Kaljunen, Aatto, Saarinen, Eeva, Oittinen, R.H. ja Pautola, Lauri. (toim.) (1946).Vapaan harrastus-toiminnan käsikirja. Helsinki: Otava.
... pedagogisen retrohelmen: mallin tiedonvaltaamistapahtuman järjestämisestä vastaamaan sen luonnollisia vaiheita.
Kautta aikojen on toki akennettu malleja, kuinka rakentaa opetus niin, että se vastaa oppimisen luonnollista etenemistä.
Ensimmäisten joukossa oli Aristoteleen kaava. Kuuluisin lienee herbart-zilleriläinen - ja kyllä se Kaljusenkin mallin takaa hohtaa.
Tiedonvaltaustapahtuma ja opetusta koskeva järjestelyt
Kaljunen lähtee liikkeelle ihmisestä. Kaikki, mitä ihminen tekee on hänestä tarkoituksenmukaista. Kussakin ihmisessä on elämisen pyrkimys. Tämä pyrkimys ilmenee eri hetkinä suuntautumisena eri tavoitteisiin. Tavoitteet voivat olla selvästi ihmisen tietoisuudessa tai piillä syvällä hänen tajunnassaan. Aina on olemassa jokin päämäärä, jonka saavuttamiseksi ihminen johdonmukaisesti toimii. Järjettömältäkin näyttävä toiminta on jollakin lailla järjellistä. Mielisairaankin. Hänellä voi olla tosin tavanomaisuudesta poikkeava tavoitteenasettelu, joka liittyy silti elämänpyrkimykseen. – Sic!
Uuden oppiminen on keino saavuttaa kulloinenkin tavoite. Kaljusen mukaan oppimisessa on kysymys tiedonvaltaustapahtumasta, jossa alunperin hämärä kokonaisvaltainen käsitys jostain asiasta selkenee. Oppiminen on ikäänkuin kartoitustyötä; ensin on karkeammat rajat sitten hienommat viivat. Oppiminen etenee kokonaisuudesta yksityiskohtiin, hämärästä selkeäksi.
Omin sanoin: Oppiminen alkaa, kun kaksi asiaa kohtaa: ihmisen kulloinenkin tavoite ja hänelle vielä hämärä asia tai toiminta.
" Mitä hämärämpiä asiat, seikat ja tehtävät ovat olleet ja ja mitä tärkeämmiksi ne meille määrättyinä hetkinä ovat tulleet, sen suurempi lähitarve meissä syntyy saada selvyyttä niihin (– Sic! ) ja myös sen iloisemmin ja vilpittömämmin me siihen päästessämme olemme valmiit sanomaan: ”Ahaa, noin se onkin.”... " Oikein suuri ahaa-elämys on samalla mitä aidoin ilon elämys. Ihminen voi joutua jopa haltioitumistilaan."
 |
| Klikkaamalla saat kuvan isommaksi |
INNOSTUIN kokoamaan Kaljusen ajatelmia yhteen kuvaan.
Luonnollisessa oppimistilanteessa on kolme jaksoa: hämärän aste, selveneminen ja sovellutukset. Hämärä aste tarkoittaa jo aikaisemmin syntynyttä karkeaa ja hämärää kokonaiskuvaa.
Jollain hetkellä asia tulee tärkeäksi (oman tavoitteen kannalta) ja oppimitarve herää.
Kun asia selvenee, oikea tapa toimia opitaan, koetaan ahaa-elämys.
Kun toimintaa jatketaan se kehittyy yhä tarkoituksenmukaisemmaksi.
Miten ohjaaja tukee tätä prosessia?
Ensinnäkin järjestämällä oppimistilaisuuksia.
Näissä oppimistilanteissa toimitaan eri vaiheissa eri tavalla.
"Meidän on kasvattiemme kanssa ensin työskenneltävä ”hämärillä” kokonaisuuksilla ja annettava heidän toimintansa ensin olla määrättyyn tehtävään nähden ”hämärää” kokonaissuoritusta. Luotetaan kasvattien tarkoituksenmukaistamispyrkimykseen." Mutta ohjaaja voi myös tarttua " suggestiivisellä voimallamme sopivasti tapahtumien kulkuun niin, että heräisi tarve selvyyden tilan aikaansaamiseksi."
