Sinikka Willberg
Lista itselleni sopineita juttuja
Tein samoin kuin eräs kollega, joka päätti saada itsensä fyysisesti ja henkisesti hyvään kuntoon ajoissa ennen eläkkeelle siirtymistä eli noin vuotta ennen. Ostin kahden vuoden jumppakortin, joten kuntoilu jatkui eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin.
Koskaanhan ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan, mutta on helpompi kestää vastoinkäymisiä, kun on itse kunnossa.
En lupaillut muille mitään vaan tein sellaista, mikä ilahdutti. Koska työaikana oli usein kiireistä, lähdin ensimmäisinä vapaapäivinä ensin jumppaan ja sen jälkeen kävelemään Helsingin keskustaan ihailemaan kauniita vanhoja rakennuksia ja kävin yksin lounaalla viihtyisässä kahvilassa. Kaipasin aikaa, jolloin minun ei tarvinnut tehdä kompromisseja, eikä puhua kenenkään kanssa. En ollut suunnittellut tuollaisia päiviä etukäteen, ne vain tuntuivat ihanan rauhallisilta ja mukavilta.
Olin varannut etukäteen viikon matkan Italiaan. Se oli ainoa ennakkosuunnitelma. Se tapahtui kolme päivää viimeisestä työpäivästä. Sopi hyvin minulle. Nautin kovasti matkasta.
Minulla kesti melko kauan ennen kuin osasin olla rauhassa, levollisena kotona. Tuntui oudolta, vaikka olinkin odottanut eläkkeelle jäämistä mielelläni. Jos lojuin sängyssä aamulla pitkään, mikä oli etukäteen tuntunut houkuttelevalta ajatukselta, tuntui, kuin olisin ollut sairaslomalla. Joten minulle sopi paremmin pukeutua nopeasti, vaikka jäinkin kotiin.
Kävin ensimmäisten kuukausien aikana 3-5 kertaa viikossa jumpassa kaupungilla bussimatkan päässä, ja melkein joka kerralla kahvilassa ainakin espressolla. Oli ihanaa, kun oli aikaa.
Olen aina ollut kova suunnittelemaan menemisen pitkällekin etukäteen, mutta silloin yllätyksekseni toimikin toisin.
Vähitellen hiljaiselo tuntui riittävän ja hakeuduin ystävieni pariin.
Minulle parasta ja tärkeintä on ollut aika lapsenlapsien kanssa. Olin ollut eläkkeellä kaksi vuotta, kun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi. Olin aivan haltioissani, kun sain pitää häntä sylissäni, katsella silmiin, silittää pehmeää ihoa. Se rakkauden määrä, minkä saa ja antaa, on sanoinkuvaamaton. Sain myös toisen suuren lahjan puolitoista vuotta myöhemmin. Kun näen pienet, ilahdun suuresti, olen levollinen ja onnellinen. Minulle pienen lapsen läheisyys on parasta terapiaa.
Monet eläkeläiset kertovat työstään, jota tekevät silloin tällöin tai säännöllisesti. Minullakin oli aiemmin suunnitelmissa perustaa toiminimi, mutta suunnitelmat muuttuivat.
Jotkut kysyvät, miten saan päiväni kulumaan. Itse en mieti sellaista lainkaan. Työaika oli erittäin kiireistä. Viisi vuotta eläkkeelle jäämisen jälkeen nautin aikatauluttomuudesta, rauhallisista aamuista ja myös niistä päivistä, jolloin lähdenkin jo aikaisin jumppaan. Olen lapsesta asti osannut olla itsekseni, miettiä asioita, kuunnella musiikkia, lukea, käydä yksin kävelyllä, istuskella kahviloissa.
On ollut mukava huomata, että muutamien läheisten ystävien lisäksi yhteys luokka- ja kurssi kavereihin on säilynyt, ja tapaamiset ovat tihentyneet.
Olen tyytyväinen itsessäni siihen, että olen vähitellen oppinut olemaan suunnittelematta liikaa elämääni.
Havahduin siihen, että elämä ei ole koskaan enää samanlainen kuin ennen. Itsestäänselvyys, eikä kuitenkaan. Hyväksyminen on tuonut omaan elämääni tyyneyttä ja kiitollisuutta siitä, mitä minulla on ollut ja on tällä hetkellä.
Eräs viisas nainen neuvoi minua olemaan lempeä itseäni itseäni kohtaan jonkin ajatuksen, havainnon, teon tai tekemättä jättämisen avulla.
Kirjoituksessani on oleellisimmat asiat siitä, mitä eläkeaika on tuonut minulle. Ei neuvoja, koska olen edelleen opettelumatkalla olemaan antamatta muille neuvoja.
Sinikka Willberg valmistui luokanopettajaksi Helsingin OKL:lta vuonna 1977. Pitkään uraan Helsingissä mahtui myös kouluttautuminen erityisopettajaksi peruskoulun ja sitten siirtyminen ensimmäisten joukossa lukioon erityisopettajaksi.
1 kommentti:
Näitä on ihana lukea. Sinikan ote on ehkä ihanin :)
Lähetä kommentti