Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, heinäkuuta 22, 2013

Viimeinen lomapäivä? Stessiä?






































NIIN se aikaa menee. Tänään on viimeinen tämän rehtorin lomapäivä tällä erää. Huomenna konttorille. Olen oikeasti ollut lomalla kouluhommista ihan pakollisia piipahduksia lukuunottamatta. Ensimmäisen ja taitaa samalla olla viimeisen kerran. Hyvää on tehnyt.

HUOMENNA iskee sitten stressi. Niin lehdissä kerrotaan. Lomaltapaluuta on oikein vaiheistettu (terveystalo):

Lomaltapaluun vaiheet
1. Lomalta irtautuminen
Alakuloisuus siitä, että ihana loma on ohi.
2. Uuteen rytmiin sopeutuminen
Elämänrytmin muutos voi aiheuttaa stressin oireita.
3. Orientoitumisen tarve
Mitä pitää tehdä, mikä jäikään kesken? Työtehtäviin palaaminen vaatii aikaa.
4. Arjen sujuminen
Kun rutiineista työelämän ulkopuolella saa taas kiinni, alkaa arki pikkuhiljaa pyöriä.
5. Normaali työnteko
Työteho palautuu normaaliksi yleensä parissa viikossa lomaltapaluun jälkeen.

Poimin itselleni 25 ohjetta netistä, kuinka (liika) lomanloppumisstressi kukistetaan. Näin ne oivalsin:

(1)  aloita työt vähemmän vaativista rutiinihommista. Näin pääsee taas kiinni työn rytmiin ja hommat alkavat sujua vanhalla painolla. Ensimmäiset päivät saavatkin kulua siihen, että päivität itsesi uudelleen kartalle; luet sähköpostit, kyselet muilta, mitä lomasi aikana on tapahtunut ja mietit, missä järjestyksessä ryhdyt sumaa purkamaan. Siivoa työpöytä. Varaa ensimmäisinä päivinä aikaa ihan orientoitumiseen.
(2) iloitse työtovereiden tapaamisesta.
(3) jos jokin työssä rassaa, totea se ja laita parannettavien asioiden listalle.
(4) jos työtahti on hektinen, ainakin omia ajatuksiaan voi ohjata rauhallisiin lomatunnelmiin ja hyviin hetkiin. Kannattaa muistella, mitä kaikkea mukavaa ehti tehdä.Ehdin tosi paljon. Ilmat olivat upeat ja valoa riitti. Viiden viikon pituus oli hyvä. Oli tosi paljon aikaa olla vaimon kanssa. 
(5) etsi ensimmäisenä päivänä tarvitsemasi tavarat esille jo edellisenä päivänä.

(6)  hanki jokin uusi vaate tai käy parturissa.
(7) Itävaltalaisen psykologian tohtorin Gerhard Blaschen vetämän tutkimuksen mukaan työviikkoa ei kannata aloittaa yleisen tavan mukaisesti heti loman jälkeen maanantaina. Keskiviikko olisi paras. Minulla se on tiistai.
(8) keskity viimeisenä lomapäivänä johonkin oikein mukavaan
(9) liiku.
(10) loman aikana saa etäisyyttä työhön. Anna uusien ideoiden pulputa. Tee asioita eri tavalla.

(11) nollaa kertyvä stressi. Töistä irrottautumista kannattaa harrastaa päivittäin. Katsomalla television saippuaoopperaa. Lue dekkari, tee kunnon lenkki tai siivoa vaatekaappi. Käy saunassa. Mikä tahansa kelpaa, kunhan se vie ajatukset pois töistä.
(12) ole onnellinen, että sinulla on työtä ja olet kyllin terve tekemään sitä.
(13) päivärytmii  pitää totuttautua
(14) rentouta itsesi. Istu päivittäin noin kahdeksan minuuttia silmät kiinni, omaan hengitykseen ja kehon tuntemuksiin keskittyen.  Tyhjennä pääsi siellä pyörivistä ajatuksista.
(15) suunnittele. Hahmottele koko edessä oleva vuosi; mitä isoja asioita siihen kuuluu? Tee lista tehtävävistä.  Priorisoi edessä olevat hankkeet. Käy läpi työmäärä, joka on kasaantunut pöydällesi loman aikana. Lajittele se neljään pinoon: pakko tehdä tänään, tee jossakin vaiheessa tällä viikolla, tee joskus sekä roskat.Ilman muuta.(Kaikki eivät muuten suosittele to do-listoja; ne voivat ahdistaa)

(16) suunnittele seuraava lomaa.
(17) tee työpäivästä huokoisa. Pidä tauko säännöllisin väliajoin
(18)  tee ensimmäisellä työviikolla  hiukan lyhyempiä työpäiviä
(19) tee yksi asia kerrallaan.
(20) tyhjennä  kalenteri loman jälkeisiltä päiviltä.

(21) varaa itsellesi myös  kiinnostavia tehtäviä ja onnistumisen kokemuksia
(22) varmista, että myös arjessasi on mukavia asioita.
(23) Wiina ei auta tähän.
(24) älä päästä masentavia ajatuksia ja kielteisiä tulkintoja täyttämään päätäsi.
(25)  älä vaadi itseltäsi liikaa. Et ole heti iskussa. Totta

KOITETAAN varjella  loman elvyttävää vaikutusta ainakin se kaksi viikkoa, jonka tutkimusten mukaan  kuukauden lomasta saa.

LÄHTEITÄ

http://pientaelamaa.blogspot.fi/2012/07/kesalomakriisi.html
http://www.rantapallo.fi/matkailijan-terveys/takaisin-arkeen-selata-lomaltapaluuangsti/
http://yle.fi/uutiset/loma-ahdistus_loppuu_kun_et_suorita_lomailua/6716382
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2011/08/16/koska-lomaltapaluu-ahdistaa-liikaa/201111433/139
http://tyopaikat.oikotie.fi/tyontekijalle/artikkelit/mita-loma-merkitsee-tyoelamassa
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/98276-takaisin-toihin-varaudu-tahan
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194821391823/artikkeli/puheenaihe+viisi+takya+hyvaan+lomaan.html
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Ehdi+elää+kesälomalla/HS20070618SI1TL02l6c
http://www.tiede.fi/artikkeli/1273/ala_ela_lomasta_lomaan_nollaa_stressi_joka_viikko
http://ajattelunammattilainen.fi/tag/stressinhallinta/
http://mhx.monster.fi/hr/hr-parhaat-kaytannot/henkilostoasiat/tyosuhdeasiat/loman-jalkeen-toihin-paluu.aspx
http://www.anna.fi/uncategorized/karkota-stressi-kynalla-ja-paperilla/
http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/toihinpaluu-lempeasti-17-vinkkia
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/nikseja-lomansa-lopettaville/1011010
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1288405485864.html
http://www.varamiespalvelu.fi/index2.phtml?page_id=1412&navi_id=1412&10886_ni=11149&10886_allNewsList_t=readNewsItem&

1 kommentti:

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Tervetuloa töihin, Martti! Itse olen aloitellut ohjeidesi vastaisesti tänään eli maanantaina. Muuten olen kyllä toiminut melko lailla noiden loistavien pykälien mukaan.

Hieno vuosi tulossa. Muista nauttia omasta viimeisestä työvuodestasi. Minulla niitä vielä jokunen on ;-)

t. naapurikunnan reksi