Kaljunen antaa esimerkin leiriytymistaitojen opettamisesta. Aluksi ohjaaja antaa kasvattie yrittää sytyttää nuotion. (hämäräasteinen alkuharjoitus). Kun se ei onnistu, hän sanoo: "Antakaas isä näytää…"(toiminta tarkoitustaan vastaavaksi). Korkeushypyssä "ensin annetaan suorittaa hyppyjä ilman sen kummempia puheita."
" Tämän jälkeen toiminta jatkuu sovellutuksina ja pyrkimyksinä yhä tarkoituksenmukaisempia tiedon- ja taidonvaltaustapahtumia."
Kasvattaja voi toisinaan itse pysytellä syrjässä ja antaa nuoren polven ponnistella, niin kuin vain järki, voimat ja sisu peräksi antavat. Toisinaan hän taas voi tarttua näkyvämmin tapahtumien kulkuun niihin voimakkaamman panoksen sijoittaen.
Keskeinen metodi on harjoitus. Päälajit ovat hämärä-asteiset alkuharjoitukset tai sovellutusharjoitukset. Alkuharjoitus kehittää nuoren väen omia keksimiskykyjä. Alkuharjoituksissa saavutettuja kokemuksia käytetään myöhemmin tapahtuvan selvittelyn pohjana ja myös sovellutusharjoituksissa.
Sovellutusharjoituksissa jo opittuja taitoja hiotaan ja täydennetään. Sovellusharjoituksen kaava on: Tehtävän selostus - tehtävän suoritus - neuvova loppuarvostelu.
Työskentely voi tapahtua joko yksin tai ryhmätyöskentelynä. Lisäksi asian selventämistä tai toiminnan tarkoituksenmukaistamista myös innostuksen lisäämistä edistävät tilaisuudet: vapaa opetuskeskustelu, puheenpito ja oppitunnin pitäminen.
Vapaa opetuskeskustelu, puheenpito ja oppitunnin pitäminen
Asian selventämistä tai toiminna tarkoituksenmukaistamista myös innostuksen lisäämistä edistävät tilaisuudet: vapaa opetuskeskustelu, puheenpito ja oppitunnin pitäminen.
Vapaasta opetuskeskustelusta Kaljunen antaa esimerkin: Takkatulella lausutaan viisauden helmiä, jotka saattavat jäädä kuulijoiden mieliin itämään ja saada heidät ajattelemaan sellaisia asioita, joihin eivät ole aikaisemmin selvyyttä saaneet.
Puheenpidossa Kaljunen muistuttaa, että "puhutaan vapaasti muttei valmistamatta. Puheen rakenne on: johdanto-pääaihe, sen selvitys ja esimerkkejä selvityksen tueksi- johtopäätös ja sen todistaminen- päätäntö.
Oppitunnilla (hämäräaste koettu jo aikaisemmin) noudatetaan metodista kokonaiskäsittelyä:
Tavoittena on asian selveneminen ja toiminnan tarkoituksenmukaistuminen.
Oppitunnin alussa elvytetään oppimistarve valmistavalla keskustelulla; käydään läpi yhteisiä tai kunkin kokemia asioita ja tapahtumia; asia tulee tutuksi ja läheiseksi vanhojen muistojen takia. Elämänläheiseksi.
Jollei keskustelua synny, kaivetaan esiin jokin orientoiva jutelma (– Sic! ) : "mieliä tahtomaamme suuntaan johtava pieni kertomus", jossa on oltava samankaltaisuutta ennestään tunnettujen asioiden ja koettujen toimintojen kanssa.
Sitten on vuorossa varsinainen aiheen käsittely eli tiedon valtaus (sopivasti jaksotettuna). Käydään asia selväpiirteisesti läpi. Tehdään asiasta tai toiminnasta järjestelmällisesti selkoa. Tässä vaiheessa noudatetaan kolmea periaatetta:
- jaksottelu (osa kerrallaan tarkastelun kohteeksi, koska ihmisen mielenelämä etenee kokonaisuuksista osiin )
- havainnollisuus (elämänläheiseksi eri tavoin ja eri aistien avulla. Tarvitaan elävää sanontaa. Tehdään muistiinpanoja)
- ja toiminnallisuus (oppitunnille järjestetään sopivalla tavalla puuhailua)
Oppitunnin lopussa on syventävä käsittely. Tehdään sovellutusharjoituksia. Liitetään opittuun tunteet.
