Kirjoja

Kirjoja

torstaina, lokakuuta 26, 2017

Viikon syysloma. Hyvä juttu vai ei ?

ESPOON opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan asialistalla oli eilen 25.10  ihan vuosikalenterin mukaisesti seuraavan lukuvuoden (2018–2019) työ- ja loma-ajat. Lukioon ehdotettiin viikon syyslomaa. Ja esi- ja perusopetuksen kolmen päivän lomaa. Tämän jännitteen lisäksi muu ei puhututtanut.

Päätös tehtiin  yksimielisesti- toki pitkien  virtuaali- ja livekeskustelujen jälkeen.  Espossa on ensi syksynä(kin)  viikon syysloma, maanantaista 15.10.2018 – perjantaihin 19.10.2018. Näin vasta toista kertaa. Syksyyn tulee yhdeksän päivän breikki. Monen mielestä tosi tarpeeseen.

Viikon syyslomaa ilmoittivat  kannattavansa mm. opettajat (EKOAY:n lausunto) ja nuoret (Espoon nuorisovaltuusto). Moni lautakunnan jäsenistä - aktiivisimmin  Mika-Erik Walls -toteuttivat mm. facebookissa kyselyjä. Niissä pääosa vastanneista aikuista kannatti viikon lomaa. Niinikään eräissä kouluissa mm. Kalajärvellä oli kerätty kokemuksia juuri pidetystä viikon lomasta. 6.-9.-luokkalaisista selkeästi suurin osa (210 231:sta oppilasta) kannatti siellä viikon syyslomaa.

Mutta lainkaan kaikki eivät ollenkaan ole samaa mieltä. Ja vahvoilla tunteilla. Miksi? Poimin muistin mm. facebookissa mainittuja syitä.

  • Syyslomaa ei tarvita lainkaan (ilmat huonot, matkat kalliita, oppilaiden väsymiseen muut syyt)
"Perustelu, että perheet tekevät viikon lomamatkoja syyslomalla on huono. Ei ne niitä syyslomalla tee, koska syysloman ajalla matka ovat kalleimmillaan. Loma-anomukia tulee runsaasti ennen ja jälkeen syysloman ajoittuville viikoille."
 "Oma havainto on ollut että kouluikäisiä ei näy ulkona syyslomien aikaan. Ilmathan eivät suosi Suomessa siihen aikaan ulkoaktiviteettejä..."   
"Ei lainkaan. Panostakaa joulunaikaan." 
" Mutta oma mielipiteeni on että syysloma on turha. Ei siitä ole kauaa kun lapset palasivat kouluun pitkän kesäloman jälkeen ja nyt on päästy opinnoissa vauhtiin." 
  • Parempi vaihtoehto: Jokainen  voi anoa loman itselleen sopivaan aikaan.
  • Lasten hoitojärjestelyt ovat liian vaikeita (ei ole lähellä sukulaisia, ei saa töistä lomaa, aihettaa taloudellisia menoja)- lapset jäävät yksin
" Luultavasti saan hoitaa lapsenlapsiani, joiden vanhemmat eivät ehkä lomaa saa. Miten sitten mahtaa homma hoitua niiltä vanhemmilta, joilla ei ole isovanhempia tai muuta verkostoa apuna. Mun mielestä syysloma on opettajia varten, lasten etu toisssijainen."
" Hoitaako lautakunta tarvittaessa meidän ekaluokkalaisen tuolla viikolla sitten vai pidetäänkö palkatonta vapaata ja perutaan muita rahaa vieviä asioita?" 
"Peruskoulussa on mielestäni liian paljon ja liian pitkiä lomia (vrt kesäloma). Tuottaa monelle vanhemmalle ongelmia järjestää lastenhoito." 
"Vaikka koulu ei ole päivähoitopaikka, koululaisiakin pitää ajatella. Pienen koululaisen on paljon kurjempi olla yksin kotona lokakuunn pimeillä kuin elokuussa."

  • Syysloma lisää haittoja ja eriarvoisuutta
" Joo, eli rikkaat vievät lapsensa ulkomaille. Köyhät lähettävät järjestöjen, so. vapaaehtoisten ihmisten huostaan leireille ym."  
 "Lapset ovat usein yksin kotona viikon tablettiensä äärellä."  

"Miettikääpä niitä perheitä, joissa lapset somettavat yksin viikon verran, kun vanhemmat ovat töissä"


  • Lapset kärsivät opettajien etujen vuoksi. Loma on väärä tapa ratkaista opettajien uupumus
"Viikko on todella paha, kun vanhemmilla ei ole lomia samaan tapaan. En käsitä miten yksi ammattikunta, opettajat, ovat aina väsyneitä ja poikki? Kyllä muut jaksaa n. 5 viikolla vuodessa tehdä töitä..."
 "Ensisijaisesti mun mielestä työuupumusasiaa pitäisi käsitellä työpaikalla. Miten työstä saisi tehtyä vähemmän kuormittavaa käytännön keinoin."
"Isoja hankaluuksia järjestää vapaata töissä viikoksi ja lapsi kaipasi kavereita. Alakoululaista ei voi jättää yksin."


