Unohdettuja pedagogeja C.W. Washburne

PASI Sahlberg on esittänyt hienon vision koululle: Jokaisen pitäisi löytää oma intohimonsa. Koulupäivä pitäisi jakaa kahteen osaa: kaikille tärkeän opetteluun ja oppilaille itselleen tärkeän haltuunottoon.

Moni pohtii: ei onnistu. Väärin pohtii. Hyvin samanlaista mallia kokeiltiin kohta sata vuotta sitten Winnetkassa Yhdysvalloissa. Ideanikkarina oli nyt lähes unohdettu Carleton W. Washburne (1889 - 1968 jaa.) ja tuotoksena  Winnetka-plan, jossa löydettiin hyvällä tavalla tasapaino yksilöllisyyden ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten välille.

C.W. Washburne alkoi hahmotella uutta, vuosiluokattomasti toimivaa järjestelmää  vuonna 1917 ja pääsi toteuttamaan sitä  vuodesta 1919 alkaen.

Koulupäivässä oli kaksi osaa. Kaikille yhteinen osuus perustui pitkälti oppilaiden omatoimisuuteen. Koulutyötä yksilöllistettiin. Jokainen sai edetä omalla tasollaan ja omassa tahdissaan.  Kaikille 1.- ja 5.- luokan oppilaille tehtiin älykkyystestit.

Oppilaat saivat opettajilta kirjalliset työohjeet, kuinka toimia. Oppilaat työskentelivät jo toisesta luokasta lähtien aine- ja työhuoneissa ja suorittivat oman tahtinsa mukaisesti kurssiyksikköjään.
Oppiaines jäsennettiin oppilaille mieluisiksi tehtäviksi.

Winnetcassa laadittiin omia työ- ja oppikirjoja, jotka  eivät vaatineet opettajan antamaa ohjausta. Työkirjoihin sisältyi tarkat ohjeet työtehtäviä varten.  Oppilailla oli myös käytössään oppimispelejä; oikea vastaus näkyi esim. symmetrisenä kuviona, kun käänsi pelin. (Suomessakin tällaisia pelejä oli peruskoulun alkuaikoina). Harjoituksia oli paljon, jotta  asiat hallittaisiin kunnolla. Harjoitustehtävät oli suoritettava 100 %:sti oikein. Washburne uskoi, että asioita ei opita, jollei niitä harjoitella lähes konemaisesti.  Oppilaat  myös tarkastivat itse, oliko ratkaisu oikea.

Opettajalla oli tässä suunnitelmassa kovin erilainen rooli kuin perinteisessä opetuksessa. Läksyjä ei annettu, eikä opettajaa tarvittu niitä kuulustelemaan. Opettaja ei myöskään ”valmistanut uutta läksyä”.  Opettajan tehtävänä oli  olla käytettävissä.  Hän neuvoi oppilaita luettavien kirjojen valinnassa. Hän määräsi kuulustelujen ajankohdat ja merkitsi opintokirjaan suoritukset. Tavanomaista luokkaopetusta annettiin jonkin verran, erityisesti yhteiskuntaopissa.

Toinen puoli koulupäivästä oli varattu perusasioiden opettelulle. Toinen puoli käytettiin sosiaaliseen kasvatukseen, jossa samalla kehitettiin  jokaisen omia kykyjä. Yksi työryhmä kirjoitti ja esitti näytelmiä,  toinen toimitti  koulun sanomalehteä. Eräät oppilaat hankkivat joko itsekseen ta ryhmissä työskennellen lisätietoja itselleen pakollisten kurssien ulkopuolelta.

Näillä tunneilla myös leikittiin, laulettiin, piirrettiin ja maalattiin. Työtapoina olivat yksilöllinen luova työ ja ryhmätyö. Ryhmätyössä ryhmän tuli työskennellä yhteinen tavoite mielessään. Ryhmän tuli myös jakaa itse työt jäsenten kesken kiinnostuksen ja taitojen mukaan. Sosiaalisuutta edistettiin myös laajalla oppilaiden itsehallinnolla, jolloin he pääsivät vaikuttamaan  koulun olosuhteisiin.

Washburnen suunnitelma toimi. Eikun käyttöön!