Myöhemmin varataan aikaa "erilaisille sovellutuksille aina sen mukaan kuin milloinkin parhaaksi katostaan." Otetaan esille "valta-ajatukset, jotka ovat toimintaa ohjaamassa."
Muistissa pysymistä auttavat lisäksi assosiaatiot, asioiden ketjuttaminen, loogillinen muistaminen ja mm. asioiden esittäminen pienten runojen muodossa.
Pohdintaa
Kaljusen malli on viehättävän yksinkertainen ja arkinen. Kestäviä elementtejä siinä ovat mm. lähtökohtana oman osaamisen puutteen havaitseminen konkreetisti, orientoiva jutelma, toiminnallisuus, harjoittelu ja oma oivalluksen merkittävyys myös ilon lähteenä. Ehkä unohdettu mutta arvokas idea oli myös "valta-ajatus" -joka tiivistää opitun asian.
Löydän mallista yhtymäkohtia mm. Yrjö Engeströmin täydellisen oppimisen malliin 1980- luvulta. Siinäkin lähdettiin liikkeelle kokonaisuudesta. Omia vanhoja käsityksiä suhteutettiin uusiin. Mallin sisäistäminen ja ulkoistaminen: Opittua sovelletaan.
Ja myös Kirsi Longan oivaltavan oppimisen malliin. Mielenkiinnon herättäminen tarinalla. Omista käsityksistä liikkeelle lähteminen (aktivoidaan sisäiset mallit). Liitetään asiat oppilaalle mielekkääseen yhteyteen. Virheiden korjaaminen. Kannustava ilmapiiri. Toiminnallisuuden periaate. Huomio myös tunteisiin.
Kummassakin tuoreessa mallissa opetellaan paitsi asiaa myös samalla, kuinka opitaan. Tätä Kaljunen ei nosta esiin. Kummassakaan näistä ei painoteta enää "juurruttamista", kertamista eikä muistitekniikoita. Molemmissa ohjaajan antama palaute demokratisoidaan yhteiseksi reflektioksi,
Didaktiikan historiaa harrastava tunnistaa siitä Herbartin ajattelun, joka eli koulun arjessa jännittävän pitkään - ja itse asiassa eräin osin se elää vieläkin - vaikka sen filosofinen perusta osoittautuikin mielleoppeineen kestämättömäksi. Toki Kaljusen mallissa on kyse ns. vastaanottavan ei uutta luovan oppimisen mallista. Mutta edelleen meillä on opittavana myös asioita, jotka jo tiedetään.
Kaljusesta
 |
| Löysin vain yhden kuvan netistä ja tätäkin muokkasin. |
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2009/07/kasvattaminen-tarkoitusperaisena.html
Vuonna 1950 hän siirtyi Hämeenlinnan seminaarin kasvatusopin lehtoriksi, ja yleni siitä pestistä Heinolan seminaarin vt. johtaksi lukuvuodeksi 1952-53. Seuraava tehtävä oli Oulun va. opettajakorkeakoulun käytännöllisen kasvatustieteen vt. professori ja rehtori vuodesta 1953. Kaljunen halusi kohottaa opettajakorkeakoulun statusta verrattuna seminaareihin. Vuosina 1959–1962 hän toimi Oulun yliopiston vararehtorina.
Kaljunen tunnettiin ilon pedagogina.
”Kieltoja vähän, tuskin ollenkaan, sillä kieltohan on jollakin tavoin elämän vastaista. Sen sijaan toimintaa sen verran, ettei kieltoihin jää aikaa- kaan.” – Aatto Kaljunen
Kaljunen menehtyi 18.11.1963. Häntä jäivät kaipaan mm. puoliso (vuodesta 1958) urkutaiteilija ja musiikkipedagogi Anna-Liisa Antila-Kaljunen sekä lapset Irmeli (1930) ja Kai (1934). Oulun yliopistossa on edelleen Kaljusen sali (KTK 112)
Kaljusen teoksia ovat mm.
- Sotilaspoikajohtajan kasvatus- ja opetusoppi (1944)
- Kasvattaminen tarkoitusperäisenä ilmiönä (1949)
- Yhdessä Lauri Pautolan kanssa: Taidatko kasvattaa, johtaa, opettaa? kasvatus- ja opetusoppia sekä ihmistuntemusta urheilun- ja nuorisonohjaajille ja muille kasvattajille. (1954)
- Opettajan kasvatus- ja opetusoppi (1960).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti