosta, jossa se ymmärtääkseni nyt on. Praxiksessa on luovuttu sivistyksen, humanismin, yhteiskunnallisten erojen tasoittamisen  ja demokratian itseisarvoisista arvoista. Ja käytännössä sekä retoriikka että rahanjako suunnataan "elinikäisen oppimisen"- mantran avulla koulutukseen, jossa työntekijät päivitävät osaamistaan työmarkkinoilla taloudellisen toiminnan sanellessa opimisen lähtökohdat, sisällöt, tavoitteet ja ehdot.

Itse tieteen puolella yritetään vimmatusti kiinnittää huomiota vanhoihin arvoihin, mutta  yliopistojen sisäisessä ja välisessä kisassa resursseista turpiin tulee.

Mennään sitten teoksen artikkeleihin. Nostan tähän 8 helmeä:

8 helmeä

(1) "Ilman jatkuvaa pyrkimystä uuden oppimiseen, emme kykene selviämään nyky-yhteiskunnan alati kasvavista haasteista."– Markku Leinonen

(2) Samassa artikkelissa sitaatti:
" Opin voidakseni opettaa." – Seneca

(3)  "Kaiken luonnon kehittyminen on tietynlaista oppimista,  ympäristön olosuhteiden reflelktointia,  jotta kasvi tai eläin voi turvata eloonjäämisensä ja jatkuvuutensa."– Jukka Tuominen

(4)  "Ihmiset oppivat elämällä." – Ari Antikainen

Elämäkerrallinen oppiminen (oman elämänlinjan piirtäminen) voisi olla uusi aikuiskasvatuksen paradigma. Yksilöt voivat muuttaa elämänsä käsikirjoitusta ja käyttää siihen koulutusta ja oppimista vielä aikuisiällä.

(5 )"Itseohjautuvuus ei ole ikään liittyvä ominaisuus, vaan siihen pitää kasvaa ja tässä kasvussa ohjaajan tuki ja kannustus  ovat olennaisen tärkeitä." – Tiina Front

Opiskelijat pitää johtaa autonomiaan.

(6) "Avoimen yliopiston toiminnan keskeisenä tavoitteena on ollut alusta lähtien sivistyksellisen tasa-arvon edistäminen. Voimakkaasti laajentunut avoin yliopisto näyttää olevan odotettua enemmän yliopisto-opintoihin valmentava nuorison koulutuspaikka." – Tero Järvinen ja Markku Vanttaja

(7) "Kokemus- ja arvomaailmaltaan keskiluokkaisen kuluttajan ei ole aina helppoa tietää, miten ikääntynyt pitkäaikaistyötön saadaan innostumaan koulutuksesta ja  uskomaan, että se lisää hänen elämänhallinnan mahdollisuuksiaan. " – Pia Silvennoinen

(8) "Aikuiskoulutuḱsesta on haluttu tehdä sopeutumisen tukija. Kilpailua, kasvua, kulutusta, tehokkuutta." – Risto Rinne

 

Päivän aforismi

Kunnon kansalainen?

TÄMÄ kirjanen:

Kunnon kansalainen? Näyttely Hakasalmen huvilassa 10.6.2006- 15.6.2008. Helsingin kaupunginmuseo. 

odottikin lukuvuoroa useita vuosia.  Jostain kirpparista sen ostin 2 eurolla. Helsingin kaupunginmuseossa avattiin about  13 vuotta sitten näyttely, joka pohti, millainen on kunnon kansalainen: mitä yhteiskunta on eri aikoina edellyttänyt jäseniltään.  Kunnon kansalaiseksi ei synnytä vaan kasvetaan. Näyttely esitteli, miten kansalaiseksi kouliminen alkaa jo syntymästä ja ensimmäisestä neuvolakäynnistä ja jatkuu koulussa yleisenä oppivelvollisuutena. Tärkeitä sosiaalistajia ovat myös kirkko rippikouluineen sekä armeija.

Ja vastapainoksi: Ketkä  eivät ole  kelvanneet kunnollisten joukkoon. Ne, jotka käyttäytyvät normeista poiketen. Punaiset. Mielisairaat. Irtolaiset, Vangit. Vanhukset. Köyhät. Kipeät. Huumeiden käyttäjät. Yhä teema on ajankohtainen. Kaikilla ei ole samoja oikeuksia eikä hyväksyntää. Esimerkiksi sukupuolivähemmistöillä.

 KIRJASSA on lyhyitä ja pidempiä esseitä.

Ihanneihminen

Tuomas Nevanlinna kertaa esseessään  käsityksiä ihanneihmisestä antiikin ajoista nykyaikaan.  Ihanteena on ehtinyt olla mm. viisas, kuolemassa täydellistyvä ihminen,  kuninkaan uskollinen alamainen, ja vapaasti  järkeään käyttävä,  autonominen subjekti, joka ei ole alaikäinen ja nyt: aktiivinen, tuottava, toimelias, produktiivinen -  valtiollistaloudellisesti edullinen, keskiluokkainen lainkuuliainen kansalainen,

Lehdistökuva näyttelystä

Vuosisatojen aikana ihanneihmisen  vaatimus on laajentunut eliitistä koko kansaan. Uimonen kuvaa omassa esseessään, kuinka 1800-luvun lopulla sivistynyt keskiluokka halusi sisällyttää koko kansan aktiivisen kansalaisuuden käsitteeseen, mutta kansaa ei kelpuutettu sellaisenaan.  Kansa piti ensin kasvattaa, sivistää tiedollisesti ja moraalisesti sivistyneistön omien ihanteiden mukaisesti. Ihanteena oli yksilö, joka ajatteli ja toimi järkiperustaisen vapaan tahdon nojalla. J.V. Snellmanin ihanteellista toimijuutta luonnehti siveellisyyden määre. Snellmanin jälkeiset fennomaanit alkoivat määritellä siveellisyys-sanan arkisemmin: ahkeruudeksi, raittiudeksi, rehellisyydeksi ja epäitsekkyydeksi.

Samaa teemaa pui myös Juha Sihvola. Antiikin aikaa eliitiä, vapaita miehiä koski ihanne viisaasta ihmisestä. Aristotelen mukaa  ihmisellä on luontainen taipumus elää järjen hallitsemaa yhteisöelämää.

Stoalaisten ihanneihminen oli tunteeton. Hänen toimintaansa hallitsi järki. Suurin  osa ihmisistä oli heistä hulluja, koska tunteet: himo, pelko, nautinto ja tuska saivat heitä pitämään  samantekeviä asioita  hyvinä tai pahoina.

Kristinusko ei enää uskonut siihen, että  ihmisen olisi mahdollista täydellistyä maailmassa. Tosin Augustinus omaksui stoalaista ajattelua: on vapauduttava hyveellistä toimintaa ja itsekuria häiritsevistä halujen ja tunteiden vaikutuksesta.

Uskonpuhdistus hajoitti yhteisen kristillisen käsityksen ihanteellisesta Jeesusta seuraavasta ihmisestä.

• Katolisilla ihanneihminen oli  hurskas hyväntekijä ; hyveellisyys oli  osoitettava julkisesti 
• Luterilainen ihanneihminen oli ahkera alamainen; kaikille oli annettu kyky tietää, mikä on hyvää ja pahaa. Mutta perisynnin vuoksi ihmiselle ei  ole tarmoa omantunnon määräysten noudattamiseen. Siksi armo pelastaa.
• Kalvinistien ihanneihminen kuului  uskovien etujoukko. Hän oli askettinen yrittäjä; taloudellinen menestys osoitti kuulumista pelastukseen valittuihin.

Kirjan kuvitusta

Reformaatio hylkäsi elitismin. Kun antiikin aikana elämän keskeisiä sisältöjä  olivat  filosofia  ja politiikka, niiden sijaan tuli arkinen aherrus,  perhe-elämä, lastenhoito ja tuotannollinen toiminta.

Waivaistenholhous

Minna Uimosen essee: Kansalaisuuden marginaaleissa kuvaa 1800-luvun lopun Waivaistenholhousta.  Köyhäinhoidon asiakkaat, vaivaiset, vangit, mieli-sairaalapotilaat jne, hahmotettiin moraalisesti alaikäisiksi kurinpidollisen kansalaiskasvatuksen kohteiksi.

Opin senkin, että vasta 1800-luvun loppupuolella  kaikki maalaiset tulivat vapaiksi liikkumaan ja etsimään työtä eikä ilman työtä oleminen johtanut enää sanktioihin. Sitä ennen kuljeskelu oli irtolaisuutta ja irtolaiset vangittiin. Otin selvää, että vuonna 1883 annettiin irtolaisasetus, jossa irtolainen oli   ”se, joka ilman elatusta omista varoistaan tahi toisen huolenpidon kautta työttömänä kuljeksii harjoittaen siveetöntä ja säädytöntä elämää”. Irtolaisuuden vältti, kun meni syksyisin pestuumarkkinoille ja pestautui maataloon töihin vuodeksi. Pestaaja sitoutui tarjoamaan ruoan ja asunnon. Irtolainen voitiin tuomita irtolaislainsäädännön mukaisesti pakkotyöhön tai armeijaan.

Työlaitokseen irtolaisuuden vuoksi joutuneet saivat äänioikeuden vasta 1970-luvun alussa.

Uimonen kuvaa koskettavasi elämää helsinkiläisessä köyhäintalossa 1800-luvun lopulla.
Aasukkaat olivat holhokkeja, kaupungin vaivais- eli köyhäinhoidon asiakkaita. Talo oli omavarainen
työlaitos.  Päiväjärjestys oli tiukka. Hyvästä  työnteosta palkittiin, huonosta rangaistiin.  Toinen vaihtoehto köyhälle vanhukselle, jolla ei ollut sukulaisia, jotka voisivat häntä elättää:
elätteelle asettaminen: yksityistalouksiin, sijoitushoitoon.  Osaa autettiin avustuksilla.

Rangaistusjärjestelmän kehitys

Lehdistökuva.

Mielenkiintoinen on myös Sauli Seppälän essee: Työ- vangin palauttaja ja parantaja? Se kuvaa mm. rangaistusjärjestelmän kehitystä.

1700-luvulle saakka länsimaissa keskeisiä rangaistuksia oliva  ruumiin kiduttaminen, kurittaminen ja silpominen,  hidastettu kuolema sekä karkoitukset. 1700-luvulla tapahtui muutos: "keksittiin" vankila- rangaistus, joka parantaa ja reformoi. Työvankeus oli vankeuden varhaisin muoto. Ensimmäisen kerran  se mainittiin Ruotsin rikoslaissa vuonna 1734. Eristäminen oli yhtä aikaa  rangaistus, varoitus ja suojelukeino.

Suomessa luovuttiin kuolemanrangaistuksesta rauhan aikana 1820-luvulla. Vuonna 1889 luovuttiin myös häpeärangaistuksista (WP: joutuminen kirkon keskelle sijoitettuun häpeäpenkkiiin, kirkon oven lähellä olevaan jalkapuuhun, seisomaan kirkon ovella tai julkirippiin, joutuminen kirkossa jumalan­palveluksen ajaksi istumaan erilleen muista papin antaessa saarnastuolista varoituksen, Torille sijoitettu häpeäpaalu. Häpeärangaistukseen saattoivat siis tuomita sekä maalliset että kirkolliset tuomioistuimet)

Vapausrangaistukset yleistyivät. Vapaudenriiston tavoitteena oli nyt vangin moraalinen ja sivistyksellinen parantaminen, totuttaminen työhön ja järjestykseen, tapojen parantaminen, moraalin kehittäminen ja koulusivistyksen  hankkiminen.  Vankiloissa alettiin soveltaa ns. edistysjärjestelmää. Sääntöjen noudattamista ja  hyvää käytöstä palkittiin kohtelun, joka alkoi ankarana, lieventämisellä
Kirjeenvaihto-oikeus, tapaamisoikeus, ja kirjojen lukuoikeus lievenivät.

1960-luvulle saakka oli olemassa kuritushuonerangaistus, "vettä ja leipää". Jumalanpalvelukset olivat pakollisia vangeille vuoteen 1971 saakka

Näyttelyvuonna 2006: säädettiin uusi vankeinhoitolaki: jolla haluttiin  lisätä  vankien elämänhallintataitoja. Keinovalikkoon tuli koevapaus , johon kuului velvollisuus opiskella.-

Niinpä niin

TOKI kirjassa on muutakin mielenkiintoista mm. viinakortista, huumeista... Kuvitus keventää  muutoin vakavaa teemaa.  Loppuunmyyty kirja on  muuten luettavissa netissä

pdf:nä:
https://www.hel.fi/hel2/kaumuseo/doc/kunnon_kansalainen/Kuka-julkaisu_suomi.pdf

ja doc-playerissä;
https://docplayer.fi/2817235-N-a-y-t-t-e-l-y-h-a-k-a-s-a-l-m-e-n-h-u-v-i-l-a-s-s-a-1-0-6-2-0-0-6-1-5-6-2-0-0-8-helsingin-kaupunginmuseo.html

KIRJA sai minut taas kerran sukeltamaan kasvatuksen päämäärää koskeviin muistiinpainoihin. Ja niitähän riittää. Osa koskee päätä, osa sydäntä osa ruumista:

• aatelinen sivistys, ahkera, ahkera alamainen,  "ahkera ja säästäväinen kansalainen", ahkera ja taitava yksityisen omaisuuden käsittelijä, Ainutlaatuinen yksilö,  ajatteleva (selkeästi), aktiivinen,  aktiivinen kansalainen, "aktiivinen, toimintakykyinen- ja haluinen kansanvaltainen kansalainen",   ammattiaan  ei vain omaksi edukseen vaan palvellakseen järjestäytynyttä valtiota harjoittava, ammattilainen (jolla on työnsä kannalta hyödylliset  tiedot ja taidot), ammattitaitoinen, " Areté = kyvykkyys, sotaisa kunto ja hyve (antiikin Kreikan ylimistön kasvatustavoite)", asemansa parantamiseen kykenevä, askeettinen, askeettinen yrittäjä, avulias
• eloquentia, "ehjä,  itsenäinen ja arvostelukykyinen persoonallisuus", elämäntaito, elämän viisaus, elämässä tarvittava sivistys ja valistus, elämässä tarpeelliset tiedot ja taidot, elämästä nauttiva, elävä usko, epäitsekäs, erakkous 
• gentleman, gentleman, jolla on rikas elämä, 
• harmoninen persoonallisus, harrastus, henkevä Tarzan,  " henkisesti, moraalisesti että ruumiillisesti luja kansalainen, jonka juuret tuli kiinnittää kansalliseen historiaan ja maatalousvaltaiseen nykyhetkeen"."herrasmies- joka  pystyy  huolehtimaan omaisuudesta, suorittamaan liiketoimia ja toimimaan julkisissa tehtävissä, tarvitaessa myös sotilaina- joka pystyy tuottamaan hyvinvointia itselleen mutta taloudellisen toimintansa välityksellä myös muille. Samalla hänen tulee kasvaa kiinnostuneeksi maansa hallinnosta, jotta hän voi valvoa hallitsijoiden toiminnan pysymistä oikeudenmukaisena", himonsa hillitsevä, historian juurensa tunteva, "humanitas=  = ihmisyys, ihmisjalostus, sivistys" , huolellinen,  hurskas hyväntekijä, hurskaus ja hyöty, hyveellinen ja hyödyllinen, hyveet -  kyky ylittää omat halunsa ja tuntemuksensa toimiakseen yhteisen hyvän mukaisesti,  hyvä ihminen (hyveet),  hyveellistä toimintaa ja itsekuria häiritsevistä halujen ja tunteiden vaikutuksesta vapautunut, ”Hyvä mies, harjaantunut puhuja”, hyvä ihminen ja hyvä  kansalainen, hyvä puhuja (koruton, juridiikka, retoriikka), " Hyvä, sivistynyt ja onnellinen ihminen", hyvämaineinen, hyvät tavat  (tapoja kunnioittava; käytöstavat, toisen ihmisen kunnioittaminen ja hyvän liiketoiminnan tavat), hyödyllinen kansalainen- hyvä ihminen, hyvä kuolemaa pelkäämättömiksi sotilas,  "hyödyllinen kansalainen jolla oli oikea mielenlaatu", hyödyllinen kansalainen ja pätevä ammatinharjoittaja, 
• ihminen, ikuisia totuuksia mietiskelevä, ihmisrakkaus,  inhimillinen ihminen (Homo Humanus), isänmaallinen, isänmaanrakkaus, isänmaataan ja vapautta rakasvata, itse ajatteleva,  itsekuri (itsehillintä), "itselleen yleismaailmallisen henkisen sivistyspääoman omasumaan kykenevä",  itsensä tunteva, itsenäinen omaa laatuaan toteuttava persoonalisuus,  "itsenäinen yksilö, mutta ei pelkästään  itseään varten  eikä pelkästään itseään ajatteleva yksilö", itsenäiseen ja kristilliseen elämään pystyvä, itsenäinen persoonallisuus, itsenäisesti ajatteleva, " itsenäisesti ajatteleva, moraalisesti korkealla tasolla oleva kunnon kansalainen",  itsenäisesti ajatteleva yhteiskunnan jäsen, itsestään huolta pitävä, itseään hallitsemaan kykenevä,  " itseään kehityksen polulla pitävä  keinoinaan  itsetarkkailu,  henkinen työskentely, meditaatio, mietiskely ja mm.  sisäinen kurinalaisuus"
• Jalo esteettinen diletantismi, jalo sielu kauniissa ruumiissa,  jumalaa pelkäävä, " Jumalaa pelkäävä, lakia ja tapoja kunnioittava, luotettava ja ystävyydessä kestävä",  jumalallistunut (pyrkimys  elää kuin Jeesus), Jumalan valtakunnan hyvä ja hyödyllinen ihminen, järjelle alistunut tahto, järkevä, (myös käytännöllisesti), järkevä luonnon olio,  järkkymätön  mielenrauha,   
• kaikinpuolisesti sivistynyt ihminen, " Kaloskagathos/kalokagathia = kaunis ja hyvä, ihmisen ruumiin ja sielun täydellista, sopusuhtaista kehittämista, todellisesti sivistynyt, jalo sielu kauniissa ruumissa  (antiikin kreikkalaiset ylimykset, aatelisetiikkaa)", kansalainen, kansalaisoikeuksiaan käyttävä, kansalaissivistys, kansallinen sivistys,  kansalaisvelvollisuuksista suoriutuva, ”kansallisesti valveutunut,  verevä  suomalainen ihminen"," kaunis sielu kauniissa ruumissa",   kehittynyt  ihminen- sekä voidakseen elää tämän elämän niin rikkaasti kuin mahdollista että valmistuakseen ijäistä elämää varten, kehittynyt kauneusaisti, kehityskykyinen, "kelpo mies sodan, hallinnon ja opetuksen toimiin; sekä ritari että oppinut", kelvollinen kansalainen (alamainen, arvokas,  hyödyllinen, isänmaallinen,  luja, nöyrä esivallan kunnioitus, rohkea ), kelvollinen sotilas (sotilaalliset hyveet: ruumilliseen kunto, karaistuneisuus, urheus ja ehdoton  kuuliaisuus), Keskivertoihmisen perustiedot ja -taidot, kiintymys omaan kansaan ja sen johtajaan, kirjoittaminen, kohtuullinen, kokemuksista oppiva ihminen- jolla oli laajat tiedot ja joka niiden avulla hallitsi luontoa, koko ihminen,  koko persoona,  korkeammassa asemassa yhteisistä asioista huolehtivia kunnioitava, kriittinen,  kristillinen viisaus,  kristillis-siveellinen ihminen, kristitty herrasmies,  kulttuuristen tapojen, arvojen ja normien mukaan elävä, kunnia, kunniakkaasti ja järkevästi elävä, kunnian- ja velvollisuuden tunto, kulttuuri-ihminen, kunnon kansalainen,  kunto, kuriin tottunut, kuuliainen, kuuliainen kansalainen,  kykyä kieltäytyä siitä mitä tahtoo, kykenevä ja halukkas toimimaan isänmaansa eteen, kyky oppia  tuntemaan itsensä- oppia elämään  ja  kuolemaan arvokkaasti, kyky ottaa taidetta yleisönä vastaan,  kyvykäs itse hankkimaan tietoja maailmasta, käsistään taitava, käyttökelpoinen ja hyödyllinen kansalainen - muttei liian sopeutuva,  käytännöllinen arvostelukyky, käytännöllisesti viisaus, käytännön hyöty, käytännön  kelvokkuus, käytännön taidot, köyhä
• lainkuuliainen (- lainkuuliaisuus, sillä laki on ilmaus tavoista; totuttamalla heidät koulukuriin ja järjestykseen sekä työteliäisyyteen),  laaja yleissivistys, lempeä, loogisesti ajatteleva, "lujasti eettinen eli siveellinen luonne, johon kuuluvat oman itsekkyyden voittaminen, lähimmäisenrakkaus ja kyky erottaa oikea väärästä", lujaluonteinen, lukutaitoinen, luonteeltaan arvokas,  luonteeltaan hyvä  ihminen, luova henki,  "luonteeltaan hyvä ihminen, joka pyrkii totuuteen ja tietoon", lähimmilleen hyödyllinen, lähimmäisen rakkaus 
• maailmankansalainen, maailman lakeja ja sopusointua kunnioittava, mielenrauha , monipuolinen harrastuneisuus,  monipuolinen persoona,  moraalinen luonne-  yksinkertaista uskonnollisuutta, toisen ihmisen elämän ja omaisuuden kunnioittamista sekä hyvää, sivistynyttä elämää, moraalinen- tietoisesti toimiva ja itseään hallitseva ihminen, moraalinen lujuus,   muutuviin teknillisiin oloihin myönteisesti mukautuva
• naimaton, "nuori neito ja perheenäiti, jonka paikka oli keittiössä ja lastenhuoneessa", neuvokkuus, nokkeluus, nöyrä, 
• oikein (= hyveellisesti, hyvin,  Jumalalle pyhitettyä elämää)  elävä, oikeamielinen, oikeudenmukainen, oikeuksiaan valtion hyväksi  käyttävä,  oikeutensa tunteva,  omaan apuun luottava, omaksi itsekseen kasvanut, omaksi itseksi kehkeytynyt, omaksi itsekseeen- omaksi persoonakseen kasvanut, "omaleimainen koko persoonallisuus", oman asemansa  yhteiskunnassa hyväksyvä, oman valtionsa historiaa ja yhteiskunnan toimintaa käsittävä, omasta ilosta muiden ihmisten onnen ja rauhan vuoksi luopumaan osaava,  omin aivoin ajattelu, onnellinen jo tässä elämässä/tuonpuoleisessa,  omien taipumusten mukaiseksi kehkeytynyt, onnellisuus - toiveet ja kyvyt ovat tasapainossa, oppimisen taidot, oppinut ja kaunopuheinen hurskas, oppinut ja puhuja, oppinut ja ritari, 
• papin käytännön taidot, pappi,  "parempi, onnellisempi ja kelvollisempi olento", patriootti, passiivinen ja pidättyväinen kansalaisuus, perinne- traditio, perinpohjainen,  persoona,  "persoonallisuus,  joka yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta halukkaasti palvelevat sitä kansakuntaa, jota hän  saavat kiittää olemassaolostaan ja asemastaan", "persoonallisuus: yksilö, joka  koko elämässään myönteisesti asennoituu sosiaaliseen ympäristöönsä ja sen omaksumiin arvoihin sekä pyrkii niitä toteuttamaan… ja toimii niiden hyväksi",  "persoonallisuus on eräänlainen yksilöllisyyden korkeampi aste, sivistynyt, henkinen olento", perussivistys, perustaidot, perustiedot yhteiskunnasta, poliittinen viisaus, politiikassa pärjäävä,  "protestanttinen hurskaus ja latinalainen kaunopuheisuus", pohjasivistys, positiivisuus, puhdas, puhetaito, puhetaito ja hurskaus (eloquentia et pietas),  puhetaito ja moraali, 
• raitis, rakkaus, rakkaus ruumiilliseen työhön,  " rehellinen, rehti ja työtä rakastava isänmaanystävä", riippumattomuus yleisestä mielipiteestä,  ritari, ritarillisuus,  ruumiillinen kyvykkyys, ruumiiltaan  sopusuhtainen ja terve, 
• sielultaan terve, sielun ja ruumiin harmonia,  siivosti käyttäytyvä, sisäisesti onnellinen, siveellinen, siveellinen- joka perheessä ilmenee rakkautena, kansalaisyhteiskunnassa lainkuuliaisuutena ja valtiossa kansallishenkenä, siveellinen- yhteisön historialliseen järkeen pohjautuvan omantunton mukaan oikeaan pyrkien toimiva, siveellinen, korkeatasoinen ihminen,  sivilisoitu-  oman ajan makuihin ja tapoihin ohjattu, sivistynyt, sivistysolento,  "sivistys - ei tarkoita oppineisuutta vaan syvempää, sydämen sivistystä, kurottautumista kohti ihmisyyttä, hyvyyttä ja eettisyyttä", siveellinen, eettinen ja sivistynyt ihminen kykenee toimimaan moraalisesti, vastuullisesti ja itsenäisesti, solidaarinen, sopeutuva, sopusointu luonnon kanssa, sopusuhtainen ( sielun ja ruumiin voimat), sotataidot,  " Suuri älykkyys, täydellinen itsehillinta ja ihmisystävällisyys", suvaitsevainen individualisti, säädyllinen, 
• tahdikkuus, tahtova, tahdon ja toiminnan mies, taisteleva mielenlaatu,  taitava puhuja, tarkkuus, "tasapainoinen persoona, musica natura (”ihminen sanan todellisessa merkityksessä”), "Taitoja:  havainnoiminen, ajatteleminen, lukeminen, kirjoittaminen ja ajatusten välittäminen sanoin,  emotionaalinen kyky ottaa vastaan kauneutta, kyky aistia musiikkia, kyky keskittyä, kyky kääntää itse huomiotaan ja tottumus luovaan, ponnistuksia kysyvään henkiseen työhön", tasapainoinen,  terve, ”Terve sielu terveessä ruumiissa”, Terveys ja kauneus, "tiedonhaluinen, luova ja etsivä ajattelija, joka ymmärtää toisia ihmisiä ja paneutuu koko sydämellään heidän iloihinsa ja suruihinsa", tieteellinen ajattelu, "Tieto, hyvyys, hurskaus",  "tietoja ja taitoja-  jotka johtaisivat tuotantomenetelmien kehittymiseen, tuotannon kasvuun ja sitä kautta yhteiskunnan taloudelliseen menestykseen", tietoa terveydestä ja oman ruumiin toiminnasta, tietoa todellisuudesta,  toimelias, toimintakykyinen ja -halukas , kansanvaltainen kansalainen, toivo, tosi ihminen-  järkevä luonnonolento, joka pystyy hallitsemaan itseään ja muita luotuja olentoja sekä tuottamaan iloa Jumalalle, tottelevainen,  totuudenrakkaus, totuuteen ja tietoon pyrkivä, tunne kuulumisesta kansalliseen yhteisöön,  tunteva,  työelämätaitoja, työteliäs, täydellinen hovi- ja maailmanmies, täydellinen ihmisyys- jota lähestyttäisiin sukupolvi sukupolvelta, täydellisesti oma itsensä
• uhrautuva yksilö, usko (uskonnollinen mieli), uintitaito,  "Urhea, kaunis, hyveellinen nuorukainen", uskolle alistettu tieto, uskollinen,  uskollinen alamainen,  uskollinen  kommunistiselle puolueelle, Uomo Fascista,  " uomo universale: ruumiin ja hengen sopusuhtainen kehitys ja vapaa, sopusuhtainen ihminen", uusi korkeatasoisempi ihmistyyppi:  tuntemattomien polkujen kulkijoita, " uusi ihminen: karaistunut, hellittämätön taistelija, rohkea, rehti ja työtä rakastava isänmaanystävä, taistelija joka antaa tietoisesti työpanoksensa yhteiseen asiaan" , "uusi  kansallissosialistinen ihminen, joka on kiintynyt omaan kansaansa ja sen Johtajaan, joka kykenee elämään saksalaista elämää ja kehittämään henkisiä voimiaan maksimaalisen tehokkaaksi niin, että kukin hallitsee omalta paikaltaan ne tehtävät, jotka Saksalle on annettu Nämä uudet ihmiset olivat kansallisuudestaan tietoisia, terveitä ihmisiä, jotka olivat valmiit uhraamaan kaikkensa Saksan kansan menestyksen eteen" , uusien ajatusten ajattelijoita, uusien urien avaajia. 
• vaatimaton, vakuuttavuus, "valistunut oman edun tavoittelu- sääntöjä noudattava käyttäytyminen oman hyvänsä edistämisessä", valmis uhraamaan itsensä, valppaus, valtiollistaloudellisesti edullinen- keskiluokkainen lainkuuliainen kansalainen, "vanhemman sukupolven luomaa arvostava,   "vapaa ja itsenäinen ajattelija, joka ymmärtää  oman toimintansa syyt ja seuraukset", vanhempien kunnioitus," Vapaa yksilö - hyveitä: hyväntahtoisuus, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus, velvollisuutensa tunteva ja täyttävä, velvollisuutensa toteuttava, "Verevä suomalainen: Isänmaata rakastava ja velvollisuudentuntoinen kansalainen", "vihollisia, imperialismia, sortoa ja ihmisen orjuuttamista kohtaan vihaa tunteva", viisas, virkamiesten tarvitsema yleissivistys, voimiltaan sopusuhtainen
• yhteiskunnan käyttökelpoinenja hyödyllinen kansalainen,   yhteistyöhön muiden ihmisten kanssa kasvanut, yhteisestä kansallisesta edusta tietoinen, yhteiskunnalle hyödyllinen kansalainen, yhteiskuntakelpoinen,  yhteys Jumalaan, yhteys toisiin ihmisiin, yleishyödyllinen, isänmaallinen ja onnellinen elämä,  yleissivistys, ymmärtäväinen, ympärillään olevaa kulttuuria omaksunut (sivistynyt) 
• älyltään kehittynyt

Kunpa löytäisi vielä niitä jäsentämään punaisen lanka :-)

Ks. aikaisempaa pohdintaa:
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2012/11/suuret-klassikot-ja-kasvatuksen-paamaara.html