  • Järjestely tuottaa myös aikuisille vaikeuksia

"Mun alalla osittainen hoitovapaa tarkoittaisi sitä, että teet 120% töitä 75% palkalla ja saat kollegoiden paskat niskaan."
" Nyt ei ole rahasta kyse, vaan siitä ettei töiden järjestäminen todellakaan onnistu."  
"Helvettiä siitä lapsen lomasta tekee se, että pitää miettiä päänsä puhki miten saa työt järjestymään ja lapsen hoidettua. Työpaikalle kun ei voi viedä. Eikä sekään ole lapselle lomaa, että vanhemmat tekee vuorotellen etäpäivän - eli töitä kotona." 
NYT ratkaisu on tehty. Ja sen takana seisotaan nyt. Silti on jatkoa ajatellen hyvä filosofeerata: Onko se hyvä? Filosofi Eero Ojanen on laatinut hyvän käsitteelle tasomalli. Alimpana on teknis-toiminnallinen hyvä. Sitten koettu hyvä. Sitten tasa-arvon kannalta hyvä. Ja ylimmällä tasolla hieman mystisempi, hyvän edistäminen maailmassa.

Kritiikki haastaa ymmärtääkseni tätä ratkaisua useilla hyvän tasoilla.

  • Teknistoiminnallisella tasolla hyvää on, mm. se että perusopetuksen ja lukion opettajien lomat ovat nyt samaan aikaan. Huonoa on, että eräiden perheidenm arkea ratkaisu ei sujuvoita. Jopa päinvastoin.
  • Pääosa kokee ratkaisun hyvänä. Pienempi osa ei. 
  • Tasa-arvon kannalta on hyvää, että opettajien ja pääosan oppilaista kanta on sama. Huonoa on että sekä vanhempien että lasten enemmistön etu jyrää vähemmiston. Paremmin voivat perheet pääsevät etelän lämpöön. Kaikki eivät suinkaan.
  • Mystisempää hyvää on ilman muuta se, että ratkaisu lisää jaksamista ja kouluhyvinvointia. Huonoa on se, että osalle lapsista ja perheistä ratkaisu tuottaa selvästi hankaluuksia. Viikon syysloman ohjelma tuo perheiden varallisuuserot konkreetisti esiin. Niinikään se nostaa - ja nosti jo näin perheiden ja opettajien välille kitkaa.

En usko, että tällaiseen ongelmaan löytyy ratkaisua, joka tyydyttää kakkika. Perusongelma on,  vanhemmilla on vähemmän lomapäiviä kuin lapsille, ja että työssä käyvät eivät voi aina itse määritellä loma-aikojaan.  Kaikki eivät saa lomaa syysloman aikaan. Eivätkä kaikki halua pitää (vähiä) lomapäiviään silloin.

On kuitenkin  tärkeää  kuunnella kaikkia näkemyksiä. Lautakunta tekikin Mika-Erik Wallsin esityksestä seuraavan lisäyksen yksimielisesti:
"Lautakunta toivoo, että selvitetään myös lasten syysloma-ajan edullisia ja maksuttomia kerho-, leiri- ja päiväleirimahdollisuuksia, lisätään niitä yhteistyössä mm. järjestöjen ja seurojen kanssa ja viestitään perheille olemassa olevista vaihtoehdoista keskitetysti ja hyvissä ajoin ennen loma-aikoja. Syyslomaviikolla tarjottavan kerho- ja muun toiminnan tarjoamisessa tulee huomioida erityisesti myös ne perheet, joille ko. toimintaan osallistuminen taloudellisista syistä ei ole mahdollista. Jatkossa lautakunta toivoo myös, että peruskoulujen ja lukioiden lukuvuosien loma-ajoista pyydettäisiin lausunto kaikilta Espoon koulujen ja lukioiden johtokunnilta lukuvuoden alussa. Lisäksi lautakunta toivoo, että valtion suuntaan viestitään toiveesta siirtää syyslukukauden aloitusta myöhemmäksi ja tarkastella pysyviä loma-aikoja uudelleen.
NYT on vuosi aikaa kehitellä ratkaisuja helpottamaan niiden perheiden tilannetta, joissa lapset ovat jäämässä loman ajaksi yksin kotiin. Asiaa voisi myös pohtia yhdessä työnantajien kanssa.

Ei kommentteja: